Jean-François Revel

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jean-François Revel (1999)

Jean-François Revel (19. tammikuuta 1924, Marseille30. huhtikuuta 2006, Kremlin-Bicêtre lähellä Pariisia) oli ranskalainen kirjailija, journalisti ja filosofi. Hän oli syntyjään Jean-François Ricard, mutta otti myöhemmin nimimerkkinsä Revel viralliseksi sukunimekseen. Hän oli Ranskan akatemian (Académie française) 24. jäsen kesäkuusta 1997 alkaen.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan aikaan Jean-François Revel oli Ranskan vastarintaliikkeen jäsen. Hän opiskeli sodan jälkeen filosofiaa École Normale Supérieuressa ja opetti sitä valmistuttuaan aina vuoteen 1963. Hän toimi opettajana ensin Algeriassa, sitten ulkomailla Meksikossa ja Italiassa sekä tämän jälkeen Ranskan Lillessä. 1963 mennessä hän oli ehtinyt julkaista jo useita kirjoja, ja ensimmäisen teoksen Pourquoi des philosophes ? menestys rohkaisi häntä keskittymään kirjojen ja lehtiartikkelien kirjoittamiseen.

Poliittinen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Revel piti pitkään itseään poliittisesti vasemmistolaisena ja vuoteen 1970 saakka myös sosialistina (hän yritti sosialistien ehdokkaana politiikkaan 1967 vaaleissa), mutta hänen ajatuksiaan ja kirjoituksiaan 1960- ja 1970-luvun läntisessä maailmassa pidetään pikemminkin oikeistolaisina ja liberaaleina. Tuohon aikaan nimittäin monet läntiset intellektuellit näkivät kommunismin hyvänä ja jopa tavoiteltavana yhteiskuntamuotona, kun taas Revel edusti klassista liberalismia, suosien Yhdysvaltain järjestelmää ja amerikkalaistyylistä liberalismia. Hän toi näkemyksensä selvästi ilmi 1970 julkaistussa kirjassaan Ni Marx ni Jésus (Ei Marxia eikä Jeesusta), josta tuli nopeasti hyvin suosittu ja joka teki hänestä kansainvälisesti kuuluisan.

Teoksessaan Revel käsitteli 1960-luvun lopun (vuoden 1968) opiskelijoiden ja nuorison vallankumouksellisia liikkeitä sekä niiden välisiä eroja Euroopassa ja (Pohjois-)Amerikassa. Hänen mukaansa vasemmistopainotteiset eurooppalaiset liikkeet eivät pyrkineet oikeisiin päämääriin, mutta "ideologiattomat" liikkeet Yhdysvalloissa taas olivat hyvinkin rohkaisevalla tiellä vapaamielisyyden ja demokratian puolesta, juuri siksi etteivät ne nojanneet ylhäältä annettuihin ideologioihin, vaan olivat ikään kuin kasvaneet ruohonjuuritasolta. Samaten hän suomi eurooppalaista älymystöä sen ylenkatseellisesta asenteesta amerikkalaiseen liikehdintään. Yhdysvalloissa kirja sai myönteistä huomiota ja Reveliä kuvattiin vapauden filosofiksi.

Vaikuttaminen kirjoittamisen keinoin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavalla vuosikymmenellä Jean-François Revel jatkoi yhteiskunnallista pohdintaa kirjoissa La Tentation totalitaire (Totalitarismin houkutus) ja Comment les démocraties finissent (Kuinka demokratiat loppuvat). Kylmän sodan jatkuessa hän oli huolestunut Neuvostoliiton kasvaneesta vaikutusvallasta ja ihmetteli sitä, miten demokraattisissa maissa asuvat saattoivat nähdä myönteisiä puolia totalitaarisessa diktatuurissa. Revel kirjoitti myös fasismista ja piti typeränä joidenkin eurooppalaisten tapaa nähdä amerikkalaisessa politiikassa totalitaristisia piirteitä, kun nimenomaan monet Euroopan valtiot olivat itse suistuneet fasismiin 1920- ja 1930-luvuilla. Hän teki tunnetuksi käsitettä amerikkalaisvastaisuus (antiamerikkalaisuus); hänen mukaansa monet eurooppalaiset ja myös jotkut amerikkalaiset arvostelivat Yhdysvaltoja ilman järkevää syytä. Revel myönsi Yhdysvalloissa ja sen politiikassa kyllä olevan myös puutteita ja epäkohtia, mutta hänen mielestään se kuitenkin kokonaisuudessaan toteutti vapauden ja oikeudenmukaisuuden ihanteita paremmin kuin mikään muu maa. Revelin mukaan Euroopassa hyvin monilla oli taipumus nähdä pienetkin amerikkalaisuuden epäkohdat jättimäisinä virheinä.

Politiikan lisäksi Revel kirjoitti laaja-alaisesti muistakin aiheista: hänen kirjansa ovat käsitelleet esimerkiksi filosofiaa, kirjallisuutta, taiteen historiaa ja gastronomiaa. Kylmän sodan päätyttyä hän kirjoitti informaation aikakauden tarjoamasta mahdollisuudesta levittää väärää tietoa suurelle yleisölle. Tämäkin kirja sai vastakaikua, mutta kriitikoiden mielestä se oli vain yritys puolustella hänen muuta vasemmistovastaista työtään. Mielipiteet Revelin poliittisesta ja yhteiskunnallisesta kirjallisuudesta ovat jakaantuneet pitkälti poliittisten näkökantojen mukaan: vaikka häntä pidetäänkin yleisesti hyvänä kirjoittajana, ja hänen usein sarkastista ja kyynistäkin tyyliään on kehuttu, eivät hänen poliittiset mielipiteensä ole vakuuttaneet samalla tavoin. Vaikka hän onkin oikeiston piirissä etenkin Yhdysvalloissa hyvin arvostettu, jopa lähes samaan tapaan kuin ihailemansa Alexis de Tocqueville, vasemmisto katsoo hänen vain sanoneen sen mitä amerikkalaiset halusivat kuulla.

Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta Jean-François Revel oli Ranskassakin tunnustettu ajattelija. 19. heinäkuuta 1997 hänet valittiin Ranskan akatemian 24. paikan uudeksi haltijaksi. Tällä paikalla häntä edelsi Étienne Wolff. Akatemian 40 oppituolia pysyvät niille valituilla henkilöillä koko näiden loppuelämän ajan, ja vasta edesmenneille valitaan seuraaja. Niinpä Revel kuului akatemiaan kuolemaansa saakka.

Uran päätös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräänlaisena päätöksenä hänen uralleen oli 2002 julkaistu L'obsession anti-américaine (Amerikkalaisvastainen pakkomielle), joka ilmestyi vuoden Yhdysvalloissa tapahtuneiden syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen. Se on yhteenveto hänen aiemmissa kirjoissaan esiintuomista eurooppalaisen niin kutsutun amerikkalaisvastaisuuden eri puolista. Revel arvostelee edelleen eurooppalaisten tapaa keskittyä Yhdysvaltain epäkohtiin, kun Euroopan pitäisi hänen mukaansa auttaa Yhdysvaltoja sen taistelussa terrorismia vastaan. Hän pitää absurdina väitteitä, joiden mukaan Yhdysvaltain oma politiikka olisi aiheuttanut terrori-iskut, ja on sillä kannalla, että amerikkalaisten toiminta maailmanpolitiikassa hyödyttää myös Eurooppaa. Revelin näkemyksiä kutsuttiin tässä vaiheessa usein paitsi liberaaleiksi, myös konservatiivisiksi.

Perhesuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jean-François Revel oli naimisissa kahdesti, ja hänellä on näistä avioliitoista kolme poikaa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli maalari Yahne le Toumelin, mutta liitto päättyi eroon. Hänen toinen vaimonsa oli tunnetun kirjailijan Nathalie Sarrauten tytär journalisti Claude Sarraute, tämä liitto kesti Revelin kuolemaan saakka. Yksi hänen pojistaan, Matthieu Ricard, on tunnettu buddhalainen munkki ja kirjailija, joka oli aiemmin biokemian tutkija Pasteur-instituutissa, mutta kääntyi buddhalaisuuteen ja toimii nykyään muun muassa 14. dalai-laman tulkkina. Revelin viimeisimpiä teoksia oli hänen ja hänen poikansa välisiä keskusteluja sisältänyt Le Moine et le Philosophe vuodelta 1997, joka on käännetty myös suomeksi nimellä Munkki ja filosofi.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jean-François Revel kuoli 30. huhtikuuta 2006 sydänsairauteen Kremlin-Bicêtren sairaalassa Pariisissa 82-vuotiaana. Hänen seuraajakseen Ranskan akatemiaan valittiin Max Gallo runsaan vuoden kuluttua 31. toukokuuta 2007.

Keskeisiä teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pourquoi des philosophes ? (1957)
  • Pour l'Italie (1958)
  • Sur Proust (1960)
  • La Cabale des dévots (1962)
  • Contrecensures (1966)
  • Ni Marx ni Jésus (1970)
  • Descartes inutile et incertain (1976)
  • La Tentation totalitaire (1976)
  • La Grâce de l'État (1981)
  • Comment les démocraties finissent (1983)
  • Le Rejet de l'État (1984)
  • Une anthologie de la poésie française (1984)
  • Le Terrorisme contre la démocratie (1987)
  • La Connaissance inutile (1988)
  • L'Absolutisme inefficace, ou Contre le présidentialisme à la française (1992)
  • Le Regain démocratique (1992)
  • Histoire de la philosophie occidentale, de Thalès à Kant (1994)
  • Le Moine et le Philosophe (dialogue avec son fils Matthieu Ricard) (1997)
  • Le Voleur dans la maison vide, Mémoires (1997)
  • Fin du siècle des ombres (1999)
  • La grande parade. Essai sur la survie de l'utopie socialiste (2000)
  • Les Plats de saison, Journal de l'année 2000 (2001)
  • L'obsession anti-américaine (2002)

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Revel, Jean-François & Ricard, Matthieu: Munkki ja filosofi. Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-32-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kardinaal de Richelieu.jpg Edeltäjä:
Étienne Wolff
Ranskan akatemian jäsen
Tuoli 24
1997 – 2006
Seuraaja:
Max Gallo