Delmore Schwartz

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Delmore Schwartz
Syntynyt 8. joulukuuta 1913
New York
Kuollut 11. heinäkuuta 1966 (52 vuotta)
New York
Kansallisuus yhdysvaltalainen
Äidinkieli englanti
Aiheet identiteetin rakentuminen, maahanmuuttajien tuntemukset uudessa kulttuurissa, epäonnistumisen pelko ja amerikkalainen ”menestymisen pakko”
Ensiteokset In Dreams Begin Responsibilities
Tuotannon kieli englanti
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Delmore Schwartz (8. joulukuuta 1913 New York, Yhdysvallat11. heinäkuuta 1966 New York, Yhdysvallat) oli amerikkalainen runoilija ja novellisti. Hänen tunnetuin teoksensa on In Dreams Begin Responsibilities -kokoelman niminovelli. Se on myös ainoa suomeksi käännetty Schwartzin teos.[1] Vaikka Schwartzia usein tulkitaan elämäkerrallisessa kontekstissa, merkitsevämpiä hänen tuotannossaan ovat teemat identiteetin rakentumisesta, maahanmuuttajien tuntemuksista uudessa kulttuurissa, epäonnistumisen pelosta ja amerikkalaisesta ”menestymisen pakosta”[2].

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Delmore Schwartz syntyi vuonna 1913 Brooklynissa, New Yorkissa, Romaniasta emigroituneeseen juutalaisperheeseen. Vanhempien avioliitto oli riitaisa ja päättyi eroon. Schwartz oppi lukemaan kolmevuotiaana, ja koulussa hän loisti äidinkielessä muttei muuten pärjännyt erityisen hyvin. Hänen ensimmäiset runonsa julkaistiin koulun lehdessä vuonna 1929.[3] [4] Koulun jälkeen Schwartz opiskeli filosofiaa Wisconsinin ja New Yorkin yliopistoissa, ja opiskelu Harvardissa Alfred North Whiteheadin oppilaana vaikutti sittemmin hänen poetiikkansa kehitykseen[5].

Vuonna 1935 Schwartz muutti äitinsä luota Greenwich Villageen ryhtyäkseen kirjailijaksi. Hän lukitsi itsensä kuukaudeksi huoneeseensa: tuloksena oli novelli In Dreams Begin Responsibilities. Se julkaistiin vasemmistolaisen The Partisan Review -lehden ensimmäisessä numerossa ja kaksi vuotta myöhemmin osana Schwartzin samannimistä esikoisteosta, runojen ja novellien kokoelmaa.[3] Partisan Review’stä tuli sittemmin Schwartzille oleellinen foorumi, ja hän ryhtyi lehden runoustoimittajaksi vuonna 1943[4].

Schwartz oli kahdesti naimisissa, ja kumpikin liitto päättyi eroon, jälkimmäinen siitä syystä, että 50-luvulla Schwartzin mielenterveys alkoi rakoilla. Hän kävi vainoharhaiseksi, hyökkäsi muun muassa erään taidekriitikon kimppuun ja käytti runsaasti alkoholia ja amfetamiinia[3][4]. Maksiimin ”even paranoids have real enemies” sanotaan olevan peräisin Schwartzilta[2]. Silti hän jatkoi opetustyötään eri yliopistoissa ja kirjoitti runous- ja elokuvakritiikkejä. 1960-luvulla Schwartzin tila huononi, ja hänet määrättiin useasti psykiatriseen hoitoon New Yorkin Bellevue Hospitaliin. Viimeiset vuotensa hän asui raihnaisissa pikku hotelleissa ja istuskeli puistonpenkillä Washington Square Parkissa. Schwartz kuoli sydänkohtaukseen eräässä Times Squaren hotellissa vuonna 1966. Ruumista ei noudettu ruumishuoneelta kahteen päivään.[3][4]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Proosa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schwartz tunnetaan ennen kaikkea mainitusta vuoden 1935 novellista In Dreams Begin Responsibilities: siinä sekoittuvat elokuvan ja unen todellisuudet, Schwartzin suvun henkilöhistoria ja tarkka miljöön hahmotus[2]. Novellin kertoja katselee elokuvateatterissa filmiä, joka sijoittuu vuoteen 1909 ja kuvaa hänen isänsä ja äitinsä suhteen kehittymistä. He tekevät sunnuntaisen retken Coney Islandille, jonka päätteeksi mies kosii naista. Kertoja pöyristyy ja huutaa filmin hahmoille, kieltää heitä menemästä naimisiin. Novelli päättyy, kun kertoja poistetaan salista, ja hän herää 21. syntymäpäivänsä aamuun. Kun novelli myöhemmin julkaistiin kokoelman osana, sitä ylistivät tuoreeltaan muun muassa T. S. Eliot ja Ezra Pound[2]. Vladimir Nabokov nimesi sen kuuden suosikkinsa joukkoon amerikkalaisesta nykykirjallisuudesta [6].

Elokuvateatteri miljöönä on oleellinen osa schwartzilaista mielenmaisemaa myös novellissa Screeno sekä hiljattain löydetyssä, vuonna 2002 ensi kertaa julkaistussa The Height’s of Joyssa, jossa liikemies Hugo Bauer himoitsee Hollywoodin naisnäyttelijää ja joutuu pakkomielteen valtaan kerätä ja tuhota kaikki filmikopiot naisesta. Elokuvamiljöö mahdollistaa riippumattomuuden yhteiskunnallisesta kontekstista, siirtymisen moninkertaisen fiktion sisään: elokuvan epätodellisuus ja sisäistynyt itsereflektio kohtaavat.[7]

Vuoden 1948 novellikokoelma The World is a Wedding taas piirtää kuvaa aikansa New Yorkin juutalaisista piireistä, ihmisistä Schwartzin ympärillä[3]. Kolmen tarinan päähenkilö on tekijän alter ego, nuori kirjailija Shenandoah Fish[8].

Runous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Schwartzin varhaiset kirjallisen mielenkiinnon kohteet olivat modernisteja, kuten Eliot, Pound ja Joyce, ja vaikka ensin mainitun Aution maan vaikutus näkyy hänen runoissaan, niiden ääni muistuttaa ennen kaikkea romantiikan ajasta: runo on vuolasta, se viittoo Dionysokseen ja Venukseen. Romanttiset kuvat ja menneitten vuosisatojen aihelmat saavat runot ikään kuin irtoamaan aikakaudestaan ja kääntymään kohti sisäistä maailmaa.[9] Schwartz käyttää lisäksi paljon sidottua mittaa ja usein sonettikaavaa. Romantiikan aikaiseen elon yöpuoleen liittyy myös runo All night, all night, ja 1800-luvulle viittaavat sellaiset runot kuin Baudelaire ja Seurat’s Sunday Afternoon Along the Seine, lavea, monen sivun ekfrasis Seurat'n neoimpressionistisesta maalauksesta Sunnuntai-iltapäivä La Grande Jatten saarella.

Myös klassinen ja aikalaisfilosofia tarjosivat materiaalia, edellinen suoraan sellaisissa runoissa kuin In the Naked Bed, in Plato’s Cave, jälkimmäinen taas välillisesti, muun muassa Alfred North Whiteheadin vaikutuksella oman runousopin rakentamiseen: Schwartzin poetiikan ihanteeksi tuli asioitten alastoman läsnäolon tarkastelu, objektien moninaisuuden näkeminen[10], kuten runossa Sonnet: O City, City. Runo America! America! puolestaan heijastaa amerikanjuutalaista identiteettikriisiä, ambivalenssia suhteessa ensimmäisen siirtolaispolven arvoihin, uudessa maailmassa syntyneen sukupolven minuuden etsintää[2].

Biografistiset tulkinnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schwartzin henkilöhistoria, paranoia ja traagisena nähty kuolema, ovat sittemmin tarjonneet materiaalia taiteilijamyytin ja nerokultin rakenteluun, hänen yhteydessään on mainittu sellaisia nimiä kuin Shelley ja Sylvia Plath. On sanottu, että Schwartz ymmärsi hulluuden logiikan ja muunsi henkisen tilansa kunnianhimon käyttövoimaksi.[11] Henkilöhistoriassa on korostettu vaikeaa lapsuutta ja vanhempien avioeroa ja teoksia on luettu biografian kuvina.[3][6]

Schwartz muiden teksteissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lou Reed, joka oli Schwartzin oppilas Syracusen yliopistossa, omisti opettajalleen kappaleen European Son yhtyeensä The Velvet Undergroundin ensilevyltä Velvet Underground and Nico:

»You killed your european son / You spit on those under twenty-one / But now your blue car’s gone / You better say so long»

Saul Bellow’n vuoden 1975 teos Humboldtin lahja on avainromaani, jonka nimihenkilön, kirjailija Von Humboldt Fleisherin, esikuvana Bellow käyttää Schwartzia. Romaanissa peilaavat toisiaan tuhoutuvan Humboldtin ja tämän suojatin Charlie Citrinen – Bellow’n omakuvan – tarinat. Romaanin alku viittaa Schwartzin nousuun kirjallisuuden eturintamaan:

»Balladikokoelma jonka Von Humboldt Fleischer julkaisi kolmekymmentäluvulla saavutti heti menestyksen. Humboldt oli juuri sitä mitä jokainen oli odottanut . – – Tämä ensimmäinen uuden polven avantgardistinen kirjailija oli komea mies, vaalea, kookas, vakava, älykäs, monitietoinen. Sillä kaverilla oli kaikki avut.[12]»

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • In Dreams Begin Responsibilities (1938), runoja ja novelleja
  • A Season in Hell (1939), Arthur Rimbaud’n Kausi helvetissä -kokoelman käännös
  • Shenandoah (1941), runonäytelmä
  • Genesis (1943), proosaruno
  • The World is a Wedding (1948), novelleja
  • Vaudeville for a Princess and Other Poems (1950)
  • Summer Knowledge: New and Selected Poems (1959)
  • Successful Love and Other Stories (1961)
  • Selected Essays (1970) toim. Donald Dike, David Zucker, julkaistu postuumisti
  • Letters of Delmore Schwartz (1984) toim. Robert Phillips
  • The Ego Is Always at the Wheel: Bagatelles (1986) toim. Robert Phillips, humoristisia pienoisesseitä
  • Last and Lost Poems (1989)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Delmore Schwartz -sitaatteja.
  • Calcutt, Andrew – Shephard, Richard: Cult Fiction – a reader’s guide. Lontoo: Prion Books, 1998. ISBN 9781853752797. (englanniksi)
  • Ozick, Cynthia: Introduction. Delmore Schwartz: Screeno: Stories& Poems, 2004, s. 7-16. New York: New Directions. ISBN 9780811215732. (englanniksi)
  • Viljanen, Mikko: Delmore Schwartz. Nuori Voima, 2005, nro 1−2, s. 58. Helsinki: Nuoren Voiman Liitto.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Schwartz, Delmore: Unelmissa alkavat vastuut. (Suom. Mikko Viljanen) Nuori Voima, 2005, nro 1−2, s. 54−57. Helsinki: Nuoren Voiman Liitto.
  2. a b c d e Viljanen 2005: 58.
  3. a b c d e f MacAdams, Louis: Poet Delmore Schwartz: Orpheus in Purgatory Viitattu 5.11.2008. (englanniksi)
  4. a b c d Delmore Schwartz Encyclopedia of World Biography. 2004. Viitattu 5.11.2008. (englanniksi)
  5. Ozick 2004: 8
  6. a b Calcutt – Shephard 1998: 250-251
  7. Ozick 2004: 13-14.
  8. Calcutt – Shephard 1998: 251
  9. Ozick 2004: 8, 11-12.
  10. Schwartz 2004: 19; Ozick 2004: 8.
  11. Ozick 2004: 7.
  12. Suom. Kai Kaila.