David Gilmour

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
David Gilmour
David Gilmour esiintymässä vuonna 2009.
Syntynyt 6. maaliskuuta 1946 (ikä 68)
Kotipaikka Cambridgeshire, Englanti
Aktiivisena 1963
Tyylilajit rock, progressiivinen rock, psykedeelinen rock, taiderock, blues rock, Experimental rock
Ammatit muusikko, lauluntekijä, tuottaja
Soittimet kitara, basso, kosketinsoittimet, rummut, saxofoni, huuliharppu]
Yhtyeet Pink Floyd
Levy-yhtiöt Capitol, Columbia, Sony, EMI

David Jon Gilmour, CBE, (s. 6. maaliskuuta 1946 Cambridgeshire) on englantilainen kitaristi, ja tullut parhaiten tunnetuksi urastaan Pink Floydin kitaristilaulajana. Kitaristina Gilmour on itseoppinut, ja hänen tekniikkansa on jäljittelemätön. Gilmourin kitarasoundi on tunnistettavissa bluesmaisuudestaan ja varsin erikoisesta särösoundista. Gilmouria pidetään eräänä rock-musiikin historian parhaista kitaristeista.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gilmour vietti nuoruutensa Cambridgessa. Hän haki Cambridgeshiren Taide- ja teknologiakouluun. Hän pääsi sisään, ja siellä hän tapasi Syd Barrettin, jonka kanssa hän ystävystyi, ja ruokatunneilla he opettelivat kitaran soittoa. Ystävykset kehittivät omalaatuisen soittotekniikan (josta he molemmat tulisivat myöhemmin vuorollaan kuuluisiksi). Molemmat käyttivät huumeita, ja tekivätkin pilvenpolttomatkan Saint-Tropeziin vuonna 1965. Matka päättyi molempien osalta putkaan. Kuitenkin koulujen loputtua Gilmourin ja Barrettin tiet erkanivat. Gilmour liittyi Jokers Wild -nimiseen cambridgeläisyhtyeeseen, kun taas Barrett liittyi vielä tuohon aikaan Tea Set -nimellä tunnettuun bändiin, josta kehittyi myöhemmin Pink Floyd. Gilmour perusti parin entisen Jokers Wildin jäsenen kanssa Bullit-nimisen bändin, joka hieman myöhemmin vaihtoi nimensä Flowersiksi. Vuonna 1967 Flowers kuitenkin hajosi. Gilmouria pyydettiin Pink Floydiin Barrettin soittokyvyttömyyden vuoksi (joka johtui mielenterveyshäiriöstä, johon olivat syynä muun muassa kuuluisuuden paineet, kova LSD:n käyttö ja lapsuuden traumat), ja hän liittyi seuraavan vuoden tammikuussa. Erään tarinan mukaan yhtyeen basisti Roger Watersilla oli aina tapana hakea Bentley Rollsillaan bändin jäsenet keikalle, ja eräälle vuoden 1968 keikalle mentäessä Syd oli tarkoitus hakea viimeisenä, koska hän asui kauimpana. Tällä kertaa bändi ei halunnutkaan Barrettia mukaansa, vaan he jättivät tämän ensimmäistä kertaa kotiinsa. Pink Floydin tunnetuin kokoonpano oli syntynyt.

Gilmour vuonna 2005.

Vuodet huipulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gilmourin soitto- ja sävellystaito olivat eräät päätekijät Pink Floydin maailmanlaajuiseen menestykseen 70-luvulla. Kuitenkin vuosikymmenen vaihteessa Roger Watersin valta bändissä kasvoi kasvamistaan, kylmentäen hänen ja Gilmourin välejä huomattavasti.

Gilmour julkaisi ensimmäisen soololevynsä, David Gilmourin vuonna 1978. Eräs Gilmourin levylle säveltämistä kappaleista oli nimeltään Comfortably Numb, jonka Gilmour kuitenkin jätti soololevyltään pois. Kappale kuitenkin nähtiin vuoden päästä Pink Floydin julkaisemalla rock-oopperatyylisellä The Wall -albumilla. Comfortably Numbista tuli äärimmäisen suosittu kappale Another Brick in The Wall (pt.2):n ohella, ja Gilmourin kitarasoolo kappaleessa on valittu useaan otteeseen yhdeksi maailman parhaimmista. Gilmourin seuraava soololevy, About Face julkaistiin vuonna 1984.

80-luvun puolivälissä Gilmour osti Astoria-nimisen laivan, jota hän vielä tänäkin päivänä pitää levytysstudionaan. Astoria on 1900-luvun alussa rakennettu ylellinen laiva, jolle muun muassa mahtuu 90 soittajan orkesteri. Esimerkiksi Pink Floydin vuonna 1994 julkaistu Division Bell on nauhoitettu kokonaan Astorialla.

Roger Waters jätti Pink Floydin vuonna 1985 ja kertoi yhtyeen managerille yhtyeen hajonneen. Kuitenkin Pink Floyd jatkoi vielä pitkään ilman Watersia, johtohahmonaan Gilmour. Kaksi vuotta myöhemmin Pink Floyd julkaisi uuden levyn A Momentary Lapse of Reasonin Gilmourin johdolla. Levy oli menestys vaikka ei yltänytkään aikaisempien Pink Floyd -albumien myyntiin.

90-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pink Floydin seuraava studioalbumi, Division Bell, julkaistiin vuonna 1994. Albumi myi miljoonia, ja kriitikotkin lämpenivät levylle huomattavasti enemmän kuin aikaisemmalle Momentary Lapse of Reason -levylle. Levyn viimeistä kappaletta, High Hopesia pidetään nykyään jo Pink Floyd-klassikkona, ja se kapusi singlelistan kärkeen useassa maassa.

Nykypäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2006 maaliskuussa Gilmour julkaisi uuden soololevynsä, On An Islandin. Sanoitukset kaikkiin levyn kappaleisiin yhtä lukuun ottamatta on tehnyt Gilmourin journalistivaimo Polly Samson. Useat kriitikot tuomitsivat levyn sen liiallisesta kitarasoundin käytöstä. Kritiikistä huolimatta On an Island on myynyt Division Bellin tapaan hyvin, ja se on kavunnut albumilistojen kärkeen muun muassa Italiassa ja on kerännyt kuitenkin myös paljon kehuja kriitikoiden parissa. Kotimaisista lehdistä Soundi antoi hehkuttavassa arvostelussaan albumille täydet viisi tähteä, Mesta antoi albumille neljä ja puolitähteä, Rockmusica ja Vertigo taasen neljä. Ulkomaisista muun muassa The Guardian, Mojo ja muut lehdet ja nettisivustot (esimerkiksi ZME Music) ovat ylistäneet levyä. Gilmour on myös sanonut vastauksena kritiikkiin, että hän olisi tehnyt On an Islandilla monta asiaa aivan eri tavalla, jos se olisi ollut Pink Floydin teos. Albumin avausraita Castellorizon oli Grammy-ehdokkaana parhaaksi rock-instrumentaaliksi. Albumin julkaisun jälkeen Gilmour suuntasi vuonna 2006 kiertueelle, joka oli jättiläismäinen menestys. Tästä kiertueesta tehtiin DVD nimeltään Remember That Night. 2. päivä toukokuuta vuonna 2008 kitaristin kotisivuille paljastettiin tulevan livealbumin kansi. Albumin nimi on "David Gilmour: Live In Gdańsk" ja se ilmestyi syksyllä 2008.

Kitarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Gilmour on aina suosinut Fenderin Stratocaster-mallia, ja hän omistaakin siitä #0001-mallin. Kuitenkaan kyseinen malli ei ole ensimmäinen Stratocaster-kitara. Gilmour omistaa myös muun muassa kullatun Gibson Les Paul -kitaran. Tavallisesti Gilmour soittaa omistamaansa punaista Stratocasteria. Hänellä on myös oma signaturemalli, jonka Fender on valmistanut tarkkaan hänen oman "blackstrat"-kitaransa mukaan. Hän on myös 2000 -luvulla osittain palannut soittamaan alkuperäistä mustaa Stratocasteriaan.

Sooloalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta David Gilmour.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]