Borodinon taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Borodinon taistelu
Osa isänmaallista sotaa
Battle of Borodino.jpg
Päivämäärä:

7. syyskuuta 1812 (J: 26. elokuuta)

Paikka:

Borodino, Venäjä

Lopputulos:

Ranskan taktinen voitto

Vaikutukset:

Grande Armée kärsi taktisesta voitostaan huolimatta korvaamattomia tappioita, ja taistelusta tuli Isänmaallisen sodan käännekohta.

Osapuolet

Flag of France.svg Ranskan keisarikunta
Coat of arms of the Duchy of Warsaw Varsovan herttuakunta
Flag of the Napoleonic Kingdom of Italy.svgItalian kuningaskunta (Napoleon)

Reinin liitto[1]

Flag of Russia.svg Venäjän keisarikunta[2]

Komentajat

Flag of France.svg Napoleon I
Flag of France.svg Louis-Nicolas Davout
Flag of the Napoleonic Kingdom of Italy.svg Eugène de Beauharnais
Flag of France.svg Joachim Murat

Flag of Russia.svg Mihail Kutuzov
Coat of Arms of Russian Empire.svg Pjotr Bagration
Coat of Arms of Russian Empire.svg Dmitri Dohturov
Coat of Arms of Russian Empire.svg Michael Barclay de Tolly

Vahvuudet

130,000 miestä, 587 tykkiä[3]

120 000 miestä, 624 tykkiä

Tappiot

~30,000–35,000 kaatunutta, haavoittunutta ja vangittua[4]

Noin 39 000–45 000 kaatunutta, haavoittunutta ja vangittua

Borodinon taistelu (venäjäksi Бородинское сражение, Borodinskoe srazhenie; ranskaksi Bataille de la Moskova, 7. syyskuuta 1812 (J: 26. elokuuta) Moskovan lähistöllä oli suurin ja tuhoisin taistelu Isänmaallisessa sodassa ja myös kaikissa Napoleonin sodissa. Ranskan ensimmäisen keisarikunnan Grande Armée hyökkäsi keisari Napoleon I:n johdolla Borodinon kylän luona. Venäjän keisarikunnan komensi jalkaväenkenraali Mihail Kutuzov. Ranskalaiset onnistuivat valloittamaan taistelukentän tärkeimmät kohteet, mutta epäonnistuivat suurista tappioistaan huolimatta tuhoamaan suuren osan Venäjän keisarillisen armeijan joukoista. Napoleon menetti lähes kolmasosan armeijastaan kaatuneina tai haavoittuneina.

Taistelu päättyi Venäjän armeijan vetäytymiseen. Taistelujen jälkeen Ranskan armeija ei lähtenyt perinteiseen tapaan takaa-ajoon. Se oli liian uupunut, eikä Napoleonilla ollut tarpeeksi tietoa Venäjän armeijan taistelukyvystä. Napoleon ei myöskään käyttänyt levännyttä Keisarillisen kaartin Vanhaa kaartia takaa-ajoon, koska hän katsoi tarvitsevansa sitä myöhemmin.

Taistelun lopputulos oli ratkaisematon, ja se oli viimeinen Grande Arméen etenemistaistelu. Samalla se oli myös Napoleonin Venäjän sotaretken käännekohta. Venäläisten tappiot olivat huomattavat, mutta he pystyivät täydentämään ja kouluttamaan uusia joukkoja laajoista reserveistään sodan myöhempiä vaiheita varten. Borodinon taistelusta on eri historioitsijoilla erilaisia ja jopa ristiriitaisia kuvauksia.

Borodinon taistelu on kuvattu hyvin kaunokirjallisuudessa, mm. Leo Tolstoin kirjassa Sota ja rauha. Venäjän federaatiossa järjestetään 2. syyskuuta 2012 suuret 200-vuotisjuhlallisuudet Borodinon taistelun muistoksi. [5]

Kun 1912 juhlittiin Borodinon taistelun 100-vuotismuistopäivää, oli tiettävästi ainakin yksi taisteluun osallistunut elossa, 117-vuotias heikkokuuloinen ja -näköinen Jakovlevitš Tolstoguzov, joka ehti kuitenkin kuolla ennen kuin ehti junalla Moskovaan osallistumaan juhlallisuuksiin. [6]


Isänmaallinen sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset kahakat tapahtuivat 24. kesäkuuta 1812 (J: 12.kesäkuuta) aamuyöllä Grande Arméen ylittäessä rajajoki Niemenin. Klo 06.00 ranskalaisten etujoukot saapuivat venäläisten hallinnoimaan Kaunasiin. Venäjän keisari Aleksanteri I julisti Isänmaallisen sodan ja valmistautui kohtaamaan Napoleonin joukot. Venäläisten joukkojen komentaja, jalkaväenkenraali Michael Barclay de Tolly yritti luoda puolustuslinjaa, mutta epäonnistui, koska ranskalaisten eteneminen oli nopeaa. Napoleon saapui 28. kesäkuuta 1812 (J: 16.kesäkuuta) Vitsebskiin, jossa hän kohtasi vain heikkoa vastarintaa.

Napoleon oletti lyövänsä venäläiset heti sotaretkensä alussa. Grande Armée oli huonosti varustautunut pitkittyneeseen etenemiseen. Napoleonin lähin huolto- ja logistiikkakeskus oli Kaunasissa (matkaa Moskovaan 925 km) ja huoltovarasto oli Smolenskissa (matkaa Moskovaan 430 km). Myöhemmin Napoleonin edetessä syvemmälle Venäjälle ranskalaisten pitkät ja haavoittuvat huoltokuljetukset kärsivät kasakoiden, kevyen ratsuväen ja partisaanien hyökkäyksistä.

Venäjän armeijan jatkuva vetäytyminen nostatti Venäjällä julkisen tyrmistyksen ja Smolenskin taistelun, 16.–18. elokuuta 1812 (J: 4.-6. elokuuta), jälkeen keisari Aleksanteri I nimitti 29. elokuuta 1812 (J: 17. elokuuta) Venäjän armeijoiden ylipäälliköksi jalkaväenkenraali Mihail Kutuzovin.

Napoleon pyrki ratkaisevaan taisteluun. Saatuaan Venäjän armeijan komentoonsa Kutuzov järjesti ensimmäiseksi voimakkaan jälkijoukon kenraaliluutnantti Pjotr Konovnitsynin alaisuuteen Smolenskista vetäytyvän armeijan suojaksi. De Tollyn päätös vetäytymisestä oli periaatteessa oikea, mutta Venäjän yleinen mielipide vaati toimenpiteitä.

Yleisestä mielipiteestä johtuen vetäytymisajatuksen oli esittänyt preussilainen kenraalimajuri Karl Ludwig von Phull joutui epäsuosioon ja ulkomaille. Kuitenkin Karl Ludwig von Phullin suunnitelman mukaan venäläiset olisivat puolustautuneet jo Drissassa, josta saarrostusvaaran vuoksi ei tehty puolustuskeskusta, vaan Venäjän 1. länsiarmeija vetäytyi 26. kesäkuuta 1808 jälkeen Drissasta Vilnaan ja 2. länsiarmeija 29. kesäkuuta Volkovyskistä Nikolajeviin. Carl von Clausewitzin mukaan elleivät venäläiset joukot olisi itse perääntyneet, ne olisi saarrettu ja noin 90 000 - 120 000 sotilaan vahvuisina ne olisivat joutuneet antautumaan Grande Arméelle. [7] [8] Päätös länsiarmeijoiden vetäytymisestä ilman vahvaa puolustustaistelua Liettuassa, tehtiin pitkähköjen neuvottelujen jälkeen.

Napoleonin hyökätessä Venäjälle ranskalaisjoukot olivat suhteessa 3:1 voimakkaampia kuin venäläiset. Lähestyttäessä Moskovaa voimatasapaino oli vielä 5:4 ranskalaisten hyväksi. Kutuzov päätti kuitenkin ryhtyä taistelemaan ja valitsi paikaksi Borodinon kylän ympäristön.

Isänmaallisessa sodassa käytiin Borodinon taistelun lisäksi 16 muuta merkittävää taistelua.

Borodinon taistelualue ja maasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Borodinon alue on avointa maastoa, jossa kasvaa koivu- ja mäntymetsikköä. Päätaistelualue on uuden ja vanhan Smolenskin tien välissä. Aluetta halkoo Kolotša-joki, jonka sivujokina ovat Fomkina, Semjonovskaja, Kamenka, Voina ja Stanets. Vanhan Smolenskin tien varrella on Utitsan kylä, metsä ja kukkula. Varsinaisen taistelualueen sisäpuolella jäävät Borodinon kylän lisäksi Shevardinon, Semjonovskoen ja Gorkin kylät. Pääosa Borodinon taistelusta tapahtui 3 x 5 kilometriä alueella. Taistelukentältä Možaiskin kaupunkiin on noin 13 km ja Moskovaan noin 125 kilometriä.

Taistelun osapuolet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalaisten joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalaus Vasili Vereštšagin: Napoleon Borodinossa

Ranskalaisilla oli 214 jalkaväkipataljoonaa, 317 ratsuväkieskadroonaa ja 587 tykkiä, yhteensä 128 000 miestä. Keisarillisessa kaartissa oli lisäksi 30 jalkaväkipataljoonaa, 27 ratsuväkieskadroonaa ja 109 tykkiä. Kaarti ei osallistunut taisteluun.






Keisari Napoleon IRanskan lippu

Armeijakunta ja komentaja Divisioona ja komentaja Divisioona ja komentaja Divisioona ja komentaja Divisioona ja komentaja Divisioona ja komentaja Divisioona ja komentaja
Keisarillinen Kaarti Ranskan marsalkka Jean-Baptiste Bessiérs Kaartin ratsuväki Divisioonakenraali Frédéric Henri Walther Vistula Legion Divisioonakenraali Michel-Marie Claparède Ensimmäinen Nuori Kaarti Divisioonakenraali Henri-François Delaborde Toinen Nuori Kaarti Divisioonakenraali François Roguet Vanha Kaarti Divisioonakenraali Philibert Jean-Baptiste Curial Kaartin tykistö Divisioonakenraali Jean Barthélemot de Sorbier
I JvAK Ranskan marsalkka Louis-Nicolas Davout 1 JvD Divisioonakenraali Charles Antoine Morand (Morand) 2 JvD Kenraaliluutnantti Louis Friant (Friant) 3 JjvD Divisioonakenraali Étienne Maurice Gérard (Gérard) 4 JvD Divisioonakenraali Joseph Marie Dessaix (Dessaix) 5 JvD Divisioonakenraali Jean Dominique Compans (Compans)
III JvAK Ranskan marsalkka Michel Ney 10 JvD Divisioonakenraali François Roch Ledru des Essarts (Ledru) 11 JvD Divisioonakenraali Jean-Nicolas Razout 25JvD Divisioonakenraali Jean Gabriel Marchand Kevyt RvD Divisioonakenraali Frédéric Auguste de Beurmann
IV JvAK Italian kuningaskunnan varakuningas Eugène de Beauharnais (Eugéne) Italian Kuninkaallinen Kaarti Divisioonakenraali Giuseppe Lechi Kevyt RvD Divisioonakenraali Philippe Antoine d'Ornano Kevyt Baijerin RvD Divisioonakenraali Maximilian Graf von Preysing-Moos 13 JvD Divisioonakenraali Alexis Joseph Delzons 11 JvD Divisioonakenraali Jean-Baptiste Broussier
V JvAK kenraali Józef Poniatowski Kevyt RvD Divisioonakenraali Michał Ignacy Kamieński 16 JvD Divisioonakenraali Izydor Krasiński 18 JvD Divisioonakenraali Karol Otto Kniaziewicz
VII JvAK Jean-Andoche Junot Kevyt RvD Divisioonakenraali William Friedrich von Hammerstein 23 JvD Divisioonakenraali Jean Victor Tharreau 23 JvD Divisioonakenraali Adam Ludwig von Ochs
I RvA Ranskan marsalkka, Napolin kuningas Joachim Murat 1 RvAK Divisioonakenraali Étienne Marie Antoine Champion de Nansouty 2 RvAK Divisioonakenraali Louis Pierre de Montbrun 3 RvAK Divisioonakenraali Emmanuel de Grouchy 4 RvAK Divisioonakenraali Victor de Fay de La Tour-Maubourg (Latour-Mauborg)

(Selitykset: JvAK = Jalkaväkiarmeijakunta, JvD = jalkaväkidivisioona, RvA = Ratsuväkiarmeija, RvAK = Ratsuväkiarmeijakunta, RvD = Ratsuväkidividisioona)

Venäläisten joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläisten joukoissa oli venäläisen historioitsija Modest Bogdanovitšin mukaan vakituisia joukkoja 103 000 miestä (72 000 jalkaväki, 17 000 ratsuväki, 14 000 tykistö), 7000 kasakkaa ja 10 000 miliisiä (venäjäksi Ополчение ) [9] ja 640 tykkiä. Yhteensä 112 000 miestä. Jalkaväenkenraali de Tollyn muistelmissa puhutaan 112 000 miehestä: vakituisia joukkoja 95 000, noin 7000 kasakkaa, 10 000 miliisiä ja 640 tykkiä. Näistä muodostui 180 jalkaväkipataljoonaa, 164 ratsuväkieskadroonaa ja 20 kasakkarykmenttiä. Venäläisten joukkojen koko oli 112 000 – 120 000 miestä.







Jalkaväenkenraali Mihail KutuzovCoat of Arms of Russian Empire.svg

Armeijan komentaja Armeijakunta ja komentaja Divisioona ja komentaja Divisioona ja komentaja
1. Läntinen Armeija Michael Barclay de Tolly II JvAK Karl Gustav Baggovut 4. jvD Kenraalimajuri Friedrich Eugen Karl Paul Ludwig von Württemberg 17. jvD Kenraaliluutnantti Zahar Olsufjev
IV JvAK Kenraaliluutnantti Aleksandr Osterman-Tolstoi 11. jvD Kenraalimajuri Nikolai Bahmetjev 23. jvD Kenraalimajuri Aleksei Bahmetjev
I RvAK Uvarov Fjodor Uvarov
II RvAK Kenraaliadjutantti Fjodor Korf
KasakkaAK Ratsuväenkenraali Matveij Platov
Keskusta Jalkaväenkenraali Dmitri Dohturov VI JvAK Dmitri Dohturov 7. JvD Tykistönkenraali Pjotr Kaptsevitš 24 . JvD Kenraalimajuri Pjotr Lihatšev
III RvAK Kenraaliadjutantti Fjodor Korf
2. Läntinen Armeija Jjalkaväenkenraali Pjotr Bagration VII JvAK Kenraaliluutnantti Nikolai Rajevski 12. JvD Kenraalimajuri Ilarion Vasiltšikov 26. JvD Kenraalimajuri Ivan Paskevitš
VIII JvAK Kenraaliluutnantti Mihail Borozdin 27. JvD Kenraalimajuri Dmitri Neverovski (Neverovski) 2. Vapaaehtoinen KrD Kenraalimajuri Mihail Vorontsov
IV RvAK, Kenraalimajuri Karl Sievers
Reservit V JvAK Kenraaliluutnantti Nikolai Lavrov 1. KyrasD Kenraalimajuri Nikolai Borozdin
III JvAK Kenraaliluutnantti Nikolai Tutškov 1. KrD Kenraaliadjutantti Pavel Stroganov 3 JvD Kenraaliluutnantti Pjotr Konovnitsyn

(Selitykset: JvAK = Jalkaväkiarmeijakunta, JvD = jalkaväkidivisioona, KrD = Krenatööridivisioona, RvAK = Ratsuväkiarmeijakunta, Kasakka AK = Kasakkaarmeijakunta, RvD = Ratsuväkidivisioona, KyrasD = Kyrassieeridivisioona).


Vanhan Suomen joukko-osastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläisissä joukoissa taisteli kaksi Vanhan Suomen joukko-osastoa:

86. Lappeenrannan jalkaväkirykmentti asetti muistolaatan vuonna 1912 Borodinon taistelun 100 vuotisjuhlien yhteydessä omille sankareilleen

1. Lappeenrannan jalkaväkirykmentti [10] komentajanaan eversti Fjodor Sokarev. Rykmentti kuului Baggovutin II jalkaväkiarmeijakunnan 17. divisioonan 2. prikaatiin, ja se taisteli Utitsan alueella.

2. Käkisalmen jalkaväkirykmentti [11]. Käkisalmen jalkaväkirykmentti kuului Alexander Osterman-Tolstoin IV jalkaväkiarmeijakunnan 11. divisioonan 1. prikaatiin, ja sitä johti eversti Nikolai Emeljanov, ja se taisteli Rajevskin redutissa. Se oli torjumassa Latour-Mauborgin ratsuväen hyökkäyksiä.

Borodinossa oli taisteluissa myös Strelnassa Inkerissä 24. joulukuuta 1806 (J: 12.joulukuuta) perustettu Suomen Henkikaartirykmentti [12]. Kaarti koostui inkeriläisistä, ja sitä käytettiin Napoleonin sodissa. Borodinossa Henkikaartirykmentti kuului Nikolai Lavrovin komentamaan V jalkaväkiarmeijakunnan Henkikaartidivisioonan 3. prikaatiin. Henkikaartirykmenttiä komensi Baltian saksalainen eversti Karl Heinrich Georg von Bistram.

Venäläisten valmistelut ja ryhmityssuunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Redan = redutti ja fleche esimerkit

Kutuzovin tarkoitus oli aktiivisella puolustuksella aiheuttaa ranskalaisille mahdollisimman suuret tappiot ja muuttaa voimatasapainoa, jotta Venäjän armeija pystyisi tulevissa taisteluissa lyömään ranskalaiset.

Kutuzov aloitti vahvistamaan vallituksia 3. syyskuuta 1812 (J: 22. syyskuuta). Vallituksiin kuuluivat Shevardinon ja Rajevskin reduttit sekä Bagrationin flèche´t [13] vasemmalla siivellä. (Venäjäksi Багратионовы флеши).

Kutuzov valitsi puolustuslinjan vasemman sivustan kulkemaan vasemmalta Shevardinon reduttista kautta alueen korkeimmalle kukkulalle, jonne oli rakennettu Rajevskin redutti, ja edelleen Gorkin kylän kautta Maslovon kylään asti. Ranskaisten hyökkäyksen pääpaino ja keskipiste oletettiin olevan Borodinon kylän kohdalla.

Kutuzovilla oli kaksi armeijaa: 1. Läntinen armeija komentajanaan jalkaväenkenraali de Tolly ja 2. Läntinen armeija komentajanaan jalkaväenkenraali Pjotr Bagration sekä kolme erillistä jalkaväkiarmeijakuntaa ja neljä ratsuväkiarmeijakuntaa ja tykistöä.

Kutuzovin alkuperäinen puolustuslinja vasemmalta oikealle: Shevardinon redutti: 27. jalkaväkidivisioona Neverovski, VIII jalkaväkiarmeijakunta Borozdin, Rajevskin redutti: VII jalkaväkiarmeijakunta Rajevski. Borodinon kylää vastapäätä suunniteltiin VI jalkaväkiarmeijakunta Dohturov ja Gorkin kylän oikealle puolelle IV jalkaväkiarmeijakunta Osterman-Tostoi sekä uloimmaisena oikealle II jalkaväkiarmeijakunta Baggovut. Ratsuväki, tykistö ja reservit oli sijoitettu jalkaväkiarmeijakuntien taakse taistelun oletettuihin ratkaisukohtiin.

Taistelu Shevardinon reduttista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Borodinon taistelu tapahtui kahdessa osassa: ensimmäinen oli taistelu Shevardinon reduttista, joka taisteltiin 5. syyskuuta 1812 (J: 24. elokuuta) ja varsinainen Borodinon taistelu 7. syyskuuta 1812 (J: 26. elokuuta).

Shevardinon kylä sijaitsee uuden ja vanhan Smolenskin tien välissä, ja kylän edessä virtaa Kolotša-joki. Shevardinon kylän lähistöllä olevalle kukkulalle venäläiset olivat rakentaneet viisikulmaisen reduttin. Napoleonin Grande Armée eteni uutta Smolenskin tietä, ja Napoleon päätti hyökätä Shevardinon reduttiin.

Ensimmäinen kahakka tapahtui 4. syyskuuta 1812 (J: 23. elokuuta) Ranskan marsalkka, Napolin kuningas Joachim Murat'n ratsuväen kohdatessa kenraaliluutnantti Pjotr Konovnitsynin jälkijoukot. Kahakan jälkeen Konovnitsyn siirsi joukkonsa Kolotša-joen yli reduttiin, jonka puolustusta johti kenraaliluutnantti Andrei Gortšakov. Reduttissa oli 11 000 miestä ja 46 tykkiä. Etelässä olevaa venäläisten puolustusta vanhalla Smolenskin tiellä vahvisti kenraalimajuri Akim Karpov kuudella kasakkarykmentillä.

Aamulla 5. syyskuuta 1812 (J: 24. elokuuta) siltojen rakentamisen jälkeen Napoleonin armeija hyökkäsi kolmessa rivistössä. Pääjoukossa reduttiin hyökkäsi Fomkinon ja Dorodinon kylien kautta Jean Dominique Compansin johtama 5. jalkaväkidivisioona. Sen kärkenä oli legendaarinen eliittijoukko 57. jalkaväkirykmentti [14]. Compansia tuki hyökkäyksessä divisioonakenraali Étienne Marie Antoine Champion de Nansoutyn I ratsuväkiarmeijakunta ja divisioonakenraali Louis Pierre de Montbrunin II ratsuväkiarmeijakunta. Kiertoliikettä eteläpuolelta suorittivat kenraali Poniatowskin V jalkaväkiarmeijakunta ja pohjoispuolelta varakuningas Eugènen IV jalkaväkiarmeijakunta.

Ranskalaisten lisättyä edelleen hyökkäysvoimaa, taisteluun tulivat mukaan divisioonakenraali Morandin 1. jalkaväkidivisioona ja kenraaliluutnantti Louis Friantin 2. jalkaväkidivisioona. Ranskalaisilla oli hyökkäyksissään kaikkiaan 35 000 miestä ja ratsua sekä 180 tykkiä.

Taistelussa ranskalaiset miehittivät reduttin kolmesti ja joka kerta kenraaliluutnantti Dmitri Neverovski onnistui vastahyökkäyksissään ja sai reduttin takaisin venäläisille. Taistelu ei tauonnut pimeydestä huolimatta. Redutti oli jo puoliksi tuhoutunut, kun noin kello 23.00 Kutuzov päätti luopua reduttista ja määräsi Gortšakovin siirtymään Semjonovskoen notkelman toiselle puolelle. Redutti jäi ranskalaisille. Ranskalaisten tappiot Shevardinon taistelusta olivat 4000–5000 ja venäläisten 6000 miestä.

Yhteenveto Venäläisten taisteluryhmitys varsinaiseen taisteluun jouduttiin uusimaan. koska tärkeä Shervardinon redutti menetettiin. Vasemman siiven puolustus oli murtunut, venäläiset vetäytyivät itään rakentaen tilapäispuolustusasemia Utitsan kylän ympäristöön ja vahvistaen Rajevskin reduttia sekä Bagrationin flèche´jä. Venäläisten vasen sivusta jäi avoimeksi ranskalaisten sivustahyökkäykselle.

Varsinainen Borodinon taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

6. syyskuuta 1812 (J: 25. elokuuta) kummatkin osapuolet valmistautuivat tulevaan taisteluun.

Ranskalaisten taisteluryhmitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napoleon oli sijoittanut varakuningas Eugénen IV jalkaväkiarmeijakunnan uuden Smolenskin tien oikealla puolelle Valuevon metsään Voina-joelle. Hänen lähistöllään oli divisioonakenraali Emmanuel de Grouchyin 3. ratsuväkidivisioona. Molemmat joukot olivat Kolotša-joen vasemmalla puolella.

Napoleon ja hänen kaartinsa olivat Kolotša-joen oikealla puolella Shervadinon kylässä. Marsalkka Neyn III jalkaväkiarmeijakunta oli Aleksinskin kylän ympäristössä ja Junotin VIII jalkaväkiarmeijakunta Fomkinon kylän lähistöllä.

Shevardinon kylästä itään ja hyökkäyssuuntaan nähden Napoleonin edessä oli marsalkka Davout'n I jalkaväkiarmeijakunta ja hieman takaviistossa Doroninon kylän luona oli pääosa marsalkka Murat'n ratsuväkiarmeijakunasta.

Kenraali Poniatowskin V jalkaväkiarmeijakunta oli rintaman eteläosassa lähellä vanhaa Smolenskin tietä lähellä Utitsaa.

Tykistö sijoitettiin armeijakunnittain pitkin rintamalinjaa avainkohtiin.

Napoleonin hyökkäyssuunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marsalkka Davout ehdotti voimakasta hyökkäystä omilla joukoillaan Utitsan metsän kautta kiertäen venäläisten sivustaan. Samanaikaisesti marsalkka Neyn III jalkaväkiarmeijakunta lamauttaisi venäläiset Semjonovskoen kylässä. Kenraali Poniatowski tuki suunnitelmaa.

Todetessaan venäläisten joukkojen sijoituksen, Napoleon näki sen heikot kohdat ja laati oman taistelusuunnitelmansa sen mukaan: Varakuningas Eugènen IV jalkaväkiarmeijakunnan tuli vallata Kolotša-joen oikea ranta ja Borodinon kylä. Tällä hyökkäyksellä piti saada houkuteltua venäläisten päähyökkäys tänne suuntaan.

Koska venäläisten sivustoihin oli hankala hyökätä, päävoimat kohdistettaisiin rintamahyökkäyksellä murtamaan Venäjän armeijan puolustus kapealla alueella Bagrationin flèche´eihin ja 2,5 kilometrin päässä olevaan Rajevskin reduttiin. Davout'n I jalkaväkiarmeijakunnan tukena olisi 62 tykkiä, jotka kohdistaisivat tulen venäläisten tykistöpattereihin. Neyn III ja Junot'n VIII jalkaväkiarmeijakunnat keskittäisivät 40 tykkiä vasemmanpuoleiseen flèche´en sekä kaikki Kaartin tykit etenisivät jompaankumpaan flèche´een.

Tykistökeskistyksen aikana Poniatowski hyökkäisi vihollisen asemiin vanhalla Smolenskin tiellä. Jean Dominique Compans'n 5. jalkaväkidivisioonan tuli hyökätä metsän kautta lähimpään flèche´en. Divisioonakenraali Morandin 1. jalkaväkidivisioonan ja Étienne Maurice Gérardin 3. jalkaväkidivisioonan tuli valloittaa Rajevskin redutti.

Venäläisten varsinainen taisteluryhmitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikealle sivustalle asetettiin 1. Läntinen armeija: kaksi jalkaväkiarmeijakuntaa, kolme ratsuväkiarmeijakuntaa ja reservit, yhtensä 76 000 miestä ja 480 tykkiä. Asemien keskellä virtasi Kolotša-joki, ja Borodinon kylä jäi puolustusalueelle.

Vasemmalle sivustalle asettui 2. Läntinen Armeija: kaksi jalkaväkiarmeijakuntaa, yksi ratsuväkiarmeijakunta ja reservit, yhtensä 34 000 miestä ja 156 tykkiä. Puolustusalueella on Semjonovskoen kylä, Rajevskin redutti ja Bagrationin flèche’t. Vasemmalla sivustalla luonnonesteenä oli Semjonovskaja-joen notkelma.

Venäläisten keskustaan Kutuzov sijoitti yhden jalkaväkiarmeijakunnan ja yhden ratsuväkiarmeijakunnan. Keskustan joukkoja komensi Dohturov.

Vanhalle Smolenskin tielle Utitsan alueelle asetettiin Tutškovin III jalkaväkiarmeijakunta vahvistamaan Bagrationin eteläsivustaa. Kutuzovin suunnitelman mukaan Tutškovin tuli valmistautua hyökkäämään ranskalaisten sivustaan. Kutuzovin esikuntapäällikkö ratsuväenkenraali Levin Benningsen siirrätti joukot eturintamaan ilmoittamatta asiasta Kutuzoville.

Pääasiallisena reservinä oli suuriruhtinas Konstantin Pavlovitš Romanovin V jalkaväkiarmeijakunta, jota taistelussa komensi kenraaliluutnantti Nikolai Lavrov.

Kutuzovin mukaan voimakas joukkojen keskittäminen suojasi Moskovaa ja salli iskut ranskalaisten sivustaan ja taakse. Molempien sivustojen pituus oli noin neljä kilometriä. Taistelun kuluessa joukkoja oli myös helppo liikutella. Kutuzov esikuntineen asettui Gorkin kylään.

Taistelupäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkeimmät taistelukohteet ajallisesti kuvattuna [15]. Historioitsijoiden mukaan aikataulutus vaihtelee.

Nikolai Tutškov Pjotr Bagration Aleksandr Tučkov Mihail Semjonovitš Vorontsov Jean Dominique Compans Joseph Marie Dessaix Louis-Nicolas Davout Pjotr Lihatšev Auguste-Jean-Gabriel de Caulaincourt Louis Pierre de Montbrun Charles Auguste Jean Baptiste Louis Joseph Bonamy Aleksandr Kutaisov

Selitykset: † — kuollut tai kuolettavasti haavoittunut, / — vangittu, % — haavoittunut

Hyökkäys Borodinoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelukenttä aamulla klo 06.30

Kello 05:30, 7. syyskuuta 1812 (J: 26. elokuuta) ranskalaisten tykistö aloitti ampumisen koko rintaman leveydeltä. Varakuningas Eugènen IV armeijakunnan 13. jalkaväkidivisioona komentajanaan divisioonankenraali Alexis Joseph Delzons suoritti salamahyökkäyksen Borodinoon, jota puolusti Suomen Henkikaartirykmentti. Delzons'lla oli nelinkertainen ylivoima, ja ranskalaiset työnsivät venäläiset joukot Kolotša-joen taakse. Delzons onnistui ylittää sillat ja marssi Gorkin kylää kohti. Ranskalaiset menettivät taistelun kultaisen hetken, koska varakuningas Eugène laiminlöi Delzons'n hyökkäyksen tukemisen. Venäläisten voimakas vastahyökkäys heitti ranskalaiset Kolotša-joen toiselle puolelle, ja sillat poltettiin.

Taistelu Bagrationin flèche´istä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne aamupäivällä klo 09.30

Kenraalimajuri Mihail Vorontsov johti flèche´ien puolustusta. Hänen alaisuudessaan oli 2. vapaaehtoisen krenatööridivisioonan [16] lisäksi kenraalimajuri Ilja Doukan 2. kyrassieeridivisioona ja Neverovskin 27. jalkaväkidivisioona.

Ranskalaisten tykistöiskun jälkeen noin kello kuuden aikoihin käynnistyi ensimmäinen hyökkäys. Aamupäivän aikana ranskalaiset hyökkäsivät kolme kertaa ja pitivät kolmasti flèche´jä hallussaan. Ranskalaisten komentajista marsalkka Davout ja kenraalit Compans ja Dessaix haavoittuivat. Hyökkäykset kilpistyivät kuitenkin venäläisten tykistön tarkkaan ja tuhoavaan kartessituleen, sitkeään vastarintaan ja ratsuväen vastahyökkäyksiin.

Bagration otaksui Napoleonin päähyökkäyksen tulevan hänen Semjonovskoen kylään ja Rajevskin reduttiin. Bagration komensi flèche´hin Rajevskin koko VII jalkaväkiarmeijakunnan. Tutškov vastasi avunpyyntöön ja lähetti avuksi Konovnitsynin 3. jalkaväkidivisioonan. Kutuzov lähetti lisävahvistuksena Suomen, Liettuan ja Izmailovin henkikaartirykmentit, 1. vapaaehtoisen krenatööridivisioonan, seitsemän ratsuväkirykmenttiä sekä 1. kyrassieeridivisioonan.

Lisäksi äärimmäisenä venäläisten oikealla sivustalla ollut Baggovutin II jalkaväkiarmeijakunta sai käskyn lähteä liikkeelle. Sen 4. jalkaväkidivisioona meni Rajevskin reduttiin ja 17. jalkaväkidivisioona marssi Utitsaan.

Ratkaisevaan Davout'n ja Neyn hyökkäykseen Napoleon keskitti 26 000 miestä jalka- ja ratsuväkeä ja satoja tykkejä. Davout'n ja Neyn jalkaväkeä seurasi ranskalaisten ja puolalaisten kevyttä ratsuväkeä.

Bagration totesi tykistön iskujen hyökkäävien ranskalaisten rivistöihin olevan tehottomia ja lähti johtamaan yleistä vastahyökkäystä 18 000 miehellä. Venäläisten hyökkääjien ensi rivistöt pysäytettiin, ja siitä seurasi raivokas lähitaistelu, joka kesti lähes tunnin. Bagration haavoittui kuolettavasti.

Ratsu- ja jalkaväellä oli suuria vaikeuksia toimia ruumiskasojen ja haavoittuneiden keskellä. Murat lähestyi ratsuväellään flèche'jä hyökätäkseen puolustajien jalkaväkeä vastaan. Ennen kylää olivat vastassa Suomen, Liettuan ja Izmailovin henkikaartirykmentit. Nämä yksiköt seisoivat tiiviissä rivistöissä tunnista toiseen, vain pistimet aseinaan raskasta ratsuväkeä vastaan. Ilja Doukan kyrassieerit ja Neverovskin jalkaväki tekivät vastahyökkäyksiä. Marsalkka Murat oli joutunut piiritetyksi eteläisimpään flèche´een, mutta hän onnistui pakenemaan.

Bagrationin poistuttua taistelukentältä Konovnitsyn komensi väliaikaisesti 2. Läntistä armeijaa ennen kuin Kutuzov nimitti Dohturovin uudeksi komentajaksi.

Ranskalaiset saivat murrettua venäläisten puolustuksen, ja marsalkkojen pyynnöistä huolimatta Napoleon piti Kaartinsa omana reservinään. Flèche´t jäivät ranskalaisille noin klo 11.30, kun Konovnitsyn määräsi joukkonsa Semjonovskajan notkelman taakse. Ranskalaiset olivat keskittäneet hyökkäyksiin kaikkiaan noin 45000 miestä ja 400 tykkiä.

Taistelu Rajevskin reduttista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun taistelu flèche´istä oli kiivaimmillaan, aloitti varakuningas Eugène hyökkäyksen Rajevskin reduttiin. Morandin 1. jalkaväkidivisioona, François Joseph Gérardin 3. jalkaväkidivisioona ja Jean-Baptiste Broussierin 14. jalkaväkidivisioona siirtyivät ponttoonisillan kautta Kolotša-joen itäpuolelle.

Voimakkaan tykistövalmistelun jälkeen Morandin ja Broussierin jalkaväkidivisioonat etenivät, ja ranskalaisten 30. linjarykmentti, komentajanaan prikaatikenraali Charles Auguste Jean Baptiste Louis Joseph Bonamy onnistui murtautumaan sisälle reduttiin.

1. Läntisen Armeijan esikuntaupseeri, kenraalimajuri Aleksei Jermolov oli reduttin lähistöllä, ja hän kokosi komentoonsa hyökkäysyksikön, jossa oli joukkoja Ufan rykmentistä ja 18. jääkärirykmentistä[17]. Pistinhyökkäyksellä työnnettiin ranskalaiset takaisin; samanaikaisesti hyökkäsivät myös venäläisten ratsuväki ja jalkaväkidivisioonat varakuningas Eugènen sivustoille. Hyökkäyksessä kaatui venäläisten tykistön komentaja, kenraalimajuri Aleksandr Kutaisov. Kenraali Bonamy vangittiin.

Rajevskin reduttiin piti tehdä uusi hyökkäys, mutta Platovin ja Uvarovin ratsuväkien isku Napoleonin sivustaan viivästytti hyökkäystä Rajevskin reduttiin kahdella tunnilla. Hetken aikana 1. Läntisen Armeijan komentaja De Tolly onnistuneesti siirsi Alexander Osterman-Tolstoin IV jalkaväkiarmeijakunnan Reduttin puolustukseen.

Napoleon keskitti 170 tykkiä ampumaan Rajevskin reduttiin ja sen vieressä olevaan venäläisten ratsastavaan patteriin. Klo 14.00 Morandin, Gérardin ja Broussierin divisioonat kevyen ratsuväkeen tukemana suorittavat uuden massiivisen rintamahyökkäyksen. Venäläiset lähettivät reduttiin avuksi kenraalimajuri Pjotr Lihatševin 24. jalkaväkidivisioonan.

Kenraali Montbrun kuoli,, ja II ratsuväkiarmeijakunnan komentajaksi nimitettiin divisioonankenraali Auguste-Jean-Gabriel de Caulaincourt. Ranskalaiset pääsivät lähelle venäläisten tykkejä, ja tykeillä käytiin lähitaistelua. Caulaincourt antoi kyrassieereille hyökkäyskäskyn. Samanaikaisesti ranskalaisten tykistö tulitti hyökkäykseen valmistautuvia venäläisiä.

Caulaincourt onnistui murtautumaan reduttiin avoimesta takaosasta, mutta kuoli musketöörien luodeista. Kenraali Thielmann hyökkäsi tämän jälkeen kahdeksan saksilaisen ja kahden puolalaisen ratsuväkieskadroonan kanssa samasta paikasta sisään upseerien ja aliupseerien pakottaessa hevosensa tunkeutumaan sisään reduttin ampuma-aukoista. Rajevskin reduttiin kaatui lähes kaikki venäläisten 24. jalkaväkidivisioonan miehet, ja kaikki venäläiset tykkimiehet kaatuivat tykkiensä viereen. Ranskalaiset ottivat kenraali Lihatševin vangiksi. Ranskalaisia kyrassieereja kaatui reduttin valtauksessa 1000.

Platovin ja Uvarovin ratsuväkien isku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kutuzov antoi luvan Platovin ja Uvarovin ratsuväkien iskulle Napoleonin selustaan vasemmalta kiertäen. Platovin ja Uvarovin ratsuväkien iskuilla ei ollut varsinaista suunnitelmaa, ja kyseessä lienee ollut harhautushyökkäys. Uvarovilla oli 28 eskadroonaa, 12 tykkiä ja 2500 ratsastajaa ja Platovilla 8 rykmenttiä. Uvarov ylitti Kolotša-joen Malojen kylän kohdalta ja Platov hieman pohjoisempana. Ylitettyään Voina-joen Uvarov kohtasi ranskalaisten 84. linjarykmentin sekä prikaatikenraali Philippe Antoine d'Ornanon baijerilaista ja italialialaista kevyttä ratsuväkeä.

Varakuningas Eugène joutui keskeyttämään Rajevskin reduttin hyökkäysvalmistelut kahdeksi tunniksi Platovin ja Uvarovin ilmaannuttua hänen puolustusalueelleen ja lähelle huoltoreittiä ja Napoleonin päämajaa. Varakuningas Eugènen oli pakko keskittyä vastahyökkäykseen. Ranskalaiset työnsivät Platovin ja Uvarovin nopeasti takaisin. Venäläiset pitivät iskua epäonnistuneena, mutta ranskalaisten mielestä isku oli eräs taistelun tärkeistä hyökkäyksistä.

Utitsan alueen taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelukenttä illalla klo 16.00

Utitsan kylä oli venäläisten joukkojen rintaman eteläosassa vanhan Smolenskin tien varrella. Alue on vaikeakulkuista maastoa soineen ja metsikköineen. Shervardinon reduttin joutuessa ranskalaisille Utitsan alue muodostui vaaralliseksi sivustahyökkäyksen kohteeksi.

Puolalaiset saapuivat asemiinsa aikaisin aamulla. Tutškov oli jo lähettänyt 3. jalkaväkidivisioonan Bagrationin vahvistukseksi. Kuusi venäläistä krenatöörirykmenttiä ja kuusi jääkärirykmenttiä oli puolalaisia vastassa. Joukot oli laitettu ketjuun Utitsan kukkulalta Bagrationin flèche´ille. Kukkulan luona oli lisäksi 4000 miliisiä aseistettuna kirvein ja heinähangoin.

Tutškov torjui Poniatowskin hyökkäyksen Utitsan kylään. Junotin avustuksella ranskalaiset pääsivät Utitsaan, jonka venäläiset olivat sytyttäneet tuleen. Junot jatkoi flèche´ille ja Poniatowski lähes onnistui katkaisemaan Tutškovin puolustusjoukot kahtia.

Baggovut tuli vahvistamaan sivustaa tuoden 17. jalkaväkidivisioonan ja tykistöä. Tutškov lähti vastahyökkäykseen Pavlovskin rykmentin kanssa [18]. Kukkula saatiin takaisin venäläisille. Tutškov haavoittuu kuolettavasti, ja Baggovut otti rintaman komentajuuden.

Poniatowski aloitti tykistövalmistelun. Puolalaiset etenivät Utitsan kukkulalle pohjoispuolelta ja kohtasivat neljä jalkaväkirykmenttiä ja miliisit. Baggovutin vastahyökkäyksen suoritti Karpovin kasakat. Kasakat onnistuivat pysäyttää puolalaiset, mutta pohjoispuolen sivusta jäi avoimeksi, mikä pakotti Baggovutin vetäytymään. Molemmat taistelun osapuolet asettuivat puolustusasemiin.

Yhteenveto ja lopputulema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuultuaan Rajevskin reduttin valtaamisesta Napoleon lähti katsomaan linjoja. Noin klo 18.00 aikaan illalla venäläiset olivat asemissaan, joihin he olivat vetäytyneet. Kutuzov oli määrännyt kaartin asemiin ja ranskalaisten tykistökään ei saanut heitä siirtymään paikaltaan.

Napoleonin Grande Armée eteni taistelun aikana 2,5 kilometriä. Se sai haltuunsa tärkeimmät taistelupaikat, ja sillä oli hyvät asemat. Voiton hinta oli liian kova, jotta Napoleon olisi voinut jatkaa taistelua.

Venäjän armeija vetäytyi taaksepäin, ja Kutuzov suunnitteli hyökkäystä seuraavaksi päiväksi, mutta kuultuaan tappiomäärät, hän totesi taistelun turhaksi ja aloitti vetäytymisen Možaiskin kautta. Kutuzov tiesi antaneensa kovan iskun Napoleonille. Hän luovutti Moskovan ranskalaisille, mutta säilytti armeijansa taistelukykyisenä. Kutuzov ylennettiin 11. syyskuuta 1812 (J: 30. elokuuta) kenraalisotamarsalkaksi.

Vaikka Napoleon marssi Moskovaan, hän joutui perääntymään sieltä loppusyksystä, ja sotaretken lopussa lähes koko Grande Armée oli tuhoutunut.

Artikkeli on koottu pääosin englannin-, ranskan- ja venäjänkielisistä Wikipedia-sivustoista.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarkennukset ja viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tärkeimmät liittoon kuuluneet valtiot olivat Baden, Baijeri, Hessen-Darmstadt, Nassau ja Württemberg.
  2. Huomioitavaksi, että tähän aikaan ei ollut virallista lippua, trikolori oli sotilaitten varustuksissa ja kaksoiskotka edusti Tsaarin virallista valtiosymbolia.
  3. Richard K. Riehn, Napoleon's Russian Campaign, John Wiley & Sons, 2005, sivu 479.
  4. Herman Lindqvist. Napoleon sivu 368, kappale 20
  5. http://m.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/venaja-juhlii-borodinon-taistelun-200-vuotispaivaa/604388/
  6. http://school91.tyumen-city.ru/creat/proekt/1812/countryman.html
  7. http://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%94%D1%80%D0%B8%D1%81%D1%81%D0%BA%D0%B8%D0%B9_%D1%83%D0%BA%D1%80%D0%B5%D0%BF%D0%BB%D1%91%D0%BD%D0%BD%D1%8B%D0%B9_%D0%BB%D0%B0%D0%B3%D0%B5%D1%80%D1%8C
  8. Энциклопедический Словарь Ф.А. Брокгауза и И.А. Ефрона: Дрисский укрепленный лагерь
  9. puolisotilaallisesti järjestetty joukko
  10. Вильманстрандский 86-й пехотный полк
  11. Лейб-гвардии Кексгольмский Императора Австрийского полк
  12. Лейб-гвардии Финляндский полк
  13. Bagrationin flèche´t koostuivat kahdesta lunettesta ja yhdestä redanista. Lunettet rakennettiin aluksi puolikuunmuotoisiksi ulkovarustuksiksi, aikaa myöten katsottiin tarpeelliseksi vahvistaa lunetteja, ja kun niihin lisättiin isot sivustat, niitä kutsuttiin nimellä 'redan'. Redan on ravelliinin tapainen V-muotoinen takaa avoin linnoite, jossa kärki osoittaa hyökkäyssuuntaa kohti
  14. 57th Regiment d'Infanterie de Ligne "le Terible"
  15. Alkuperäinen taulukko on venäjänkielisellä Wikipedia-sivustolla
  16. 2-го сводно-гренадерской дивизии
  17. 18-й егерский полк
  18. Павловский лейб-гвардии полк.


Koordinaatit: 55°30.51′N, 35°49.27′E