Karl Gustav Baggovut

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karl Gustav Baggovut
Karl Fiodorovitch Baggovut
Карл Фёдорович Багговут
27. syyskuuta 176118. lokakuuta 1812
Baggovut.jpg
Syntymäpaikka Perila, Viron kuvernementti
Kuolinpaikka Tarutino
Maa tai osapuoli Venäjä Flag of Russia.svg
Ylin sotilasarvo Kenraaliluutnantti
Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin
Venäjän-Turkin sota 1787 - 1791,
Dubienkan taistelu,
Maciejowicen taistelu,
Pragan taistelu (1794) (Varsova),
Pultuskin taistelu,
Eylaun taistelu,
Heilsbergin taistelu,
Friedlandin taistelu,
Lemun taistelu,
Helsinginrannan maihinnousu (Taivassalo),
Smolenskin taistelu,
Valutinon taistelu,
Borodinon taistelu,
Tarutinon taistelu.

Karl Gustav von Baggehufwudt (Baggovut) (ven. Карл Фёдорович Багговут , Carl Fjodorovitš Baggovut (27. syyskuuta 1761(J: 16. syyskuuta) Perila, Viro18. lokakuuta 1812(J: 6. lokakuuta)) Tarutino, Venäjän keisarikunta oli venäläinen kenraaliluutnantti. Hän oli mukana Napoleonin sodissa ja osallistui Suomen sotaan kesällä 1808.

Suvun taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Von Baggehufwudtin suku on peräisin Norjasta, josta he muuttivat 1600-luvulla Ruotsiin ja edelleen 1700-luvulla Viron kuvernementtiin. Isä Friedrich Wilhelm von Baggehufwudt (Baggovut) oli ollut Libaussa tullijohtajana. Karl Gustavilla oli kolme veljeä ja yksi sisar. Karl Gustav Baggovutin aviopuoliso oli Margareth Elisabeth (Elisaveta Jakovlevna) von Fock.

Sotilasuran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1779 isä osti upseerikirjan Karl Gustaville maakreivi Anspah-Bayreuthin joukkoihin kapteenin arvoon. Kuitenkin jo samana vuonna Karl Gustav liittyi Tobolskin jalkaväkirykmenttiin[1] aliluutnanttina. Syyskuussa samana vuonna hänet siirrettiin Suomalaisen jääkäriyksikön 2. pataljoonaan. Vuonna 1781 Baggovut sai siirron Dneprin rykmenttiin[2] Kaukasukselle ja osallistui Krimin tataarien kansannousun kukistamiseen. Vuonna 1783 Baggovut komennettiin Siperian krenatöörirykmenttiin [3] kapteenina. Tämän rykmentin kanssa hän osallistui Venäjän-Turkin sotaan ja oli mukana Benderin valloituksessa vuonna 1789. Baggovut erosi palveluksesta vuonna 1791 ylimajurina terveydellisistä syistä.

Puolan kansannousu ja vuodet 1792–1800[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolan-Venäjän sodan puhjettua 1792 Baggovut liittyi vapaaehtoisena kreivi Kahovskin joukkoihin. Hän kunnostautui kesäkuussa Bugjoen ja Dubienkan taistelussa. Baggovut palasi 3. tammikuuta 1793 (23.12.1792) ylimajurina Siperian krenatöörirykmenttiin palvelukseen. Hän osallistui Kościuszkon kansannousussa (1794) moneen taisteluun. Tärkeimmät niistä olivat lokakuussa Maciejowicen ja Pragan taistelut (Varsova). Maciejowicen taistelu toi hänelle ylennyksen everstiluutnantiksi.

Sodan päättymisen jälkeen Baggovut sai vuonna 1795 komennettavakseen 13. jääkärirykmentin[4] ensimmäisen pataljoonan, ja hänet ylennettiin everstiksi 1798. Seuraavana vuonna hän yleni jo kenraalikuntaan ja 8. elokuuta 1800 (27.7.1800) Venäjän keisari Paavali I erotti hänet palveluksesta.

Napoleonin joukkoja vastaan Itä-Preussissa ja vuodet 1801–1808[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Aleksanteri I nousi valtaan maaliskuussa 1801, Baggovut palasi armeijan palvelukseen Hänelle annettiin 17. marraskuuta 1801 (5.11.1801) 4. jääkärirykmentin [5] päällikkyys. Joulukuussa 1804 hänet palkittiin 25 vuoden nuhteettomasta palvelusta.

Baggovutin joukko alistettiin kenraali Levin August von Bennigsenille 1806, ja se ansaitsi kaksi kunniamerkkiä Pultuskin taistelussa 26. joulukuuta 1806 (14.12.1806) Baggovutin joukot olivat muun muassa estäneet marsalkka Jean Lannesin Narewin ylityksen varsinaista taistelua edeltävänä päivänä. Eylaun taistelussa 7.–8. tammikuuta 1806 (26.–27.1.1806) Baggovut sai vaativan viivytystehtävän. Baggovut onnistui tehtävässään, mutta haavoittui rintaan sen aikana. Baggovut palasi takaisin jo Heilsbergin taisteluun 10.–11. kesäkuuta 1807 (29.–30.6.1807) ja oli mukana myös Friedlandin taistelussa 14. kesäkuuta 1807 (2.6.1807). Friedlandissa hän haavoittui vakavasti ja joutui jättämään taistelukentän. Kiitokseksi urhoollisuudesta Baggovut ylennettiin kenraaliluutnantiksi.

Suomen sodan vuosi 1808[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenraalimajuri Ernst von Vegesack suoritti maihinnousun Ala-Lemuun 2 800 miehen voimalla. Karl Baggovut vastasi venäläisistä sotilasosastoista Turun seudulla, ja hänelle oli annettu 5. divisioonan komentajuus 18. kesäkuuta 1808 (6.6.1808). 18 tuntia kestäneessä Lemun taistelussa [6] 19.–20. kesäkuuta 1808 (7.–8.6.1808) Baggovut johti henkilökohtaisesti omaa taisteluryhmäänsä, ja von Vegesackin maihinnousujoukot joutuivat perääntymään laivoihin ja palaamaan Ruotsiiin.

Ruotsalaiset tekivät kesän aikana useita maihinnousuyrityksiä Saaristomerellä. Baggovut oli torjumassa Helsinginrannan maihinnousua (Taivassalossa) [7] 26.–28. syyskuuta 1808 (14.–16.9.1808).

Napoleonin joukkoja vastaan Venäjällä vuonna 1812[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napoleonin Venäjän sotaretken taisteluissa Isänmaallisessa sodassa Baggovut komensi 2. jalkaväkiarmeijakuntaa, joka kuului kenraali Michael Barclay de Tollyn 1. Läntiseen Armeijaan. Hän osallistui Smolenskin ja Valutinon taisteluun 16.–18. elokuuta 1812 (4.–6.8.1807) sekä Borodinon taisteluun 7. syyskuuta 1812 (26.8.1812). Borodinon taistelussa Baggovutin armeijakunta oli venäläisten oikealla sivustalla ja siirtyi kriittisellä hetkellä vasemmalle Utitsan alueelle vahvistamaan kenraali Pjotr Bagrationin armeijaa. Taistelun loppuvaiheessa Baggovut komensi kaikkia vasemman sivustan joukkoja.



Kenraaliluutnantti Karl Gustav Baggovutin hauta Lavrentin luostarissa[8] Kalugassa

Kenraaliluutnantti Karl Gustav Baggovut kuoli Tarutinon taistelussa 18. lokakuuta 1812 (6.10.1812) ollessaan suorittamassa sivustahyökkäystä. Hänet haudattiin Lavrentin luostariin Kalugaaan 7. marraskuuta 1812 (19.11.1812). Taistelun jälkeen keisari Aleksanteri I kirjoitti leskelle: «Я потерял в нем храброго военачальника, полезного отечеству». (Menetin Hänessä isänmaalle tarpeellisen ja urhean sotilasjohtajan).





Ylennykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

4. huhtikuuta 1779 (24.03.1779) Подпоручик (Podporutšnik) vastaa vänrikkiä
1782 Kapteeni
24. joulukuuta 1761 (13.12.1792) Премьер-майор Ylimajuri
lokakuu 1794 Everstiluutnantti
14. helmikuuta 1798 (3.02.1798) Eversti
9. helmikuuta 1799 (29.01.1799) Kenraalimajuri
24. joulukuuta 1807 (12.12.1807) Kenraaliluutnantti

Komentajuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

28. toukokuuta 1797 - 28. tammikuuta 1799 (17.05.1797-17.01.1799) Komentaja 13. Jääkärirykmentti
28. tammikuuta 1799 - 8. elokuuta 1800 (17.01.1799-27.07.1800) Päällikkö 13. Jääkärirykmentti
17. marraskuuta 1801 - 18. lokakuuta 1812 (05.11.1801-06.10.1812) Päällikkö 4. Jääkärirykmentti

Kunniamerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunniamerkki Nauha Mistä ja milloin
Pyhän Yrjön risti (Venäjä) 3 lk St George Ribbon Pultuskin taistelu 20. tammikuuta 1807(J: 8. tammikuuta))
Pyhän Yrjön risti (Venäjä) 4 lk St George Ribbon 25 vuotta upseerina 8. joulukuuta 1804(J: 26. marraskuuta))
Kultainen miekka ”Urheudesta” timantein St George Ribbon 13. joulukuuta 1807(J: 1. joulukuuta))
Pyhän Wladimirin ritarikunta 2 lk Saint vladimir (bande).png Eylaun taistelu 20. huhtikuuta 1807(J: 8. huhtikuuta))
Pyhän Wladimirin ritarikunta 3 lk Saint vladimir (bande).png 24. toukokuuta 1808(J: 12. toukokuuta))
Pyhän Aleksanteri Nevskin ritarikunta kunniamerkki Band to Order St Alexander Nevsky.png Borodinon taistelu Myönnettiin, ei ehditty luovuttaa
Pyhän Annan ritarikunta 1 lk Order of Saint Anne Ribbon.png Eylaun taistelu 20. huhtikuuta 1807(J: 8. huhtikuuta))

Ulkomaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunniamerkki Nauha Maa Mistä ja milloin
Punaisen Kotkan ritarikunta 1lk PRU Roter Adlerorden BAR.svg Flag of Prussia 1892-1918.svg Preussi Pultuskin taistelu 20. tammikuuta 1807(J: 8. tammikuuta)

Muita tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunniamerkki Mistä
Kultainen risti Pragan valloituksesta Pragan taistelu (1794)

Tarkennukset ja viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Тобольский 38-й пехотный полк
  2. Днепровский 46-й пехотный полк
  3. Сиби́рский 9-й Гренаде́рский Генера́л-Фельдма́ршала Вели́кого Кня́зя Никола́я Никола́евича полк
  4. 13-й егерский полк
  5. 4-й егерский полк
  6. Lappalainen, Wolke, Pylkkänen, Suomen sodan historia ss 117 - 121 (ISBN 978-952-222-018-9)
  7. Lappalainen, Wolke, Pylkkänen, Suomen sodan historia s. 187 (ISBN 978-952-222-018-9)
  8. Калужский Свято-Лаврентьев монастырь

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]