Andrei Jerjomenko
Sivulta puuttuu 
Andrei Ivanovitš Jerjomenko (ven. Андрей Иванович Ерёменко, 14. lokakuuta (J: 2. lokakuuta) 1892 Harkova – 19. marraskuuta 1970 Moskova) oli neuvostoliittolainen sotilas ja Neuvostoliiton marsalkka.
Sisällysluettelo |
Taustaa [muokkaa]
Jerjomenko joutui kutsuntojen kautta keisarilliseen armeijaan vuonna 1913. Hän taisteli I maailmansodassa Romanian rintamalla, jossa Itävallan offensiivi lyötiin takaisin. Vasta Saksan tuki loi liikkuvan asemasodan. Tämä oli opettavampi kokemus kuin I maailmansota pystyi tulevalle ammattilaiselle muualla antamaan.
Vallankumouksen alettua hän liittyi puna-armeijaan, sen kuuluisaksi tuleviin Semjon Budjonnyin ratsujoukkoihin. Leningradin ratsuväkikoulun koulutuksen hän sai joko sisällissodan aikana tai sen jälkeen.
Jerjomenko valmistui esikuntaupseeriksi Frunzen sotilasakatemiasta vuonna 1935. Sen jälkeen hän toimi muun muassa armeijan komentajana Kaukoidässä.
Puola [muokkaa]
Vuonna 1940 Jerjomenko johti kuudennen ratsuväkiarmeijan avulla Puolan itäosan miehitystä. Tässä eteen tuli saksalaisille pian tutuksi tuleva logistiikan vaikeus — polttoainetta piti toimittaa joukoille lentokuljetuksin.
Suuri isänmaallinen sota [muokkaa]
Operaation jälkeen Jerjomenko komensi Transbaikalin sotilaslääniä, kunnes kahdeksan päivää Saksan hyökkäyksen jälkeen hänet kutsuttiin Josif Stalinin puheille. Jerjomenko matkusti Aasiasta Moskovaan ensin junalla mutta tajusi, että ehkä olisi syytä käyttää lentokonetta. Hänen edeltäjänsä, Saksan keskimmäisen hyökkäysvoiman torjunnan johtaja kenraali Dmitri Pavlov oli teloitettu epäonnistuneena, tehtäväänsä kykenemättömänä.
Jerjomenko aloitti sitkeän puolustuksen, jossa improvisoitiin mm. Molotovin cocktailin (fosforia ja bensiiniä pullossa, joka syttyy pullon hajottua ilman tulilankaa) käyttö. Smolenskin puolustuksesta tuli avainkysymys. Tässä taistelussa Jerjomenko haavoittui mutta jatkoi johtamista. Stalinin urut eli Katjuša-rakettiase oli tässä taistelussa ensi kertaa käytössä.[1]
Haavoittuminen johti kutsuun Stalinin luo, ja tämä antoi Jerjomenkon valita seuraavan rintamansa — se oli Brjansk. Syksyllä 1941 hän tuli Saksan hyökkäystä torjuvan Brjanskin rintaman 4. iskuarmeijan komentajaksi. Täällä puna-armeija teki ensi kertaa vastahyökkäyksiä, mutta Saksan voimat olivat ylivoimaiset. Tilanne ei silti johtanut täydelliseen tappioon.
Lokakuussa 1941 Saksa aloitti Operaatio pyörremyrskyn, jolla oli tarkoitus miehittää Moskova. Jeremenkon joukot perääntyivät mutta tekivät vastahyökkäyksiä jatkuvasti. Saksan voimat kuluivat ja hyökkäys pysähtyi.
13. lokakuuta 1941 Jerjomenko haavoittui uudestaan, nyt vakavasti. Hänet evakuoitiin Moskovaan sotasairaalaan. Hän oli siellä useita viikkoja.
Tammikuussa 1942 hän sai neljännen iskuarmeijan komentajuuden. Hän haavoittui taas neuvostojoukkojen vastahyökkäysten aikana. Hän jatkoi nyt joukkojen johtamista kieltäytyen sairaalahoidosta.
Vuonna 1942 hän johti Stalingradin taistelussa tätä rintamanosaa menestyksellisesti estäen Erich von Mansteinin joukkojen yritykset pelastaa kaupunkiin saarretut saksalaiset.
Vuonna 1944 Jerjomenko edesauttoi Kertšin niemimaalle tekemällään hyökkäyksellä Krimin niemimaan valtausta. Kesällä 1944 hän johti 2. Baltian rintamaa ja vapautti muun muassa Riian. Vuonna 1945 Jerjomenko hyökkäsi 4. Ukrainan rintaman komentajana Karpaattien yli Slovakiassa olevia saksalaisjoukkoja vastaan.
Sodan jälkeen [muokkaa]
Toisen maailmansodan jälkeen Andrei Jerjomenko toimi sotilaspiirin komentajana Länsi-Siperiassa ja Pohjois-Kaukasuksella. Hänet nimitettiin Neuvostoliiton marsalkaksi vuonna 1955.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Paul Carell, Marssi Venäjälle, Gummerus, 1964. (Tämän suuren yleisön historiateoksen sodan kuvaus henkilöesimerkkien avulla vähentää lähteen luotettavuutta.)
