Amiga

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Amigan käyttämä logo (1985).

Amiga on tietokoneperhe, jota Commodore valmisti vuodesta 1985 vuoteen 1994. Tietokoneen kehitystyön oli aloittanut Amiga Corporation vuonna 1982. Amigasta tuli seuraaja Commodoren menestyksekkäälle Commodore 64 -tietokoneelle. Amiga oli Suomessa ja monissa osissa Eurooppaa PC:n ohella suosituin pelaamisessa ja muussa tietokoneharrastelussa käytetty tietokone 1990-luvun alkaessa, ja amigakäyttäjien parista sai pitkälti alkunsa tietokoneharrastelijoiden "demoskene". Lisäksi Amigaa käytettiin apuvälineenä ammattilaiskäytössä esimerkiksi grafiikan ja musiikinteossa.

Amigan käyttöjärjestelmä, AmigaOS oli aikoinaan edistyksellinen. Se yhdisti graafisen käyttöliittymän moniajoon. Ääni- ja grafiikkaominaisuuksiltaan Amiga oli myös aikanaan huipputasoa. Sen äänipiiri tukee DMA-pohjaista 28 kilohertsin 8 bitin digitoitua stereoääntä ja siinä oli tarkka kuvan resoluutio ja laaja väripaletti. Prosessoreinaan Amigat käyttivät Motorolan 16/32-bittistä 68k-sarjaa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1985–1990[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Amiga -tietokone tuli markkinoille vuonna 1985, siitä alettiin myöhemmin käyttää nimeä Amiga 1000. Commodore markkinoi sitä C64:n seuraajana ja Apple Macintoshin kilpailijana. Suhteellisen halpaan 1 295 dollarin hintaan Amiga kykeni näyttämään 4 096 väriä ja tuottamaan 8-bittistä stereoääntä, mitkä olivat pitkään koneen merkittäviä valtteja sen kilpailijoita (Macintosh, IBM PC ja Atari ST) vastaan. Amigasta ei tullut välitöntä menestystä Commodoren aiempien tietokoneiden myynnin jatkuessa. Commodore teki jopa uuden 8-bittisen koneen, Commodore 128, joka ei kuitenkaan menestynyt sekään, sekä omia IBM PC -kloonejaan.

Vuonna 1987 Commodore julkaisi Amiga 500 -mallin, joka oli suunnattu kilpailemaan halpahintaista Atari ST:tä vastaan. Molemmissa koneissa oli Amiga 1000:sta poiketen näppäimistö ja varsinainen tietokone yhdistetty toisiinsa. Samoin vuonna 1987 ilmestyi vaativampaan käyttöön suunnattu Amiga 2000, jossa oli suurempi kotelo ja näin ollen enemmän laajennustilaa. Amiga 1000:tta halvempi Amiga 500 tuli menestyneimmäksi Amiga-malliksi, ja se myi selvästi Atari ST:tä enemmän kilpailijan etumatkasta huolimatta. Amiga 2000 sai laajennusmahdollisuuksiensa ja genlock-laajennettavuutensa ansiosta suosiota grafiikka- ja videokäsittelijöiden keskuudessa. IBM PC ja Apple Macintosh olivat kuitenkin nousseet jo aiemmin toimistokoneiden ykkösvaihtoehdoiksi, eikä näitä pystytty syrjäyttämään asemastaan.

1990–1994[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amiga A500 -tietokone

Vuonna 1990 Commodore julkaisi ensimmäisen tekniikaltaan selvästi parannellun Amiga-tietokoneen, Amiga 3000, jossa oli paranneltu piirisarja (ECS) sekä selvästi uudistettu versio käyttöjärjestelmästä, 2.0. Commodore oli jo aiemmin saanut kritiikkiä siitä, ettei se ollut parannellut jo viisi vuotta vanhaa Amigaa tarpeeksi. Amiga 3000 ei hiljentänyt kriitikoita, vaan ECS nähtiin turhan vaatimattomana prosessoriteholtaan ja erikoispiireiltään verrattuna etenkin tuolloin päätään PC-puolella nostaneisiin VGA- ja SuperVGA-kortteihin. Laite jäikin kehityksessä välivaiheeksi, joka ei innostanut kuluttajia.

Vuonna 1990 Commodore julkaisi myös epäonnistuneen CDTV-laitteen, joka oli periaatteessa CD-ROM-asemalla ja kaukosäätimellä varustettu Amiga 500. Tähän aikaan monet laitevalmistajat uskoivat CD:n mahdollisuuksiin, mutta kuluttajat eivät innostuneet laitteesta, joka oli Amigaa ja pelikonsoleita selvästi kalliimpi, ja CDTV:stä tuli paljon resursseja ja aikaa syönyt floppi Commodorelle.

Näihin aikoihin Amiga oli kuitenkin flopeista huolimatta suosionsa huipulla Amiga 500 -mallin jatkuvan menestyksen takia. Amigasta oli tullut merkittävä tietokoneharrastajien keskuudessa, koska Commodore 64:n ympärille muodostuneen laajan harrastajapiirin jäsenistä monet siirtyivät 1980-luvun lopulla Amigaan. Tämä ilmiö toteutui erityisen voimakkaasti Suomessa, jossa myös Commodore 64:n suosio oli ollut suhteellisen suurta.

Menestystä Amigalle tuli selvästi enemmän Euroopassa kuin Atlantin toisella puolen. Yhdysvalloissa Commodorea pidettiin halpojen pelikoneiden valmistajana. Tätä vaikutelmaa lisäsi entisestään se, että koneita myytiin Yhdysvalloissa lelukaupoissa ja mainokset eivät puhutelleet kohdeyleisöään.

Vuoden 1992 alussa ilmestyi Amiga 500+, joka oli hieman paranneltu Amiga 500, ja pian sen jälkeen Amiga 600, joka oli Amiga 500:n riisuttu versio pienemmällä näppäimistöllä (siitä piti tulla A500:aa halvempi malli, mutta hintaa ei saatu painettua alemmas). Näihin aikoihin Commodore lopetti epäonnistuneena yrityksensä saada jalansijaa IBM PC -kloonien markkinoilla. Amiga 600 ei myynyt merkittävästi, koska kuluttajat odottivat jo seuraavia, teknologisesti kehittyneempiä Amiga-malleja, ja vielä samana vuonna Commodore joutui sulkemaan Australian toimistonsa vähentyneen myynnin takia.

Vielä samana vuonna, 1992, ilmestyivätkin markkinoille seuraavan sukupolven Amigat, Amiga 1200 ja Amiga 4000. Näissä oli uusi AGA-piirisarja sekä käyttöjärjestelmän kolmas versio. Amiga 1200:n ominaisuuksilla ei kuitenkaan voinut enää pysäyttää IBM PC -kloonien voittokulkua. Alkuperäisen Amigan oli ilmestyessään nähty olleen hintalaatusuhteeltaan edellä muita oman aikansa koneita, mutta vuonna 1992 oli selvästi vaikeampaa tuottaa hinnaltaan kilpailukykyistä teknologiaa massiiviseksi paisunutta PC-teollisuutta vastaan, ja Amiga 1200 vaatikin turbokortin ja erillisen näytönohjaimen ollakseen sen ajan PC-koneiden tasolla.

Vuonna 1993 ilmestyi teknisesti Amiga 1200:n kaltainen pelikonsoli CD32, jonka ominaisuudet vastasivat suuresti Amiga 1200:sta, johon oli lisätty CD-ROM-asema ja Akiko-piiri. CD32 oli maailman ensimmäinen 32-bittinen pelikonsoli, ja jonkin aikaa se menestyi Isossa-Britanniassa kohtalaisesti, mutta se ei poistanut Commodoren ongelmia. Viimeiseksi Amiga-malliksi jäi vuonna 1994 julkaistu A4000T.

1994-[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1994 toukokuussa Commodore vapaaehtoisesti hakeutui USA:n konkurssilain 11 luvun mukaiseen menettelyyn, joka antaa firman saneerata ja maksaa velkansa. Commodore oli mennyt saneeraukseen jo aiemmin pari kertaa, mutta firman johtohahmoihin kuulunut Irving Gould oli maksanut velat ilman konkurssilakiin turvautumista. Tällä kertaa oikeus kuitenkin nimitti konkurssilain mukaisesti luottamushenkilöt myymään Commodoren osakkeet pois.lähde?

Joidenkin Amiga-käyttäjien vankka uskollisuus merkkiään kohtaan piti huolen siitä, että "amiga-skene" jatkoi toimintaansa, vaikkei uusia laitteita enää myyty. IBM PC -yhteensopivista koneista oli kuitenkin tullut 1990-luvun puoliväliin mennessä Euroopassakin kotitietokoneeksi vaihtoehto, jolle ei ollut vakavaa haastajaa.

Oikeudet Amiga-tietokoneisiin myytiin Escomille, joka oli ostanut suurimman osan Commodoren osakkeista, ja myöhemmin Gateway 2000:lle. Escom meni itse konkurssiin Amigaan liittymättömistä syistä hyvin pian. Tätä ennen Escom oli jatkanut Amiga-tekniikan tuottamista jonkin aikaa, muttei kehittänyt uusia tietokonemalleja. Oikeudet Amigaan saanut Gateway ei osannut oikein päättää, mitä tehdä hankinnoillaan. Vuonna 1999 uusi yritys, Amiga Inc., perustettiin USA:ssa, ja se sai Gatewaylta lisenssin Amigaan liittyviin patentteihin ja tavaramerkkeihin. Tämän yrityksen aikana tehtiin useita tuotejulkaisuja, jotka eivät liity alkuperäiseen Amigaan oikein mitenkään. Näistä suurin osa jäi flopeiksi tai ei koskaan realisoitunut. Kuitenkin AmigaOS-käyttöjärjestelmä on kehittynyt tänä aikana. Vuonna 2001 Amiga Inc. antoi järjestelmän kehitystyön belgialais-saksalaiselle Hyperion Entertainment -yritykselle. Tässä yhteistyössä oli aluksi mukana myös Englantilainen Eyetech. Uutta laitekantaa saatiin hitaasti ja rajatusti markkinoille nimellä AmigaOne. Yritysten väliset riidat kuitenkin estivät järkevän kehityksen, ja lopputuloksena oli vain useita sekavia omistajavaihdoksia ja oikeuskäsittelyjä; kunnes lokakuussa 2009 Hyperion Entertainment pääsi sopuun Amiga Inc. yrityksen kanssa AmigaOS 4 -käyttöjärjestelmän jatkokehittämisestä itsenäisesti.

Laitteisto – OCS-piirisarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun Amigojen piirisarjasta käytetään nykyään nimitystä Original Chip Set eli OCS. Sen seuraajina olivat hieman paranneltu ECS-piirisarja (Enhanced Chip Set) ja suuresti paranneltu AGA-piirisarja (Advanced Graphics Architecture). Alkuperäistä piirisarjaa käytettiin Amiga 1000:ssa, Amiga 2000:ssa ja Amiga 500:ssa.

Yleiskatsaus piireihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirisarja, joka antoi Amigalle sen tunnusomaiset graafiset ominaisuudet, koostui kolmesta erikoispiiristä, Agnus, Denise, ja Paula. Gary-piiri oli virallisesti osa piirisarjaa, mutta siihen viitataan harvemmin, sillä se oli ei-ohjelmoitava I/O-piiri. Kahta CIA-piiriä (Complex Interface Adapter) ei myöskään lasketa mukaan piirisarjaan, sillä niitä käytettiin jo aikaisemmin Commodore 64:ssa ja 128:ssa, eli aikana ennen Amigaa.

  • Agnus – toimi piirimallin keskuspiirinä. Se valvoi kaikkea pääsyä Chip-muistiin sekä suorittimelta että muilta piireiltä, käyttäen monimutkaista tärkeysjärjestystä. Se sisälsi myös blitterin ja copperin. Alkuperäinen Agnus pystyi osoittamaan 512 kilotavua Chip-muistia. Myöhempi versio piiristä, Fat Agnus, pystyi osoittamaan megatavun verran Chip-muistia.
  • Denise – näyttösuoritin. Ilman ylipyyhkäisyn käyttöä, näytön erottelukykynä oli 320 (lowres) tai 640 (hires) pikseliä leveä ja 200 (NTSC) tai 256 (PAL) pikseliä korkea. Se tuki myös lomitettua kuvaa, joka kaksinkertaisti pystytarkkuuden. Väritarkkuus oli valittavissa 2–32 värin välillä (1–5 bittitasolla), erityinen kuudennen bittitason nk. "Extra-HalfBrite"-moodi ja Hold and Modify (HAM) -moodi, jossa kaikki 4096 värisävyä pystyttiin näyttämään kerrallaan (tosin tietyin rajoituksin: pikselin väri vaikutti viereisten pikseleiden väreihin). Denise tuki myös kahdeksaa spriteä, ¼ pikselin hienovieritysmoodia ja kaksoisgrafiikkapintaa.
  • Paula – pääasiassa äänipiiri; 4 itsenäistä laitteistopohjaisesti miksattua 8-bittistä PCM-äänikanavaa 65:llä äänivoimakkuustasolla ja näytteenottotaajuus noin 20 Hz—29 kHz. Paula myös tulkkasi digitaalisen joystickin, analogisen joystickin ja hiiren signaalit, salli piirisarjan lähettää suoritinkeskeytyksiä ja hoiti levyaseman.

Agnus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amiga 1000 – ensimmäinen malli (1985)

Piirisarjan vääntövoiman keskeisenä tekijänä on se, että kaikki operaatiot ovat tahdistettuja kuvasignaalin kanssa. Tämä sisältää pääsyn sisäänrakennettuun keskusmuistiin, joka tunnetaan nimellä "Chip RAM", sillä pelkästään piirisarjalla on suora pääsy siihen. Suoritin ja piirisarjan muut jäsenet joutuvat pyytämään Agnukselta pääsyä. Järjestelmäarkkitehtuurisesti tämä tunnetaan nimellä suora muistinkäyttö (DMA - Direct Memory Access), ja Agnus on tässä tapauksessa muistiohjain (DMA-ohjain).

Agnus omaa monimutkaisen prioriteettipohjaisen muistinkäsittelymenetelmän. Esimerkiksi bittitason tiedonhaut ovat paljon tärkeämpiä kuin blitterisiirrot. Nimittäin alkuperäinen Amigoiden suorittimena toiminut Motorola 68000 pystyi käsittelemään muistia vain joka toisella kellojaksolla; Agnus pyörittää järjestelmää, jossa aikakriittiset erikoispiirit saavat parittoman kellojakson ja suoritin parillisen — suoritin ei jää muistikäsittelyn ulkopuolelle ja näytä siten hidastuvan. Aikakriittiset erikoispiirien toiminnot, kuten blittersiirrot, voivat kuitenkin käyttää käyttämättömät parilliset ja parittomat kellojaksot, ja jos "BLITHOG" (blitter hog) -lippu on merkitty, Agnus käyttää jopa parillisetkin kellojaksot suorittimelta blitterin hyödyksi.

Agnuksen ajoitukset mitattiin 280 nanosekunnin "värikelloissa". Tämä oli suoraan verrannollinen kahteen lowres-pikseliin (140 ns) tai neljään hires-pikseliin (70 ns). Kuten Denisen, nämä ajoitukset suunniteltiin kodin televisioita varten ja ne voidaan tahdistaa ulkoiseen kellolähteeseen.

Blitter[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Blitteri — "blit" on lyhenne sanoista "block image transfer" (tai bit blit). Blitteri on muistisiirron ja loogisten operaatioiden rinnakkaisyksikkö. Sillä on kolme toimintatilaa: muistiosioiden (käytännössä useimmiten bittikartan) kopiointi, niiden täyttäminen (esim. polygonin täyttö) ja viivojen piirtäminen.

Copper[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Copper on lyhenne sanasta "co-processor" (apusuoritin), se on ohjelmoitava äärellinen automaatti. Sen kytkeytyessä päälle sillä on kolme vaihetta: se joko lukee käskyn, suorittaa sen tai odottaa tiettyä videosignaalin kohtaa. Copper ajaa ohjelmaa nimeltä copperlista rinnakkain keskussuorittimen kanssa. Se on tahdistettu videosignaalin kanssa ja sitä voidaankin käyttää useiden toimitusten tahdistamiseen videosignaalin kanssa. Yleensä copperia käytetään videoulostulon ohjaamiseen, mutta sillä voidaan kirjoittaa tietoa mihin tahansa piirisarjan rekisteriin ja siten käyttää äänirekisterien asettamiseen tai suoritinkeskeytyksiin.

Copperilla pystyy muun muassa muuttamaan väripalettia jokaisella vaakarivillä, jolloin ruutuun saadaan huomattavasti enemmän värejä samanaikaisesti kuin 32/64 ilman, että tarvitsee käyttää HAM-tilaa. Copperilla pystyy myös vaihtamaan bittikarttaosoittimet jokaisella vaakarivillä (pikselin tarkkuudella), jolla saa tehtyä erilaisia graafisia efektejä (kuten ruudun vierittäminen vaakariveittäin). Copper-efektit olivatkin käytettyjä etenkin Amigan demoskenessä.

Amigan pelien näytön vieritys, jota pidettiin Atari ST:n versioihin verrattuna pehmeänä ja monipuolisena, tehtiin yleensä Copperin ja Blitterin yhteistyöllä siten, että Copperilla muutettiin bittikarttaosoittimia ja Blitterillä kopioitiin grafiikkaa ruudun vielä näkymättömään osaan.

Denise[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Denise ohjaa kuva-ajoituksia, mutta se voidaan myös tahdistaa ulkoiseen kuvasignaaliin. Denise on ohjelmoitu noutamaan tasomaista kuvatietoa 1–5 bittitasolta ja kääntää ne värihauiksi. Bittitasojen lukumäärä on mielivaltainen, joten jos 32 värisävyä ei tarvita, 2:ta, 4:ää, 8:aa tai 16:ta voidaan käyttää sen sijaan. Bittitasojen (ja erottelutarkkuutta) voidaan vaihtaa lennosta copperin avulla. Tämä sallii Chip-muistin erittäin säästeliään käytön. Olemassa on myös kuudes bittitaso, jota voidaan käyttää erityistiloihin:

  • Extra-HalfBrite (EHB) – jos pikseli asetetaan kuudennelle bittitasolle, tavallisen 32-värisen pikselin kirkkaus puolittuu. Tällä voidaan siis saada ruutuun 64 väriä samanaikaisesti.
  • Hold and Modify (HAM, HAM-tila) – jokainen 6-bittinen pikseli käsitetään kahtena ohjausbittinä ja neljänä databittinä. Neljä mahdollista ohjausbittiä ovat "aseta", "muokkaa punaista", "muokkaa vihreätä" ja "muokkaa sinistä". "Aseta"-bitin avulla 4 databittiä toimivat tavallisena 16-värisenä värihakuna. "Muokkaa"-bittien avulla edellisen pikselin punaista, vihreää tai sinistä komponenttia muokataan datan arvoon ja pikselin kaksi edellistä komponenttia säilytetään. Tämä sallii kaikkien 4 096 värisävyn näyttämisen yhtäaikaisesti.
  • Kaksoisgrafiikkapinta (dual playfield) – sen sijaan, että näytettäisiin pelkästään yhtä grafiikkapintaa, kaksi 8 värisävyn pintaa (3 bittipintaa kummassakin) piirretään toisensa päälle. Niitä voidaan vierittää itsenäisesti ja päällekkäisen pinnan taustaväri "loistaa" alla olevalle pinnalle.

Paula[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääniominaisuudet yleisesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paula tarjoaa käyttäjälle stereoäänen ja ohjelmoijalle 4 DMA-pohjaista 8-bittistä äänikanavaa. Kaksi DMA-kanavaa yhdistetään vasempaan ääniulostuloon ja toiset kaksi oikeaan. Kanavat yhdistetään toisiinsa yhteenlaskemalla niiden arvot.

Laitteiston tukema näytteistystaajuus ylettyy 28 867 hertsiin. Äänilaitteiston toiminnallisuus liittyy läheisesti kuvalaitteiston ajoituksiin sillä tavalla, että uusi näytepari voidaan hakea jokaisen piirretyn vaakaviivan aikana. Tästä syystä on mahdollista kaksinkertaistaa enimmäisnäytteenottotaajuus ECS/AGA-koneissa valitsemalla sopiva näyttötila, jossa vaakaviivojen määrä on kaksinkertainen. DMA-pohjaisen soittamisen lisäksi on mahdollista käyttää ohjelmistopohjaista näytteistystä, jolloin DMA:ta ei käytetä. Tällöin ei rajoituta 28 867 hertsin näytteenottotaajuuteen tai kuva-ajoituksiin, mutta suoritinaikaa kuluu suoraan verrannollisesti näytteenottotaajuuteen nähden.

Lisäksi laitteisto sallii kahden kanavan kytkemisen yhteen siten, että toinen kanava muokkaa toisen kanavan taajuutta tai voimakkuutta. Tätä mahdollisuutta voidaan käyttää tremolo- tai vibrato-efektien saavuttamiseen, mutta niin harvoin tehtiin.

Laitteisto sisältää myös analogisen alipäästösuotimen, jonka tarkkoja tietoja ei tunneta. 7 kHz:n kohdalla suodin vaimentaa volyymitasoa ainakin 15 desibelin voimalla. Suodinta voidaan käyttää kaikilla kanavilla yhtä aikaa niin haluttaessa. Laitteistopohjaisilla kanavilla ei ole erillisiä suotimia.

Paula-piiri lukee suoraan koneen RAM-muistipiiriä käyttämällä suoraa pääsyä muistiin (direct memory access, DMA), jolloin äänentoisto on mahdollista ilman prosessorin väliintuloa ja tehon hävikkiä.

Amigan "power"-LED-valon kirkkaus näyttää alipäästösuotimen statuksen. Kun suodin on päällä, ledi on kirkas, ja kun se on pois päältä, ledi on himmeä. Vanhimmissa Amiga 500 -koneissa ledi sammui kokonaan filtterin ollessa pois päältä. Amiga 1000 -koneessa power-valo ei liity suotimen statukseen, ja filtterin pystyi sammuttamaan vain juottamalla johto äänipiirin kahden pinnin välille.

Vaikka 1980-luvun Amigoissa on vain neljä äänikanavaa, voivat jotkut ohjelmat, kuten musiikkiohjelma Octamed, käyttää kahdeksaa tai jopa useampaa virtuaalista kanavaa. Tätä käytettiin myös jossain peleissä. Lisäksi ohjelmat pystyivät miksaamaan kaksi äänipiirin kanavaa saadakseen aikaan yhden näytetarkkuudeltaan 14-bittisen kanavan säätämällä kanavien äänenvoimakkuutta tietyllä tavalla.

Äänipiiriä voi kontrolloida myös keskeytyksillä ja saada näin 14-bittinen ääni kaikille neljälle kanavalle. Näin voidaan myös miksata kaksi kanavaa molemmille puolille ja saada 15-bittinen ääni. Nämä temput kuitenkin vievät paljon prosessoriaikaa.

Amigan tuottaman äänen laatu ja äänipiirin helppokäyttöisyys ohjelmallisesti oli yksi Amigan keskeisiä valtteja muita kotikoneita vastaan vuosien ajan. Ulkoisia äänikortteja Amigoissa ei juuri käytetty, mutta tällaisia on saatavilla, ja niiden avulla saadaan mukaan DSP-ominaisuudet, suora moniraitanauhoitus, lisää äänikanavia ja korkeampia näytetarkkuuksia.

Levyasemaohjain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levyaseman ohjaus on Paulan vastuulla. Paula tarjoaa ohjelmoijalle sekä DMA- että rekisteripohjaisen I/O:n. DMA-pohjainen I/O on yleisin käytetty siirtotapa sekä lukemiseen että kirjoittamiseen. Paula tukee sekä GCR- että MFM-koodattuja levyjä.

Tavallisesti levykkeelle kirjoitettiin 80 sylinteriä. Sylinteri tarkoittaa kahta uraa, jotka ovat levyn eri puolilla. Jokainen ura koostuu 11 sektorista ja jokainen sektori on 512 tavua. Tämä tekee yhteensä 880 KiB. Nämä arvot eivät ole kuitenkaan kiinnitettyjä Paulan puolesta, vaan ohjelmoija voi halutessaan nostaa tai laskea niitä. Amiga-käyttöjärjestelmälle oli saatavilla levyajureita, jotka käyttivät levystä jopa 984 KiB (82 sylinteriä, 12 sektoria). Toimivuus ei kuitenkaan ole taattu Commodoren puolesta, mikäli 880 KiB raja ylitetään.

AGA-piirisarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amiga 1200 (kuvassa) sekä Amiga 4000 käyttivät AGA-piirisarjaa

AGA-piirisarja oli suora seuraaja Amigan toisen sukupolven ECS-piirisarjalle. Se esiteltiin Amiga 4000:n julkistamisen yhteydessä vuonna 1992. Toisin kuin vain pikkuparannuksia sisältänyt ECS, AGA oli selvästi alkuperäistä OCS-piirisarjaa kehittyneempi. Piirisarja kykeni näyttämään erityisessä Hold and Modify -moodissa jopa 262 144 väriä (18 bittiä), OCS-piirisarja kykeni vain 4 096 värin näyttämiseen. Normaalimoodissa AGA pystyi esittämään samanaikaisesti 256 väriä, OCS 32. Väripaletti koostui 16 777 216 väristä (24 bittiä), OCS:llä paletti oli 4 096.

Suurimpana muutoksena värimäärän ja erottelutarkkuuden lisääntymisen lisäksi oli pahasti ruuhkautetun Agnus-piirin jakaminen kahteen erilliseen piiriin, Aliceen ja Lisaan. AGA-piirisarjaa käytettiin Commodoren Amiga 1200-, Amiga 4000- ja Amiga CD32 -laitteissa.

AGA vastasi värimäärältään PC:n VGA-standardia, mutta eräänä erona oli se, että kun VGA:n 256-värinen kuvainformaatio esitettiin tavutaulukkona, jossa yksi tavu vastasi yhden pikselin 8-bittistä väri-indeksiä (chunky-grafiikka), esitettiin AGA:n 8-bittinen kuvainformaatio kahdeksana erillisenä bittitasona. Tämä johtui ilmeisesti yhteensopivuussyistä, ja periytyi OCS:stä ja muista vanhoista kotikoneratkaisuista: kun värejä oli selvästi vähemmän kuin 256, ei pikselin tallettamiseen kannattanut käyttää kokonaista tavua. Bittitasografiikka oli kuitenkin chunkygrafiikkaan verrattuna tehotonta käsitellä pikselitason operaatioissa, ja sen käyttö heikensi Amigoiden suorituskykyä esimerkiksi tekstuurimappauksessa.

Amiga pelikoneena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa Amiga oli Euroopassa yksi keskeisiä pelikoneita ja myös Yhdysvalloissa yksi teknisesti vakuuttava vaihtoehto eri pelikoneiden joukossa.

Monet peleistä tehtiin samaan aikaan Atari ST:lle ja Amigalle siten, että koodi ja grafiikka tehtiin ST:llä ja käännettiin eli "portattiin" Amigalle. Tällöin Amigan grafiikkaominaisuudet jäivät hyödyntämättä. Äänet piti kuitenkin tehdä uudestaan, koska koneiden äänipiirit olivat liian erilaiset suoraan porttaukseen, ja tällöin Amigan ja Atari ST:n peleissä oli usein juuri erona Amigan version äänet, jotka perustuivat digitoitujen ääninäytteiden käyttöön. Syynä ST-porttauksiin oli Atari ST:n alkuvuosina suurempi käyttäjäkunta sekä tietysti yleisemmin pelintekemisen nopeuttaminen. Atari ST:n teknologia (esimerkiksi grafiikkapiirit) olivat myös lähempänä aiempia tietokoneita, mikä teki ne helpommin omaksuttavaksi ohjelmoijille ja houkuttelevaksi portata ST:n koodi Amigaan. 1980-luvun loppuvuosilta alkaen pelit alettiin tehdä usein enemmän suoraan Amigalla. Atari vastasi haasteeseen uudemmalla Atari STE- mallilla, jossa oli aiempaa paremmat teknologiset ominaisuudet, mutta tälle mallille ei alettu tehdä juuri pelejä, koska vanhemmilla Atareilla oli selvästi suurempi käyttäjäkunta.

Osa Amiga-harrastusta oli kaupallisten pelien "kräkkääminen" ja kopiointi. Tämä muodosti omituisen noidankehän, jossa pelien kopioitavuus lisäsi Amigan ja muiden tietokoneiden suosiota suhteessa pelikonsoleihin, mutta samalla pelien valmistajat eivät saaneet tuotoksiaan myydyksi. Kräkkäily ja introjen tekeminen johtivat varsinaisen demoskenen syntymiseen alun perin nimenomaan Amiga-harrastajien parissa.

Tunnettuja alun perin Amigalle (joissakin tapauksissa samalla ST:lle) tehtyjä pelejä, jotka on käännetty monille muille laitteille, ovat esimerkiksi Cannon Fodder, Lemmings (1 & 2), Speedball (1 & 2) Settlers (ensimmäinen osa), Pinball Dreams (jatko-osineen), Sensible Soccer, Formula One Grand Prix, Another World, Flashback, Worms, Lotus Turbo Challenge (I-III), The Chaos Engine, James Pond (1–3), Populous (1 & 2) ja Kick Off (1 & 2). Kuuluisa Turrican tehtiin ensin Commodore 64:lle, mutta tuli tunnetuksi Amiga-pelinä. Kuuluisan SimCityn ensimmäinen versio julkaistiin alun perin Amigalle ja Apple Macintoshille (joskin C64-version kehitys aloitettiin ensimmäisenä). Dungeon Master tehtiin alun perin ST:lle, mutta oli suosittu myös Amigalla, jonka versioon lisättiin kolmiulotteiset äänet. 16-bittisten pelien pioneereihin kuuluneen Cinemawaren elokuvamaisista peleistä suosiota saivat esimerkiksi Wings ja It Came from the Desert.

Suosittuja Amiga-pelejä olivat niin ikään teknisesti alkuperäisversioinakin vaatimattomat, mutta pelattavuudeltaan ylistetyt kolikkopelit, kuten New Zealand Story, Klax, Rainbow Islands ja Bubble Bobble. 8-bittisten koneiden menestyspeli, Elite, käännettiin alkuperäisversiolle suht uskollisena käännöksenä Amigalle ja Atari ST:lle vuonna 1988. Sitä enemmän tai vähemmän jäljitteleviä Amigalle tehtyjä "avaruussimulaattoreita" olivat esimerkiksi Warhead, Starglider 2, Damocles ja itse Eliten jatko-osa. Amigan teknologisia puolia hyödyntäneitä, ilmestymishetkellään teknisesti vaikuttavina pidettyjä pelejä olivat esimerkiksi F/A-18 Interceptor ja Shadow of the Beast. Amigan loppuaikoina ilmestyivät suomalaisten tekemät Elfmania ja Stardust, jotka näyttävät, mihin asti alkuperäisten Amiga-mallien graafista suorituskykyä saatiin lopulta pelikäytössä venytettyä.

Amigalla suosittuja olivat myös Sierran ja Lucasartsin seikkailupelit, vaikka ne oli tehty alun perin IBM-PC:llä, ja varsinkin alkuaikoina niiden porttaukset Amigalle (ja Atari ST:lle) olivat teknisesti surkeita. Muita alun perin IBM-PC:lle tehtyjä suosittuja Amiga-käännöksiä olivat Civilization ja Colonization.

Tunnettuja Amigan parissa työskennelleitä pelintekotiimejä olivat esimerkiksi Bitmap Brothers, Sensible Software ja Magnetic Fields. Amigalla (ja ST:llä) aloittaneita ja myöhemmin IBM-PC:llä tai konsoleilla mainetta niittäneitä pelitiimejä tai julkaisijoita ovat esimerkiksi DMA Design (nykyiseltä nimeltään Grand Theft Autosta tunnettu Rockstar Games), Sonyyn sulautetut Psygnosis ja Factor 5 sekä Peter Molyneuxin Amiga-aikana luotsaama Bullfrog. Myös suomalainen Housemarque aloitti Amigalla.

Amiga-mallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amigaa käsitelleitä lehtiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Avesoft, PD (Public Domain) -pelien ja -demojen myyjä
  • Aminet - Amiga-ohjelmien arkisto Internetissä
  • Free Pascal 1.0.10a
  • UAE, Amiga-emulaattori

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hirvonen, Tuomas: Commodore Amiga : vertaansa vailla. (Esittelyssä mikrotietokone Commodore Amiga) Tekniikan maailma, 1986, 42. vsk, nro 14, s. 113-115. (suomeksi)
  • Kovanen, Pasi: Amiga tänään. MikroPC, 1992, nro 12, s. 56-58. (suomeksi)
  • Amiga history guide Viitattu 10.7.2014.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Commodore Amiga.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Amiga -sitaatteja.