Turrican

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Turricanin C64-version kansikuva

Turrican on kotitietokoneilla ja konsoleilla menestynyt ampumapelisarja, jonka ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1990 Commodore 64:lle. Pelin kehitti C64-ohjelmointipiireissä kunnostautunut ja The Great Giana Sistersiin grafiikkaa tehnyt Manfred Trenz, joka koko sarjan kehittämisen lisäksi ohjelmoi itse Turrican 1:n ja Turrican II:n Commodore 64:lle.

Turricania voi parhaiten kuvailla Konamin Contran ja Nintendon Metroidin risteytyksenä, jossa yhdistellään suuria yksityiskohtaisia tasoja nopeaan ja näyttävään toimintaan. Pelissä ylimääräisenä haastena oli myös löytää jokaisessa tasossa olevat salaiset huoneet ja oikoreitit.

Turricanit tunnetaan myös korkeatasoisesta pelimusiikistaan. Tunnetuin näistä on ehkäpä Turrican II:n Amiga-version pelimusiikki, jonka sävelsi Chris Hülsbeck.

Pelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turrican[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turrican (C64)

Pelisarjan ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1990 Commodore 64:lle. Peli sai hurjan vastaanoton, johtuen teknisestä toteutuksestaan ja ennen kaikkea hienosta pelimusiikistaan. Turricanin kehitti Manfred Trenz ja sen julkaisi Rainbow Arts. Myöhemmän Amiga-version laati Factor 5.

Peli julkaistiin myös Atari ST:lle, CDTV:lle, Sega Mega Drivelle, Nintendo Game Boylle, PC Enginelle, ZX Spectrumille ja Amstrad CPC:lle.

Turrican II[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turrican II (Amiga)

Alkuperäisen pelin suosion siivittämänä Turrican II julkaistiin vuonna 1991. Pelin Amiga-versio valmistui ennen C64-versiota, mutta pelin kehittäjä Manfred Trenzin mukaan C64-versio oli pelin alkuperäistoteutus. Turrican II nähdään usein pelisarjan parhaana. Sen grafiikka on jonkin verran kehittyneempää kuin ensimmäisen osan. Lisäksi siinä on mukana pitkä avaruusalus-osio, joka muodostaa pelin neljännen maailman.

Turrican II julkaistiin CDTV:lle, Atari ST:lle, PC:lle, Amstrad CPC:lle ja ZX Spectrumille.

Accolade tehtaili pelistä käännöstä Segan Mega Drivelle ja Nintendon SNES:lle ja Game Boylle, mutta pelin myöhäisessä kehitysvaiheessa yhtiö hankki itselleen lisenssin Jean Claude Van Dammen elokuvaan Täydellinen sotilas ja Accolade päätti muuttaa pelin grafiikat vastaaviksi. Futuristiset maisemat vaihtuivat tavanomaisiin tankkeihin ja merijalkaväkeen. Pelistä julkaistiin vain Mega Drive ja Game Boy -versiot.

Turrican III[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mega Turrican (Mega Drive)

Turrican III julkaistiin vuonna 1993 Amigalle ja Mega Drivelle (nimellä Mega Turrican). Peli muutti pelimekaniikkaa suoraviivaisempaan suuntaan ja ennen laajat kentät supistuivat usein putkimaisiksi. Ainoana uudistuksena oli pelaajan käytössä oleva tarttumaköysi. Grafiikka oli hieman rujompaa. Hülsbeck vastasi edelleen musiikista.

Super Turrican 1 & 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Super Turrican -pelit olivat Factor 5:n Super Nintendolle kehittämiä versiota. Super Turricanin pelimekaniikka oli lähellä Turrican II:n vastaavaa, mutta pelin tasot ovat erilaisia.

Super Turrican 2 taas oli toimintapainotteisempi ja käytti vuolaasti Super Nintendon "Mode 7" -tehosteita, mutta alkuperäisissä Turricaneista nähtyjen suurten tasojen kustannuksella.

Pelisarjan kehittäjä Manfred Trenz julkaisi NES:lle Super Turrican -pelin vuonna 1992, mutta yhteyttä näillä peleillä ei ollut.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]