Amiga 500+

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Amiga 500+

Amiga 500+ (A500+) on Commodoren valmistama kotitietokone, paranneltu versio alkuperäisestä Amiga 500:sta.

A500+ julkistettiin virallisesti 1992, mutta jo vuoden 1991 loppupuolella mallin tietokoneita myytiin asiasta kertomatta A500-yksikköinä. On arveltu, että Commodore oli jo myynyt jäljelle jääneet A500-varastot tyhjiksi ennen taloudellisesti kannattavaa joulusesonkia. Valmistaakseen tarpeeksi A500-koneita ennen joulua Commodore käytti uusia, A500+:een tarkoitettuja 8A-mallin emolevyjä. Monet käyttäjät eivät olleet edes tietoisia siitä, että olivat ostaneet jotain muuta kuin tavallisen A500-mallin. Vaikka A500+ oli ominaisuuksiltaan parempi kuin A500, se jäi silti lyhytaikaisimmaksi Amiga-malliksi. Amiga 500+:n tuotanto lakkautettiin ja se korvattiin Amiga 600:lla kesään 1992 mennessä.

Commodore loi A500+:n muutamasta syystä: ensinnäkin se oli halvempi valmistaa, sillä pienet muutokset emolevyssä karsivat valmistuskustannuksia. Toisekseen Commodore pystyi julkistamaan uuden version Amigan käyttöjärjestelmästä, version 2.04.

Uuden Kickstartin vuoksi muutamat suositut pelit eivät toimineet A500+:ssa, ja monet ihmiset palauttivatkin laitteensa kauppiaille vaatien alkuperäistä A500:sta, jossa oli Kickstartin versio 1.3. Kolmannen osapuolet julkaisivatkin Kickstart ROM:n vaihtopiirejä, joiden avulla A500+ saattoi käyttää Kickstart 1.2:a tai 1.3:a.

A500+:n ominaisuuksiin kuului:

  • 1 megatavu Chip-muistia
  • Kickstart 2.04 (v37.175)
  • Workbench 2.04 (37.67)
  • Akkuvarmistettu reaaliaikakello (puuttui A500:sta)
  • Täysi ECS-piirisarja, joka sisälsi uudet versiot Agnus- ja Denise-piireistä (Fat Agnus ja Fat Denise).