Alakurtin rata

Alakurtin rata
Perustiedot
Reitti	Rutšji–Kelloselkä
Purettu	Alakurtti–Kelloselkä
Tekniset tiedot
Pituus	97 km
Raiteiden lkm	1
Raideleveys	1 520 mm
Rutšji–Kelloselkä Km   Lyh. Liikennepaikat  Laurilaan 180 Kls Kelloselkä 172 Kelloselkä-raja 162 Kuolajärvi Kylälampi 148 Kairala 137 Kuusivaara 124 Nurmi 115 Eljantunturi 107 Kuplomit 97 Alakurtti Kutu 82 Voita 70 Nižni Verman 61 Kaprajevo 42 Nälmjärvi 41 Njam-Ozero 32 Budassi 19 Vydjärvi 6 Kirki  Pietariin 0 Rutšji Merkkien selitykset
Infobox OK

Alakurtin rata eli Kuolajärven rata on 97 kilometriä pitkä rataosuus Murmanskin alueella Venäjällä, osittain Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Alakurtin rata lähtee Muurmannin rataan kuuluvasta Rutšji-Karelskijesta länteen Alakurttiin.

Radan historiaa

Neuvostoliiton vaatimuksesta Suomen piti talvisodan jälkeisen Moskovan rauhan ehtojen mukaisesti rakentaa 86,8 kilometrin pituinen rautatie, niin kutsuttu Sallan rata, Kemijärveltä Sallaan ja edelleen Kelloselkään Moskovan rauhassa määritellylle valtakunnanrajalle. Samaan aikaan Neuvostoliitto rakensi radan Rutšjista Muurmannin radalta Alakurtin kautta valtakunnanrajalle.

Neuvostoliitto aloitti oman 171 kilometrin mittaisen osuutensa rakentamisen 19. tammikuuta 1940 ja se valmistui 25. helmikuuta 1941, kun taas Suomen rakentama osuus valmistui ja yhdistettiin Alakurtin rataan 15. toukokuuta 1941.

Neuvostoliiton puoleisen osuuden rakentamisesta vastasi Neuvostoliiton sisäasiainkansankomissariaatin (NKVD) alainen Pääleirihallinto (Gulag). Rautatienrakennushanke oli Gulagin rakennushanke numero 105. Rakennustyöstä vastasi Paikallisleirihallinto, joka oli aluksi sijoitettuna Kantalahteen, mutta siirrettiin 17. lokakuuta 1940 luovutetulla alueella sijaitsevaan Alakurttiin. Paikallisleirihallinnon johtajana toimi aluksi NKVD:n kapteeni G. B. Afanasjev, ja 23. joulukuuta 1940 alkaen I. I. Orlovski.

Rakennustyömaalla käytettiin työvoimana vankeja, joita toukokuussa 1940 oli 58 198, elokuussa 31 808, marraskuussa 26 469 ja 1. tammikuuta 1941 31 618. Rakennushanke lopetettiin 30. tammikuuta 1941, jolloin pääosa vangeista siirrettiin muiden paikallisleirihallintojen alaisuuteen.

Suomalaiset kaukopartiomiehet tekivät tiedusteluretkiä Alakurtin radalle jo välirauhan aikana ja laativat päämajalle seikkaperäisen raportin radasta keväällä 1941.

3. heinäkuuta 1941 alkaen saksalaiset joukot käyttivät rataa hyökättyään Neuvostoliittoon, jonka vuoksi neuvostoliittolaiset hävittivät rakentamaansa rataa vetäytyessään. Saksalaiset ja suomalaiset joukot pystyivät etenemään tuhottua rataa pitkin Vermajoen linjalle, jonne eteneminen pysähtyi. Kaksi saksalaista rautatiepioneerikomppaniaa saivat radan korjattua Suomen rajalta Alakurttiin, 158 kilometrin päähän Kemijärveltä, ja edelleen Tuntsajoen ylitse Karhu-nimiselle armeijan purkausasemalle ja tykistön ampuma-alueelle.

Peräännyttyään syyskuussa 1944 saksalaiset tuhosivat juuri korjatun rautatien.

Venäläisten tietojen mukaan rautatie korjattiin sodan jälkeen aina Kuolajärvelle saakka, mutta liikenne osuudella Alakurtti–Kuolajärvi lopetettiin vuonna 1954. Alakurtin ja Kuolajärven välinen rataosuus on myöhemmin purettu.

Rataosan Rutšji–Kuolajärvi liikennepaikat vuonna 1941

• Kuolajärvi, asemarakennus sijaitsee noin kilometrin Sallajoesta itään ja noin 700 metriä vanhan maantien eteläpuolella. Joen rannalla radan pohjoispuolella vesitorni. Asemalla kolmioraiteet vetureiden kääntämistä varten. Ratapiha käsittää ainakin kuusi sivuraidetta, joiden pituus 1 000–2 000 metriä, asemalta johtaa lisäksi noin 1 500 metrin mittainen sivuraide itäkoilliseen lähelle vanhaa maantietä. Veturitalli viidelle veturille. Rata jatkuu edelleen kohti Ketolaa ja nykyistä rajavyöhykettä.

• Kylälampi, pysäkki samannimisen lammen kohdalla noin 800 metriä sen eteläpuolella. Asema-alueella kaksi suurta varastorakennusta.

• Kairala, puinen yksikerroksinen asemarakennus radan eteläpuolella, neljä noin kilometrin mittaista sivuraidetta. Liikennepaikka sijaitsee noin viisi kilometriä Kairalan sillan länsipuolella. Uusi rautatiesilta rakennettu vankityövoimalla syys–lokakuussa. Kuolajoen sillan korkeus vedenpinnasta on noin 25 metriä.

• Kuusivaara, pysäkki, pysäkkirakennus valmiina, kaksi raidetta.

• Nurmi, pysäkki, kaksi raidetta pituudeltaan noin 800 metriä. Lähistöllä vesitorni.

• Eljantunturi, pysäkki, kaksi raidetta pituudeltaan noin tuhat metriä.

• Kuplomit, pysäkki, kaksi raidetta, junakohtauspaikka.

• Ala-Kurtti, radan eteläpuolella puinen asemarakennus, kooltaan noin 20 m × 20 m. Ratapihalla 650–1 500 metrin mittaisia raiteita ja pitkiä kuormauslaitureita sekä neljä 50 tonnin bensiinisäiliötä. Vesitorni Tuntsajoen varrella noin 600 metriä asemalta länteen. Rakenteilla veturitalli kahdelle veturille.

• Kutu, asema Kutujärven rannasta noin kaksi kilometriä kaakkoon. Asema-alueen rakennuksista valmiina itse asemarakennuksen lisäksi kaksi parakkia. Kolme sivuraidetta, lisäksi pistoraide etelän suuntaan puutavarakuljetuksia varten. Lähistöllä noin 350 hengen vankileiri.

• Voita, pysäkki, kaksi raidetta. Noin puoli kilometriä länteen vetureiden vedenottopaikka.

• Nižni Verman, asema, väliaikainen vedenottopaikka. Kolme noin puolen kilometrin mittaista raidetta. Asema-alueella yksi suurehko parakkirakennus. Elokuussa 1940 painetun Karelo–Finskaja SSR:n 1:200 000 mittakaavan kartan mukaan rautatie kulkee Nižni Verman -järven eteläpuolitse, mutta loikkareiden tietojen mukaan rautatie kulkee aivan Ylä-Vermanjärven etelärantaa pitkin. Epäselvää on, oliko kyseessä uusi linjaus vai sivurata.

• Kaprajevo, pysäkki, kaksi raidetta, junakohtauspaikka.

• Nälmjärvi, pysäkki, kaksi raidetta, junakohtauspaikka.

• Budassi, asema Nälmjärven itäpäässä sen eteläpuolella. Kaksi noin kilometrin mittaista sivuraidetta.

• Vydjärvi, pysäkki ja yksi sivuraide. Asemana parakki.

• Kirki, väliaikainen asema. Asema-alueella kolme varsinaista rakennusta ja kaksi rakennustyöläisten parakkia, puinen noin 15 metriä korkea vesitorni, ja sen eteläpuolella noin kahden kilometrin pituinen pistoraide lastausta varten.

Rautatiesillat

Jatkosodan aikana saksalaiset järjestivät partisaanivaaran vuoksi vahvat ympärivuorokautiset siltavartiot seuraaville suuremmille rautatiesilloille:

• km 94+890 Sallajoki – palkkisilta, jännevälit 15,2 + 2 × 19,0 + 14,3; yhteispituus 67,5 m
• km 114+751 Kuolajoki – palkkisilta, jännevälit 13,5 + 12,5 + 14,0 = 40,0 m
• km 156+735 Tuntsajoki – palkkisilta, jännevälit 6,3 + 16,0 + 10,5 + 10,25 + 3 × 12,05 + 16,0 + 4,25 = 76,1 m

Sota-arkiston tietojen mukaan partisaanit onnistuivat kolmesti asettamaan radalle miinoja, jotka räjähtivät junan alla veturin jo ylitettyä miinan. Kokonaistappiot olivat yhteensä alle 10 kuollutta ja 30 haavoittunutta koko sinä aikana kun VR liikennöi rajan takana.

15. syyskuuta 1944 jäi kolme VR:n veturia Tuntsaan eli Alakurttiin. Kaksi näistä oli aiemmin venäläisiltä vallattua sotasaalisveturia ja yksi VR:n oma veturi, no. 259.

Lähteet

• Pakkanen, Santeri: Alakurtti avautuu siviilikäyttöön. Rakennuslehti, 2007, 41. vsk, nro 3, s. 10-11.
• Railway building and foundation of the city of Murmansk (1914 - 1916) History of the Kola Land: Murmansk Region presentation disc (2004.murman.ru). 2004. Murmansk Region. Viitattu 3.7.2020.