Wiron kielioppi suomalaisille
| Wiron kielioppi suomalaisille | |
|---|---|
| Kirjailija | Julius Krohn |
| Kieli | suomi |
| Genre | tietokirjallisuus |
| Kustantaja | Suomalaisen Kirjallisuuden Seura |
| Julkaistu | 1872 |
| Sivumäärä | 225[1] |
| Sarja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1007 | |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Wiron kielioppi suomalaisille on Julius Krohnin kirjoittama viron kielen kielioppi suomalaisille lukijoille, jonka on julkaissut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura vuonna 1872. Se on ensimmäinen Suomessa julkaistu viron kielioppi.[2] Krohn antoi teoksessaan monipuolisen ja osin tarkankin kuvan viron kielen rakenteesta ja erikoisuuksista suomeen verrattuna.[3]
Wiron kielioppi suomalaisille sisältää myös joukon oivaltavia, nykyaikaiseltakin tuntuvia huomioita. Krohnin teos oli usean vuosikymmenen ajan tärkein heimokielen opiskelun apuneuvo, joka suomalaisilla oli käytettävissä, ennen kuin 1900-luvun puolella Lauri Kettunen aloitti oppikirjatuotantonsa. Krohnin kieliopin ja Wiedemannin sanakirjan avulla esimerkiksi nuori Eino Leino tutustui Lydia Koidulan ja Anna Haavan runoihin ja samalla laajemminkin viroon.[3]
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Julius Krohn Virossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Julius Krohnin omakohtainen tutustuminen Viroon alkoi kesällä 1867, kun hän matkusti Yrjö Koskisen kanssa Tarttoon ja sieltä edelleen Võruun. Matkallaan he tapasivat Friedrich Reinhold Kreutzwaldin lisäksi muun muassa Franz Anton von Schiefnerin, Kalevalan virontajan, sekä J. V. Jannsenin ja Lydia Koidulan, jota Krohn kannusti suomen kielen opiskelussa.[3]
Krohn kiinnostui monipuolisesti Virosta. Hän tutki paikannimiä Virossa usean vuoden ajan, perehtyi Viron vanhoihin runoihin ja teki niistä sekä kielellisiä että mytologisia havaintoja. Kirjallisessa Kuukausilehdessä, jonka avustajiin Krohn kuului, ilmestyi lukuisia hänen viron kielestä ja kulttuurista kirjoittamiaan artikkeleita. Kalevalan kieltä tarkastellessaan hän päätyi siihen, että ”enin osa Kalevalan oudoista sanoista myös löytyy Wiron kielessä, useinpa vasta tämän avulla saa oikean selityksensä”.[3]
Tarve teokselle syntyy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elias Lönnrotin jälkeen suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi vuonna 1863 nimitetty August Ahlqvist piti edeltäjänsä vaatimustasoa liian alhaisena ja korotti suomen kielen tutkintovaatimuksia. Niissä tulivat lähisukukielet, erityisesti viro, entistä tärkeämmiksi. Opintoja varten oli jo olemassa Ahlqvistin vuonna 1855 kirjoittama, joskaan ei enää aivan ajantasainen kirjallisuudenhistoria Wiron nykyisemmästä kirjallisuudesta, jossa on runsaasti kielennäytteitäkin. Vuonna 1869 Ahlqvist julkaisi lähisukukielten lukemistoksi tarkoitetun teoksen Suomalainen murteiskirja tahi lukemisia Viron, Karjalan, Vatjan, Vepsän ja Liivin kielillä. Sen kielennäytteistä on viron osuus yli puolet, runsaat sata sivua, minkä lisäksi siinä on noin 30 sivua laaja kahdelle palstalle ladottu virolais-suomalainen sanasto – ensimmäinen laatuaan.[3]
Ahlqvist oli tuon tuostakin korostanut kieliopin merkitystä kielten opiskelussa ja tutkimuksessa ja kiinnittänyt huomiota monipuoliseen kielentuntemukseen perustuvan viron kieliopin tarpeeseen. Viron osuuden lisääminen tutkintovaatimuksiin tekikin välttämättömäksi suomalaisille tarkoitetun viron kieliopin laatimisen. Tämän hankkeen toteuttajaksi Ahlqvist ei kuitenkaan itse ryhtynyt, vaan tehtävän sai Julius Krohn.[3]
Kieliopin sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Krohnin laatiman kieliopin perustana olivat tekijän omat viroa sekä suomen ja viron eroja käsitelleet luennot. Luonteeltaan vertailevan teoksen lähteinä hän oli esipuheen mukaan käyttänyt Eduard Ahrensin saksankielistä viron kielioppia, Ferdinand Johan Wiedemannin sanakirjaa ja Johann Heinrich Rosenplänterin julkaisemaa Beiträge-aikakauskirjaa. Lisäksi Krohn oli saanut asiantuntija-apua Wiedemannilta, Kreutzwaldilta ja Jakob Hurtilta. Vertailussa suomen kieleen hän oli tukeutunut Gustaf Erik Eurénin teokseen Suomalainen kielioppi.[3]
Krohnin teos on laajuudeltaan 225 sivua, ja se jakautuu kolmeen pääjaksoon eli äänneoppiin, muoto-oppiin ja sananmuodostusoppiin. Teoksessa ei ole erityistä lauseopin jaksoa, mutta muoto-opin yhteydessä käsitellään nominien ja verbien lauseopillista käyttöä. Kieliopin päättää lyhyt katsaus virolaiseen kansanrunokieleen, jollainen Ahrensin kieliopissakin oli.[3]
Kieliopin johdannossa Krohn oikoi Ahrensin käsitystä, että eräiden kadonneiden mutta suomessa esiintyvien muotojensa sekä äänteellisen kuluneisuutensa vuoksi viro olisi suomen kielen tytärkieli. Lueteltuaan esimerkkejä virossa säilyneistä vanhoista äänne- ja muotopiirteistä sekä verrattuaan suomen murteiden edustusta lähisukukieliin Krohn päätyi pitämään viroa ja suomea sisarkielinä ja sanoi viron sisältävän ”hämäläisen murrehaaran tärkeimpiä omituisuuksia”.[3]
Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
August Ahlqvist kirjoitti Krohnin teoksesta arvostelun Kieletär-lehteen. Hän piti virolaisten lähdeteosten valikoimaa suppeana ja aineistonsa vuoksi sekavuutta aiheuttavana. Ahrensin kielioppi soveltui Ahlqvistin mielestä huonosti lähteeksi, koska sen selkeydessä oli toivomisen varaa. Ahlqvistin mukaan Krohnin kieliopissa oli merkittävä puute, nimittäin se, ettei Krohn ollut teostaan varten tutkinut puhekieltä. Hän oli turvautunut vain kirjallisiin lähteisiin. Krohn oli jo kirjansa esipuheessa myöntänyt tämän puutteen ja niin ikään kiinnittänyt huomiota viron kirjakielen tuolloiseen vakiintumattomuuteen, mikä näkyykin eri lähdeteoksista poimituissa esimerkeissä: paikoin kirjassa annetaan kolmekin rinnakkaista vaihtoehtoa mainitsematta niiden käyttötaajuutta tai levinneisyyttä. Vaikka Ahlqvist oli kieliopin arvostelussa monin kohdin varsin kriittinen, hän tunnusti Krohnin ansiot suomalaisen tutkimuksen alueenlaajennuksessa: ”Wiron kielen tutkiminen on meidän välttämätöin velvollisuus”.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ https://www.finna.fi/Record/tria.350436
- ↑ Hannu Remes: Julius Krohn ja ensimmäinen viron kielioppi Tuglas-Seura. Viitattu 7.12.2023.
- ↑ a b c d e f g h i j Hannu Remes: Julius Krohn ja ensimmäinen viron kielioppi Tuglas-Seura. Viitattu 7.12.2023.