Vanessa Paradis

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vanessa Chantal Paradis
Vanessa Paradis vuonna 2012
Vanessa Paradis vuonna 2012
Syntymäaika 22. joulukuuta 1972 (ikä 41)
Syntymäpaikka Saint-Maur-des-Fossés, Val-de-Marne, Ranska
Aktiivisena 1987
Merkittävät roolit Adèle elokuvassa Tyttö sillalla, Marie Desmoulin elokuvassa Elisa
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
Palkinnot

César (1990), Victoire de la Musique (1990), Victoire de la Musique (2008) kahdessa sarjassa

Ehdokkuudet

César (1999)

Vanessa Chantal Paradis (s. 22. joulukuuta 1972 Saint-Maur-des-Fossés, Val-de-Marne, Ranska) on ranskalainen laulaja-näyttelijä.

Paradisin ura alkoi vuonna 1987 hittikappaleella Joe le taxi hänen ollessaan 14-vuotias. Paradis kohosi nopeasti kansainväliseksi teinitähdeksi saaden myös negatiivisen maineen ”lolitana” ja seksisymbolina. Paradis on jatkanut uraansa musiikin parissa aikuisikäänsä, ollen edelleen suosittu kotimaassaan Ranskassa ja tehden yhteistyötä muun muassa Serge Gainsbourgin, Lenny Kravitzin ja Matthieu Chédidin kanssa. Myöhempiä tunnettuja kappaleita ovat muun muassa Dis-lui toi que je t'aime, Be my baby ja Pourtant. Kahdella viimeisellä albumillaan Paradis on myös itse säveltänyt ja sanoittanut kappaleita sekä toiminut tuottajana.

Musiikin lisäksi Paradis on myös näyttelijä, tehden debyyttinsä elokuvassa Noce Blanche vuonna 1989. Hän voitti roolityöstään César-palkinnon. Paradisin tunnetuimmat roolit lienevät elokuvissa Elisa ja Tyttö sillalla. Paradis on myös toiminut muun muassa Chanelin mallina mainostaen yhtiön hajuvettä Coco sekä laukkuja.

Ura ja elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanessa Paradis syntyi André ja Corinne Paradisin ensimmäisenä lapsena vuonna 1972. André Paradisilla oli oma yhtiö joka valmisti polyuretaania[1] ja Corinne Paradis hoiti yhtiön kirjanpitoa kotoa käsin.[2] Isä oli aloittanut työskentelemisen jo 12-vuotiaana auttaakseen perhettään, mutta äiti oli varakkaammasta lääkäriperheestä kotoisin.[1] Perhe asui Pariisin lähellä sijaitsevassa Saint-Maur-des-Fossésin esikaupungissa, mutta Paradisin ollessa kahden he muuttivat Villiers-sur-Marneen.[2] Vanessa Paradisilla on myös nuorempi sisar, vuonna 1982 syntynyt Alysson Paradis, joka työskentelee nykyään näyttelijänä.

Paradis harrasti lapsena balettia ja soitti pianoa,[3] sekä oli kiinnostunut musiikista. Hän myös katsoi paljon Hollywoodin kulta-ajan musikaaleja kuten Laulavat sadepisarat ja ihaili elokuvatähti Marilyn Monroeta. Balettiharrastuksensa takia hän esiintyi ensimmäistä kertaa julkisuudessa paikallislehden tehtyä balettiryhmästä artikkelin.[2]

Paradisin eno on näyttelijä Didier Pain, jonka kautta hän jo nuorena pääsi tutustumaan viihdealalle. Paradis lauloi ensimmäisen kerran julkisesti vuonna 1980 suositussa ranskalaisessa lastentelevisio-ohjelmassa L'école des enfants, jossa hän esitti Philippe Chatelin laulun Emilie Jolie.[2] Tuolloin seitsemänvuotias Vanessa Paradis oli päässyt ohjelmaan enonsa kautta, joka tunsi ohjelman pianistin.[1] Oli myös enon ansiota, että hän tutustui rockyhtye Les Forbansin muodostaneisiin Forbanin veljeksiin, jotka tekivät kappaleen La magie des surprises parties Paradisille esitettäväksi vuonna 1985 lasten Euroviisuissa. Hän ei kuitenkaan voittanut, eikä kappaletta myöskään julkaistu koskaan myyntiin.[2]

Uran alku teinitähtenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaisen laulajanuransa Paradis kuitenkin aloitti vasta vuonna 1987 kappaleella Joe le taxi,[4] jonka olivat hänelle tehneet Étienne Roda-Gil ja Franck Langolff. Polydor-levymerkki teki sopimuksen tuolloin viisitoistavuotiaan Paradisin kanssa ja julkaisi singlen. Kappaleesta tuli kansainvälinen hitti, ja se myi kolme miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti kesän 1987 aikana.[4] Se oli listaykkösenä 15 maassa, muun muassa Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Ranskassa[4]. Se myös syrjäytti popikoni Madonnan kärkisijoilta.[5]Joe le taxi teki ranskalaista musiikin historiaa, sillä se oli toinen kerta, kun ranskalainen artisti pääsi ensimmäiselle sijalle Brittien singlelistalla.[6] Paradis esiintyikin suositussa brittiläisessä nuorisomusiikkiohjelmassa Top of the Pops vuonna 1988.[1]

Vanessa Paradis oli noussut erittäin nopeasti kansainväliseksi teinitähdeksi. Hittisingleä seurannut albumi, Étienne Roda-Gilin ja Franck Langolffin kirjoittama ja säveltämä M&J, myi tuplaplatinaa.[4] Muita hittikappaleita olivat muun muassa Marilyn & John, Maxou, Coupe coupe, Mosquito ja Manolo manolete. Paradis on kuitenkin myöhemmin todennut ettei ollut itse täysin tyytyväinen esikoisalbumiinsa sen yksinkertaisuuden ja naiiviuden takia. Hyvä esimerkki on kappale Chat Ananas, joka on yksinkertaisesti kappale ”ananaskissasta”. Paradis olisi halunnut laulaa vakavampia ja monitahoisempia kappaleita. Tyytymättömyydestään huolimatta yhteistyö Franck Langolffin kanssa jatkui lähes 20 vuoden ajan, aina Langolffin kuolemaan vuonna 2006 asti.[7]

Paradis sai kuitenkin myyntisuosion lisäksi paljon kritiikkiä ranskalaiselta lehdistöltä ja kriitikoilta, ja sai maineen ”lolitana” provokatiivisen pukeutumisensa, lapsenkasvojensa sekä hennon äänensä takia.[8] Esimerkki ihmisten inhosta Paradisia kohtaan on Cannesin Midem-messuilla vuonna 1988 sattunut välikohtaus. Paradisilla oli messuilla esiintyminen, mutta heti esityksen alusta lähtien yleisö buuasi ja jopa heitteli Paradisia esineillä. Esiintyminen pystyttiin kuitenkin viemään loppuun.[9]

Ensimmäisen levynsä suosion jälkeen Paradis keskittyi opiskelemaan Lycée Pablo Picasso -lukiossa Fountenay-sous-Boisissa.[10] Hän ei hakeutunut lukion jälkeen jatkokoulutukseen, vaan siitä lähtien keskittyi täysipäiväisesti uraansa viihdealalla.

Siirtyminen elokuviin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelemisen Paradis aloitti Jean-Claude Brisseaun ohjaamassa elokuvassa Noce blanche (1989), ja voitti roolistaan ranskalaisen César-elokuvapalkinnon.[4] Paradis näytteli elokuvassa ongelmaista tyttöä, jolla on suhde itseään vanhempaan opettajaan. Elokuva muutti ihmisten suhtautumista Paradisiin, jota oltiin aikaisemmin pidetty jopa typeränä ”yhden hitin ihmeenä”.[8] Noce blanche sai osakseen paljon positiivista julkisuutta ja myös Paradisin roolisuoritusta arvostettiin.

Vuonna 1990 Paradis julkaisi uuden albumin Variations sur le même t'aime. Albumi oli muusikkolegenda Serge Gainsbourgin kirjoittama, ja sävellyksistä huolehti jälleen Franck Langolff.[4] Myös albumin nimi, sanaleikki, oli Gainsbourgin käsialaa – Variations sur le même t'aime voi tarkoittaa joko Variaatioita samasta teemasta tai Variaatioita samasta ”Minä rakastan sinua”. Levy jäi myös yhdeksi Gainsbourgin viimeisimmistä töistä hänen kuollessaan vuonna 1991.

Albumia pidettiin Paradisin esikoislevyä huomattavasti kypsempänä. Se oli ranskankielinen lukuun ottamatta cover-kappaletta Velvet Undergroundin Walk on the wild sidesta. Albumin suurimmat hitit olivat balladi Dis-lui toi que je t'aime ja nopeampi tempoinen Tandem. Paradis palkittiin albumistaan ranskalaisella Victoires de la Musique-palkinnolla parhaan naispuolisen tulkitsijan sarjassa. Lisäksi albumi myi tuplaplatinaa.[4]

Seuraavaksi, vuonna 1991, Paradis esiintyi Chanelin muotitalon parfyymin Coco maailmanlaajuisessa mainoskampanjassa. Kampanjan, jossa Paradis kuvattiin kultaisessa häkissä olevana lintuna, kuvasi taiteilija Jean-Paul Goude.[4]

Paradis muutti hetkeksi Yhdysvaltoihin, jossa valmisti kolmannen studioalbuminsa Vanessa Paradis (1992) muusikko Lenny Kravitzin ja Henry Hirshin tuottamana, säveltämänä ja kirjoittamana.[4] Albumi oli täysin englanninkielinen ja sen suurin hitti lienee Be my baby. Levy sisälsi myös cover-version Lou Reedin kappaleesta Waiting For The Man, joka oli muutettu muotoon Waiting For My Man. Vaikka Paradis ei ole ollut kotimaansa ulkopuolella erityisen suosittu sitten 80-luvun, kolmas studioalbumi sai jonkin verran huomiota ja listasijoituksia esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Se julkaistiin myös Yhdysvalloissa, ollen Paradisin ainoa siellä julkaistu albumi.[11] Albumi saavutti myynnillään timanttilevy-rajan. Studioalbumia seurasi Paradisin ensimmäinen varsinainen kiertue, nimeltään Natural High, alkaen maaliskuusta 1993. Se kiersi Ranskan lisäksi myös Kanadan Québecissa, Isossa-Britanniassa ja Monacossa, ja oli loppuunmyyty. Kiertue kuitenkin keskeytettiin viiden kuukauden kuluttua, heinäkuussa. Syyksi ilmoitettiin Paradisin väsymys, jonka takia hän oli pyörtynyt aikaisemmassa konsertissaan toukokuussa. Kiertueen konsertista Pariisin Olympia-areenalla julkaistiin myöhemmin konserttialbumi Live ja siitä single Les Cactus. Samalla julkaistiin myös kirja Natural High Tour Book, joka sisälsi valokuvaaja Claude Gassianin kuvia kiertueelta.[1]

Paradis alkoi näihin aikoihin osallistua aktiivisesti kotimaansa hyväntekeväisyystyöhön. Vuonna 1993 hän esiintyi ensimmäistä kertaa Les Enfoirés-hyväntekeväisyyskonsertissa, ja jatkoi jokavuotista konsertissa esiintymistä aina vuoteen 1999 asti. Konsertista ja siitä äänitetystä materiaalista saadut tulot menevät Restos du Cœur-hyväntekeväisyysjärjestölle. Vuonna 1994 Paradis ryhtyi Rêves-hyväntekeväisyyssäätiön ”kummitädiksi”, ja on siitä lähtien toiminut tässä roolissa.[12] Järjestö auttaa vakavasti sairaita lapsia toteuttamalla yhden heidän unelmistaan.

Kolmannen albuminsa jälkeen Paradis siirtyi muutamiksi vuosiksi elokuvanäyttelemisen pariin. 1990-luvun lopulla hän esiintyi neljässä elokuvassa. Näistä ensimmäinen oli Jean Beckerin elokuva Elisa,[4] jossa Paradisin vastanäyttelijä oli Gérard Depardieu. Elokuva tuli ensi-iltaan vuonna 1995, eikä saanut kriitikkoja puolelleen. Tästä huolimatta elokuva menestyi teattereissa hyvin.[1]

Paradis esitti kappaleen La Tourbillon de la Vie elokuvasta Jules ja Jim Cannesin elokuvafestivaaleilla vuonna 1995. Esitys oli tarkoitettu näyttelijä Jeanne Moreaun, joka oli tuona vuonna festivaalin tuomaristossa, kunniaksi.[1] Seuraavaksi Paradis näyttelikin Moreaun ja Jean Renon kanssa René Manzorin fantasiaelokuvassa Un amour de sorcière.[4] Sitä seurasi Paradisin ensimmäinen rooli Patrice Leconten elokuvassa. Kyseessä oli toimintaelokuva Une chance sur deux, jossa Paradis pääsi näyttelemään näyttelijälegendoina pidettyjen Alain Delonin ja Jean-Paul Belmondon kanssa.[4] Molemmat elokuvat olivat kuitenkin kaupallisesti sekä kriitikkojen silmissä floppeja.

Paradisin viides elokuva oli jälleen Patrice Leconten ohjaama, tällä kertaa mustavalkoinen draama Tyttö sillalla. Toisin kuin Paradisin viimeiset kolme elokuvaa, se oli kuitenkin menestyksekäs niin kriitikkojen kuin katsojien mielestä. Se on myös Paradisin arvostetuin elokuva. Paradis näyttelee epäonnista Adèlea, joka yrittää itsemurhaa. Juonenkäänteen kautta hän kuitenkin päätyy työskentelemään veitsenheittäjän (Daniel Auteuil) maalitauluna. Paradis sai roolistaan César-palkintoehdokkuuden,[4] ja elokuva huomattiin myös ulkomailla, saaden muun muassa BAFTA- ja Golden Globe-palkintoehdokkuudet. Samana vuonna, 1999, Paradis myös esiintyi Iggy Popin kanssa Pariisissa laulaen dueton kappaleesta Nightclubbing.[4] Varsinaisen paluun musiikin pariin hän kuitenkin teki vasta seuraavan vuosituhannen alussa.

Paluu musiikkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanessa Paradis konsertoimassa Ranskassa vuonna 2007.

Uuden studioalbumin Bliss Paradis julkaisi syksyllä 2000.[4] Paradis oli itse kirjoittanut ja tuottanut suurimman osan levystä, sekä teki itse levyn kansilehden taiteen. Ranskan- ja englanninkielisen albumin tekemiseen osallistuivat myös ranskalainen muusikko M eli Matthieu Chédid, Franck Monnet, Alain Bashung ja näyttelijänä paremmin tunnettu Johnny Depp. Paradisin esikoistytär, tuolloin noin vuoden vanha Lily Rose, esiintyi levyn kappaleilla Firmaman ja La Ballade de Lily Rose. Levyä pidettiin Paradisin intiimimpänä levynä, osaksi henkilökohtaisten lyriikoiden ja perheenjäsenten osallistumisen takia, ja osaksi Paradisin tavallista suuremman työpanoksen takia.

Albumia myytiin noin 300 000 kappaletta, eli se ylitti platinalevyrajan. Siitä julkaistiin singleinä muun muassa kappaleet Commando, Pourtant ja Que fait la vie?. Albumia seurasi myös kiertue vuonna 2001, josta julkaistiin livealbumi ja -DVD. Samana vuonna Paradis myös esiintyi jälleen ja toistaiseksi viimeisen kerran Les Enfoirés -hyväntekeväisyyskonsertissa. Paradis olisi tullut näyttelemään sivuroolia ohjaaja Terry Gilliamin elokuvaprojektissa The Man Who Killed Don Quijote, mutta elokuvanteko jouduttiin moninaisten vastoinkäymisten takia lopettamaan. Projektista julkaistiin vuonna 2002 dokumentti Lost in La Mancha. Toinen toteutumaton elokuvaprojekti Paradisille oli Anne Fontainen ohjaama Nathalie, josta Paradis joutui vetäytymään toisen raskautensa takia. Roolin sai sittemmin näyttelijä Emmanuelle Béart.[13]

Vuonna 2002 Paradis esiintyi ranskalaisen Art&Essai-elokuvateatteriketjun mainoksessa, ja vuonna 2003 postimyyntikatalogi La Redoutessa. Vuodesta 2004 vuoteen 2005 hän myös toimi jälleen Chanelin mallina mainostaen Ligne Cambon- ja New Mademoiselle -laukkuja yhtiön maailmanlaajuisissa mainoskampanjoissa. Lisäksi Paradis työskenteli hyväntekeväisyydessä esimerkiksi suunnitellen kampanjatavaroita myytäväksi ja huutokaupattavaksi muun muassa Pierce-Neige-, Lea Pour Samy- ja The Cardiac Children's Foundation of Taiwan -säätiöille.[14] Vuonna 2004 hän esiintyi AIDSin vastaisessa kampanjassa yhdessä useiden muiden ranskalaisten viihde-alan taiteilijoiden, kuten Charlotte Gainsbourgin ja Catherine Deneuven, kanssa.[15]

Elokuviin Paradis palasi vuonna 2004 Poiraudin veljesten science fiction-elokuvalla Atomik Circus: le retour de James Bataille,[4] jossa hän lauloi myös suurimman osan elokuvan soundtrackista The Little Rabbits-yhtyeen säestämänä. Filmi ei ollut menestynyt, mutta soundtrack sai ehdokkuuden Victoires de la Musique -palkinnolle.[16] Seuraavassa elokuvaroolissaan Paradis oli Serge Frydmanin esikoiselokuvassa Mon ange (2004).[4] Myöskään tämä elokuva ei saanut osakseen suosiota.

Seuraavaksi Paradis keskittyi lähinnä lapsille suunnattuun viihteeseen, ääninäytellen animaatioelokuvassa Pollux - le manège enchanté. Vuoden 2006 loppupuolella Paradis lauloi Made in Asia-nuken roolin lasten musikaalissa Le soldat rose. Musikaali äänitettiin suoraan albumille ja sen ohessa julkaistiin satukirja sekä DVD. Le soldat rosea esitettiin kaksi kertaa teatterissa Pariisissa ja se voitti myös ranskalaisia musiikkialan palkintoja.

Nykyhetki ja tulevaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanessa Paradis Divinidylle-kiertueen konsertissa Châteroux'ssa, Ranskassa vuonna 2007

Paradisin single Divine Idylle julkaistiin radiosoittoon 7. kesäkuuta 2007. Singleä seurasi studioalbumi Divinidylle 3. syyskuuta 2007.[4] Divinidylle oli julkaisunsa jälkeen Ranskan albumilistan ykkösenä kahden viikon ajan. [17] Lokakuussa 2007 julkaistiin albumin toinen single Dès Que J'te Vois ja tammikuussa 2008 kolmas single L'Incendie.

Albumi on ylittänyt tuplakultalevyn myyntirajan kotimaassaan sekä kultalevyn myyntirajan Belgiassa.[18] Se oli seitsemänneksi myydyin albumi Ranskassa vuonna 2007.[19]

Paradis tuotti levyn yhdessä Matthieu Chédidin kanssa, ja levylle kappaleita ovat tehneet heidän lisäkseen Franck Monnet, Didier Golemanas, Jean Fauque, Georges Kretek, Alain Chamfort, Thomas Fersen, Brigitte Fontaine ja Marcel Kanche. Myös Paradisin poika Jack esiintyy albumin kappaleella Jackadi, jonka Paradis on itse sekä sanoittanut että säveltänyt. Paradis on itse säveltänyt albumille myös neljä muuta kappaletta.

Vanessa Paradis, marraskuu 2007

Divinidylle on julkaistu kolmessa eri formaatissa: yksitoista ranskankielistä kappaletta sisältävänä perusversiona joka on saatavana sekä cd- että vinyylilevyformaatissa, Japanin versiona joka sisältää cover-version Charles Aznavourin kappaleesta Emmenez-moi ja ainoan englanninkielisen kappaleen I Wouldn't Dare sekä ”collector's edition” -keräilyversiona, jolla on ylimääräistä materiaalia albumin teosta.[20] Paradisin uran kolmas esiintymiskiertue Ranskassa ja Belgiassa alkoi lokakuussa 2007 ja päättyi saman vuoden joulukuussa. Divinidyllen tuottaja ja muusikko Matthieu Chédid esiintyi kiertueella Paradisin kanssa. Kiertueesta kuvattiin myös tv-dokumentti, joka julkaistiin vuonna 2008.[21]

Divinidylle-albumistaan Vanessa Paradis voitti vuoden 2008 Victoires de la Musique -palkinnot parhaan albumin ja naisartistin kategorioissa. [22]

Vuonna 2007 Paradis näytteli myös sivuosaa Guillaume Niclouxin ohjaamassa jännityselokuvassa La Clé [23], ja vastaanotti ritarin arvon Ranskan kunnialegioonalta 15. joulukuuta. Titteli on ranskankielellä ”Chevalier de l’Ordre des Arts et des Lettres”, ja se myönnetään kirjallisuuden ja taiteiden kanssa työskenteleville ihmisille.[24]

Paradisin on viime vuosina muun muassa ääninäytellyt animaatiossa Un Monstre à Paris - A Monster in Paris [25] sekä ollut Chanelin mainoskasvona vuonna 2010.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanessa Paradis seurusteli aikoinaan ranskalaisen laulaja Florent Pagnyn kanssa.[1] Paradis seurusteli näyttelijä Johnny Deppin kanssa vuodesta 1998. Kesäkuussa 2012 parin vahvistettiin eronneen. Heillä on kaksi lasta yhdessä; Lily Rose Melody (s. 1999) ja John "Jack" Christopher III (s. 2002).

Paradis pidätettiin hasiksen hallussapidosta lentokentällä Montréalissa vuonna 1995.[1]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soundtrackit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Atlantique (1989)
  • Le petit poucet (2001)
  • Atomik circus: le retour de James Bataille (2004)

Musikaalialbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Le soldat rose (2006)

DVD:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmestymisvuosi Nimi Rooli Muuta
1989 Noce Blanche Mathilde Tessier César-palkinto
1995 Elisa Marie Desmoulin -
1997 Un amour de sorcière Morgane -
1998 Le plaisir (et ses petits tracas) ääni -
1998 Une chance sur deux Alice Tomaso -
1999 Tyttö sillalla Adèle César-ehdokkuus
2002 Lost in la Mancha - dokumentti
2004 Atomik Circus: le retour de James Bataille Concia Paradis lauloi myös soundtrackin
2004 Mon ange Colette Serge Frydmanin esikoisohjaus
2005 Pollux - le manège enchanté Margote animaatioelokuva
2007 La Clé Cécile -
2010 Heartbreaker Juliette Van Der Becq -

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähdeviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Lelait-Helo, David: Vanessa Paradis. Librio, 2006. ISBN 978-2290354049. (ranskaksi)
  2. a b c d e http://www.vanessaparadis.info/Life/01/ VanessaParadis.Info: Biography: Before Fame. 1. marraskuuta 2007
  3. http://www.vanessaparadis.net/bio.html VanessaParadis.Net: Biographie. 1. marraskuuta 2007
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r http://www.vanessaparadis.fr Viralliset sivut: Bio factuelle. 1. marraskuuta 2007
  5. The New Queen Paris Match. Viitattu 1. marraskuuta 2007.
  6. http://www.vanessaparadis.info/Work/m-3/ VanessaParadis.Info: Work: Joe le taxi. 1. joulukuuta 2007
  7. And God Created Vanessa Rolling Stone FR, 1990. Viitattu 23. marraskuuta 2007.
  8. a b French Child Star Blooms Toronto Star. Viitattu 1. marraskuuta 2007.
  9. Les Fiches Artistes - Vanessa Paradis TV5Monde. Viitattu 1. marraskuuta 2007.
  10. Marianne Mairesse: Je Me Vois Bien Passer Ma Vie Avec Johnny Marie Claire. Viitattu 1. marraskuuta 2007.
  11. Paradis Found Seventeen. Viitattu 23. marraskuuta 2007.
  12. Les personnalités qui nous soutiennent Rêves. Viitattu 23. marraskuuta 2007.
  13. Secrets de tournage AllonCiné.com. Viitattu 24. marraskuuta 2007.
  14. Life: Time Off Fansites.org. Viitattu 23. marraskuuta 2007.
  15. Clip SIDA 2004 Viitattu 23. marraskuuta 2007.
  16. Commeaucinema.com: Atomik Circus: Le retour de James Bataille Commeaucinema.com. Viitattu 24. marraskuuta 2007.
  17. Les 50 meilleures ventes d'albums téléchargés en France Ifop. Viitattu 1. marraskuuta 2007.
  18. Paradis is back with an album full of sugar and spice and everything nice Viitattu 1. marraskuuta 2007.
  19. Le bilan des ventes de disques de l'année Viitattu 23. joulukuuta 2007.
  20. Divinidylle available in three formats Viitattu 24. marraskuuta 2007.
  21. Premiere Viitattu 25. marraskuuta 2007.
  22. Renan Luce, la consécration Le Figaro. Viitattu 9. maaliskuuta 2008.
  23. Clef, La (2007) IMDB. Viitattu 1. marraskuuta 2007.
  24. Discours de Christine Albanel prononcé à l’occasion de la remise des insignes de chevalier dans l’ordre des Arts et des Lettres à Vanessa Paradis Ranskan kulttuuriministeriö. Viitattu 23. joulukuuta 2007.
  25. Un Monstre à Paris AlloCiné. Viitattu 1. marraskuuta 2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vanessa Paradis.

Fanisivustoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]