Charlotte Gainsbourg
| Charlotte Gainsbourg | |
|---|---|
.jpg) Charlotte Gainsbourg vuonna 2010 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Charlotte Lucy Gainsbourg |
| Syntynyt | 21. heinäkuuta 1971 Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Ammatti | näyttelijä, laulaja |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1984– |
| Aiheesta muualla | |
| www.charlotte-gainsbourg.com | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Charlotte Lucy Gainsbourg (s. 21. heinäkuuta 1971 Lontoo, Britannia) on ranskalais-englantilainen näyttelijä ja laulaja. Gainsbourg on näytellyt muun muassa elokuvissa Jane Eyre – salattu rakkaus (1996), 21 grammaa (2003), The Science of Sleep (2006), I’m Not There (2007) ja Nymphomaniac (2013). Vuonna 2009 hän sai Cannesin elokuvajuhlilla parhaan naisnäyttelijän palkinnon roolisuorituksestaan Lars von Trierin elokuvassa Antichrist.[1]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Brittiläisen näyttelijän Jane Birkin ja ranskalaisen lauluntekijän Serge Gainsbourgin tytär Charlotte aloitti laulamisen ammatikseen samoihin aikoihin kun alkoi näytellä. Vuonna 1984 hän äänitti isänsä kanssa provosoivan dueton "Lemon Incest", joka herätti paljon kohua, mutta nousi silti Ranskan myyntilistoille ja sai kultalevyn kotimaassaan. Kappale julkaistiin sekä Serge Gainsbourgin vuoden 1985 albumilla Love on the Beat, sekä Charlotten omalla debyyttialbumilla Charlotte for Ever (joulukuu 1986). "Lemon Incest" heijasteli Charlotte Gainsbourgin varhaisten elokuviensa seksuaalisesti provokatiivista sävyä.[2]
Varhaisiin elokuviin lukeutuvat muun muassa L'Effrontée (1986, josta hän sai César-palkinnon lupaavimpana nuorena näyttelijänä), La Petite Voleuse (1988) ja Merci la Vie (1991). 1990-luvulla hän keskittyi enemmän näyttelemiseen ja esiintyi elokuvissa, kuten Franco Zeffirellin vuoden 1996 Jane Eyre -filmatisoinnissa ja vuoden 1999 La Bûche -elokuvassa, josta hän voitti César-palkinnon parhaasta naissivuosasta.[2]
2000-luvulla Gainsbourg palasi musiikin pariin. Vuonna 2001 hän esiintyi Madonnan kappaleessa "What It Feels Like for a Girl". Hän näytteli elokuvissa kuten Michel Gondryn ohjaamassa The Science of Sleep (2006) ja työsti toista sooloalbumiaan. Hän sai apua säveltämiseen säveltäjiksi Jarvis Cockerilta ja Divine Comedy -yhtyeen Neil Hannonilta ja tuottaja Nigel Godrichilta. Elokuussa 2006 julkaistu 5:55 albumi nousi Ranskan listaykköseksi ja sai platinalevyn; single "The Songs That We Sing" nousi Ranskassa sijalle 30. Levy menestyi myös kansainvälisesti ja pääsi Yhdysvalloissa Billboard 200 -listalle (sijalle 196) huhtikuussa 2007.[2]
Gainsbourg näytteli myös Todd Haynesin ohjaamassa Bob Dylan -elokuvassa I'm Not There ja palasi pian myös studioon. Hän pyysi tuottajaksi Beckin, joka auttoi muovaamaan hänen elektronisia pop-kappaleitaan. Vuoden 2009 lopulla Euroopassa julkaistu IRM sai inspiraationsa hänen kokemastaan vakavasta vesihiihto-onnettomuudesta. Samana vuonna ilmestyi Lars von Trierin ohjaama, kiistelty kauhuelokuva Antichrist, jossa Gainsbourg näytteli Willem Dafoen rinnalla. IRM oli Ranskassa Top 5 -menestys ja saavutti Euroopassa timanttilevyn; Yhdysvalloissa se julkaistiin tammikuussa 2010 ja ylsi sijalle 69. Huhtikuussa 2010 ilmestyi live-EP Sunset Sound, ja joulukuussa 2011 julkaistiin tupla-albumi Stage Whisper, joka sisälsi seitsemän ennen julkaisematonta IRM-sessioiden studiokappaletta, sekä 11 live-esiintymistä vuoden 2010 Euroopan-kiertueelta.[2]
Useamman vuoden ajan Gainsbourg keskittyi elokuvauraansa. Hän näytteli muun muassa elokuvissa Confession of a Child of the Century (2012), yhdessä englantilaisen rocktähden Pete Dohertyn kanssa, sekä Lars von Trierin vuoden 2013 elokuvassa Nymphomaniac, josta hän sai Bodil- ja European Film Award -ehdokkuudet parhaasta naispääosasta. Hän lauloi myös elokuvassa oman versionsa kappaleesta Hey Joe.[2]
Hän oli ehdolla Lumières-palkintoon parhaasta naispääosasta elokuvista Samba ja Three Hearts (2014). Gainsbourg palasi musiikkiin vuoden 2017 albumilla Rest, joka käsitteli hänen isänsä ja sisarpuolensa Kate Barryn kuolemia, lapsuuden pelkoja, ujoutta ja muita haasteita – tällä kertaa hän kirjoitti kappaleensa ranskaksi. Albumi sisälsi yhteistyötä mm. Daft Punk - yhtyeen Guy-Manuel de Homem-Christon ja Paul McCartneyn kanssa. Rest nousi Ranskassa Top 20 -listalle ja toi Gainsbourgille vuoden naisartistin palkinnon vuoden 2018 Victoires de la Musique -gaalassa. Hän sai myös César- ja Lumières-ehdokkuudet parhaasta naispääosasta elokuvasta Promise at Dawn.[2]
Tänä aikana hän näytteli myös Gaspar Noén elokuvassa Lux Æterna (2019), elokuvassa Suzanna Andler (2020) sekä ohjasi dokumentin Jane by Charlotte (2021), jossa hän tutki suhdettaan äitiinsä. Maaliskuussa 2022 hän oli mukana Soundwalk Collectiven albumilla Lovotic, joka käsitteli ihmisten ja robottien välisiä tunne- ja seksuaalisuhteita. Levy julkaistiin kollektiivin omalla Analogue Foundation -levymerkillä ja mukana oli myös Antichrist-elokuvan vastanäyttelijä Willem Dafoe.[2]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Charlotte for ever (1986)
- 5:55 (2006)
- IRM (2010)
- Stage Whisper (2011)
- Rest (2017)
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Elokuvat | |||
|---|---|---|---|
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli |
| 1984 | Kaikki rakkauteni | Paroles et Musique | Charlotte Marker |
| 1985 | La tentation d’Isabelle | lapsi | |
| An Impudent Girl | Charlotte Castang | ||
| 1986 | Charlotte for Ever | Charlotte | |
| 1988 | Kung Fu Master | Lucy | |
| Jane B. par Agnès V. | Jane Birkinin tytär | ||
| Le Petit voleur (engl. The Little Thief) | Janine Castang | ||
| 1990 | Il Sole anche di notte (engl. The Sun Also Shines at Night) | Matilda | |
| 1991 | Kiitos elämä | Merci la vie | Camille Pelleveau |
| Aux yeux du monde | Juliette Mangin | ||
| 1992 | Amoureuse | Marie | |
| 1993 | The Cement Garden | Julie | |
| 1996 | Jane Eyre – salattu rakkaus | Jane Eyre | Jane Eyre |
| Anna Oz | Anna Oz | ||
| Love, etc. | Marie | ||
| 1999 | Tunkeutuja | The Intruder | Catherine Girard |
| Season’s Beatings | Milla Robin | ||
| 2000 | Passionnément | Alice Almeida | |
| 2001 | Félix et Lola | Lola | |
| My Wife Is an Actress | Charlotte | ||
| 2003 | 21 grammaa | 21 Grams | Mary Rivers |
| 2004 | Sen pituinen se | Ils se marièrent et eurent beaucoup d'enfants | Gabrielle |
| 2005 | L’un reste, l’autre part | Judith | |
| Lemming | Bénédicte Getty | ||
| 2006 | Nuovomondo | Lucy Reed | |
| I Do | Emma | ||
| The Science of Sleep | Stéphanie | ||
| 2007 | I’m Not There | Claire Clark | |
| 2008 | The City of Your Final Destination | Arden Langdon | |
| 2009 | Antichrist | She | |
| Persécution | Sonia | ||
| 2010 | The Tree | Dawn | |
| 2011 | Melancholia | Claire | |
| 2012 | Confession of a Child of the Century | Brigitte | |
| Do Not Disturb | Lilly | ||
| 2013 | Nymphomaniac | Joe | |
| 2014 | Jacky in Women's Kingdom | La colonelle | |
| Son épouse | Catherine de Rosa | ||
| Samba | Alice | ||
| Three Hearts | Sylvie Berger | ||
| Misunderstood | Mother | ||
| 2015 | Every Thing Will Be Fine | Kate | |
| 2016 | The Jews | Mathilde Bensoussan | |
| Independence Day: Uusi uhka | Independence Day: Resurgence | Dr. Catherine Marceaux | |
| Norman: The Moderate Rise and Tragic Fall of a New York Fixer | Alex Green | ||
| Dark Crimes | Kasia | ||
| 2017 | Ismael’s Ghosts | Sylvia | |
| Lumiukko | The Snowman | Rakel Fauke | |
| La promesse de l’aube | Nina Kacew | ||
| 2018 | I Think We’re Alone Now | Violet | |
| 2019 | Lux Æterna | Charlotte | |
| My Dog Stupid | Cécile Mohen | ||
| 2020 | Suzanna Andler | Suzanna Andler | |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Charlotte Gainsbourg Festival de Cannes. Arkistoitu 7.1.2010. Viitattu 2.6.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Phares, Heather: Charlotte Gainsbourg Songs, Albums, Reviews, B... AllMusic. Viitattu 25.4.2025. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Virallinen sivusto
- Charlotte Gainsbourg Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
