Siirry sisältöön

Valkohai

Tämä on lupaava artikkeli.
Wikipediasta

Valkohai
Valkohaiuros
Valkohaiuros
Uhanalaisuusluokitus

Vaarantunut [1]

Vaarantunut

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Rustokalat Chondrichthyes
Alaluokka: Leveäsuiset Elasmobranchii
Lahko: Sillihaikalat Lamniformes
Heimo: Sillihait Lamnidae
Suku: Carcharodon
Laji: carcharias
Kaksiosainen nimi

Carcharodon carcharias
(Linnaeus, 1758)

Valkohain levinneisyys
Valkohain levinneisyys
Katso myös

  Valkohai Wikispeciesissä
  Valkohai Commonsissa

Valkohai (Carcharodon carcharias) on Atlantin valtameressä, Tyynessämeressä ja Intian valtameressä elävä suurikokoinen hai. Valkohai on maailman suurin tunnettu petokala, ja se voi kasvaa noin kuuden metrin pituiseksi ja painaa kaksi tonnia. Sillä on torpedomainen vartalo, terävät hampaat ja voimakas pyrstö, jotka tekevät siitä tehokkaan saalistajan. Valkohait saattavat elää yli 70-vuotiaiksi ja ovat pääasiasiassa yksineläjiä.

Valkohai elää pääasiassa lämpimissä ja lauhkeissa rannikkovesissä, mutta se voi vaeltaa pitkiä matkoja eri merialueilla. Sen ravintoon kuuluvat muun muassa hylkeet, merileijonat ja delfiinit. Valkohain ainoa tunnettu luonnollinen uhka on miekkavalas.

Valkohai on luokiteltu vuodesta 1996 vaaraantuneeksi lajiksi, ja sen kanta on vähentynyt erityisesti ihmisen pyynnin vuoksi. Se on suojeltu muun muassa CITES-sopimuksella. Valkohai on historian eniten ihmisiä kohtaan hyökännyt hailaji.

Tuntomerkit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkohaiden keho on tylpän torpedon muotoinen. Niillä on teräväkärkinen ja kartiomainen kuono sekä suuret rinta- ja selkäevät. Vahva pyrstö on puolikuun muotoinen. Haiden vatsa on valkeahko.[2] Valkohailla on noin 300 terävää hammasta,[3] joista jokainen kykenee leikkaamaan tehokkaasti lihaa ja luita. Valkohain purentavoima on yksi eläinkunnan voimakkaimpia, ja sen on arvioitu olevan 18 000 newtonia.[2] Valkohaille kasvaa uusia hampaita niiden koko eliniän ajan.[4]

Valkohainaaraiden keskipituus on vajaa viisi metriä ja urosten yli kolme ja puoli metriä.[5] Valkohait ovat syntyessään noin 1,2 metriä pitkiä, ja ne kasvavat aluksi 25 senttimetriä vuosittain.[6] Suurin osa aikuisista haista painaa 680–1 800 kilogrammaa.[2]

Pisin luotettavasti mitattu valkohai on ollut 594 senttimetriä pitkä naaras Australian Ledge Pointista. Tätä suurempia yksilöitä ei ole pystytty varmistamaan, vaikka Kuubasta on väitetysti saatu 6,4 metriä pitkä yksilö 1940-luvulla. Hammasfossiilien perusteella plioseenilla on kuitenkin saattanut esiintyä jopa noin seitsenmetrisiä valkohaita.[7]

Valkohailla on monimutkainen verenkiertojärjestelmä, joka jakautuu sen koko kehoon kriittisten alueiden lämmittämiseksi. Tämän johdosta hain lämpötila on korkeampi verrattuna ympäröivään veteen, minkä johdosta se pystyy uimaan viileissäkin vesissä.[2] Valkohain silmät ovat muihin hailajeihin verrattuna kohtalaisen suuret. Hain näkökenttä on laaja, koska silmät sijaitsevat pään molemmilla puolilla.[8]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkohaita tavataan Atlantin valtameressä, Tyynessämeressä ja Intian valtameressä. Runsaskantaisia alueita ovat Australian, Etelä-Afrikan, Kalifornian ja Meksikon rannikkovedet.[9][10] Valkohaita esiintyykin usein runsaasti ravintoa sisältävissä lauhkeissa ja subtrooppisissa vesistöissä, joiden lämpötila on 10–27 °C.[11][2] Myös Välimeressä on valkohaipopulaatio, mutta yksilöitä havaitaan erittäin harvoin, koska ne eivät kokoonnu samoille alueille toisin kuin esimerkiksi Kaliforniassa.[12] Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on luokitellut Välimeren kannan äärimmäisen uhanalaiseksi.[13]

Elintavat ja käyttäytyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkohai on maailman suurin elossa oleva petokala.[14] Aikuisten ruokavalioon kuuluvat merikilpikonnat, hylkeet, merileijonat sekä delfiinit ja muut pienet valaat.[2] Nuorten yksilöiden ruokavalio koostuu rauskuista ja muista kaloista.[15]

Valkohait ovat saalistaessaan hyvin valikoivia ja voivat seurata saaliikseen valitsemaansa eläintä kahden tunnin ajan.[16] Hait pitävät saaliiseensa 90 metrin etäisyyden, jotta hai voi nähdä saaliin mutta saalis ei haita.[17] Valkohaiden virtaviivainen koko auttaa niitä saavuttamaan 40 kilometrin tuntinopeuden, kun ne hyökkäävät saalistaan kohti.[8] Hai hyökkää alhaalta päin ja ponnistaa itsensä veden yläpuolelle.[15] Valkohaiden kyky haistaa verta vastaa suunnilleen muiden kalalajien vastaavaa, mikä on noin yksi veripisara pienen uima-altaan kokoisella alueella.[18] Hait voivat kuulla matalataajuisia ääniä, joita aiheuttavat muun muassa haavoittuneet eläimet.[8]

Valkohai voi elää ainakin 50–70 vuotiaaksi, mikä tekee siitä yhden pitkäikäisimmistä rustokaloista. Valkohaikoiraat tulevat sukukypsiksi noin kymmenvuotiaana ja 3,5–4 metrin pituisena. Naarasyksilöt taas tulevat sukukypsiksi 12–18-vuotiaana ja 4,5–5 metrin pituisena. Naaraan tiineyden arvellaan kestävän noin vuoden, eikä tarkkoja lisääntymisalueita tunneta. Naaras synnyttää yleensä 2–10 elävää poikasta. Uskotaan, että naaraan synnytysväli on kolme vuotta.[19][2]

Valkohai on pääasiassa yksineläjä.[20] Se ei pysty hengittämään liikkumatta, sillä hain uidessa happirikas vesi virtaa sen kiduksille.[21]

Taksonomia ja evoluutio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhan hypoteesin mukaan valkohai olisi kehittynyt megalodonin kaltaisista hailajeista, jotka tunnetaan suurikokoisista fossiilisista hampaista.[22] Uudempien tutkimusten mukaan valkohai on kuitenkin läheisempää sukua makrilli- ja makohaille kuin megalodonille.[22][23] Nykyään megalodon luokitellaan sukupuuttoon kuolleeseen Otodontidae-heimoon, kun taas valkohai kuuluu sillihaiden heimoon (Lamnidae).[23] Nykykäsityksen mukaan fossiiliset lajit Carcharodon hastalis ja Carcharodon hubbelli muodostavat valkohaihin johtaneen evolutiivisen jatkumon, jossa sileälaitaiset hampaat vaihtuivat asteittain sahalaitaisiin. Sileähampaisesta Carcharodon hastalis -lajista kehittyi noin 8–6 miljoonaa vuotta sitten Carcharodon hubbelli, jonka hampaissa oli heikot sahalaidat. Nykyisenlainen valkohai ilmestyi mioseenin ja plioseenin vaihteessa noin 6–5 miljoonaa vuotta sitten, kun hampaisiin kehittyi karkeat sahalaidat.[7][23][24][25]

Uhanalaisuus ja rooli ekosysteemissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on luokitellut valkohain vaarantuneeksi lajiksi vuodesta 1996. Valkohain laaja levinneisyys on vaikeuttanut kattavien kantatutkimusten tekemistä. Kalatalousviranomaisten teettämien maailmanlaajuisten tutkimusten mukaan kanta voi olla laskussa.[2]

Valkohaiden merkitys ekosysteemissä on saalistajina suuri, koska ne pitävät merinisäkäskannat tasapainossa. Sen vuoksi jo pienellä määrän vähenemisellä voi olla merkittäviä seurauksia merien ekosysteemille. Valkohaikanta toipuu hitaasti, koska ne saavat vähän poikasia ja hait kehittyvät hitaasti.[2]

Valkohain ainoaksi luonnolliseksi uhaksi tiedetään miekkavalas, jonka on pareittain tai parvena todistettu saalistavan valkohaita. Miekkavalaat syövät erityisesti hain ison ja ravinteikkaan maksan. Miekkavalailla on saattanut olla vaikutusta valkohain kannan vähenemiseen muun muassa Etelä-Afrikan vesillä.[26]

Valkohai on suojeltu muun muassa CITES-sopimuksella.[4]

Valkohai ja ihminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyökkäykset ihmisen kimppuun

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Haihyökkäys
Haista varoittava kyltti Salt Rockin edustalla Etelä-Afrikassa.

Valkohai on eniten ihmistä kohtaan hyökännyt hailaji.[27] Se on tiikerihain ja härkähain ohella ainoa toistuvasti ihmisen kimppuun hyökkäävä hailaji, mutta vuoden 2016 tietojen mukaan 75 prosenttia hain hyökkäyksen kohteeksi joutuneista ihmisistä selviää hengissä.[28]

Monien tutkijoiden mukaan haihyökkäykset johtuvat niiden uteliaisuudesta. Joidenkin mukaan ne taas johtuvat siitä, että hai on erehtynyt luulemaan ihmistä tavanomaiseksi saaliikseen, eli hylkeeksi tai merileijonaksi.[2] Monilla uimarannoilla haiden hyökkäyksiä on pyritty ehkäisemään esimerkiksi laittamalla uimarannan läheisyyteen turvaverkkoja, joiden tarkoituksena on estää haiden pääsy uimarien joukkoon.[29]

Pyynti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkohain uhanalaisuuden merkittävin syy on ihmisen pyynti. Laji on monissa maissa arvostettu ruokakala. Haiden hampaista tehdään usein koruja, ja suurikokoisten yksilöiden leuat voivat maksaa tuhansia dollareita. Valkohaita pyydetään myös evien takia, vaikka tätä on yritetty rajoittaa lakien puitteissa useissa teollisuusmaissa. Haita ajautuu vuosittain vahingossa kaupallisiin kalastusverkkoihin, ja mikäli hai jää siitä henkiin, se todennäköisesti tapetaan evien ja muiden osien vuoksi.[2]

Pyynnin lisäksi merien saastumisen seurauksena haihin ajautuu raskasmetalleja, mikä voi olla niille kohtalokasta. Myös valkohaiden itsensä saalistamien kalalajien ylikalastus on yleistä.[28]

Häkkisukellus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Häkkisukellus
Häkkisukellusta.

Alueilla, joissa haita esiintyy paljon, järjestetään häkkisukelluksia. Niissä sukeltaja lasketaan veteen metallihäkissä, ja haita houkutellaan sen luokse syöttien avulla. Sukelluksia järjestetään varsinkin Etelä-Afrikan rannikkoilla, Meksikon Guadalupella, Kalifornian Farallonsaarilla ja Australian Neptunussaarilla.[30][31] Häkkisukellus on merkittävä tulonlähde ja suosittu turistinähtävyys.[32] Hait ovat satunnaisesti päässeet häkkien sisälle, mutta vakavia onnettomuuksia tapahtuu harvoin.[33][34]

Populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkohai on ollut esillä lukuisissa elokuvissa, joiden useimpien tavoite on hyödyntää hain ympärille luotua pelkokuvaa. Erityisesti vuonna 1975 julkaistu Tappajahai saavutti suurta suosiota, ja The Guardian pitää sitä yhtenä yhdysvaltalaisen elokuvateollisuuden kestävistä klassikoista.[35][36] Elokuvassa hain kokoa ja käyttäytymistä on kuitenkin merkittävästi liioiteltu.[28] Lisäksi on kuvattu komediapainotteisia tuotoksia, kuten Haihurrikaani (2013).[35]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Fergusson, I., Compagno, L.J.V. & Marks, M.: Carcharodon carcharias IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2009. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k White shark Encyclopædia Britannica. Viitattu 3.5.2025. (englanniksi)
  3. ↑ Valkohai – tutustu maailman vaarallisimpaan haihin Tieteen Kuvalehti. 3.1.2021. Viitattu 3.5.2025.
  4. ↑ a b Great white sharks National Geographic. 10.9.2010. Viitattu 20.6.2023. (englanniksi)
  5. ↑ How Big are Great White Sharks? Smithsonian Ocean. September 2012. Viitattu 19.6.2023. (englanniksi)
  6. ↑ Chewning, Dana & Hall, Matt: Carcharodon carcharias animaldiversity.org. Viitattu 17.5.2025. (englanniksi)
  7. ↑ a b Collareta, Alberto et al.: The Deep Past of the White Shark, Carcharodon carcharias, in the Mediterranean Sea: A Synthesis of Its Palaeobiology and Palaeoecology. Life, 20.10.2023, 13. vsk, nro 10, s. 2085. doi:10.3390/life13102085 ISSN 2075-1729 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.6.2025. (englanniksi)
  8. ↑ a b c Davies, Ella: Great white sharks: Dangerous man-eaters or marine marvels? Natural History Museum. Viitattu 4.5.2025. (englanniksi)
  9. ↑ Where Do Great White Sharks Live? White Shark Ocean. 20.3.2023. Viitattu 2.6.2025. (englanniksi)
  10. ↑ Manninen, Tuomas: Haibongari uhoaa kuvanneensa maailman suurimman valkohain Ilta-Sanomat. 21.7.2016. Viitattu 4.5.2025.
  11. ↑ White Shark NOAA Fisheries. Viitattu 4.5.2025. (englanniksi)
  12. ↑ Graham, Daniel: A population of white sharks is hiding in the Mediterranean Sea – and scientists are desperate to find them. Here’s why BBC Wildlife Magazine. 24.10.2024. Viitattu 2.6.2025. (englanniksi)
  13. ↑ White Shark in Mediterranean IUCN. Viitattu 2.6.2025. (englanniksi)
  14. ↑ Great White Sharks World Wildlife Fund. Viitattu 24.10.2024. (englanniksi)
  15. ↑ a b Price, Jo: Great white shark: your expert guide to the ocean’s ultimate apex predator that can detect blood from 3 miles away BBC Wildlife Magazine. 17.10.2024. Viitattu 4.5.2025. (englanniksi)
  16. ↑ Sociable Killers Natural History Magazine. Arkistoitu 27.9.2007. (englanniksi)
  17. ↑ Valkohait metsästävät kuin Hannibal Lecter Yle uutiset. 22.6.2009. Viitattu 4.5.2025.
  18. ↑ Villazon, Luis: How do sharks smell blood underwater? BBC Science Focus Magazine. Viitattu 4.5.2025. (englanniksi)
  19. ↑ Great White Shark Oceana Canada. Viitattu 4.5.2025. (englanniksi)
  20. ↑ The Great White Shark [50+ Facts Reproduction, Habitat, Size & Diet] Sharksider.com. 1.12.2014. Viitattu 19.6.2023. (englanniksi)
  21. ↑ Matthias, Meg: Do Sharks Really Die if They Stop Swimming? Encyclopædia Britannica. Viitattu 19.5.2025. (englanniksi)
  22. ↑ a b Nyberg, Kevin G. & Ciampaglio, Charles N. & Wray, Gregory A.: Tracing the ancestry of the great white shark, Carcharodon carcharias, using morphometric analyses of fossil teeth. Journal of Vertebrate Paleontology, 11.12.2006, 26. vsk, nro 4, s. 806–814. Taylor & Francis. doi:10.1671/0272-4634(2006)26[806:TTAOTG]2.0.CO;2 ISSN 0272-4634 (englanniksi)
  23. ↑ a b c Höltke, Olaf & Maxwell, Erin E. & Rasser, Michael W.: A Review of the Paleobiology of Some Neogene Sharks and the Fossil Records of Extant Shark Species. Diversity, 26.2.2024, 16. vsk, nro 3, s. 147. doi:10.3390/d16030147 ISSN 1424-2818 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.6.2025. (englanniksi)
  24. ↑ Boessenecker, Robert W. et al.: The Early Pliocene extinction of the mega-toothed shark Otodus megalodon: a view from the eastern North Pacific. PeerJ, 13.2.2019, 7. vsk, s. e6088. doi:10.7717/peerj.6088 ISSN 2167-8359 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.6.2025. (englanniksi)
  25. ↑ Ehret, Dana J. et al.: First records of two mackerel shark species (Carcharodon planus comb. nov. and Carcharodon hubbelli; Lamnidae) from New Zealand. Journal of the Royal Society of New Zealand, 19.10.2024, 54. vsk, nro 5, s. 609–619. Taylor & Francis. doi:10.1080/03036758.2023.2278730 ISSN 0303-6758 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 21.6.2025. (englanniksi)
  26. ↑ Sullivan, Will: Video Footage Captures Orcas Killing Great White Sharks Smithsonian Magazine. 11.10.2022. Viitattu 18.8.2023. (englanniksi)
  27. ↑ Five Most Dangerous Sharks to Humans CBS News. 24.10.2010. Viitattu 24.10.2024. (englanniksi)
  28. ↑ a b c Mäki-Petäjä, Päivi: Tappajahaina tunnetulla valkohailla ei mene hyvin – salametsästys ja saasteet uhkaavat lajia MTV Uutiset. 14.9.2016. Viitattu 3.5.2025.
  29. ↑ Madureira Pinto, Luís: The most shark-infested waters in the world SurferToday.com. Viitattu 20.6.2023. (englanniksi)
  30. ↑ Ward, Terry: Best Places for Cage Diving with Great White Sharks Scuba Diving Magazine. 23.5.2012. Viitattu 24.10.2024. (englanniksi)
  31. ↑ Hiiro, Jukka: Suuri valkohai syöksyi suoraan häkkiin – video näyttää sukeltajan ihmepelastumisen Helsingin Sanomat. 14.10.2016. Viitattu 24.10.2024.
  32. ↑ Swimming With Sharks BBC. 17.8.2003. Arkistoitu 17.8.2003. Viitattu 20.6.2023.
  33. ↑ Sorjonen, Karoliina: Hyytävä video sukeltajan kauhunhetkistä – hai puski kaltereiden läpi häkkiin (kirjautuneille) Iltalehti. 17.10.2016. Viitattu 20.6.2023.
  34. ↑ Hietala, Maria: Sukellusturistien kauhunhetket: häkki ei pidätellyt valkohaita Rantapallo. Viitattu 20.6.2023.
  35. ↑ a b Bean, Travis: 10 Great Shark Movies To Sink Your Teeth Into Forbes. 2.8.2024. Viitattu 3.5.2025. (englanniksi)
  36. ↑ Kermode, Mark: Jaws, 40 years on: ’One of the truly great and lasting classics of American cinema’ The Guardian. 31.5.2015. Viitattu 3.5.2025. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Valkohai&oldid=23910033”