Merikilpikonnat

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Merikilpikonnat
Karettikilpikonna (Eretmochelys imbricata)
Karettikilpikonna (Eretmochelys imbricata)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Lahko: Kilpikonnat Testudines
Alalahko: Pystytaivuttajat Cryptodira
Yläheimo: Chelonioidea
Heimo: Merikilpikonnat
Cheloniidae
Oppel, 1811
Suvut
  • Caretta
  • Chelonia
  • Eretmochelys
  • Lepidochelys
  • Natator
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Merikilpikonnat Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Merikilpikonnat Commonsissa

Merikilpikonnat (Cheloniidae) on kilpikonnaheimo johon kuuluu 6 lajia. Heimoon kuuluvat kaikki meressä elävät kilpikonnat samaan Chelonioidea-yläheimoon kuuluvaa merinahkakilpikonnaa lukuun ottamatta. Merikilpikonnia on elänyt maapallolla jo noin 150 miljoonan vuoden ajan.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merikilpikonnien koko vaihtelee lajeittain. Heimon suurin laji on liemikilpikonna, jonka kilpi on 150 cm pitkä ja jonka paino on 35–200 kiloa. Heimon pienin laji on puolestaan bastardikilpikonna, jonka kilpi on 70-senttinen ja jonka paino on 5–40 kiloa. Merikilpikonnat ovat muutoin hyvin samanlaisia. Kaikki merikilpikonnalajit ovat sopeutuneet hyvin merielämään. Niiden selkä- ja vatsakilven välissä on vanhaa perua olevat sisäreunuslevyt. Lajien verraten suuri kallo on täysin luutunutta ja sen takaosassa on matala painauma. Yläleuassa on sarveisaineen muodostama kärki, joka on koukkumainen, alaspäin kaartuva. Selkäkilpi on matala, jotta vedenvastus olisi mahdollisimman pieni. Vatsakilpi ei ole kovin laaja ja se on vain osittain luutunut, eivätkä kylkiluiden päät kiinnity siihen. Kilpi on rakenteeltaan muutoin samantapainen kuin muillakin kilpikonnilla. Merikilpikonnien raajat ovat muuntuneet melamaisiksi, ja niissä on yksi tai kaksi kynttä kussakin. Merikilpikonnat uivat pitkillä eturaajoillaan melomalla ja takaraajat toimivat peräsimenä. Maalla merikilpikonnat liikkuvat vaivalloisesti. Ne käyttävät kaikkia raajojaan ja tekevät äkillisiä ponnahduksia, mutta eteneminen on hidasta. Merikilpikonnat eivät pysty kunnolla vetämään päätään kuoren sisään.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merikilpikonnia tavataan pääasiassa trooppisilla ja subtrooppisilla merialueilla, mutta niitä vaeltelee usein pohjoisemmas etenkin Atlantissa. Välimeressä merikilpikonnia tavataan paljon, vaikka ne lisääntyvät muualla. Etelä-Amerikka estää Atlantin ja Tyynen valtameren lajeja sekoittumasta, silti jotkut lajit voivat mahdollisesti siirtyä mereltä toiselle Afrikan eteläkärjen kautta. Siten monia lajeja voi tavata kummallakin alueella, usein omana alalajeinaan.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merikilpikonnat syövät monenlaista ravintoa, kuten simpukoita, leviä, meriruohoa, meduusoja ja kaloja. Muuten merikilpikonnien elintavoista tiedetään hyvin vähän. Ne eivät ole sosiaalisia ja liikkuvat yksikseen lisääntymisaikaa lukuun ottamatta. Joskus ne saattavat matkata lisääntymisalueelle yhdessä. Merikilpikonnat liikkuvat pääosin matalissa vesissä, mutta vaeltavat joskus pitkiäkin aikoja avomerellä. Maalle ne nousevat vain munimaan tai satunnaisesti päivää paistattelemaan.

Liemikilpikonnanaaraita rannalla

Sukukypsyyden saavuttaminen kestää jopa kymmeniä vuosia. Merikilpikonnat lisääntyvät yleensä tietyillä rannoilla, joille ne löytävät maan magneettikentän avulla. Vieläkään tosin ei tiedetä täysin miten ne kykenevät löytämään pesimärantansa. Merikilpikonnien lisääntymisaika vaihtelee lajeittain. Osa lajeista lisääntyy vain tiettynä aikana vuodesta, jolloin lajin yksilöt tulevat munimaan tuhansittain yhdellä kerralla. Osa lajeista lisääntyy puolestaan vuoden ympäri, jolloin yksilöt tulevat yksittäin rannalle. Costa Rican bastardikilpikonnia tulee Ostionalin rannalle kerralla jopa 500 000, kun taas litteäselkäkilpikonnia saapuu Australian rannikon saarille vain yksittäin, vuoden ympäri.

Naaraat kaivavat hiekkaan kuopan takaraajoillaan ja munivat sinne jopa 200 munaa. Munat kehittyvät hiekassa 45-70 päivää. Poikaset suuntaavat heti kuoriuduttuaan mereen turvaan maapedoilta. Yhtäaikainen muniminen lisää kuoriutuneiden poikasten elinmahdollisuuksia, koska pedot eivät ehdi syödä useimpia poikasia ennen kuin ne ehtivät mereen. Toisaalta yhtä aikaa munivat naaraat kaivavat usein toistensa pesiä ja suuri pinnalle jäänyt munajoukko lisää bakteerien määrää, jotka levivät nopeasti hiekassa. Poikasten nuoruusvaiheesta ei tiedetä paljoakaan.

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki merikilpikonnat ovat uhanalaistuneet kalastuksen, saastumisen, munien keruun ja pesimärantojen tuhoutumisen vuoksi. Merikilpikonnia pyritään suojelemaan tehokkaasti ottamalla käyttöön kilpikonnaystävällisiä kalastusmenetelmiä, rajoittamalla munien keruuta ja suojelemalla pesimärantoja. Kaikki lajit kuuluvat CITES-sopimuksen liitteeseen I.

Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lahti, S., Heikkilä, M. & Viitanen, J. (toim.) (1980): Zoo Suuri eläinkirja Osa 5: Kalat, sammakkoeläimet, matelijat. WSOY. ISBN 951-0-08250-3.
  • Koivisto, I., Terhivuo, J., Pakarinen, R. & Paalosmaa, H. (1993): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 5: Matelijat, sammakkoeläimet, linnut. Weilin + Göös. ISBN 951-35-4690-X.
  • SeaWorld: Sea Turtles 2002. Busch Entertainment Corporation.. Viitattu 24.4.2007. (englanniksi)