Toivo Pohjala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo urheilija Toivo Pohjalasta. Kansanedustajasta ja ministeristä kertoo artikkeli Toivo T. Pohjala.
Toivo Pohjala
Toivo Pohjala (vas.) ja Tuomo Mäkelä sekä venäläiset orlovtammat Tamara ja Kuga 1950-luvun lopulla.
Toivo Pohjala (vas.) ja Tuomo Mäkelä sekä venäläiset orlovtammat Tamara ja Kuga 1950-luvun lopulla.
Henkilötiedot
Syntynyt1. helmikuuta 1888
Nakkila
Kuollut23. elokuuta 1969 (81 vuotta)
Harjavalta
Ammatti maanviljelijä
Lapset Toivo T. Pohjala

Toivo Pohjala (alk. Uuloo,[1] 1. helmikuuta 1888 Nakkila[2] – 23. elokuuta 1969 Harjavalta[3]) oli suomalainen painija, raviohjastaja ja hevoskasvattaja, joka tunnettiin myös suojeluskuntaliikkeen ja äärioikeistolaisten Lapuan liikkeen näkyvänä aktiivina.[4] Urheilu-urallaan hän saavutti painin MM-pronssia 1922 ja osallistui vuoden 1924 kesäolympialaisiin.[2] Raviurheilijana Pohjala ohjasti 1930-luvulla kaksi ravikuninkuutta oriilla Lohdutus. Myöhemmin sotavuosien jälkeen hän oli merkittävä raviurheiluvaikuttaja, joka toimi muun muassa keskusjärjestö Suomen Ravirenkaan puheenjohtajana. Varsinaiselta ammatiltaan Pohjala oli maanviljelijä, joka käytti itsestään titteliä ”tilanomistaja”.[5]

Toivo Pohjalan poika oli kokoomuksen kansanedustaja ja ministeri Toivo T. Pohjala.[6] Myös hänen sisarensa Kyllikki Pohjala oli pitkäaikainen kokoomuksen kansanedustaja.[7]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toivo Pohjala painitrikoissa vuonna 1923.

Toivo Pohjala syntyi Nakkilan ja Harjavallan rajalla Lammaisten kylässä sijaitsevalla Uuloon tilalla. Hänen vanhempansa olivat rusthollari Topias Juhonpoika Uuloo (alk. Klomsi, myöh. Pohjala, 1866–1930) ja Josefiina Brander (1864–1930). Topias Uuloo oli aktiivisesti mukana kunnalliselämässä toimien vuosisadan vaihteessa muun muassa Nakkilan kuntakokouksen puheenjohtajana sekä valtiopäivämiehen valitsijana.[8][9] Porin lyseossa kirjoilla ollut Pohjala aloitti syksyllä 1906 opinnot Kurkijoen ylemmässä maanviljelyskoulussa,[10] ja opiskeli myöhemmin alaa myös Ruotsissa ja Tanskassa. Vuosina 1910–1912 hän työskenteli Pohjois-Karjalan hevosjalostusliiton konsulenttina Joensuussa ja oli 1912–1915 samassa tehtävässä kotiseudullaan Satakunnassa.[5]

1910-luvun vaihteessa Pohjala otti käyttöön myöhemmin tunnetun sukunimensä. Heinäkuussa 1912 hän avioitui Aino Lyydi Kangasniemen (alk. Keisari, 1892–1991) kanssa.[11] Pohjala ryhtyi myöhemmin viljelemään puolisonsa kotitilaa, joka sijaitsi Harjavallan puolella Torttilan kylässä aivan Uuloon tilan vieressä. Siihen liitettiin 1920–1930-luvuilla osia Klomsin ja Uuloon tiloista, niin että yli 500 hehtaarin kokoisesta Kangasniemen tilasta tuli Harjavallan toiseksi suurin.[12]

Sisällissodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjala osallistui jo sortovuosien aikana aktivistien toimintaan. Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen hän oli huhtikuussa mukana perustamassa Harjavallan Metsäpalokuntaa, joka oli yksi Suomen ensimmäisistä suojeluskunnista. Pohjala valittiin sen päälliköksi yhdessä maanviljelijä Frans Simulan kanssa. Elokuun lopussa hänestä tuli Huittisten meijerikahakan seurauksena Porissa perustetun Satakunnan Järjestyskaartin päällikkö.[13]

Sisällissodan sytyttyessä Harjavalta jäi punaisten hallitsemalle alueelle. 30. tammikuuta Pohjala pakeni yhdeksän muun suojeluskuntalaisen kanssa rintamalinjan pohjoispuolelle Kankaanpäähän, jossa hän toimi valkoisten Satakunnan rintaman esikunnan intendenttinä. Pohjalan sisar Kyllikki Pohjala oli Kankaanpäässä sairaanhoitajana valkoisten lääkintäjoukoissa. Punaisten vetäydyttyä Satakunnasta Pohjalan johtamat suojeluskuntalaiset palasivat Harjavaltaan 16. huhtikuuta.[14][15]

Sotien väliset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeen vuonna 1919 Pohjala oli perustamassa Harjavaltaan kokoomuksen paikallisyhdistystä. Kunnanvaltuustossa hän oli puolueen edustajana vuodet 1926–1928 ja myös Pohjalan puoliso Aino oli pitkään kokoomuksen kunnanvaltuutettu.[16] Lisäksi Pohjala hoiti useita eri luottamustehtäviä ja kuului sähköyhtiö Lammaisten Voiman sekä Harjavalta Osakeyhtiön perustajaosakkaisiin.[17] 1920-luvun lopulta lähtien Pohjala vaikutti äärioikeistolaisessa Lapuan liikkeessä. Kesällä 1930 hän organisoi yhdessä Porin suojeluskunnan päällikön Karl Wiedmerin ja Satakunnan Kansan toimittajan Alku Kalskeen kanssa useita vasemmistolaisten kunnallispoliitikkojen ja ammattiyhdistysaktiivien muilutuksia. Niiden kohteeksi joutui muun muassa Porin kaupunginvaltuuston jäsen Martti Sjöblom. Pohjala oli niin sanottu ”etappimies”, joka järjesti siepattujen kuljetuksia Lapuan liikkeen päämajaan Pohjanmaalle.[18]

Heinäkuussa 1930 Pohjala oli mukana Helsingissä järjestetyllä talonpoikaismarssilla ja osallistui keväällä 1932 ainoana Harjavallan suojeluskunnan jäsenenä Mäntsälän kapinaan.[4] Talonpoikaismarssilla Pohjala muodosti maanviljelijä Vihtori Herttuan ja hovioikeudenneuvos Harald Bouchtin kanssa Lapuan liikkeen lähetystön, joka kävi kutsumassa kenraali Gustaf Mannerheimin seuraamaan tilaisuutta Senaatintorille.[19] Elokuussa 1932 Pohjala asetettiin yhdentoista muun Lapuan liikkeen johtohahmon kanssa syytteeseen Mäntsälän kapinan valmisteluista.[20] Järjestön lakkauttamisen jälkeen Pohjala perusti Isänmaallisen kansanliikkeen Harjavallan paikallisosaston huhtikuussa 1933, ja toimi myös järjestön valtakunnallisessa johdossa. 1930-luvulla hän kuului myös Harjavallan suojeluskunnan sekä Satakunnan suojeluskuntapiirin johtoon ja oli vuosina 1932–1940 Vapaussodan Rintamamiesten Liiton hallituksen jäsen.[4][21] Sotavuosina 1939–1942 Pohjala toimi vielä Harjavallan suojeluskunnan paikallispäällikkönä.[22]

Urheilu-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjala aloitti painimisen vasta vuonna 1920, jolloin hän oli jo yli 30-vuotias.[23] Pohjala edusti aluksi Porin Tarmoa, josta hän siirtyi Harjavallan Jymyyn uransa loppuvaiheessa vuonna 1926.[24] Kahden Suomen mestaruuden lisäksi Pohjala saavutti kreikkalais-roomalainen painin raskaan sarjan MM-pronssia Tukholmassa vuonna 1922. Hän oli mukana myös Helsingin MM-kilpailuissa 1921 sekä Pariisin olympiakisoissa 1924, jossa Pohjala sijoittui seitsemänneksi.[2][25] Tukholman MM-kisoissa hän ei hävinnyt yhtään ottelua, mutta sijoittui silloisten sääntöjen mukaan vasta kolmanneksi.[26]

Saavutukset
  • MM-pronssia kreikkalais-roomalaisessa painissa 1922 (sarja yli 82,5 kg)
  • SM-kultaa kreikkalais-roomalaisessa painissa 1923
  • SM-kultaa vapaapainissa 1923
  • SM-hopeaa vapaapainissa 1924

Raviurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raviohjastajana Pohjala voitti ori Lohdutuksella ravikuninkuudet vuonna 1938 Viipurissa ja 1939 Turussa.[2] Hän oli myös merkittävä suomenhevoskasvattaja, jonka oriista yli 30 merkittiin kantakirjaan. Pohjala kuului Suomen Ravirenkaan johtokuntaan vuodet 1937–1969 ja toimi järjestön puheenjohtajana 1955–1962. Pohjala oli myös Satakunnan Hevosjalostusliiton puheenjohtaja vuodesta 1928 aina kuolemaansa saakka.[5] Osaltaan hänen vaikutusvaltansa ansiosta Suomen Ravirengas myönsi 1950-luvun lopulla kilpailuoikeuden myös lämminverisille, kun Pohjala käytti hyväkseen suhteitaan presidentti Urho Kekkoseen.[27]

Pohjala vaikutti merkittävästi myös uuden Porin raviradan rakentamiseen vuonna 1950 sekä vuoden 1968 tulipalon jälkeen valmistuneen modernin katsomorakennuksen syntymiseen. Hän kuoli elokuussa 1969 kotonaan Harjavallassa samana päivänä jolloin pidettiin Porin uuden katsomorakennuksen vihkiäisravit.[5][3] Pohjala on haudattu Harjavallan hautausmaalle. Kuvanveistäjä Jussi Pohjosen tekemä Toivo Pohjalan muistoreliefi on Porin raviradan ravintolakatsomossa.[28] Vuosina 1972–1984 Porissa järjestettiin suomenhevosille tarkoitettu Toivo Pohjalan Muistoajo.[29]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Peltola, Vesa-Matti: Yhtä ja toista Urheilukunniamme puolustajista, osa 12. Urheilutietäjän kesä, 2007, s. 39. Viitattu 25.7.2007.
  2. ↑ a b c d Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat : Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 252. Jyväskylä: Graface, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
  3. ↑ a b Kuolleita. Helsingin Sanomat, 24.8.1969, s. 9. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 7.5.2018.
  4. ↑ a b c Vartiainen, Vesa: Maatalouspitäjästä teollisuuskaupungiksi : Harjavallan historia 1860-luvulta 2010-luvulle, s. 215. Harjavalta: Harjavallan kaupunki ja seurakunta, 2011. ISBN 978-951-97142-2-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
  5. ↑ a b c d Karkku, Timo: Hyvää ravia Satakunnasta : suomenhevonen 100 vuotta, s. 23–27. Pori: Satakunnan alueen hevosjalostusliitto, 2007. ISBN 978-952-92203-3-5.
  6. ↑ Pohjala, Toivo Topias Porvarillisen Työn Arkisto. 21.4.2009. Kansallinen Kokoomus. Viitattu 7.5.2018.
  7. ↑ Vartiainen 2011, s. 131.
  8. ↑ Nakkilan kunnan esimieheksi. Kansalainen, 28.9.1897, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2018.
  9. ↑ Waltiopäiwämiesvaalit. Kansalainen, 13.9.1899, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2018.
  10. ↑ Oppilaiksi Kurkijoen ylempään maanviljelyskouluun. Satakunta, 20.9.1906, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2018.
  11. ↑ Pikku uutisia. Kansalainen, 5.7.1912, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2018.
  12. ↑ Vartiainen 2011, s. 172.
  13. ↑ Vartiainen 2011, s. 119–120.
  14. ↑ Vartiainen 2011, s. 124–125.
  15. ↑ Satakunnan suojeluskuntamiehiä. Suojeluskuntalaisen Lehti, 26.5.1921, nro 22-23, s. 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2018.
  16. ↑ Vartiainen 2011, s. 141, 464.
  17. ↑ Vartiainen 2011, s. 66, 181.
  18. ↑ Siltala, Juha: Lapuan liike ja kyyditykset 1930, s. 282–283, 335. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-10871-6-9.
  19. ↑ Anttikoski, Riitta: Kun talonpojat marssivat. Helsingin Sanomat, 9.7.1980, s. 17. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 7.5.2018.
  20. ↑ Hämeenlinnan ja Vanajan kokoukset esillä eilen Turun H.O:ssa. Helsingin Sanomat, 9.8.1932, s. 4. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 7.5.2018.
  21. ↑ Lapuan valtuuskunta määrätty. Helsingin Sanomat, 11.1.1933, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 7.5.2018.
  22. ↑ Vartiainen 2011, s. 209–210.
  23. ↑ Niskanvääntäjistä parhaat. Urheilijan Joulu 1923, 1923, nro 9–12, s. 21. Suomen Urheilulehti. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2018.
  24. ↑ Vartiainen 2011, s. 221–222.
  25. ↑ Maailmanmestaruus-painikilpailut Helsingissä 5–8. XI. 1921.. Suomen Urheilulehti, 11.11.1921, nro 44, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2018.
  26. ↑ Toivo Pohjala maailmanmestaruuskilpailuissa. Tarmo : Porin Tarmon äänenkannattaja, 15.4.1922, nro 1–2, s. 9. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2018.
  27. ↑ Mäenpää, Tapio: Tuomo Mäkelä aina mukana. Jalostuskuvasto 1998, 1998, nro 14B, s. 84. Hevosurheilu. Viitattu 30.12.2013.
  28. ↑ Taipale, Matti: Jussi Pohjosen teosluettelo 25.2.1982. Porin taidemuseon kannatusyhdistys. Arkistoitu 28.3.2016. Viitattu 20.3.2017.
  29. ↑ Toivo Pohjalan Muistoajo Sukuposti. Viitattu 30.12.2013.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Toivo_Pohjala&oldid=20621805”