Kieltolaki (Suomi)

Suomessa oli voimassa alkoholijuomia koskeva kieltolaki vuosina 1919–1932.

Tausta

Kieltolaki kuului Suomessa raittiusliikkeen tavoitteisiin jo 1800-luvun lopulla. Jo vuonna 1866 annettu laki asetti alkoholijuomien valmistukselle ja myynnille rajoituksia. Myöhemmin säädettiin lakeja, joiden mukaan kunnat saivat oikeuden kieltää niiden myynnin alueellaan. Valtakunnallisen kieltolain aikaansaamiseksi raittiusliike järjesti muun muassa juomalakkoja, joista laajin alkoi 1. toukokuuta 1898. Erityisen innokkaasti kieltolakia kannatti 1900-luvun alussa muun muassa Matti Helenius-Seppälä.

Säätyvaltiopäivät eivät kieltolakia koskaan hyväksyneet. Sitä vastoin vuoden 1906 eduskuntauudistuksen jälkeen Suomen ensimmäinen yksikamarinen eduskunta hyväksyi yleisen kieltolain yksimielisesti 31. lokakuuta 1907, mutta keisari ja suuriruhtinas Nikolai II ei sitä vahvistanut.

Uusi kieltolakiehdotus annettiin 15. maaliskuuta 1909 ja sen vahvisti Venäjän väliaikainen Kerenskin hallitus vasta 29. toukokuuta 1917 ja määräsi sen astumaan kaksi vuotta myöhemmin, 1. kesäkuuta 1919. Niin tapahtuikin, eivätkä sillä välin tapahtunut Suomen itsenäistyminen, sisällissota ja muut poliittiset muutokset eivät vaikuttaneet lain voimaantuloon.

Suomi ei siis ottanut mallia Yhdysvalloista, jossa kieltolaki säädettiin 1919, vaan taustalla oli aikaisempi vaikutusvaltaiseksi tullut raittiusliike ja valtiovallan halu viinan yksinmyyntiin.

Lakia kutsuttiin alusta lähien yleisesti nimellä kieltolaki, mutta sen virallinen nimike oli aluksi asetus alkoholipitoisten aineiden valmistuksesta, maahantuonnista, myynnistä, kuljetuksesta ja varastossapidosta. Tästä nimikkeestään huolimatta se oli nykyisen terminologian mukaan laki, koska se oli eduskunnan säätämä, mutta ennen vuoden 1919 hallitusmuotoa ei ero käsitteiden laki ja asetus välillä ollut yhtä selvä kuin nykyisin. Vuonna 1922 lakiin tehtiin erinäisiä muutoksia, jolloin muun muassa rangaistuksia sen rikkomisesta kovennettiin. Samalla se sai myös virallisesti nimen kieltolaki.

Lain sisältö

Laki koski kaikkia aineita, jotka sisälsivät enemmän kuin kaksi tilavuusprosenttia etyylialkoholia eivätkä olleet denaturoituja. Sellaisten aineiden valmistus, maahantuonti, myynti, kuljetus ja varastointi oli sallittua vain lääkinnällisiin, tieteellisiin ja teknisiin tarkoituksiin. Yksinoikeus alkoholin valmistukseen, myyntiin ja maahantuontiin näitä laillisia tarkoituksia varten kuului valtiolliselle monopolille, Valtion Alkoholiliikkeelle.

Seuraukset

Alkoholin käyttö oli ennen kieltolakia hyvin vähäistä, ja monet kunnat olivat kieltäneet alkoholin myynnin ennen varsinaista valtakunnallista lakia.^lähde? On arveltu, että aivan kieltolain alkuvuosina alkoholin kulutus saattoi vähentyä hieman.

Kun laillisia alkoholijuomia ei ollut saatavilla, kansalaiset ostivat alkoholinsa laittomilta markkinoilta, useimmiten väkevinä alkoholijuomina. Kieltolaki saikin Suomessa aikaan ennennäkemättömän viinan salakuljetuksen aikakauden, jota osuvasti on kutsuttu myös pirtuajaksi.

Laiton ja valvomaton viinantuotanto aiheutti salakuljetuksen lisäksi lukuisia muita ongelmia. Hämäräperäisissä olosuhteissa huolimattomasti valmistettu viina saattoi sisältää metanolia, joka voi aiheuttaa jo pieninä annoksina juojalleen sokeuden tai kuoleman.

Väkeviin siirtyminen lisäsi alkoholismiin sairastumisen yleistymisen lisäksi maksavaivoja ja muita terveysongelmia.^lähde?

Poliisia kieltolaki työllisti runsaasti. Korruptio, salakuljetus ja laittomat markkinat aiheuttivat poliisille huomattavan resurssipulan. Väkevän viinan juominen näkyi myös lisääntyneinä väkivaltarikoksina.^lähde?

Kieltolain kumoaminen

Pitkällisen keskustelun jälkeen kieltolaki päätettiin kumota. Joulukuun 29.–30. päivänä vuonna 1931 pidetyssä kansanäänestyksessä yli 70 prosenttia äänestäneistä äänesti lain kumoamisen puolesta. Eduskunta hyväksyi 9. helmikuuta 1932 uuden väkijuomalain, jossa säädettiin alkoholin myyntimonopolin keskittämisestä valtiolle. Laki tuli voimaan 5. huhtikuuta 1932, ja sen mukaan alkoholijuomien vähittäismyynnin yksinoikeus on ollut valtion omistamalla Oy Alkoholiliike Ab:lla. Tapahtumasta on jäänyt mieliin numerosarja 543210, joka tarkoittaa päivämäärää 5.4.1932 ja kelloaikaa 10, sillä ensimmäiset Alkoholiliikkeenn myymälät avatiin tuolloin, lain voimaantulopäivänä klo 10. Alkoholiliikkeitä oli aluksi vain kaupungeissa; maaseudulle Alko tuli vasta samoihin aikoihin keskioluen vapautumisen kanssa 1960-luvun lopulla.

Alkoholin säännöstely jatkoi kieltolain tavoitteita. Alkoholin ostaminen oli jatkosodan lopulta 1970-luvun alkuun säännösteltyä, ja sitä valvottiin henkilökohtaisten viinakorttien avulla. Suuriin kertaostoksiin esimerkiksi juhlien tarjoilua varten oli anottava poikkeuslupa. Kieltolain loppumisen jälkeen myös alkoholin anniskelua ravintoloissa ohjattiin ankarin ja monimutkaisin säännöin. Raittiusliike oli perinteisesti pitänyt mietoja alkoholijuomia, etenkin olutta, erityisen vaarallisina, mutta 1950-luvun lopusta alkaen Alko ryhtyi uusien tutkimustulosten ja hyvin sujuneiden kokeilujen rohkaisemana kampanjoimaan mietojen juomien puolesta. Alko alkoi tiedottaa tuotteistaan asiakkaille myymälöissä, ja ravintoloiden sääntelyä helpotettiin asteittain. Kuitenkin vielä 1980-luvun alussa pidettiin epäsopivana esimerkiksi julkaista viiniarvosteluja lehdissä, ja vasta vuosikymmenen lopulla hyväksyttiin ajatus, ettei ravintoloiden toimintaa tarvitse ohjata enempää kuin on välttämätöntä väärinkäytösten estämiseksi.

Katso myös

• Päihdepolitiikka
• Raittiusliike

Aiheesta muualla

• Alkoholin salakuljetus ja sen valvonta Perämeren rannikolla kieltolain aikana 1919 - 1932
• YLE/Elävä arkisto: Kieltolain laulut

Lähteet

• Into Jyläskoski: Pirtusota Suomemme rannikoilla, Akateeminen kustannusliike 1976^{lähde tarkemmin?}
• Visa Auvinen: Leijonalippu merellä ^{lähde tarkemmin?}
• Merivartiolaitoksen arkistot, Suomen Kansallisarkisto