Ero sivun ”Elias Simojoki” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
(Näytä kaikki arviointia odottavat muutokset)
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p wl
Tjp (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
33 942 muokkausta
Rivi 37: Rivi 37:


== Kirjallisuutta ==
== Kirjallisuutta ==
* Elias Simojoki: ''Palava pensas''. Porvoo: [[WSOY]], 1942
* Elias Simojoki: ''Palava pensas'' ; Elias Simojoen puheita, koonnut ja johdannolla varustanut [[Vilho Helanen]]. Porvoo: [[WSOY]], 1942
* {{Kirjaviite | Tekijä=Uola, Mikko | Nimeke=Sinimusta veljeskunta: Isänmaallinen kansanliike 1932–1944 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Otava | Vuosi=1982 | Tunniste=ISBN 951-1-06982-9}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Uola, Mikko | Nimeke=Sinimusta veljeskunta: Isänmaallinen kansanliike 1932–1944 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Otava | Vuosi=1982 | Tunniste=ISBN 951-1-06982-9}}


Versio 29. heinäkuuta 2016 kello 19.58

Elias Simojoki
Henkilötiedot
Syntynyt28. tammikuuta 1899
Rautio
Kuollut25. tammikuuta 1940 (40 vuotta)
Impilahti
Poliitikko
Puolue IKL
Asema kansanedustaja
Vaalipiiri Kuopion läänin läntinen vaalipiiri
Puoliso Anna-Liisa Kotivuori

Lauri Elias Simojoki (vuoteen 1926 Simelius, 28. tammikuuta 1899 Rautio, Keski-Pohjanmaa – 25. tammikuuta 1940 Koirinojanlahti, Laatokka,[1] Impilahti)[2] oli suomalainen kansallismielinen luterilainen pappi, Sinimustat-järjestön puheenjohtaja, Isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustaja ja Akateemisen Karjala-Seuran perustajajäsen.[3] Hän osallistui talvisotaan rykmentin pastorina JR39:ssä ja hänet on haudattu Kiuruveden sankarihautaan.[1]

Hänen vanhempansa olivat kappalainen, myöhemmin lääninrovasti Niilo Iisakki Simelius (1864–1925) ja Kristiina Sofia, o.s. Snellman (1861–1946). Eliaksen isänperintöä lienee ollut hurskaus ja kansanomaisuus ja temperamentti ja huumorintaju äidiltä.selvennä Äiti oli Juhani Ahon ikuistaman Hellmannin herran J. A. Snellmanin tytär. Elias Simojoki avioitui vuonna 1937 lastentarhanopettaja Anna-Liisa Kotivuoren kanssa. Heidän poikansa Lauri Aunus (s. 1939) oli Kuopiossa historian lehtorina.[1]

Elias Simelius valmistui ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1919. Papiksi hän valmistui Helsingin yliopistosta 1923.[1]

Hän osallistui lyseolaisena luokkatoveriensa Kaarlo Hillilän ja Aaro Pakaslahden kanssa helmikuussa 1918 käytyihin Oulun taisteluihin. Simojoki oli ristiriitainen henkilö. Hän oli samaan aikaan huumorintajuinen ja pidetty Kiuruveden seurakunnan pappi, mutta myös kiihkeä aatteenmies, joka osallistui sekä Suomen sisällissotaan, Aunuksen retkeen, Karjalan vapaustaisteluun 1921[3] että suomalaisten vasemmistolaisten kyydityksiin. Inkerin, Vienan ja Aunuksen kansojen kohtalot 1920- ja 1930-luvun Neuvostoliitossa olivat hänen kirkossa pitämiensä rukousten toistuvana aiheena. Suur-Suomi oli hänen poliittisen toimintansa johtotähti. Simojoki syytti Mannerheimia tämän Vienan kansalle antaman lupauksen (ns. Miekkavala) pettämisestä. Simojoki kirjoitti Mannerheimille:

”Sen testamentin vaatimukset olisitte voineet silloin kirjoittaa meidän pistimiemme kärjillä ja silloin ne olisivat voineet toteutua. Mutta Te ette tehneet sitä sillä Te olitte ritari, joka pistitte aikanaan miekkanne tuppeen jättäen hallitusvallan tehtäväksi Vapaussodan kentällä sanellun testamentin täyttämisen. Me kaikki liiankin katkerasti tiedämme kuinka siinä kävi.”

Simojoki osallistui Viron äärioikeiston vapsien vallankaappausyritykseen Viron yksinvaltiasta Konstantin Pätsiä vastaan.

Tehtyjen kotietsintöjen yhteydessä tuli esille Simojoen Jaakko Virkkuselle 15. kesäkuuta 1935 kirjoittama kirje. Kirje koski Sinimusta-lehden saamaa painokannetta lehden herjattua Neuvostoliiton ulkoministeriä Litvinovia. Kirjeessä todettiin:

”Oikeusministerin ruotsalaispiiska on sivaltanut vasten kasvojani, mutta hänen paikkansa on oleva Petsamon Heinäsaarien keskitysleirillä, jossa hän kerran Sasun, Eeron ja muiden matelijoiden kanssa viettää loppuikänsä linnunsontaa keräten ja vapisten kuunnellen Sinimustien tahdikkaita askelia vartiotulien ääreltä.”

Kun talvisota syttyi, Elias Simojoki ilmoittautui vapaaehtoisena rintamalle. Hän kaatui Impilahden Konnunsaarella Koirinojan jäällä[2] ollessaan lopettamassa haavoittunutta hevosta, joka makasi rintamalinjojen välissä. Hevosta ei ollut onnistuttu lopettamaan suomalaisten tai neuvostoliittolaisten joukkojen puolelta, jolloin Simojoki hiihti hevosen viereen, lopetti sen pistoolilla ja joutui neuvostoliittolaisten konekiväärin ampumaksi. [4]

Tampereen vapaudenpatsaan ja Lahden sankaripatsaan mallina oli nuori Elias Simelius. Molemmat teokset ovat kuvanveistäjä Viktor Janssonin käsialaa.[5] Patsaat valmistuivat samaan aikaan ja paljastettiin 1921.[6]

Kirjallisuutta

  • Elias Simojoki: Palava pensas ; Elias Simojoen puheita, koonnut ja johdannolla varustanut Vilho Helanen. Porvoo: WSOY, 1942
  • Uola, Mikko: Sinimusta veljeskunta: Isänmaallinen kansanliike 1932–1944. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06982-9.

Lähteet

  • Virkkunen, Sakari: Elias Simojoki – legenda jo eläessään. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1974. ISBN ISBN 951 0-06258-8.

Viitteet

  1. ↑ a b c d Virkkunen 1975, s. 6.
  2. ↑ a b Kaatuneet Keskusarkisto (Pdf)
  3. ↑ a b Suomen Eduskunta, 1933–1935, s. 89.
  4. ↑ Virkkunen 1975, s. 218.
  5. ↑ Virkkunen 1975, s. 32.
  6. ↑ Virkkunen 1975, s. 31.

Aiheesta muualla

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Elias Simojoki.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elias_Simojoki&oldid=15856158”