Boris Jeltsin

Boris Jeltsin Борис Ельцин
[[Tiedosto:|250px|]]
Venäjän 1. presidentti
10. heinäkuuta 1991 – 31. joulukuuta 1999
Pääministeri	Jegor Gaidar Viktor Tšernomyrdin Sergei Kirijenko Jevgeni Primakov Sergei Stepašin Vladimir Putin
Varapresidentti	Aleksandr Rutskoi
Edeltäjä	Mihail Gorbatšov (Neuvostoliiton presidentti)
Seuraaja	Vladimir Putin
Venäjän SFNT:n 10. korkeimman neuvoston puheenjohtaja
29. toukokuuta 1990 – 10. heinäkuuta 1991
Edeltäjä	Vitali Vorotnikov
Seuraaja	Ruslan Hasbulatov (v.t.)
Henkilötiedot
Syntynyt	Boris Nikolajevitš Jeltsin 1. helmikuuta 1931 Butka, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto
Kuollut	23. huhtikuuta 2007 (76 vuotta) Moskova, Venäjä
Puoliso	Naina Jeltsina (aviol. 28.09 1956–23.04 2007, hänen kuolemansa) 2 lasta
Tiedot
Puolue	Itsenäinen NKP (1961-1990)
Uskonto	ortodoksi
[[Tiedosto:|150x90px|Nimikirjoitus]] Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

  Boris Nikolajevitš Jeltsin (ven. Бори́с Никола́евич Е́льцин, s. 1. helmikuuta 1931 Butka, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto – 23. huhtikuuta 2007 Moskova, Venäjä) oli Venäjän ensimmäinen presidentti vuosina 1991–1999. Jeltsinillä oli myös keskeinen rooli Neuvostoliiton alasajossa, ja hänen presidenttikaudellaan Venäjällä tapahtui suuri joukko uudistuksia kohti markkinataloutta. Uudistusprosessi oli vaikea Neuvostoliiton jätettyä jälkeensä suuria taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, jotka leimasivat Venäjän koko 1990-lukua. Jeltsinin kaudella syttyi Tšetšenian sota.

Elämä ennen presidenttiyttä

Varhaiset vaiheet

Boris Jeltsin syntyi 1. helmikuuta 1931 Sverdlovskissa, Neuvostoliitossa. Hän kävi Puškinin keskikoulun viimeiset luokat Bereznikissä, Permin alueella. Jeltsin menestyi koulussa hyvin, mutta kurittomana luonteena hän oli usein riidoissa opettajien ja isänsä kanssa. Hän myös osallistui katutappeluihin. 12- tai 13-vuotiaana Jeltsin leikki armeijan varastosta viemällään kranaatilla, joka räjäytti hänen vasemman kätensä etusormen ja peukalon. Jeltsin kävi Sverdlovskissa Uralin polyteknistä instituuttia ja opiskeli rakennusalaa. Vuosina 1955–1957 Jeltsin toimi työnjohtajana rakennustyömaalla, josta yleni lopulta eri vaiheitten kautta Sverdlovskin rakennuskombinaatin johtoon 1965.

Poliittinen ura Neuvostoliitossa

Jeltsin oli kommunistisen puolueen jäsen vuodesta 1961 heinäkuuhun 1990. Hänestä tuli 1976 Sverdlovskin alueen puoluejohtaja. Vuonna 1977 hänet määrättiin toteuttamaan Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n murhapaikan Ipatjevin talon purkaminen. Myöhemmin Jeltsin on kuvaillut tapahtumaa vastenmieliseksi historian peittelyksi.

Mihail Gorbatšov nimitti 1985 Jeltsinin politbyroon jäseneksi. Jeltsin oli NKP:n Moskovan kaupunkikomitean ensimmäinen sihteeri eli Moskovan pormestari 24. joulukuuta 1985–1987, jolloin hänet erotettiin politbyroosta ja pormestarin virasta hänen kritisoituaan Gorbatšovia ja uudistusten tahtia. Jeltsin esiintyi tuolloin Moskovassa populistina ja uudistajana. Hänet alennettiin rakentamisesta vastaavan valtionkomitean ensimmäiseksi apulaiskomissaariksi. Gorbatšovin mielestä Jeltsin oli poliittisesti epäkypsä ja vastuuton.

Vuoden 1989 vapaissa vaaleissa Jeltsin esiintyi marttyyrinä ja kritisoi perestroikaa sen epäonnistumisessa parantaa ihmisten elämänlaatua. Jeltsin valittiinkin selvästi kansanedustajien kongressiin. Kreml oli aloittanut jopa Jeltsinin vastaisen parjauskampanjan, mikä ei kuitenkaan horjuttanut Jeltsinin kansansuosiota. Kansa oli tyytymätön maan johdon politiikkaan.

Hänet valittiin Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan korkeimman neuvoston puheenjohtajaksi eli presidentiksi toukokuussa 1990. Samoihin aikoihin kommunistisen puolueen johtava asema purettiin, ja monipuoluejärjestelmä perustettiin. Venäjän julistauduttua itsenäiseksi Jeltsin erosi Neuvostoliiton kommunistipuolueesta heinäkuussa 1990. 12. kesäkuuta 1991 järjestetyssä presidentinvaalissa Jeltsin sai 57 prosenttia äänistä, ja hänestä tuli Venäjän ensimmäinen presidentti 10. heinäkuuta 1991.

Vallankaappaus ja uusi aikakausi

Epäonnistunut vallankaappausyritys 18. elokuuta 1991 pyrki Mihail Gorbatšovin ja Jeltsinin syrjäyttämiseen. Jeltsin oli mukana käännyttämässä armeijan joukkoja vallankaappaajia vastaan. Kansanjoukot puolustivat Valkoista taloa asettumalla ihmiskilviksi Venäjän parlamentin ympärille, ja Jeltsin piti kansalle puheen panssarivaunun päältä. Vallankaappaajat pakenivat 21. elokuuta Moskovasta. Kaappausyrityksen päätyttyä Jeltsiniä pidettiin sankarina.

Gorbatšovin valta oli mennyttä. Vaikka hän palasikin Neuvostoliiton presidentiksi, poliitikot eivät enää totelleet häntä. Syksyllä 1991 Venäjä valtasi ministeriön toisensa jälkeen ja marraskuussa 1991 Jeltsin kielsi kommunistipuolueen Venäjällä. Ukraina erosi Neuvostoliitosta kansanäänestyksellä joulukuun alussa 1991, jonka jälkeen Jeltsin tapasi neuvostotasavaltojen johtajat Belavežkaja Puštšassa Valko-Venäjällä. Kokouksessa perustettiin Itsenäisten valtioiden yhteisö ja neuvostotasavallat tunnustivat toisensa itsenäisiksi. Gorbatšov erosi 25. joulukuuta 1991 ja Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.

Aika presidenttinä

Jeltsin ja Bill Clinton vuonna 1999.

Ensimmäinen kausi

Jeltsin aloitti uuden aikakauden vapauttamalla tuotteiden hinnat 2. tammikuuta 1992, jolloin myös kansalaiset saivat matkustaa vapaasti ulkomailla. Hintojen vapautus ajoi maan nopeasti räjähdysmäiseen inflaatioon, joka köyhdytti tavallisen kansan. Toisaalla monet entiset Komsomolin aktiivit ja entisen kommunistipuolueen jäsenet rikastuivat luottokeinottelulla ja Neuvostoliiton omaisuuden yksityistämisestä syntyneillä mahdollisuuksilla. Raskaat uudet verot astuivat voimaan, mutta niitä kierrettiin.

Jeltsinin ajan politiikkaa leimasi vapautuminen, lehdistön vahvistaminen demokratian apuvälineeksi vapauttamalla se säädetystä arvonlisäverosta, yksityistäminen sekä yksityistämisen myötä syntynyt oligarkkien välinen kilpailu myös lehdistössä ja televisiossa. Inflaatio ja teollisuuden sekä erityisesti koneenrakennusteollisuuden kuin myös vahvan ruplan politiikan aiheuttama kollektiivisen maatalouden kriisi aiheuttivat talouden uudelleen suuntautumisen kevyeen teollisuuteen sekä maahantuontiin. Nämä aiheuttivat Venäjän federaation neuvostomielisten elementtien voiman heikkenemisen. Jeltsin toimi politiikassa hajota ja hallitse -periaatteella: hän antoi Venäjän alueille valtaa ja erotti liian suositut pääministerit, jotka uhkasivat hänen asemaansa. Hän haki poliittisia liittolaisia itselleen tilanteen mukaan.

Jeltsinin kansansuosio heikkeni nopeasti talousuudistusten edetessä, sillä Jeltsin ei kyennyt muun muassa keräämään maasta veroja palkkojen maksuun. Räjähdysmäinen inflaatio nosti elintarvikkeiden hintoja ja mitätöi monien keskituloisten säästöt. Vanhat mummot myivät tavaroitaan torilla ostaakseen ruokaa. Ihmiset alkoivat kaipailla Neuvostoliittoa, jossa toimeentulo oli niukka, mutta varma. Jeltsin vaihtoikin pian pääministeriksi uudistukset aloittaneen Jegor Gaidarin tilalle maltillisemman Venäjän kaasuyhtiön johtajan Viktor Tšernomyrdinin.

Jeltsinin kauden alussa maata hallittiin lähinnä presidentin asetuksilla, sillä parlamentin ja presidentin välit olivat tulehtuneet pahoin. Neuvostoaikoina valittu parlamentti alkoi vastustaa Jeltsinin politiikkaa keväällä 1992. Kommunistit yrittivät saada maan hallintaan parlamentissa. Parlamentti koetti kaataa Jeltsinin laillisesti monta kertaa keväällä 1993.

Aleksandr Rutskoi syytti monia Jeltsinin hallituksen jäseniä korruptiosta ja kokosi todisteita korruptiosta muun muassa Jegor Gaidaria, Gennadi Burbulisia, Mihail Poltoraninia, Vladimir Šumeikoa ja Aleksandr Šohinia, Anatoli Tšubaisia ja ulkoministeri Andrei Kozyrevia vastaan. Jeltsin erotti pian Rutskoin, ja öljyrikkaat Tatarstan ja Baškiria halusivat erota Venäjästä. Venäjä neuvotteli niiden kanssa sopimukset, jotka toivat niille muun muassa verohelpotuksia. Kommunistit yrittivät 26. maaliskuuta 1992 ajaa parlamentissa läpi Jeltsinin kaatamiseen tähtäävän epäluottamuslauseen, mutta eivät onnistuneet. Jeltsin voitti 25. huhtikuuta 1993 kannatustaan mittaavan kansanäänestyksen.

Jeltsin sääti 1. syyskuuta 1993 asetuksen, joka pidätti virasta varapresidentti Rutskoin. Parlamentin puhemies Ruslan Hasbulatov julisti asetuksen olevan perustuslain vastainen. Jeltsin hajotti vastoin vielä voimassa olevaa Neuvostoliiton lain pykälää hankalan parlamentin 21. syyskuuta 1993. Tämän lain mukaan hajottaminen johtaisi presidentin vallan menetykseen. Tämän jälkeen parlamentin Jeltsiniä vastustava puhemies Hasbulatov ja varapresidentti Aleksandr Rutskoi julistivat neuvostovaltion jälleen voimaan. Rutskoi julistettiin venäläisten saartamassa parlamenttitalossa presidentiksi. Venäjää uhkaisi ”punaruskeitten”, kommunistien ja fasistien valta. Jeltsin onnistui kukistamaan vastustajansa, koska onnistui saamaan puolustusministeri Pavel Gratšovin johtaman armeijan puolelleen. Armeija muun muassa tulitti opposition valtaamaa parlamenttitaloa tykillä.

12. joulukuuta valittiin uusi parlamentti, jossa oli suuri määrä kommunisteja ja liberaalidemokraatteja, mutta Jeltsinin puolue "Venäjän valinta" menestyi heikosti. Samoihin aikoihin pidettiin perustuslakia säätävä kokous. Uusi perustuslaki takasi Venäjän presidentille laajat valtaoikeudet: oikeuden nimittää hallitus, erottaa pääministeri ja myös oikeuden erikoistapauksissa hajottaa duuma. Venäjän uusi perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksen yksinkertaisella enemmistöllä, ja se toimi perustana myös muulle uudenlaisen Venäjän federaation lainsäädännölle.

Vuonna 1993 alkanut yksityistäminen siirsi omaisuuden lopulta kansalta keinottelijoille, kun yksityistämiskupongit kasautuivat ennestään hyvätuloisten käsiin. Yhdellä kupongilla pystyi inflaation vuoksi lopulta ostamaan yhden vodkapullon. Yksityistämisellä pyrittiin taistelemaan kommunismin uhkaa vastaan.

Vaikka Jeltsin antoikin Venäjän federaation alueille suuren vallan, niiden itsenäistymistä hän ei sentään suvainnut. Tšetšenia oli irtautunut Venäjästä jo vuonna 1990. Jeltsin antoi käskyn aloittaa ensimmäinen Tšetšenian sota. Venäläiset kärsivät sodassa suuria tappioita, kun eivät osanneet vastata tšetšeenien sissitaktiikkaan. Venäläiset pommittivat maan pääkaupunki Groznyitä ankarasti, minkä Jeltsin ensin kiisti, sitten nuhteli niistä asevoimien päällikkö Pavel Gratševia ja jätti asian silleen. Jeltsin ei myöskään puuttunut venäläisten sodassa tekemiin raakuuksiin, joista Venäjän älymystö ja kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt keskustelivat. Paikoillaan junnaava, raaka ja tappiollinen sota myös osaltaan heikensi Jeltsinin kansansuosiota. Jeltsin halusi sodassa pysäyttää Venäjää uhkaavan hajoamisen kukistamalla Džohar Dudajevin johtamat itsenäisyysmiehet ja kontrolloida Tšetšeniaan pesiytynyttä, vaikutuksensa Venäjällekin ulottanutta rikollisuutta. Ennen vaaleja Jeltsin lupasi lopettaa Tšetšenian sodan ja hankki puolelleen sodanvastustaja Aleksandr Lebedin kommunistien riveistä. Kun Jeltsin voitti vaalit, hän jatkoi sotaa täydellä teholla. Jeltsin päätti lopettaa sodan vuonna 1996, ja Lebed neuvotteli samana vuonna rauhansopimuksen.

Valtansa huipulla Jeltsin alkoi nimittää sukulaisiaan valtansa avainvirkoihin, muun muassa tyttärensä Tatjana Djatšenkon 1996 neuvonantajaksi. Kremliin syntynyttä Jeltsiniä tukevien oligarkkien ja muiden ryhmittymää kutsuttiin ”perheeksi”. Siihen kuuluivat presidentinhallintoa johtanut Alexander Vološin, presidentin tytär Tatjana Djatšenko ja hänen myöhempi miehensä Valentin Jumašev, Jeltsinin avustaja Pavel Borodin ja oligarkit Berezovski ja Abramovits.

Toinen kausi

Jeltsin valittiin presidentiksi toisen kerran kesän 1996 presidentinvaaleissa. Jeltsinin kansansuosio oli ennen vaaleja vain noin 10 %. Aluksi nykyaikainen, virtaviivaistettu kommunistijohtaja Gennadi Zjuganov näytti olevan varma voittaja, ja Jeltsin sai ensimmäisellä kierroksella vain 35 % äänistä. Venäjän suurliikemiehet, oligarkit pelkäsivät vaalien ennakkosuosikin kommunisti Zjuganovin voittavan vaalit. Presidentin henkivartijoiden päällikkö Aleksandr Koržakov suositteli duuman hajottamista ja Jeltsinin pysymistä presidenttinä ilman vaaleja.

Jeltsin lähti kuitenkin vaaleihin ja hyvin suunniteltu massiivinen vaalikampanja ja valtamedia, kuten oligarkki Boris Berezovskin mediaimperiumin tuki käänsi 54 % kansasta äänestämään Jeltsiniä. Jeltsin nähtiin tanssimassa televisiossa nykymusiikin tahdissa. Toisella kierrokselle Jeltsin saikin yli puolet äänistä. Jo marraskuussa 1996 Jeltsin joutui nelinkertaiseen ohitusleikkaukseen ja oli sairaalassa kuukausia.

Jeltsinin toista presidenttikautta leimasi hänen heikko terveytensä. Kulissien takana käytiin valtataistelua seuraavasta presidentistä. Jeltsin vaihtoi pääministereitä tiuhaan tahtiin sillä pelkäsi heistä tulevan hänen haastajiaan. Jeltsinillä oli huonot välit esim. Moskovan pormestariin Juri Lužkoviin. Jeltsiniäkin alettiin syyttää korruptiosta. On väitetty Jeltsinin tukemien poliitikkojen ja liikemiesten kähveltäneen IMF:ltä saadut 40 miljardia dollaria, ja että lainanotto IMF:ltä 1998 olisi ollut suunniteltu petos. Jeltsinin turvallisuuspalvelun kenraali Koržakovin mukaan suurliikemies Roman Abramovitš oli Jeltsinin ”perhettä” eniten tukenut oligarkki. Vastapainoksi Jeltsin tuki Abramovitšiä rikossyytteitä vastaan. Ne koskivat valtion omaisuuden anastusta. Vuonna 1998 Venäjä ajautui pahaan talouskriisin. Osin tämä yhtenäisti venäjää, koska talousvaikeuksiin ajautuneet itsenäistymishaluiset tasavallat tukeutuivat Venäjään.

15. maaliskuuta 1999 Jeltsin selvisi epäluottamuslauseesta, jonka antoi duuman oppositio, demokraatit ja kommunistit. Duuma syytti Jeltsiniä muun muassa Neuvostoliiton hajottamisesta ja Tšetšenian sodasta.Jeltsin erotti 9. elokuuta 1999 impulsiiviseen tapaansa hallituksensa, ja uudeksi pääministeriksi tuli Vladimir Putin. Jeltsin oli viimeiset kuukaudet epäsuosittu, vain 5 % kansasta kannatti häntä.

Valtakunnansyyttäjä Juri Skuratov syytti 1999 Jeltsiniä ja hänen tyttäriään Tatjana Djatšenkoa ja Jelena Okulovaa lahjusten ottamisesta sveitsiläiseltä Mabetexilta, joka oli saanut merkittäviä sopimuksia. Pian tämän jälkeen Jeltsin yritti erottaa Skuratovin, mutta liittoneuvosto hylkäsi erottamispäätöksen kolme kertaa. Myöhemmin Skuratov liitettiin seksiskandaaliin ja valtakunnallinen tv-kanava näytti filmin, jossa hän puuhaili prostituoitujen kanssa. Skuratov sai eron vasta huhtikuussa 2000 Putinin valinnan jälkeen.

Terveysongelmista kärsinyt Jeltsin ilmoitti siirtyvänsä syrjään juuri ennen vuosituhannen vaihdetta 31. joulukuuta 1999 ja nimitti pääministeri Putinin virkaatekeväksi presidentiksi kevään 2000 presidentinvaaliin saakka. Päästyään presidentiksi Putin varmisti ensitöikseen ettei Jeltsin joutuisi tuomioistuinten kynsiin.

Kuolema

Kukkia Jeltsinin haudalla.

Jeltsin kuoli sairaalassa sydänkohtaukseen 76-vuotiaana. Jeltsinillä tiedetään olleen jo nuoruudessaan sydänperäisiä terveysongelmia. Hän sai virkakautensa aikana viisi sydänkohtausta.

Lähteet

• Evangelista, Matthew: Tshetshenian sodat — Hajoaako Venäjä?. Suomentanut Yli-Vakkuri, Juhani. LIKE, 2004. ISBN 952-471-425-6.
• Luukkanen, Arto: Projekti Putin. WSOY, 2008. ISBN: 978-951-0-33079-1.
• Steele, Jonathan: Boris Yeltsin The Guardian. 23.4.2007. Guardian News and Media Limited. Viitattu 16.2.2013. (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Boris Jeltsin, Jeltsin, WSOY Juva 1990, ISBN 951-0-16361-9
• Boris Jeltsin, Presidentin päiväkirja, Otava Keuruu 1994, ISBN 951-1-13375-6

Aiheesta muualla

• Jeltsinin eropuhe
• Boris Jeltsinin muistokirjoitus (BBC)