Pavel Gratšov
| Pavel Gratšov | |
|---|---|
| Павел Грачёв | |
 Pavel Gratšov vuonna 1994. |
|
| Venäjän federaation puolustusministeri | |
| Edeltäjä | Boris Jeltsin (vt.) |
| Seuraaja | Mihail Kolesnikov (vt.) |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. tammikuuta 1948 Rvy, Tulan alue, Neuvostoliitto |
| Kuollut | 23. syyskuuta 2012 (64 vuotta) Moskova, Venäjä |
| Tiedot | |
| Puolue | NKP |
 Nimikirjoitus |
|
Pavel Sergejevitš Gratšov (ven. Па́вел Серге́евич Грачёв; 1. tammikuuta 1948 Rvy, Tulan alue, Neuvostoliitto – 23. syyskuuta 2012 Moskova, Venäjä)[1][2] oli venäläinen armeijakenraali, joka toimi Venäjän puolustusministerinä vuosina 1992–1996. Hän oli presidentti Boris Jeltsinin luotettu tukija vuoden 1991 vallankaappausyrityksen ja vuoden 1993 perustuslaillisen kriisin aikana, mutta joutui eroamaan menetettyään uskottavuutensa korruptiosyytösten ja tappiollisen ensimmäisen Tšetšenian sodan seurauksena.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gratšov palveli Neuvostoliiton armeijassa vuodesta 1965. Hän valmistui Rjazanin ilmasotakoulusta vuonna 1969, Frunzen sotilasakatemiasta vuonna 1981 ja yleisesikunta-akatemiasta vuonna 1990. Hän koulutti laskuvarjojääkärijoukkoja ja komensi niitä eri tehtävissä Afganistanin sodan aikana: hän oli Afganistanissa kaartin laskuvarjojääkärirykmentin apulaiskomentajana vuosina 1981–1982 ja komentajana 1982–1983 sekä kaartin laskuvarjojääkäridivisioonan esikuntapäällikkönä 1983–1985 ja komentajana 1985–1988.[1] Hän sai Neuvostoliiton sankarin arvonimen vuonna 1988.[3] Gratšov nimitettiin Neuvostoliiton laskuvarjojoukkojen apulaiskomentajaksi kesäkuussa 1990 ja komentajaksi joulukuussa 1990.[1]
Gratšovilla oli ratkaiseva osuus elokuun 1991 vallankaappausyrityksen epäonnistumisessa. KGB:n johtaja Vladimir Krjutškov oli kertonut hänelle etukäteen tulossa olevasta kaappauksesta, sillä kaappausta johtanut Janajevin juntta halusi Gratšovin hoitavan pääkaupungin miehityksen. Kaappauksen alettua Gratšov lähettikin laskuvarjojääkäridivisioonan Tulasta Moskovaan, mutta kun kaappausta vastustanut Venäjän presidentti Boris Jeltsin pyysi Gratšovilta suojelua, Gratšov siirtyi heti Jeltsinin puolelle.[4][5] Kaappausyrityksen jälkeen Gratšov nimitettiin apulaispuolustusministeriksi, missä tehtävässä hän toimi Neuvostoliiton hajomiseen eli saman vuoden joulukuuhun saakka. Tammikuusta huhtikuuhun 1992 hän oli itsenäisten valtioiden yhteisön asevoimien apulaisylipäällikkönä. Hän sai uudessa Venäjän armeijassa armeijakenraalin arvon.[1]
Gratšov nimitettiin huhtikuussa 1992 Venäjän apulaispuolustusministeriksi ja toukokuussa puolustusministeriksi.[1] Hän pysyi uskollisena presidentti Jeltsinille vuoden 1993 perustuslaillisen kriisin aikana, jolloin hän määräsi Jeltsinin vaatimuksesta armeijan valtaamaan Moskovan Valkoisen talon pakottaen parlamentin ja sen asettaman kilpailevan hallituksen antautumaan.[6] Kuukautta myöhemmin Gratšov teki lokakuussa 1993 kolmipäiväisen virallisen vierailun Suomeen. Vierailua isännöi Suomen puolustusministeri Elisabeth Rehn, ja Gratšov tapasi myös presidentti Mauno Koiviston ja puolustusvoimain komentajan Jan Klenbergin.[7] Venäjä ehdotti vierailun yhteydessä allekirjoitettavaksi maiden välisen sotilaallisen yhteistyön mahdollistavaa sopimusta, mutta Suomi torjui ehdotuksen Koiviston suoraan Jeltsinille lähettämällä kirjeellä. Asiasta ei kerrottu julkisesti.[8]
Gratšovia syytettiin korruptiosta Itä-Saksan alueelta poisvedettyjen entisten neuvostojoukkojen omaisuuden myynnin yhteydessä. Hänen väitettiin hankkineen näillä varoilla luvattomasti puolustusministeriölle kaksi Mercedes-autoa, ja lehdistö antoi hänelle lempinimen ”Mercedes-Paša”, vaikka syytöksiä ei todistettu oikeudessa. Kun korruptiotapausta tutkinut Moskovski Komsomolets -lehden toimittaja Dmitri Holovod murhattiin salkkuun kätketyllä pommilla lokakuussa 1994, lehti syytti Gratšovia murhan tilaamisesta, mutta näytön puuttuessa häntä vastaan ei nostettu syytettä.[9][4]
Kun Jeltsinin hallinto joulukuussa 1994 päätti kukistaa Tšetšenian tasavallan separatistihallinnon, Gratšov vakuutti, että sota voitettaisiin nopeasti ja helposti. Hänen on väitetty pyrkineen sodalla siirtämään huomion pois mainettaan haitanneesta korruptioskandaalista.[10] Gratšovin mukaan tšetšeenit voitaisiin kukistaa parissa tunnissa yhdellä laskuvarjojääkärirykmentillä.[9] Hän oli kuitenkin liioitellut Venäjän armeijan valmiutta.[10] Groznyin valtaukseen talvella 1994–1995 käytettiin kokemattomia ja huonosti varustettuja varusmiehiä. Monet Venäjällä syyttivät Gratšovia tarpeettomasta ihmishenkien tuhlaamisesta.[11] Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt pitivät häntä vastuullisena sodan sitäkin lukuisammista siviiliuhreista.[12] Maaliskuussa 1996 separatistit valtasivat hetkeksi Groznyin takaisin.[11]
Jeltsin erotti lopulta Gratšovin kesäkuun 1996 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen. Varmistaakseen uudelleenvalintansa toisella kierroksella Jeltsin tarvitsi ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi tulleen kenraali Aleksandr Lebedin tuen, joten hän nimitti Lebedin Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeriksi. Lebedin toisena ehtona Jeltsinin julkiselle tukemiselle oli Gratšovin ero, sillä he olivat vihamiehiä.[11][13][4]
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gratšov kuoli 64-vuotiaana syyskuussa 2012 meningoenkefaliittiin moskovalaisessa Višnevskin sotilassairaalassa 11 päivää jatkuneen hoidon jälkeen.[2][9] Julkisesti ei ole kerrottu, miten hän sai tartunnan, joten tiedotusvälineissä spekuloitiin hänen syöneen myrkyllisiä sieniä eräillä syntymäpäiväjuhlilla.[2] Gratšov on haudattu Novodevitšin hautausmaalle Moskovaan.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e ГРАЧЕВ Павел Сергеевич (venäjäksi) Venäjän puolustusministeriö. Viitattu 2.9.2021.
- ↑ a b c d Former Russian defense minister Pavel Grachov dead (englanniksi) TASS 24.9.2012. Viitattu 2.9.2021.
- ↑ ГРАЧЁВ (venäjäksi) Venäjän puolustusministeriö. Viitattu 2.9.2021.
- ↑ a b c Artem Kretšetnikov: Павел Грачев: "боевой генерал" и "Паша-мерседес" (venäjäksi) BBC 25.9.2012. Viitattu 2.9.2021.
- ↑ Robert Service: A History of Modern Russia – From Nicholas II to Putin, s. 499, 500. Penguin Books, Lontoo 2003 (ensimmäinen laitos 1997).
- ↑ Service 2003, s. 524.
- ↑ Kaija Virta: Rehn kyseli Gratshovilta Venäjän Nato-näkemyksiä. Helsingin Sanomat, 19.10.1993, s. 7. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 10.7.2023.
- ↑ Alpo Rusi: Venäjä ehdotti, Suomi salasi. Suomen Kuvalehti, 34/2020, s. 44-47. SK Arkisto (vain tilaajille). Viitattu 10.7.2023.
- ↑ a b c Disgraced Defense Minister Grachev Laid to Rest (englanniksi) The Moscow Times 25.9.2012. Viitattu 2.9.2021.
- ↑ a b Service 2003, s. 533.
- ↑ a b c Pilvikki Kause: Tshetshenian sota pilasi Gratshovin maineen (tilaajille) Helsingin Sanomat 19.6.1991. Viitattu 2.9.2021.
- ↑ Tšetšenian sodan arkkitehti kuoli (tilaajille) Helsingin Sanomat 24.9.2012. Viitattu 2.9.2021.
- ↑ Kalle Koponen: Jeltsin jatkaa vaalitaisteluaan liitossa kenraali Lebedin kanssa – Lebed väitti, että syrjäytettyä Gratshovia tukeneet upseerit tekivät vastarintaa (tilaajille) Helsingin Sanomat 19.6.1991. Viitattu 2.9.2021.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pavel Gratšov Wikimedia Commonsissa
| ||||||||
| ||||||||||||||
