Groznyin taistelu (1994–1995)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Groznyin taistelu
Osa ensimmäistä Tšetšenian sotaa
Kartta venäläisten etenemisestä kaupunkiin.
Kartta venäläisten etenemisestä kaupunkiin.
Päivämäärä:

31. joulukuuta 199419. tammikuuta 1995

Paikka:

Groznyi, Tšetšenia
43°19′N, 45°42′E

Lopputulos:

Venäläisten voitto
Groznyin valtaus

Osapuolet

 Venäjä

Flag of Chechen Republic of Ichkeria.svg Itškeria

Komentajat

Pavel Gratšov
Konstantin Pulikovski
Ivan Babitšev
Nikolai Staskov
Lev Rokhlin

Aslan Maskhadov

Groznyin taistelu eli Groznyin ensimmäinen taistelu oli ensimmäisen Tšetšenian sodan aikana 31. joulukuuta 199419. tammikuuta 1995 Venäjän ja separatistien Itškerian tšetšeenitasavallan joukkojen välinen taistelu Tšetšenian pääkaupungin Groznyin hallinnasta. Taistelu päättyi veristen ja venäläisten kannalta lähes katastrofaalisiksi osoittautuneiden taistelujen jälkeen venäläisten voittoon. Kaoottinen eteneminen kaupunkiin oli johtanut suuriin tappioihin. Itse kaupunki kärsi suuria vahinkoja, ja tuhansia siviilejä kuoli.

Tšetšeenit valtasivat kaupungin takaisin vuonna 1996, ja ensimmäinen Tšetšenian sota päättyi venäläisten tappioon.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšetšeenitaistelijat rukoilevat tulen äärellä presidentinpalatsin edessä Groznyissa joulukuussa 1994.
Tšetšeenitaistelija Groznyin taisteluiden aikaan.

Venäläiset olettivat sodan ratkeavan nopeasti pääkaupungin valtauksen myötä. Kaupunkiin tuli edetä nopeasti, vallata sen tärkeimmät kohteet ja puhdistaa sitten muu kaupunki vihollisen taistelijoista. Nopean etenemisen tarkoituksena oli estää puolustajia valmistelemasta asemiaan. Nopeudessa tyrittiin, kun kaikki joukot jäivät aikatauluistaan jälkeen.[1] Venäläiset olivat ajautuneet huomattaviin vaikeuksiin esimerkiksi heitä vastustavan siviiliväestön kanssa jo edetessään kohti kaupunkia. Taistelutahto oli alhainen, ja tietyt yksiköt olivat jopa kapinan partaalla.[2]

Venäläisjoukot käsittivät tavallisia Venäjän asevoimien yksiköitä, mutta myös Venäjän sisäministeriön (MVD), hätätilaministeriön ja FSB:n joukkoja. MVD suorittaisi kaupungin ympäristön maaseudun sulkemisen ja itse hyökkäykseen osallistuivat asevoimien joukot. Venäläisten suunnitelman mukaan 81. ja 255. motorisoitu kivääridivisioona hyökkäisivät pohjoisesta kenraaliluutnantti Konstantin Pulikovski komennossa. Niiden tukena oli 131. itsenäinen motorisoitu kivääriprikaati ja 8. motorisoitu kiväärirykmentti. Lännestä kaupunkiin eteni kenraalimajuri Ivan Babitševin 19. motorisoitu kivääridivisioona, jonka tavoitteena oli rautatieasema ja presidentinpalatsi. Idästä eteni kenraalimajuri Nikolai Staskovin 129. motorisoitu kivääridivisioona ja 98. maahanlaskudivisioonan pataljoona. Niiden tavoitteena oli Lenin-aukio ja Sunzhajoen sillat. Koillisesta eteni kenraaliluutnantti Lev Rokhlinin 255. ja 33. motorisoitu kiväärirykmentti ja 74. itsenäinen motorisoitu kiväärirykmentti, jonka tavoite oli keskussairaala. 7. ja 106. maahanlaskudivisioonan yksiköt suojaisivat Leninin ja Šeripovin öljynjalostamoa ja kemikaalitehdasta vihollisen tulelta. Venäläisjoukot liikkuivat kuorma-autoilla, BMP-2 -rynnäkköpanssarivaunuin, sekä BTR-70 ja BTR-80 -panssariajoneuvoin. Käytetyt panssarivaunut olivat mallia T-72 ja T-80.[1]

Puolustajia oli suurimmillaan ehkä noin 9 000 ja heidän johdossaan oli Aslan Maskhadov. Puolustajat olivat järjestäytyneet kolmeksi puolustuskehäksi ja kaupungin keskustan rakennukset oli linnoitettu hiekkasäkein ja ampuma-asemin. Tšetšeenien harvat panssarivaunut ja tykit oli keskitetty leveiden teiden puolustukseen, joiden kautta venäläisten panssaroitujen yksiköiden oletettiin etenevän. Puolustusasemia oli myös tietyillä pullonkaulapaikoilla, kuten Sunzhajoen ylittävillä silloilla ja Minutkan aukiolla keskustan eteläpuolella. Tšetšeenien aseistus koostui pääosin käsiaseista, kuten AK-74, RPG-7 ja RPG-18. Heillä oli myös muutamia T-72 -panssarivaunuja.[1]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuhoutunut venäläinen BMP-2.
Tšetšeenitaistelija presidentinpalatsin tuntumassa tammikuussa 1995.

Eteneminen kaupunkiin alkoi 31. joulukuuta 1994.[1] Päivämäärälle on annettu useampia selityksiä. Joko median on sanottu oletetun olevan lomilla, tšetšeenien on oletettu juhlineen uuttavuotta, tai hyökkäys päätettiin tehdä kenraali Pavel Gratšovin syntymäpäivänä. Kaupunkia ei oltu pystytty piirittämään tehokkaasti hyökkäyksen alkaessa ja tšetšeenit saivat taistelun ajan täydennyksiä etelästä ja idästä.[2]

Ennen etenemistä alkoi tulivalmistelu tykistöllä ja ilmavoimien koneilla. Hyökkäys osoittautui miltei heti odotettua vaikeammaksi kiivaan vastarinnan takia.[1] Jo ensimmäisen muutaman tunnin aikana kuoli satoja hyökkääjiä.[2] Lännessä hyökkäys pysähtyi katutaisteluihin ja idässä miinoitteisiin ja niitä suojaaviin tuliasemiin. Pohjoisessa joukot etenivät presidentinpalatsille, jossa eteneminen pysähtyi vastarintaan. Vastarinnan ohella huomattavia ongelmia aiheutti yksiköiden kehno koulutus ja edetessä syntyneet liikenneruuhkat eri yksiköiden joukkojen sekoittuessa samalla keskenään. 131. itsenäisen motorisoidun kivääridivisioonan 1. pataljoona tuhoutui lähes tyystin Groznyin rautatieaseman viereisellä aukiolla, josta sen joukot joutuivat ympäröivistä rakennuksista tulevan tulen kohteeksi. Pataljoona menetti puolet miehistään ja kaikki ajoneuvonsa. Heitä auttamaan pyrkineet divisioonan muut joukot väijytettiin.[1]

Venäläisten hyökkäys oli lyöty suurimmaksi osaksi takaisin 3. tammikuuta. Kaupungissa järjestyksessä olivat edelleen vain Lev Rokhlinin joukot. Venäläiset aloittivat uudet järjestelmälliset tulivalmistelut ja etenivät hitaasti syvemmälle kaupunkiin.[1] Kaupungin keskusta tuhoutui lähes tyystin. Venäläiset luopuivat taistelujen loppuvaiheessa tšetšeenien asemien vyörytyksestä ja sen sijaan ne tuhottiin tulituella.[2] Presidentinpalatsia tulitettiin bunkkeripommeilla ja sen rauniot saatiin viimein vallatuksi 19. tammikuuta ja kaupunki oli viimein käytännössä venäläisten hallussa. Sen eteläosissa käytiin tosin vielä viikkojen ajan hajanaisempia taisteluja.[1] Kaupungin taisteluista selviytyneet puolustajat pääsivät pääosin vetäytymään.[2]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšetšeenit katselevat kuorma-auton lavalle nostettuja huopiin käärittyjä ruumiita Groznyin taistelujen aikaan tammikuussa 1995.

Venäläinen kenraali ja historioitsija Dmitri Volkogonov arvioi venäläisten tappioiden olleen 1 146 kaatunutta ja 374 kadonnutta. Suurin osa kadonneista lienee ollut myös kaatuneita.[2] Suurimpien arvioiden mukaan 35 000 kaupungin asukasta oli saanut surmansa.[1] Joidenkin pienempien arvioiden mukaan koko konfliktin siviiliuhrien määrä oli tammikuuhun loppuun mennessä noin 5 000. Valtausta seurasi myös ryöstelyjen ja siviiliväestöön kohdistuneiden hyökkäysten aalto.[2]

Tšetšeenit valtasivat kaupungin takaisin vuonna 1996, mikä päätti ensimmäisen Tšetšenian sodan venäläisten tappioon.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Mark Galeotti: Russia’s Wars in Chechnya 1994–2009, s. 23-27, 35–38, 48. Osprey Publishing, 2014. ISBN 978-1-78200-278-9. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Anatol Lieven: Chechnya : Tombstone of Russian Power, s. 108-113. Yale University Press, 1998. ISBN 0-300-07398-4. (englanniksi)