Otho

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 8. elokuuta 2009 kello 15.34 käyttäjän Jniemenmaa (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Imperator Marcus Otho Caesar Augustus
[[Tiedosto:|250px|]]
Rooman keisari
15. tammikuuta – 16. huhtikuuta 69
Edeltäjä Galba
Seuraaja Vitellius
Henkilötiedot
Syntynyt28. huhtikuuta 32
Ferentium
Kuollut16. huhtikuuta 69
Rooma
Galba

Marcus Salvius Otho (28. huhtikuuta 32[1] – 16. huhtikuuta 69) oli Rooman keisari alkaen 15. tammikuuta 69 kuolemaansa asti. Vuosi 69 oli niin sanottu neljän keisarin vuosi. Samana vuonna olivat keisareina Othon lisäksi Galba, Vitellius ja Vespasianus.[2]

Otho ystävystyi nuorena keisari Neron kanssa. Othosta tuli keisari sen jälkeen kun hän kaappasi vallan Neron seuraajalta Galbalta. Otho oli ensimmäinen keisari joka otti vallan käsiinsä väkivalloin.[2] Hävittyään taistelussa Vitelliuksen joukkoja vastaan Otho otti oman henkensä. Othosta on jäänyt jälkimaailmalle hyvin kaksijakoinen kuva. Hänet muistettiin Neron lähipiiriin kuuluvana tyhjäntoimittajana. Toisaalta Othon tiedetään olleen tehokas sotapäällikkö ja kyvykäs hallitsija. Othon mainetta mustaa kuitenkin väkivaltainen vallananastus.[3]

Elämä

Nuoruus

Otho oli etruskisukua. Historioitsija Suetoniuksen mukaan suku juonsi juurensa etruskien johtavista suvuista.[4]Hänen isoisänsä, Marcus Salvius Otho, oli novus homo eli sukunsa ensimmäinen joka oli päässyt senaattiin. Hän oli edennyt urallaan aina preetoriksi asti.[5] Suetoniuksen mukaan hänen vaimonsa, Othon isoäiti, olisi ollut alhaista syntyperää ja ehkä alkujaan jopa orja. Othon isoisä eteni urallaan koska hän oli viettänyt nuoruutensa Livia Augustan talossa.[4] Othon isä oli Lucius Salvius Otho, merkittävä poliitikko ja keisari Tiberiuksen läheinen ystävä. Hän oli uransa aikana muun muassa konsulina vuonna 33 ja African provinssin maaherrana. Claudius korotti Othon isän patriisien joukkoon ja senaatti myönsi hänelle patsaalla Palatiumilla. Othon äiti Albia Terentia oli myös luultavasti ylhäistä sukua. Cognomen "Otho" viittaa juuri etruskialkuperään. Koska cognomen oli säilynyt suvussa kolmen sukupolven aja saattaa olla että suku halusi vaalia etruskiperintöään. Marcus Salvius Otho syntyi Ferentiumissa 28. huhtikuuta vuonna 32.[6] Otholla oli myös veli, Lucius Salvius Otho, joka eteni urallaan aina vuoden 52 konsuliksi ja toimi myös Asian provinssin prokonsulina. Otholla oli myös sisko, joka oli jossain vaiheessa kihloissa Germanicuksen pojan Drusuksen kanssa.[4][5] Nuorena Othon kerrotaan olleen villi ja hänen isänsä pieksi hänet eri kepposten jälkeen.[6]

Nero

Otholla oli suhde erääseen häntä vanhempaan naiseen, joka tutustutti hänet keisari Neroon.[7] Hänestä ja Nerosta tulikin läheiset ystävät.[7] Suetonius kertoo että Othosta ja Nerosta tuli hyviä ystäviä juuri koska he olivat hyvin samanlaisia. Plutarkhos puolestaan kertoo että Otho törsäsi Neroakin enemmän ja jopa haukkui tätä saituriksi.[6] Otholla oli suhde Neron rakastajattaren Poppaea Sabinan kanssa. Antiikin lähteet ovat erimielisiä Othon ja Poppaean välisestä suhteesta. Eräiden lähteiden mukaan Otho meni naimisiin Poppaean kanssa.[6] Lopputulos oli kuitenkin että Nero nimitti Othon vuonna 58 Lusitanian maaherraksi.[7] Nero halusi ehkä karkottaa Othon Roomasta, mutta tästä ei ole selviä todisteita. Selvää on kuitenkin että Othosta tuli Lusitanian maaherra kvestorin tittelillä, mikä oli alhaisin mahdollinen.

Galba

Neron vastaisessa kapinassa hän kannatti Galbaa. Tähän saattoi olla osasyynä se, että Nero oli aikoinaan ottanut Poppaea Sabinan omaksi vaimokseen Othon ollessa Lusitaniassa. Neron kuoltua Galba nousi keisariksi, jolloin Otho toivoi pääsevänsä hänen seuraajakseen.[8]

Othon tukijoihin kuului Titus Vinius ja Otho lupasi naida Viniuksen tyttären, jos tämä vain sai Galban adoptoimaan Othon. Galba ei kuitenkaan ollut halukas nimittämään suosittua Othoa seuraajakseen. Galballa oli toinenkin selvä kandidaatti seuraajaksi, hänen sukulaisensa Publis Dolabella. Yllättäen Galba päätti adoptoida erään Lucius Calpurnius Piso Frugi Licinianuksen. Piso oli vuoden 27 konsulin Marcus Licinius Crassus Frugin nuorin poika. Pisoja oli pitkään pidetty uhkana keisarien vallalle ja Piso oli Neron aikana ollut maanpaossa. Hänellä ei kuitenkaan ollut poliittisia pyrkimyksiä ja Galba valitsi hänet luultavasti vain saadakseen Pison sukulaisten tuen. Galba esitteli seuraajansa senaatille ja pretoriaaneille 10. tammikuuta. Galba sai pian kuulla Ylä- ja Ala-Germanian legioonien huutaneen Aulus Vitelliuksen keisariksi. Vitellius ei sinänsä ollut mitään Galbaa vastaan, mutta Otho ja hänen tuleva appensa Vinius olivat hänen vastustajiaan. [9]

Kun Galba ei toiminut Othon toiveiden mukaisesti, hän alkoi juonitella Galbaa vastaan. Otho pisti vapautetun Onomastuksen värväämään Galballe vihamielisiä pretoriaaneja. Onomastus toi Othon luokse kaksi pretoriaania, Veturiuksen ja Proculuksen, jotka olivat valmiita liittymään salajuoneen. Otho lahjoi heidät ja antoi heille lisää rahaa jolla heidän tuli lahjoa muita pretoriaanikaartin jäseniä. Pretoriaaneilla oli syytä vihata Galbaa. Hän oli nimittäin tiukentanut kuria ja hän ei ollut maksanut pretoriaaneille sitä palkkioita, joka heille oli luvattu vuonna 68. Muutama muu pretoriaani otettiin myös mukaan salajuonen sisäpiiriin. Othon kannattajat yrittivät myös saada muita legioonalaisia ja auxilia-joukkojen jäseniä mukaan salajuoneen. Tammikuun alussa Galba erotti kaksi pretoriaanikaartin tribuunia, yhden kaupunkikohorttien tribuunin (cohortes urbanae) ja yhden kaupungin vartion tribuuneista (vigiles urbani). Erotuksilla saattoi olla jotain tekemistä Othon salajuonen kanssa. Otho oli luvannut Lucius Antonius Nasolle, joka oli yksi erotetuista pretoriaaneista, että hän saisi Legio XIV Geminan johdettavakseen, kunhan Otho vain pääsisi valtaan.[10]

Vallankaappaus

Astrologien ennustusten mukaan Otho valitsi 15. tammikuuta päiväksi, jolloin hän aikoi iskeä. Aluksi salaliittolaiset olivat aikoneet julistaa Othon keisariksi 11. tammikuuta.[11] Otho seurasi Galban mukana uhraamaan Apollonin temppeliin Palatiumilla. Määrätyllä hetkellä Othon vapautettu Onomastus tuli Othon puheille ja antoi ennalta määrätyn viestin "maanmittarit odottavat teitä kotonanne". Otho livahti tämän jälkeen temppelistä vastaanottamaan vaivaisten 23 pretoriaanin julistuksen keisariksi. Näiden kannattajien kanssa Otho läksi pretoriaanien leiriin. Pretoriaanien upseerit eivät puuttuneet tapahtumiin ja Galban kannattajat, Vinius mukaan lukien, eivät tienneet mitä oli tapahtumassa.[12]

Kun Galba sai kuulla tästä kokoontui hän Pison, Viniuksen, Lacon ja muiden läheisten avustajiensa kanssa. Galba lähetti viestejä kaupungissa olleille joukoille. Kaupungissa oli muun muassa joukkoja Germanian armeijasta. Sotilaat eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita ja kannattivat etupäässä Vitelliusta. Kaupungissa ei ollut kovin paljoa Galballe uskollisia joukkoja. Keisarin palatsin ulkopuolelle ja Forumille kokoontui kuitenkin väkijoukko, joka kannatti Galbaa ja vaati Othon teloitusta. Galba neuvotteli avustajiensa kanssa. Viniuksen mielestä heidän tuli yrittää puolustaa Palatium-kukkulaa, jota vartioinut kohortti kannatti Galbaa. Hänen mukaansa kapinalliset rauhoittuisivat ajan myötä. Näin oli nimittäin käynyt muutaman aikaisemman kapinan yhteydessä. Vinius ei kuitenkaan saanut muiden kannatusta. Eräiden lähteiden mukaan Vinius olisi ollut osallinen Othon salajuoneen. Cornelius Laco vähätteli kuitenkin kapinan laajuutta ja halusi että Galba esiintyisi julkisesti kansan edessä. Galba ei myöskään halunnut esiintyä pelkurimaisesti. Myös Piso kannatti Lacon suunnitelmaa. Galba päätti lähettää Pison pretoriaanien puheille.[13]

Pison lähdettyä palatsista Othon kannattajat levittivät Forumilla huhua, jonka mukaan Otho olisi kuollut. Eräät henkilöt väittivät jopa nähneensä hänen kuolemansa. Kuultuaan tästä joukko senaattoreita ja ritareita ryntäsi palatsiin onnittelemaan Galbaa. Pian keisarillisen henkivartiostoon kuulunut Julius Atticus saapui palatsiin ja kertoi itse murhanneen Othon. Hän esitteli jopa veristä miekkaansa, jolla hän oli tämän tehnyt. Galba tivasi heti mieheltä että kuka oli käskenyt häntä murhaamaan Othon.[13] Galba lähti kiittämään jumalia Capitolille. Kun Galba ja hänen kumppaninsa pääsivät Forumille heidän kimppuunsa hyökkäsi joukko pretoriaaneja. Eräs Reinin legioonien pretoriaani tappoi Galban. Piso kuoli Vestan temppelin edessä, minne hän oli paennut. Myös Vinius tapettiin.[12]

Galban, Pison ja Viniuksen päät hakattiin irti ja ne vietiin seipäiden nokassa pretoriaanien leiriin Othon nähtäväksi. Väkijoukko ja muutama virkamies menivät tämän jälkeen onnittelemaan Othoa. Mukana oli muun muassa Marius Celsus, jonka Galba oli nimittänyt tulevaksi konsuliksi. Celsus oli Galban vankka kannattaja ja sotilaat vaativat hänen teloittamistaan. Otho ei kuitenkaan suostunut tähän. Joukot valitsivat itse uudet pretoriaaniprefektit. Tehtävään valittiin Plotius Firmus ja Licinius Proculus. Vespasianuksen vanhempi veli Flavius Sabinus valittiin samalla kaupungin prefektiksi. Sabinus oli toiminut samassa tehtävässä jo Neron aikana.[14]

Keisarina

Galban murhan jälkeen Otho meni senaatin puheille tammikuun 15. illalla. Koska kummatkin konsulit olivat kuolleet kutsui kaupungin prefekti senaatin koolle. Otho piti senaatille puheen, jossa hän vakuutti ettei hän ollut halunnut keisarisi, vaan että joukot olivat hänet tehtävään valinneet.[14] Senaatin oli pakko hyväksyä Othon keisarius.[8] Otholle myönnettiin titteli Imperator Caesar Augustus. Senaatti äänesti myös että Otho olisi ehdokkaana konsuliksi, saisi tribuunin oikeudet ja pontifex maximuksen viran. Kaikki nämä kolme olivat vielä ainakin teoriassa kansan päätettävissä ja Othon oli odotettava virallisia kansankokouksien äänestyksiä. Otholla ei ollut ilmeisesti kiire. Konsuliviran hän otti vastaan 26. tammikuuta, tribuuninoikeudet 28. helmikuuta ja pontifex maximuksen viran vasta 9. maaliskuuta.[14]

Heti alkuun Othos suosio oli olematon ja ainoastaan pretoriaanikaarti tuki häntä. Mutta jo seuraavana päivänä Otho saavutti poliittisen voiton. Otho kutsui Galban läheisen avustajan Marius Celsuksen. Calsus oli valmis sovintoon ja piti puheen Capitolilla jossa hän painotti uskollisuuttaan Galbaa kohtaan ja sanoi olevansa valmis yhteistyöhön Othon kanssa. Otho puolestaan kohteli Celsusta kuin läheistä ystävää.[15]

Otho oli ensimmäinen keisari joka oli saanut vallan väkivalloin. Häntä oli yleisesti pidetty Galban ilmeisenä seuraajana, mutta Galba oli kuitenkin epäsuosittu ja Otho yritti korostaa läheistä suhdettaan Neroon. Galban ehdokas pretoriaaniprefektiksi, Cornelius Laco, teloitettiin. Neron ja Poppeian patsaat korjattiin. Otho sai kansan suosion tekeytymällä Neron seuraajaksi ja kerrotaan että kansa kutsui uutta keisaria "Nero Othoksi". Neron viimeisten vuosien negatiiviiset puolet Otho pisti pretoriaaniprefekti Tigellinuksen tilille. Tigellinus pääsi myös pian hengestään. Otho päätti myös mennä naimisiin Neron lesken Statilia Messallinan kanssa. Senaatin Otho sai puolelleen muun muassa nimittämällä useita konsuleja samana vuonna. Otho ja hänen veljensä Lucius ottivat vastaan konsulin virat 26. tammikuuta.[2]

Otho käytti hyväkseen Moesian legaatin Marcus Aponius Saturniunuksen sarmaateista saamaa voittoa. Otho palkitsi Aponiukseksen lisäksi myös tämän legioonan komentajan Aurelius Fulviuksen. Pannonian maaherra Lucius Tampius Flavianus, vaikka olikin Vitelliuksen sukulainen, sai Galban entisen paikan arvaaliveljien pappina. Kaikkien provinssien maaherrat, Britanniaa ja kahta Germaniaa lukuun ottamatta, kannattivat aluksi Othoa. Germanian ja Britannian legioonat eivät suostuneet vannomaan valaa Otholle ja Britannian maaherra Trebellius Maximus joutui jopa pakenemaan provinssistaan Vitelliuksen luokse. [16]

Lusitaniassa Otho oli saanut paljon kokemusta hallinnollisista tehtävistä, jota hän pystyi hyödyntämään keisarina ollessaan. Hänen aiempi huoleton elämäntyylinsä kuitenkin nakersi luottamusta ja senaatin erimielisyydet pretoriaanikaartin kanssa vaikeuttivat Othon keisariutta.[17]

Vitellius

Samanaikaisesti Germanian legioonat olivat kuitenkin jo huudattaneet Vitelliuksen keisariksi.[17] Othon vallankaappaus ei muuttanut Vitelliuksen suunnitelmia. Hänen kapinansa oli suunnattu yhtä paljon Galbaa, kun tämän lähipiirinsä jäseniä vastaan. Vitellius ei kuitenkaan omaksunut Augustuksen titteliä vaan halusi senaatin hyväksynnän. Tämän saadakseen hänen täytyi kuitenkin saada Rooma valtaansa. Vitelliuksen joukot olivat jo luultavasti matkalla ennen kun tieto Othon vallankaappauksesta saapui Vitelliuksen luokse. Vitelliuksen kannattajat etenivät kahden armeijan voimin kohti Italiaa. Eteläisempää armeijaa johti Valens ja pohjoisempaa Caecina.[16]

Otho toimi heti kun hän sai kuulla Vitelliuksen joukkojen olevan matkalla. Hän määräsi Balkanilla olleita joukkoja marssimaan Pohjois-Italiaan. Oli selvä etteivät Vitelliuksen joukot pääsisi Alppien yli ennen kevään tuloa (yleensä maalis- tai huhtikuussa). Pohjois-Italian ainut heikko kohta oli Via Domitia, joka kulki meren rantaa myöden. Helmikuussa Via Domitiaa vartioimaan saapui joukkoja, joita johti Othon vallankaappaukseen osallistuneita upseereja. Korsican maaherra Deimus Picarius julistautui yllättäen Vitelliuksen kannattajaksi, mutta hänet murhattiin pian. Myös Alpes Maritimaen maaherra Marius Maturus siirtyi Vitelliuksen leiriin ennen kun Vitelliuksen armeija oli päässyt hänen avukseen. Othon joukot valtasivat Alpes Maritimaen. Othon joukot estivät näin Valensia lähettämästä nopeaa ratsuväkeään rantatietä pitkin Roomaa kohti. Otho ei kuitenkaan pystynyt ennakoimaan aikaista kevättä. Maaliskuun alussa Caecina murtautui Alppisolien läpi 18 000 sotilaan voimin. Caecina eteni aina Cremonaan asti ilman suurempaa vastarintaa.[18]

Othon tilanne oli erittäin tukala sen jälkeen kun vihollisen armeija oli päässyt Italiaan ja Tonavan legioonat eivät olleet vielä päässeet perille. Kaikesta huolimatta Othon upseerit saavuttivat Caecinasta joukon voittoja. Annius Galluksen johtamat kolme pretoriaanikohorttia ja Vestricius Spurinnan johtamat kaksi pretoriaanikohorttia ja Legio I Adiutrix löivät Caecinan takaisin Cremonaan. Otho lähti itse Roomasta 14. maaliskuuta, mukanaan kaikki saatavilla olevat joukot. Mukaansa hän otti kaikki epäluotettavina pidetyt senaattorit, jotka jätettiin Mutinaan, jossa heitä voitiin pitää silmällä. Otholla oli ehkä noin 15 000 sotilasta. Caecinalla oli selvä ylivoima. Huhtikuun alussa Caecina sai kuulla, että Valens oli myös ravannut tiensä Italiaan. Caecina päätti toimia ennen kun hänen rivaalinsa pääsi paikalle. Caecian yritti saada Othon joukot väijytykseen Ad Castores nimisellä paikalla, noin 12 roomalaisen mailin päästä Cremonasta. Tämä juoni kostautui kuitenkin ja Caecina kärsi uuden tappion. Otho oli selvästi alakynnessä kun Valensin joukot pääsivät Cremonaan. Paikalle alkoi kuitenkin saapua Pannoniasta tulleita joukkoja. Moesian legioonat pääsisivät kuitenkin paikalla vasta kuukauden päästä. [19]

Sotilaallisesta näkökulmasta Othon olisi ollut viisasta odottaa lisäjoukkoja. Keisari neuvotteli consiliuminsa kanssa 12. huhtikuuta Bedriacumissa. Neuvostoon kuului ainakin Othon veli Titianus, pretoriaaniprefekti Proculus sekä Suetonius Paulinus ja Marius Celsus. Mukana olivat luultavasti myös paikalla olleiden legioonien komentajat. Othon puolelle oli saapunut suurin osa XIII legioonasta 7. huhtikuuta. Yhteensä Otholla oli ehkä vajaat 30 000 sotilasta. Vastustajilla oli miltei 50 000 sotilasta. Vielä saapumatta olivat kuitenkin arvossa pidetty XIV legioona, VII legioona ja Dalamatiasta matkalla ollut XI legioona. Ainakin pari legioonaa olisi päässyt paikalle 15. huhtikuuta mennessä. Suetonius Paulinus ehdotti että Othon olisi paras odottaa lisäjoukkoja, koska Vitelliuksen kannattajille ei ollut tiedossa lisäjoukkoja Germaniasta ainakaan vähään aikaan. Paulinus ehdotti että odotettaisiin ainakin 16. tai 17. päivään, ehkä jopa viikkoja, ennen taistelun aloittamista. Marius Celsus ja Annius Gallus vastustivat Paulinuksen ehdotusta. Syy miksi he ehdottivat että hyökättäisiin heti ei ole säilynyt lähteissä. Syyt voidaan kuitenkin rekonstruoida. Odottaminen voisi vähentää joukkojen taisteluhalukkuutta. Vihollisella oli vain kolme legioonaa (XXI, I Italica ja V). Otholla taas oli I Adiutrix, XIII ja osia XIV:sta. Lisäksi Otholla oli lähes legioonan verran pretoriaaneja. Suetoniuksen arvio joukkojen määrästä ei ehkä ollut kovin uskottava. Lisäksi tiedettiin että Vitelliuksen joukot rakensivat parasta aikaa siltaa Caecinassa. Siltaa pitkin vihollinen pääsisi kiertämään Othon joukot ja tekemään ryntäyksen Roomaa kohtaan. Lisäksi Mutinassa olleisiin senaattoreihin ei voinut luottaa jos Vitelliuksen joukot valtaisivat Rooman. [20]

Otho tiesi että Vitelliuksen kannattajat voisivat jakaa armeijansa ja lähettää osan Roomaa vastaan. Othon oli pakko estää Vitelliuksen joukkoja pääsemästä etelään. Otho päätti taistella. 14. huhtikuuta käytyä taistelua kutsutaan Cremonan ensimmäiseksi taisteluksi tai Bedriacumin taisteluksi. Keisarilliset joukot marssivat 20 kilometriä taistelukentälle ja saivat vihollisen yllätettyä. Aluksi Othon joukot menestyivät. Pitkä marssi, vaikea taistelukenttä, vihollisten suuri määrä ja Vitelliuksen upseerien kokemus olivat lopulta liikaa Othon vähille joukoille. Othon joukot väittivät että heidät oli petetty. Othon upseereista Suetonius Paulinus ratsasti heti Vitelliuksen luokse anomaan armoa. Marius Celsus, Salvius Titianus ja muita upseereja antautuivat seuraavana päivänä. Otho itse oli odottanut taistelun ratkaisua Brixellumissa, noin 20 kilometrin päässä taistelukentästä.[21]

Kuolema

Cremonan tappion jälkeen Otholla oli vielä mahdollisuus yrittää estää Vitelliuksen joukkoja vielä muutaman päivän ajan siinä toivossa että Pannoniasta matkalla olevat legioonat pääsisivät paikalle. Oli tosin epävarmaa tulisivatko Pannonian legioonat taistelemaan Othon puolesta.[22] Otho teki itsemurhan 16. huhtikuuta ollessaan 36 vuotias.[17] Antiikin lähteiden mukaan Otho tutki illalla kahta miekkaa ja valitsi niistä yhden. Hän laittoi miekan tyynynsä alle ja nukkui sikeästi yön yli. Aamulla Otho heittäytyi miekkansa päälle. [23]

On kerrottu, että riistämällä henkensä hän olisi yrittänyt estää sisällissodan,[24] jolloin hän olisi uhrautuvin Rooman keisareista. Dio Cassius kertoo: "Elettyään miehistä häpeämättömimmin - hän kuoli uljaimmin. Otettuaan imperiumin valtaansa mitä rikollisimmin - hän jätti sen kunniakkaimmin".[25] Otho ei voinut tietää että hänen kuolemansa vapautti Rooman sisällissodan kammoilta vain muutaman kuukauden ajaksi. Othon tekoa pidettiin kuitenkin urhollisena.[22] Plutakhos sanoo että Otho "ei elänyt kunniallisemmin kuin Nero, mutta kuoli jalommin." Plutarkhos kertoo myös sotilaiden surreen Othoa suuresti.[26]

Senaatti julisti Vitelliuksen keisariksi 19. huhtikuuta. Hän armahti osan Othon kannattajista ja saapui Roomaan kesäkuussa. Rauha ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun Vespasianus julistettiin keisariksi 1. heinäkuuta Aleksandriassa.[27]

Keisari Otho.

Henkilönä

Suetonius kertoo ettei Otho ruumiiltaan vastannut henkistä suuruuttaan. Hän oli nimittäin lyhytkasvuinen, heikkojalkainen ja vääräsäärinen. Lisäksi hän välitti ulkonäöstään yhtä paljon kuin nainen. Otho käytti peruukkia ja ajoi partansa joka päivä. Lisäksi hänen kerrotaan kostuttaneen kasvojaan kostealla leivänpalalla joka aamu, uskoen tämän estävän parran kasvamisen.[28]

Antiikin lähteet

Päälähteet Othon elämästä ovat Tacituksen historia (1.50-2.49), Suetoniuksen ja Plutarkhoksen Othon elämäkerrat sekä Dio Cassiuksen historia (64.10-15). Aikakautta käsittelivät myös Cluvius Rufus, Fabius Rusticus ja Plinius vanhempi, mutta heidän teoksensa eivät ole säilyneet nykypäivään.[29]

Lähteet

  • Alan K. Bowman et al.: The Cambridge Ancient History Volume X, The Augustan Empire, 43 BC–AD 69. Cambridge University Press, 2005. ISBN 0-521-30199-8. (englanniksi)
  • Cassius Dio: The Roman history Volume VIII Books 61-70. Loeb Classical Library, translation Earnest Carey, 1961.
  • Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto: Rooman keisarit, s. 106-108. Karisto oy, 2005. ISBN 951-23-4546-3.
  • Kenneth Wellesley, Barbara Levick: The Year of the Four Emperors. Routledge, 2000. ISBN 9780415232289.
  • John Donahue: Otho De Imperatoribus Romanis - An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 12.3.2009.

Viitteet

  1. ↑ Suetonius, Otho 1
  2. ↑ a b c CAH s. 268
  3. ↑ DIR Otho
  4. ↑ a b c Suetonius 1
  5. ↑ a b CAH s.217
  6. ↑ a b c d DIR
  7. ↑ a b c Rooman keisarit s. 106
  8. ↑ a b Rooman keisarit s. 107
  9. ↑ CAH s. 264–266
  10. ↑ Wellesley s. 20
  11. ↑ Wellesley s. 21
  12. ↑ a b CAH s. 267–268
  13. ↑ a b Wellesley s.24-25
  14. ↑ a b c Wellesley s. 27
  15. ↑ Wellesley s.56
  16. ↑ a b CAH s. 269
  17. ↑ a b c Rooman keisarit s. 108
  18. ↑ CAH s. 270
  19. ↑ CAH s. 271-270
  20. ↑ Wellesley s.71-72
  21. ↑ CAH s. 271
  22. ↑ a b CAH s.272
  23. ↑ Plutarkhos, Othon elämäkerta 17.1-3. Tacitus, Historia 2.49
  24. ↑ Dio LXIII s. 213
  25. ↑ Dio LXIII s. 219
  26. ↑ Plutarkhos, Othon elämäkerta 18.2
  27. ↑ CAH s. 272-275
  28. ↑ Suetonius, Otho 12
  29. ↑ DIR Otho note #1

Kirjallisuutta

  • Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita. (Antikens historier, 1959.) Suomennos: Maija Westerlund. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2004. ISBN 951-0-18515-9.


Edeltäjä:
Galba 		Rooman keisari
  		Seuraaja:
Vitellius
Edeltäjä:
Ser. Sulpicius Galba Imp. Caesar Augustus II ja Titus Vinius 		Rooman konsuli Seuraaja:
Imp. Caesar Vespasianus Augustus II ja T. Caesar Vespasianus
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Otho&oldid=7147968”