Auxilia-joukot

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rooman Auxilia-joukot ylittävät Tonavan keisari Trajanuksen käymissä Daakian sodissa 101–106 jaa. Auxilia-joukot eroittaa heidän käyttämistään ovaaleista kilvistä, kun taas Rooman joukot käyttivät suorakulmaisia Scutum-kilpiä.
Linkomies kuvattuna Trajanuksen pylväässä. Muotin mukaan tehty reliefi näytteillä Victoria and Albert -museossa, Lontoossa.

Auxilia-joukot (lat. auxiliarius, monikko auxiliarii) olivat Rooman armeijan tukijoukkoja. Auxiliat toimivat legioonien tukena esimerkiksi jousimiehinä, keihäsmiehinä (joita käytettiin ratsuväkeä vastaan), kevyenä jalkaväkenä, ratsuväkenä, jousiratsuväkenä, linkomiehinä, keihäänheittäjinä ja raskaana jalkaväkenä.

Auxilia-joukkojen käytön syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auxilia-joukot eivät olleet "virallisesti" osa Rooman armeijaa, eikä heillä ollut kansalaisuutta, mutta he olivat erittäin tärkeitä Rooman armeijassa, sillä Rooman kansalaisuus ei ollut yleinen, ja asepalveluksen suorittaminen merkitsi perinnöllisten Rooman kansalaisoikeuksien saamista. (Augustuksen valtakauden aikana Roomassa oli vain noin 7 miljoonaa kansalaista ja koko väkiluku oli lähellä 70 miljoonaa) Toisaalta vain kansalaiset saivat liittyä legioonaan. Auxiliariuksille maksettiin puolet siitä mitä legioonalaisille maksettiin ja heille annettiin kansalaisuus 20 vuoden palvelun jälkeen, jolloin heidät myös kotiutettiin armeijasta. Auxiliariukset olivat halpoja, joten heistä tuli erittäin tärkeitä rajajoukkoja etenkin myöhemmin, kun Rooman valtakunta siirtyi puolustukseen. Kun Caracalla vuonna 212 taloudellisista syistä antoi lähes kaikille kansallisuuden, ero legioonalaisten ja auxiliariusten välillä tuli lähes mitättömäksi. Myöhemmin auxiliariuksia alettiin rekrytoida Rooman kansalaisista.

Auxilia-joukkojen tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmin käytettyjä auxilioita olivat kuitenkin jousimiehet, keihäsmiehet ja ratsuväki. Ratsuväkeä roomalaisilla oli joskus liiankin vähän, joten he usein palkkasivat auxilia-ratsuväkeä (equites auxiliarii) muun muassa germaaneista, numidialaista, skyyteistä, sarmaateista ja alaaneista, joista saatiin luultavasti parasta ratsuväkeä. Keihäsmiehiä saatiin lähes mistä tahansa. He käyttivät peruskeihästä eikä Pilum-keihästä, joka oli tarkoitettu heittokeihääksi. Todella hyviä jousimiehiä saatiin esimerkiksi Palestiinasta, Palmyrasta ja Kreetalta. Erittäin hyviä linkomiehiä saatiin puolestaan Baleaareilta. Heitä käytettiin legioonassa, koska linkojen etuna oli se, että kivet olivat vaikeasti havaittavissa ilmassa niiden pienuuden takia. Lisäksi linkomiehet olivat melko tehokkaita ei-panssaroituja kohteita vastaan ja heiltä loppuivat harvoin ammukset toisin kuin jousimiehiltä. Sitäkin tärkeämpää oli, että linkomiehet ja jousimiehet täydensivät toisiaan. Nuolet iskeytyivät kohteisiinsa korkeahkon lentoratansa vuosi yläviistosta. Tämä pakotti vastapuolen taistelijat nostamaan kilpensä niitä vastaan siten, että alaruumis tai ainakin jalat ja nivuset jäivät suojattomiksi. Linkomiesten samaan aikaan ampumat ammukset sen sijaan lensivät huomattavasti suoremmassa linjassa ja saattoivat näin paljastuneet ruumiinosat vaaraan.

Monet auxiliariukset suorittivat myös armeijassa siviiliammattitutkinnon. Kaikkien aikojen tunnetuin auxiliarius lienee ollut apostoli Paavalin isä, joka oli oppinut auxiliariuksena teltantekijän ammatin ja saanut perinnöllisen Rooman kansalaisuuden.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anglim, Simon & Ellenberger, Bengt & Törnquist, Leif: Slagfältet under antiken. Lund: Historiska media, 2005. ISBN 91-85377-42-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Roman Britain, The conquest Encyclopædia Britannica. Viitattu 17.9.2018 (englanniksi).
  • Cheesman, G. L.: The Auxilia of the Roman Imperial Army. Oxford: Claredon Press, 1914. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Goldsworthy, Adrian & Haynes, Ian et al.: The Roman Army as a Community. Portsmouth, Rhode Island: Journal of Roman Archaeology, 1999. ISBN 1-887829-34-2. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Cuff, David Benjamin: The auxilia in Roman Britain and the Two Germanies from Augustus to Caracalla: Family, Religion and 'Romanization'. University of Toronto, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • McLaughlin, Jonathan James: The Transformation of the Roman Auxiliary Soldier in Thought and Practice. University of Michigan, 2015. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Roman Auxilia: The Epic Guide Know the Romans. Viitattu 17.9.2018 (englanniksi).