Afrikannorsut
Malline:Taksonomian alku eläimet – Vaarantunut Malline:Taksonomian kuva Malline:Taksonomian luokitus Malline:Taksonomian kunta Malline:Taksonomian pääjakso Malline:Taksonomian alajakso Malline:Taksonomian luokka Malline:Taksonomian lahko Malline:Taksonomian heimo Malline:Taksonomian suku Malline:Taksonomian luokituksen loppu Malline:Taksonomian jako
- Savanninorsu (Loxodonta africana)
- Metsänorsu (Loxodonta cyclotis)
- Loxodonta adaurora (kuollut sukupuuttoon)
- Loxodonta angammensis (kuollut sukupuuttoon)
- Loxodonta atlantica (kuollut sukupuuttoon)
- Loxodonta exoptata (kuollut sukupuuttoon)
Afrikannorsut (Loxodonta) on suku, joka kuuluu norsujen heimoon. Savanninorsua ja metsänorsua kutsuttiin ennen yhteisnimellä afrikannorsu, mutta ne on todettu nykyään omiksi lajeikseen. Afrikannorsut ovat maalla elävistä nisäkkäistä suurimpia: afrikannorsu voi saavuttaa kuudesta kahdeksaan metriin pituutta ja painoa monta tonnia.
Afrikannorsut ovat uhanalaisia, ja niitä on jäljellä arvioista riippuen muutama sata tuhatta yksilöä. Ennen näitä valtavia eläimiä oli Afrikassa yli 27 miljoonaa, mutta ihmisen toiminta on alentanut kantaa huomattavasti.
Eläintieteilijät kutsuvat norsuja avainlajeiksi (engl. keystone species), sillä ne pitävät asuinalueensa avoimena, kaivavat maasta itselleen tarpeellisia kivennäisaineita ja levittävät siemeniä. Norsut siis muokkaavat merkittävästi elinympäristöään.
Pintatietoa afrikannorsusta
Afrikannorsu eroaa ulkoapäin intiannorsusta korvien ja syöksyhampaiden perusteella. Afrikannorsuilla on suuret korvat, jotka viilentävät sitä kuumina päivinä. Lisäksi afrikannorsujen lajissa sekä naaraille että uroksille kasvavat syöksyhampaat, jotka saattavat venyä jopa 2,5-metrisiksi.
Norsut liikkuvat mielellään hämärässä ja öisin. Päivällä ne hakeutuvat yleensä varjoon tai kylpevät mudassa viilentääkseen itseään ja heittävät hiekkaa päälleen. Urosnorsut ovat keskimäärin 3,2 metriä korkeita, mutta suurin koskaan mitattu norsu saavutti peräti neljän metrin säkäkorkeuden. Afrikannorsunaaras painaa suunnilleen 3 000 kg, se on säkäkorkeudeltaan noin 2,7 m ja pituudeltaan suunnilleen 5,4–6,9 m. Uros taas saattaa painaa kuusi tonnia ja olla pituudeltaan 6–8-metrinen.
Norsujen ainoa luontainen vihollinen on ihminen, joka olikin hävittää kaikki norsut sukupuuttoon. Osaa lajeista ei ehditty pelastaa norsunluukauppiailta ja ne onkin iäksi menetetty.
Tuntomerkit ja biologia
Afrikannorsuilla on litteä otsa, valtavat korvat ja useimmiten kovera keskiselkä. Kärsänpäässä on sormimainen lisäke ylä- ja alareunassa. Kaviokynsiä on tavallisesti etujalassa neljästä viiteen ja takajalassa kolme. Afrikannorsuilla on 21 kylkiluuta, ja niiden nahka on usein ruskean harmaata tai harmaata.
Afrikannorsu on kehittynyt kasvissyöjäksi ja sekä sen hampaat, että suolisto soveltuvat tähän erinomaisesti. Hampaat ovat litteämmät kuin lihansyöjillä ja ne soveltuvat hyvin sitkeiden kasvien jauhamiseen. Savanninorsuilla on neljä suurta hammasta, joista jokainen on 10 cm leveä ja 30 cm pitkä. Nämä hampaat ovat uusiutuvia ja niiden tehtävä on jauhaa kasvisravinto mahdollisimman hyvin. Nuorilla norsuilla on myös 15 maitohammasta, jotka putoavat sen kasvaessa. Suolisto taas on pitkä, kun lihansyöjillä se on lyhyt. Näin kasvisravinto ehtii sulaa suolistossa. Afrikannorsua läheisin elossa oleva suku ovat intiannorsut. Seuraavaksi lähin ryhmä norsuja ovat sireenieläimet. Seuraavat geneettiset sukulaiset ovat jo aika kaukaisia, sillä kavio- ja sorkkaeläinten sekä valaiden kehityslinjat erosivat norsuista jo kymmeniä miljoonia vuosia sitten. Afrikannorsuihin kuului ennen enemmän lajeja kuin pelkästään metsä- ja savanninorsut, mutta nämä lajit ovat jo kuolleet sukupuuttoon.
Biologit pitävät norsuja poikkeuksellisen älykkäinä eläiminä ja niiden aivot ovatkin tavallista monimutkaisemmat. Norsuilla on hyvä muisti ja laumojen johtajat saattavat muistaa lapsuudessa kulkemansa reitit ja vesistöjen sijainnit, vaikka viime käynnistä olisikin kulunut jo vuosikymmeniä. Onkin olemassa sanonta, jonka mukaan "norsu ei koskaan unohda", mutta tätä ei ole koskaan onnistuttu todistamaan. Afrikannorsut ovat älykkäämpiä kuin aasiannorsutlähde?.
Kanta
Vielä puoli vuosisataa sitten Afrikassa oli luonnonvaraisena noin viisi miljoonaa yksilöä, mutta 1970- ja 80-lukujen norsunluukauppa sai kannan romahtamaan dramaattisesti. Miljoonia yksilöitä teurastettiin syöksyhampaiden takia, kunnes 1989 astui voimaan kansainvälinen norsunluun vientikielto. Tuolloin afrikannorsujen kanta oli kutistunut suunnilleen puoleen miljoonaan yksilöön. Suojeltuja norsuja kuitenkin metsästettiin yhä, tosin norsunluun kysyntä oli vähentynyt huomattavasti länsimaissa. Japanissa kysyntä sen sijaan pysyi kovana ja jotkut ryhtyivät hyödyntämään tätä rikkoen kansainvälisiä sopimuksia. Nämä salametsästäjät ovatkin nykyään yksi norsujen pahimpia huolia elinympäristön muutoksien ohella.
Huolimatta norsunluun vientikiellosta ei kanta ole kasvanut kovinkaan paljon. Nykyään luonnossa tavataan arviolta 400 000–660 000 afrikannorsua [1]. Norsukantaa on yritetty saada kasvamaan erilaisilla luonnonsuojeluhankkeilla, mutta monet niistä ovat epäonnistuneet, sillä niissä ei ole otettu huomioon paikallisen väestön tarpeita. Yksi onnistuneimmista hankkeista on 4 200 km² laajuinen Dzanga-Sanghan kansallispuisto, joka lukeutuu Keski-Afrikan viimeisiin alueisiin, joissa kasvaa luonnontilassa olevaa trooppista metsää. Alue tunnetaan poikkeuksellisen monipuolisesta ja runsaasta eläimistöstään, mutta pääpaino on kuitenkin norsujen suojelussa.
Norsujen tarkasta lukumäärästä ei ole tietoa, sillä kannan laskeminen on vaikeaa. Laskeminen voidaan suorittaa kahdella tavalla: helikopterista tai maastosta. Molemmissa on huonot puolensa: Helikopterista voidaan laskea vain savanneilla ja muilla aukeilla paikoilla elävät norsut, kun metsien ja muiden alueiden norsut eivät erotu puiden seasta. Maastosta laskeminen taas vie aikaa ja koko kannan kartoittaminen tällaisella tekniikalla olisi täysin mahdotonta.
Elinalueet
Afrikannorsuja tavattiin aikanaan koko Afrikan mantereella lukuun ottamatta aavikkoalueita. Nykyään niitä esiintyy hajanaisesti Saharan etelänpuolisilla alueilla lukuun ottamatta aavikkoja (kuten Kalaharia). Afrikannorsuja on kahta lajia (metsä- ja savanninorsut) joiden esiintymisalueet vaihtelevat. Norsuja tavataan muun muassa savanneilla, suoalueilla, vuoristoseuduilla ja metsissä.
Viime aikoina norsut ovat menettäneet elinalueitaan ihmisille. Lisäksi aavikoituminen on pakottanut jotkut norsut muuttamaan. Tavallisen afrikannorsulauman reviiri on laajuudeltaan 14–3 120 km².
Vaikka alueet, joilla norsuja tavataan, ovat laajoja, ne ovat silti hajanaisia. Kanta tällaisilla hajanaisilla alueilla on sangen pieni eikä kovinkaan vakaata, vaan vakaa kanta on vain eteläisessä Afrikassa, missä norsuja esiintyy luonnonpuistoissakin jo liiaksi asti.
Jakautuminen valtioittain
Jakauma perustuu arvioon, jonka mukaan afrikannorsuja olisi luonnonvaraisena n. 550 000 yksilöä. [2] Arvio on vuodelta 2000.
- Tansania n. 98 000 norsua
- Botswana n. 90 000 norsua
- Kongon demokraattinen tasavalta n. 83 500 norsua
- Gabon n. 82 000 norsua
- Zimbabwe n. 81 000 norsua
- Sambia n. 33 000 norsua
- Kenia n. 25 000 norsua
- Namibia n. 12 000 norsua
- Kamerun n. 10 700 norsua
- Etelä-Afrikan tasavalta n. 10 000 norsua
- Angola n. 8 000 norsua
- Keski-Afrikan tasavalta n. 4 300 norsua
- Etiopia n. 2 400 norsua
Lisäksi 17 muussa Afrikan valtiossa on kussakin alle 2 000 norsua.
Uhat
Nykyään pahimmat norsuihin kohdistuvat uhat ovat salametsästäjät ja elinalueiden muutokset. Afrikan väkiluvun kasvaessa tarvitaan yhä enemmän maatalousmaata. Uusien peltojen raivaus pienentää norsujen asuinalueita ja eristää niitä muista alueista. Norsut joutuvat tekemään yhä pidempiä vaelluksia, jotka saattavat koitua norsujen kohtaloksi.
Norsujen suurempaa suojelua vaaditaan eniten rikkaissa teollisuusmaissa, mutta paikallisväestölle asia ei ole yhtä yksinkertainen. He näkevät norsunluun ja -lihan arvokkaana tulonlähteenä. Lisäksi moni on rakentanut tulevaisuutensa juuri peltojen varaan, eivätkä he juuri pidä pelloille ajoittain ryöstöretkiä tekevistä norsuista.
Afrikannorsuja oli 1800-luvun alussa vielä n. 27 miljoonaa [3], mutta tuliaseiden yleistyessä norsukanta pieneni pienenemistään ja oli jo lähellä sukupuuttoakin. Sukupuutto onnistuttiin välttämään kieltämällä norsunluun myynti (vaikkakin muutamalle maalle myönnettiin myöhemmin lupa myydä varastoissaan olevaa norsunluuta Japaniin ja käyttää rahat norsujen suojeluun), mutta kanta ei ole vielä lähtenyt kasvuun. Salametsästäjät verottavat kantaa edelleen, mutta kaikista suurin uhka on aavikoituminen ja ihmisen tapa raivata peltojaan ja samalla tuhota norsujen elinalueita.
Myös ihmisten keskinäiset konfliktit saattavat vahingoittaa norsukantoja. Suurin osa Mosambikin norsukannoista kuoli vuonna 1992 päättyneessä sisällissodassa. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että Etelä-Afrikka lahjoitti Mosambikille 1000 norsua kansallispuistoistaan, jotka alkoivat jo olla täynnä norsuja.
Suojelu
Norsut vaativat suojelua, sillä ne ovat uhanalaisia. Norsuja on otettu kansallispuistoihin, joista merkittävimpiä ovat muun muassa Dzanga-Sangha Keski-Afrikan tasavallassa ja Hwangen kansallispuisto Zimbabwessa. Norsujen suojelu luonnonsuojelualueiden ulkopuolella on ongelmallista ja salametsästäjien vahtiminen vaikeaa. Vaikka norsuja pyritään tarkkailemaan, ei kaikkia yksilöitä voida mitenkään valvoa ympärivuorokautisesti. Norsukantojen hupeneminen on saatu pysäytettyä, mutta kanta ei ota elpyäkseen.
Eri maiden on ollut vaikea päästä yhteisymmärrykseen norsujen suojelemisesta, koska norsukantojen tila vaihtelee huomattavan paljon eri valtioiden alueilla. Eräissä maissa kannatetaan norsunluun valvottua kauppaa ja luonnollisesti kuolleista norsuista hankittujen luiden myymistä suojelutarkoituksessa, mutta toiset maat vastustavat tällaista kauppaa hyvin ankarasti. Myös tietyillä alueilla norsukanta on kasvanut sangen suureksi ja vähentänyt muiden eläinten (kuten kirahvien) määrää, joten norsukantaa on pienennetty, mikä tietenkin herättää erimielisyyttä eri maissa. Etelä-Afrikka, Namibia, Zimbabwe ja Botswana ovat esittäneet, että norsunluun rajoitettu kauppa sallittaisiin [4], mutta ehdotus ei ole ainakaan vielä toteutunut.
Ihminen on muuttanut suurimman osan Afrikan mantereesta pysyvästi norsuille elinkelvottomaksi. Suojelun suurimpiin haasteisiin lukeutuvat väestönkasvu, salametsästys ja aavikoituminen, joka uhkaa etenkin pienten kansallispuistojen populaatioita.
Norsukannan pienentymisestä nykyiseen tilaansa voidaan syyttää paljolti norsunluuteollisuudesta. Arvioidaan, että nykyäänkin markkinoilla olevasta norsunluusta 80 % on hankittu laittomasti. Vuoden 1800-luvun lopun norsunluun kauppaamista rajoittavat sopimukset olivat ensimmäiset edistysaskeleet norsujen suojelemisessa. Lainsäädännön muutosten lisäksi ensimmäisen maailmansodan jälkeinen norsunluun hintojen putoaminen ja kysynnän väheneminen olivat norsujen suojelun kannalta hyvin myönteisiä tapahtumia.
1970-luvun alussa alkanut massiivinen norsunluun myynti kuitenkin muutti tilannetta paljon ja kanta putosi miljoonia yksilöitä, kunnes 1989 kiellettiin norsunluun myynti. Tämä kielto oli yksi suurimmista edistysaskelista norsujen suojelemisessa. Norsuja tapetaan kuitenkin edelleen salassa, jotta Kaukoidän laittomat markkinat saataisiin tyydytetyiksi.
Afrikannorsujen kantaa ei voida kasvattaa ottamalla eläimiä eläintarhan suojiin kuten joitain lajeja, sillä afrikannorsut lisääntyvät hyvin harvoin vankeudessa. Afrikannorsukanta onkin ollut pienenemään päin Afrikan itäisissä ja läntisissä osissa. Kanta on vakaata ja kasvavaa vain eteläisessä Afrikassa.
Norsukannan valvomisessa on myös ongelmana se, että norsujen reviirit ulottuvat usein suojelualueiden ulkopuolelle, eikä norsuja voida sulkea turvalliselle suojelualueelle. Tällaisessa tilanteessa paras keino on mahdollisesti asentaa norsulle radiolähetin, joka ei vahingoita eläintä. Tavallisesti lähetin toimii joko aurinkokennoilla tai paristoilla ja se asennetaan nukuttamalla ensin norsu, jonka jälkeen siihen kiinnitetään lähetin.
Jokainen voi omalta osaltaan suojella norsuja seuraavalla kolmella tavalla: Vältä ostamasta norsunluuta ja ilmianna viranomaisille myyvät tahot, liity norsujen suojelua edistäviin järjestöihin tai tue niitä, sekä suosi norsualueilla mieluiten juuri ekomatkailuun pohjautuvia luontosafareita.
Ravinto
Täysikasvuinen afrikannorsu tarvitsee ravinnokseen n. 10 tonnia kasveja joka kuukausi, eli yli 300 kiloa päivässä. Norsujen pääasiallisena ravintonaan heinää, pensaiden lehtiä, hedelmiä sekä puiden kuorta, lehtiä ja oksia. Lisäksi ne aterioivat usein myös vesiheinää vesistöjen lähistöllä tai uidessaan. Norsujen ravinto vaihtelee niiden elinympäristön mukaan. Esimerkiksi kahdesta lajista pienempi ja tummempi metsänorsu (L.a. cyclotis) elää trooppisella sademetsävyöhykkeellä ja hankki ravintonsa sieltä, kun taas isompi ja vaaleampi savanninorsu (L.a. africanus) elää laajemmalla ja monimuotoisemmalla alueella. Ravintoa etsiessään norsut saattavat päätyä tekemään ryöstöretken pelloille, mikä mutkistaa norsujen ja ihmisten välistä suhdetta jo entisestään.
Afrikannorsujen on juotava päivässä 90–180 litraa vettä, mikä pakottaa ne kuivan kauden vallitessa tekemään pitkiäkin vaelluksia juomaveden perässä.
Lauma ja elämä
Afrikannorsu voi elää jopa 70-vuotiaaksi ja naaras saavuttaa sukukypsyyden kymmenen vuoden iässä ja ovat hedelmällisiä vielä jopa 55–60-vuotiaina. Urosnorsut saavat omia jälkeläisiään suunnilleen parikymppisinä. Norsun kantoaika on hyvin pitkä (22 kuukautta, mikä on pisin kantoaika nisäkkäiden keskuudessa) ja tavallisesti naaralle syntyy yksi poikanen 2,5–9 vuoden välein. Naaras imettää poikasta n. kaksi vuotta, mutta uros jättää lauman vasta kymmenen ikävuoden tienoilla. Aikuista norsua ei uhkaa mikään muu kuin ihminen, mutta vastasyntynyt norsu voi jäädä petoeläinten saaliiksi. Koko lauma osallistuukin keskenkasvuisien suojeluun, mikäli paikalle ilmaantuu petoja.
.jpg)
Norsut ovat hyvin sosiaalisia eläimiä ja ne surevat laumansa jäsenen kuolemaa. Naaraat elävät n. 20–30 yksilön laumoissa, joita johtaa vanhin naaras eli matriarkka. Kasvaessaan naarasnorsu jää äitinsä laumaan, mutta urosnorsu lähtee laumasta ja liittyy eräänlaiseen muutaman uroksen muodostamaan pienempään laumaan. Norsut ovat hyvin seurallisia eläimiä ja naaraiden ja poikasten sosiaalinen järjestäytyminen on hyvin kehittynyttä.
Norsut viestivät keskenään tietynlaisilla kutsuäänillä. Norsu pystyy muistamaan yli sadan toverinsa äänen. Kun Keniassa sijaitsevan Amboselin kansallispuiston norsujen ääniä nauhoitettiin ja sitten soitettiin norsuille saatiin tällaisia tuloksia: Norsut vastasivat tuttuihin ääniin, osittain tuttujen ääniä ne kuuntelivat ja vieraiden äänistä ne suuttuivat ja alkoivat ärsyyntyä. Norsut tunnistivat myös lajitoverinsa äänen, vaikka tämä oli kuollut muutama vuosi sitten.
Afrikannorsut ovat hyvin kiintyneitä laumaansa ja ne surevat toveriensa kuolemaa. Brittitutkimuksessa norsuille annettiin eri eläimien kalloja ja muita jäänteitä, mutta niitä kiinnostivat vain muiden norsujen jäänteet [5]. Norsut palaavatkin usein paikoille, jossa niiden lajitoveri on kuollut, sillä ne saattavat muistaa toverinsa menehtyneen juuri sillä paikalla – onhan norsuilla loistava muisti.
Käytös
Afrikannorsut liikkuvat mieluiten hämärään yöaikaan, sillä silloin on kaikkein viileintä. Valoisasana ja kuumana päivänä ne hakeutuvat puiden varjoihin lepäämään tai kylpevät mudassa heitellen päälleen hiekkaa. Tämän päälle heittelyn syytä ei vielä tiedetä, mutta arvellaan, että se liittyy itsensä viilentämiseen. Afrikannorsuilla on viilentämiseen myös suuret korvat.
Afrikannorsut ovat vaarallisia suuttuessaan ja siksi pedot kiertävätkin täysikasvuiset yksilöt kaukaa. Urosnorsut nahistelevat myös keskenään kuten muutkin eläimet. Ne mittelevät usein valta-asemasta, ja mitä parempi asema sitä paremmat lisääntymismahdollisuudet. Vaikka uros olisikin sukukypsä, se ei pärjää lisääntymiskilvassa ennen parinkymmenen ikää.
Norsut myös vaeltavat paljon etsien hyviä ruoka- ja vesipaikkoja. Vanha matriarkka johdattaa laumansa nuoruudessaan käyttämiensä paikkojen luo, vaikka käynnistä on kulunut jo vuosikausia. Tämän vuoksi norsuilla pitäisi olla paljon tilaa missä kulkea, mutta nykyään ahtaalle ajetut norsut joutuvat kiertämään esim. peltojen kautta talloen samalla satoa.
Norsut ovat luonteeltaan lempeitä, joten ihmisellä ei välttämättä ole vaaraa niiden läheisyydessä – ellei sitten mene liian lähelle. Poikasiaan puolustavat norsut voivat olla hyvin aggressiivisia, eivätkä muutkaan norsut pidä lähelle änkeilevistä tunkeilijoista.
Afrikannorsu ja ihmiset
Afrikannorsujen ja ihmisten suhde on sangen monimutkainen. Monet järjestöt (kuten WWF) ja valtiot pyrkivät säilyttämään lajin elossa ja välttää sukupuuton. Toisaalta paikalliset asukkaat eivät todellakaan pidä norsujen satunnaisesta tavasta ryöstellä peltoa, jolloin ne sekä syövät että tallovat ison osan sadosta.
Paikalliset asukkaat ovat oppineet kouluttamaan norsuja ja käyttämään niitä työjuhtina raskaissa tehtävissä, joihin voimakkaat norsut sopivat hyvin. Norsuja saatetaan myös koristella ja esitellä paraateissa.
Afrikannorsut ovat myös nähtävyyksiä ja turisteille järjestetäänkin maksullisia kierroksia näiden eksoottisten eläinten pariin. Turismista saadut hyvät rahat ovat omalta osaltaan vauhdittaneet norsujen suojelua. Lisäksi norsuista valmistetaan eri maissa erilaisia tuotteita kuten muovisia pienoiseläimiä, puisia veistoksia ja muita tuotteita, joita lomailijat haluavat tuoda matkamuistoina kotimaihinsa.
Norsujen suurta voimaa on aikojen saatossa hyödynnetty muussakin kuin vain rauhanomaisessa työssä. Intiassa on käytetty paikallisia norsuja sodankäynnissä aina 1000-luvulta eaa. lähtien. Eurooppaan sotanorsut levisivät Persian valtakunnan kautta. Hellenismin aikana Euroopassa käytetyt sotanorsut kuljetettiin Intiasta asti Aleksanteri Suuren sotaretken yhteydessä. Pian alettiin Karthagossa ja Egyptissä kouluttaa myös afrikannorsuja sotatarkoituksiin. Kun Karthagolainen sotapäällikkö Hannibal hyökkäsi Rooman valtakuntaa vastaan toisen puunilaissodan aikana otti hän mukaansa 37 sotanorsun joukon, jonka hän vei vaivalloisesti yli Alppien. Sotanorsut herättivät suurta pelkoa ja karthagolaisten tieltä paenneet roomalaiset kertoivat huhuja "kauhistuttavista talonkokoisista eläimistä".
Afrikannorsut kulttuureissa
Ihminen on kuitenkin suhtautunut myös kunnioituksella näitä suuria ja jaloja eläimiä kohtaan.
Afrikassa nämä eläimet eivät ole saaneet yhtä suurta kunnioitusta osakseen kuin Aasiassa – ja varsinkin Intiassa – missä yhdelle suurimmista jumalista (eli Ganeshalle, viisauden ja älykkyyden jumalalle, sekä Shivan pojalle) on annettu norsun pää. Afrikassa näitä eläimiä on pidetty enemmänkin arvokkaana saaliina, vaikkakin norsujen metsästys on ollut hyvin vaikeaa ennen tuliaseiden yleistymistä.
Länsimaisessa kulttuurissa norsuja pidetään yhtenä eksoottisten eläimien vertauskuvista. Afrikannorsu esiintyy Ugandan 500 shillingin setelissä ja Etelä-Afrikan 20 randin setelissä.
Lähteet
- ↑ Afrikannorsut (WWF)
- ↑ Eläinmaailma 2/2000
- ↑ Norsukanta elpyy (Tieteen Kuvalehti nro 8/2005 s. 8
- ↑ Afrikannorsut, valaat ja karettikilpikonnat WWF:n keskeiset toimintakohteet CITES-kokouksessa (WWF)
- ↑ [1]
Kirjallisuutta
- Ian Redmond: Norsut. Sanoma Magazines Finland oy, 1997. ISBN 9513203018.
- WSOY: Norsu ja norsu. WSOY, 1984. ISBN 9510120065.
- Barbara Taylor: Norsut. WSOY, 2001. ISBN 9510259209.