Syngman Rhee

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Syngman Rhee
Syngman Rhee, 1956.
Syngman Rhee, 1956.
Etelä-Korean presidentti
Seuraaja Yun Bo-seon
Henkilötiedot
Syntynyt 18. huhtikuuta 1875
Haeju, Hwanghae, Joseon
Kuollut 19. heinäkuuta 1965 (90 vuotta)
Honolulu, Havaiji, Yhdysvallat
Tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Syngman Rhee, kor. 리승만 Li Sin-men eli Lee Seungman (26. maaliskuuta 187519. heinäkuuta 1965) oli Korean tasavallan eli Etelä-Korean pitkäaikainen presidentti vuodesta 1948 vuoteen 1960. Rhee oli toiminut toita maailmansotaa edeltäneessä Korean pakolaishallituksessa ja sodan aikana hänestä tuli yksi tunnetuimmista Korean itsenäisyystaistelijoista. Koreaa hallinneen Japanin kärsittyä tappion Rhee valittiin Korean tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi vuonna 1948 Korean niemimaan jakautuessa samalla tasavallan hallitsemaan etelään ja kommunistien hallitsemaan Pohjois-Koreaan. Rhee halusi yhdistää Korean ja hän vastusti myös Korean sodan aikaisia rauhanneuvotteluja ennen kommunistien kukistamista. Rauha solmittiin lopulta kuitenkin vuonna 1953. Sodan jälkeen Rheen hallinto alkoi saada yhä enemmän autoritäärisiä piirteitä ja taloudellisten ongelmien ohella se johti hänen hallintonsa yhä kasvavaan epäsuosioon. Epärehellisenä pdiettyjen vaalien jälkeen maaliskuussa 1960 syttyi opiskelijamielenosoituksia, joiden jälkeen Rheen oli lopulta erottava 27. huhtikuuta 1960. Hän eli loppuelämänsä maanpaossa Yhdysvalloissa.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rhee valokuvassa vuodelta 1905.

Nuoruus ja Itsenäisyysseura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syngman Rhee syntyi 26. maaliskuuta 1875 Joseon-dynastian Pyongsanin piirikunnassa Hwanghaen maakunnassa nykyisen Pohjois-Korean alueella. Nuorena Rhee sai ensin perinteisen kungfutselaisen koulutuksen, mutta sittemmin hän opiskeli metodistikoulussa ja hänestä tuli kristitty. Metodistikoulussa hän oppi myös puhumaan englantia. Kansallismielisyyden omaksunut Thee liittyi vuonna 1896 korealaiseen Itsenäisyysseuraan.[1] Soh Jaipil eli tohtori Philip Jaisohnin perustama seura oli Korean ensimmäinen moderni poliittinen liike, joka arvosteli esimerkiksi maan hallituksen politiikkaa ja korruptiota. Sen poliittisiin vaatimuksiin kuului esimerkiksi perustuslaillisen monarkian perustaminen ja länsimaalainen laillisuuskanta hallinnossa. Rhee oli noussut seuran johtohenkilöiden joukkoon. Korean keisarin Gojongin oli aluksi taivuttava joihinkin seuran vaatimuksiin kasvavan painostuksen edessä, mutta 8. marraskuuta 1898 keisari kielsi seuran toiminnan ja määräsi sen johtajat pidätettäväksi. Armeija hajotti seuranneet mielenosoitukset.[2] Rhee oli pidätettynä vuodesta 1898 vuoteen 1904, jolloin hänet viimein vapautettiin. Vapauduttuaan Rhee muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän valmistui maan ensimmäisenä korealaisena Princetonin yliopistosta vuonna 1910.[1]

Korean pakolaishallitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rhee palasi Koreaan vuonna 1910, mutta Japani liitti maan itseensä virallisesti samana vuonna. Rhee muutti takaisin Yhdysvaltoihin, jossa hän asettui Havaijille.[1] Maaliskuun 1. päivän liikkeen mielenosoitusten jälkeen ulkokorealaiset Kiinassa perustivat Korean pakolaishallituksen Shanghaissa huhtikuussa 1919. Rhee valittiin hallituksen johtoon.[3] Rhee toimi hallituksen johdossa seuraavat 20 vuotta muuttaen ensin Shanghaihin ja vuonna 1925 jälleen Havaijille.[1] Pakolaishallitus oli esimerkiksi lähettänyt valtuuskunnan Versailles’n rauhanneuvotteluihin, mutta epäonnistui tavoitteessaan tulla tunnustetuksi Korean legitiimisenä hallituksena.[3] Lopulta hallituksen kiinalaiset toimijat syrjäyttivät Rheen hallituksen johdosta. Rhee siirtyi Washingtoniin, jossa hän yritti saada toisen maailmansodan aikana liittoutuneilta lupausta Korean itsenäisyydestä. Sodan aikana hän nousi tunnetuimmaksi Korean asian ajajaksi Yhdysvalloissa.[1]

Korean tasavalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korean tasavallan perustamistilaisuus 15. elokuuta 1948.
Rhee ja Douglas MacArthur vuonna 1948.

Japanin kärsittyä tappion toisessa maailmansodassa osa Koreaa oli paikallisten kansankomiteoiden hallinnassa. Kansankomiteat perustivat keskuskomitean, joka julisti itsenäisen Korean tasavallan perustetuksi 6. syyskuuta 1945. Rhee valittiin tasavallan nimelliseen johtoon, vaikkakin hän oli vielä tuolloin edelleen Ydhysvalloissa. Rhee palasi maahan myöhemmin syksyllä.[4] Korean niemimaa oli jakautunut sodan jälkeen 38 leveysasteen jakamaan Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeeseen pohjoisessa ja Yhdysvaltojen miehitysvyöhykkeeseen etelässä. Alun perin tarkoituksena oli aikanaan muodostaa yhtenäinen Korea, mutta kylmän sodan alkaessa alueet alkoivat liukua erilleen toisistaan.[5] Rhee ajoi Korean välitöntä itsenäisyyttä ja maan yhdistämistä. Samaan aikaan maltillisempaa linjaa ajaneet korealaisen liikkeen johtajat Song Jin Woo ja Chang Duk Soo murhattiin.[1] Yhdysvallat ei aluksi tunnustanut Rheen johtamaa hallitusta, mutta Korean etenevä jakautuminen kahteen eri valtioon sai sen tukemaan ajatusta hallituksen muodostamista etelässä. YK:n yleiskokous hyväksyi marraskuussa 1947 ehdotuksen koko Korean niemimaan vaaleista. Kun Neuvostoliitto ei päästänyt vaalitarkkailijoita omalle alueelleen, vaalit toukokuussa 1948 pidettiin vain etelässä. Korean konservatiivinen puolue jakautui vaaleissa kahtia. Toista puoliskoa johti Rhee, joka kannatti välitöntä itsenäisyyttä jopa Korean jakautumisen uhalla. Rhee katsoi voivansa yhdistää maan myöhemmin sopivan tilaisuuden tullessa. Rhee oli tuolloin korean itsenäisyystaistelijoista tunnetuin ja hän oli myös järjestänyt järjestöpohjaansa tarmeliaasti. Osa jakautumisen uhan takia itsenäisyyttä vastustaneista oikeistolaisista porvareista boikotoi vaaleja, minkä lisäksi maan vasemmisto oli ajettu maan alle. Rheen puolue voitti vaalit ja hänestä tuli kansalliskokouksen puhemies. Heinäkuussa 1948 hyväksyttiin presidenttivaltainen hallitusmuoto ja Rheestä tulli Etelä-Korean ensimmäinen presidentti. Korean tasavalta perustettiin virallisesti 15. elokuuta 1948. Kuukausi myöhemmin julistettiin pohjoisessa itsenäiseksi Korean demokraattinen kansantasavalta. Molemmat hallitukset pitivät itseään koko Korean niemimaan oikeina edustajina.[4]

Vasta perustettu tasavalta oli taloudellisessa ahdingossa. Maan teollistunein alue oli jäänyt pohjoiseen kun samalla maan väestö kasvoi nopeasti. Suhteellisen pienimuotoinen taloudellinen tuki Yhdysvalloista ei riittänyt ratkaisemaan tilannetta. Budjetti oli alijäämäinen ja teollinen kehitys pysyi paikallaan. Taloudellinen tilanne vähensi Rheen hallituksen kannatusta.[6] Rhee alkoi hallita yksinvaltijaan tavoin. Esimerkiksi pääoppositiopuolueen johtaja Cho Bong Am teloitettiin ja kansalliskokous puhdistettiin Rheen vastustajista.[1] Rhee aloitti toisaalta myös tärkeän maauudistuksen. Japanilaisten entisiä maita jaettiin ja jakojen kohteena olivat myös yli kolmen hehtaarin "suurtilat".[6] Ulkopolitiikassa Rhee ajoi edelleen maan yhdistämistä. Hän omaksui tunnuslauseen "Marssikaamme pohjoiseen" ja pyysi sotilaallista apua Yhdysvalloista. Yhdysvaltojen sotilaallinen apu etelään oli kuitenkin rajallista. Esimerkiksi raskasta aseistusta ei toimitettu, koska tämän pelättiin kannustavan Rheen hallitusta seikkailupolitiikkaan maan yhdistämiseksi. Kuitenkin samaan aikaan Kim Il-sungin johtama pohjoinen sai mittavaa tukea Neuvostoliitolta.[7]

Korean sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Korean sota
Rhee TIME-lehden kannessa maaliskuussa 1953.

Korean sota syttyi 25. kesäkuuta 1950, kun Pohjois-Korean joukot ylittivät maiden vastaisen rajan. Etelän armeija kärsi nopeasti huomattavia tappioita ja pääkaupunki Soul menetettiin vain muutaman päivän kuluessa. Pohjoisessa oli uskottu kommunisteilla olevan laajaa kannatusta ja etelän romahtavan nopeasti, jolloin länsivaltojen olisi ollut hyväksyttävä tilanne tapahtuneena tosiasiana. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Rheen johtama etelä jatkoi vastarintaa tappioista huolimatta. Tämä mahdollisti Yhdysvaltojen puuttua asiaan. Korean tilanne nähtiin laajemmassa mittakaavassa kommunistien vaikutusvallan leviämisessä, joka uhkaisi myös muuta maailmaa. Harry S. Truman määräsi yhdysvaltojen asevoimat puuttumaan tilanteeseen etelän puolella jo kesäkuussa. Pohjoinen tuomittiin YK:n turvallisuusneuvoston kokouksissa, joita neuvostoliitto boikotoi, jolloin sodalle saatiin kansainvälinen tuki. Yhdysvaltojen ja YK:n joukkojen puuttuminen sotaan käänsi tilanteen pohjoista vastaan. 26. lokakuuta 1950 YK:n joukot olviat edenneet jo pohjoisen Kiinan vastaiselle rajalle. 25. marraskuuta tilanteeseen puuttui kuitenkin Kiina, jonka joukot hyökkäsivät YK:n joukkoja vastaan. YK:n joukot ajettiin takaisin kohti etelää, mutta keväällä 1951 taistelut olivat jääneet jumiin suurin piirtein 38. leveysasteen paikkeille. Molemmat osapuolet alkoivat lopulta suunnitella sodan päättämistä. Rhee oli kuitenkin rauhan solmimisen kannalta vastahakoinen.[8] Rhee yritti jopa sabotoida alkaneita rauhantunnusteluja. Osapuolten alustavan sopimuksen mukaisesti sotavangit olisi luovutettu takaisin pohjoiseen, mutta kesäkuussa 1953 Rhee vapautti 25 000 eteläkorealaisten ottamaa sotavankia, jotka halusivat jäädä etelään.[1] 27. heinäkuuta 1953 päästiin kuitenkin lopulta sodan päättäneeseen aseleposopimukseen. Rheen hallitus ei suostunut allekirjoittamaan sopimusta, mutta ilmoitti kuitenkin aikovansa noudattaa sitä. Korea oli jakautunut lopullisesti kahteen blokkiin.[9]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rheen hallintoa vastustavia mielenosoittajia huhtikuussa 1960.

Rhee oli valittu uudestaan presidentiksi sodan aikaisissa vaaleissa 1952. Sodan aikana hän ajoi myös läpi säädöksen, jonka mukaan presidentti valittaisiin kansanvaaleilla, mikä heikensi häntä vastustaneen opposition asemaa. Vuonna 1954 Rheen puolueen hallitsema kansalliskokous muutti myös perustuslakia siten, että Rheen oli mahdollsita asettua uudelleen ehdolle laissa määritellystä kahdesta virkakaudesta huolimatta. Rhee valittiin jälleen presidentiksi vuonna 1956. Rheen näkemys oli, että "hyvä poliittinen järjestelmä vaati hyviä ihmisiä ja hyvät ihmiset tarvitsivat oikeata ajattelua". Hänen vastustajiaan vangittiin ja osaa jopa kidutettiin. Rheen autoritaarisuus ja edelleen jatkuva huono taloudellinen tilanne lisäsivät hänen hallituksensa vastustusta. Maaliskuussa 1960 järjestettiin jälleen presidentinvaalit, joita ei pidetty vapaina tai rehellisinä.[10] Rheen sanottiin saaneen yli 90 % äänistä, kun vielä vuonna 1956 hänen kannatuksensa oli ollut 55 %.[1] Opiskelijat alkoivat järjestää mielenosoituksia, jotka tulivat tunnetuksi huhtikuun 19. päivän opiskelijakansannousuna. Mielenosoituksista syntyi kuollonuhreja ja Rheen vastainen paine kasvoi.[10] Kansalliskokous ja Yhdysvallat alkoivat vaatia Rheen eroa. Lopulta 27. huhtikuuta 1960 Rhee suostui eroamaan ja hän lähti maanpakoon Yhdysvaltoihin. Rhee kuoli Honolulussa Havaijilla 19. heinäkuuta 1965.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ilmari Vesterinen, Juha Janhunen ja Tauno-Olavi Huotari: Korea - Kolme ovea tiikerin valtakuntaan. Gaudeamus Helsinki University Press, 2000. ISBN 978-951-662-797-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Syngman Rhee Encyclopaedia Britannica. Viitattu 19.5.2019. (englanniksi)
  2. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 147-149
  3. a b Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 165-168
  4. a b Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 170-172
  5. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 169-170
  6. a b Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 172-174
  7. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 178-180
  8. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 180-184
  9. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 184-185
  10. a b Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 218-219

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]