Maaliskuun 1. päivän liike
Maaliskuun 1. päivän liike (kor. 삼일운동, sam-il undong) oli Korean miehityskaudella käynnistynyt korealaisten itsenäisyyttä kannattanut liike japanilaisia miehittäjiä vastaan vuonna 1919. 1. maaliskuuta alkaneiden mielenosoitusten tarkoituksena oli saavuttaa kansainvälistä huomiota ja saada Japani luopumaan Koreasta kansainvälisen painostuksen kautta. Kun kansainvälistä tukea ei kuitenkaan saatu, japanilaiset saattoivat tukahduttaa liikkeen väkivaltaisesti. Liikkeen tukahduttaminen vaikutti kuitenkin edelleen kansallistunteen ja japanilaisten vastaisuuden kasvuun. Nykyisin 1. maaliskuuta on kansallinen merkkipäivä sekä Pohjois-Koreassa, että Etelä-Koreassa.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japani oli alkanut kilpailemaan läntisten suurvaltojen kanssa pyrkien lisäämään vaikutusvaltaansa Itä-Aasiassa, josta haluttiin markkina-alueita maan kehittyvälle teollisuudelle ja raaka-aineita ja elintarvikkeita Japanille. Korean niemimaata hallinnut Joseon-dynastia alistettiin Japanin protektoraatiksi marraskuussa 1905 ja elokuussa 1910 Koreasta tehtiin suoraan Japanin alainen siirtomaa. Kehitys ei tapahtunut ilman paikallista vastarintaa, vaan jo vuonna 1905 oli alettu muodostaa korealaisia vapaaehtoisjoukkoja japanilaisia vastaan. Korealaiset sissit kävivät lukuisia yhteenottoja japanilaisia vastaan, mutta liikehdintä tukahdutettiin pääosin vuoteen 1910 mennessä.[1]
Vaikka aseellinen vastarinta tukahdutettiin, japanilaisten vastainen mieliala kyti edelleen pinnan alla. Ensimmäinen maailmansota oli päättynyt vuonna 1918 ja vuonna 1919 alkoivat Pariisin rauhanneuvottelut rauhansopimuksen luomiseksi voittaneiden ja hävinneiden välille. Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson oli esittänyt, että rauhan tuli perustua kansojen itsemääräämisoikeudelle. Helmikuussa 1919 noin 600 Tokiossa opiskellutta korealaista kokoontui ja hyväksyi manifestin, jolla he vetosivat Yhdysvaltojen esittämään ajatukseen kansojen itsemääräämisoikeudesta. Opiskelijoiden manifesti alkoi levitä Koreassa ja ajatus itsenäisyysliikkeestä heräsi uudelleen.[2]
Liike ja sen tukahduttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
3. maaliskuuta 1919 oli tarkoitus järjestää Korean entisen keisarin Gojongin hautajaiset. Entistä keisaria pidettiin Korean yhtenäisyyden ja itsenäisyyden symbolina. Korean itsenäisyyttä kannattaneet päättivät käyttää tilaisuutta hyödykseen mielenosoituksen toteuttamiseksi Korean itsemääräämisoikeuden puolesta. Korealaisista kristityistä, cheondogyo-liikkeen jäsenistä ja muutamista buddhalaisista koostunut joukko oli valmistellut Soulissa itsenäisyysjulistuksen, joka oli tarkoitus lukea julki 1. maaliskuuta eli muutamaa päivää ennen hautajaisia Soulin Pagoda-puistossa. Paikalle saapui joidenkin arvioiden mukaan jopa 300 000 korealaista. Itsenäisyysjulistuksen laatijat eivät itse saapuneet lopulta paikalle ehkäpä suurta joukkovoimaa peläten, mutta mielenosoittajat kulkivat pitkin Soulin katuja huutaen itsenäisyyttä kannattaneita iskulauseita ja kantaen tuolloin kiellettyä Korean lippua. Mielenosoituksia alkoi ilmetä myös Soulin ulkopuolella muualla Koreassa ja liikehdintä sai yhteisnimityksen maaliskuun 1. päivän liike.[2]
Maaliskuun 1. päivän liike alkoi rauhallisesti ja toiveena oli, että mielenosoittajat saisivat ulkovallat puolelleen ja Japani taipuisi korealaisten vaatimuksiin kansainvälisestä painostuksesta. Tukea odotettiin etenkin Yhdysvalloilta, mutta pian huomattiin, että maailmansodan voittaneet valtiot eivät olleet valmiita puuttumaan liittolaisensa Japanin siirtomaaongelmiin. Japanilaiset reagoivat mielenosoituksiin julistamalla 2. maaliskuuta poikkeustilan ja Koreassa olleita japanilaisjoukkoja vahvistettiin. Japanilaisten otteiden koventuessa koventui myös korealaisten liikehdintä. Kun korealaiset olivat jääneet ilman ulkopuolista tukea japanilaiset kykenivät kuitenkin jälleen kerran tukahduttamaan liikkeen väkivaltaisesti toukokuuhun 1919 mennessä.[2]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japanilaisten virallisten tilastojen mukaan maaliskuun 1. päivän liikkeen tukahduttamisen aikana sai surmansa 7 500 korealaista ja todellinen luku saattaa olla virallisia lukuja korkeampi. Haavoittuneita oli samojen lähteiden mukaan 15 0000 ja noin 47 000 korealaista pidätettiin maaliskuun ja toukokuun välisenä aikana.[2]
Tappioon päättynyt maaliskuun 1. päivän liike loi omalta osaltaan uudenlaista kansallistuntoa myös niihin korealaisiin, jotka eivät olleet aiemmin juuri kiinnostuneita politiikkaan osallistumisesta. Japanilaisten kovakätiset tukahduttamistoimet lisäsivät japanilaisvastaisuutta. Korealaiset jatkoivat aseellista vastarintaa korean ja Mantšurian välisellä rajaseudulla ja vuonna 1919 ulkomailla vaikuttaneet korealaiset perustivat Korean "väliaikaisen hallituksen".[2] Nykyisin 1. maaliskuuta on kansallinen merkkipäivä sekä Pohjois-Koreassa, että Etelä-Koreassa.[3]
Ankarien tukahduttamistoimien jälkeen japanilaiset myöntyivät kuitenkin joihinkin uudistuksiin Koreassa. Seuraavat kymmenen vuotta Koreassa seurattiin vähäisemmän sulauttamispyrkimyksen "kulttuurillista hallintoa" (bunka seiji), joka kuitenkin päättyi Japanin siirtyessä oikeistolaisempaan ja kansallismielisempään politiikkaan 1930-luvulla.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vesterinen & Janhunen & Huotari: Korea, kolme ovea tiikerin valtakuntaan. Gaudeamus, 2000. ISBN 951-662797-8.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maaliskuun 1. päivän liike Wikimedia Commonsissa
