Sotilasarviot Ukrainan sodasta 2022

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

24. helmikuuta 2022 Venäjä aloitti hyökkäyksen Ukrainaan, jossa pyrki ennen kaikkea nopeasti strategisella, Valko-Venäjältä ja Venäjältä tehdyllä iskulla valtaamaan pääkaupunki Kiovan. Tämän epäonnistuttua Venäjä veti joukkonsa lopulta pois Kiovan luota ja keskittyi haltuun saamaansa Etelä-Ukrainaan ja rintamahyökkäykseen Itä-Ukrainan Donbassin alueella. Artikkeliin on kerätty sotilasasiantuntijoiden arvioita sodan kulusta niin fyysisellä taistelukentällä, kuin tietojärjestelmissä ja viestimissä.

Hyökkäyksen alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaiset sotilasasiantuntijat arvostelivat alusta lähtien Ukrainan viivyttelyä liikekannallepanossa, joka virallisesti pantiin toimeen vasta ensimmäisen hyökkäyspäivän iltana. Samaten esitettiin epäilyjä siitä, ettei hyökkääjän etenemistä ollut etukäteen valmistauduttu hidastamaan kaikin käytettävissä olevin estein. Pääkaupunki Kiovan saartamisyritystä pidettiin todennäköisenä. Tulevaisuuden sotataidon apulaissotilasprofessori Antti Paronen Maanpuolustuskorkeakoulusta arvioi Venäjän jopa päättäneen hyökkäyshetken nimenomaan Ukrainan puolustusvalmistelujen vaiheen perusteella.[1][2][3]

Toisaalta joitakin päiviä ennen hyökkäyksen alkamista Venäjän hyökkäystä kuvailtiin joskus myös epätodennäköiseksi. Sotataidon laitoksen johtaja eversti Petteri Kajanmaa arvioi haastattelussa 14. helmikuuta hyökkäyksen olleen lähipäivinä epätodennäköinen ja Venäjälle kannattamaton. Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Tuomas Forsberg kuvaili samassa haastattelussa ainakin laajamittaista hyökkäystä epätodennäköiseksi. Molemmat uskoivat jännittyneen tilanteen kestävän pitkään.[4]

Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-tutkimusryhmän johtaja, everstiluutnantti Simo Pesu kommentoi asiaa 25. helmikuuta kertomalla, ettei hyvää kuvaa puolustajan etukäteisvalmisteluista ollut saatavilla. Ukrainan hallitus saattoi katsoa tärkeämmäksi pitää omat kansalaiset rauhallisina. Sotilaallisia yksityiskohtia piti Suomessa päätellä paljolti sosiaalisen ja yleisen median raporteista.

Venäjä oli iskenyt Ukrainan asevoimien logistisiin kohteisiin ja johtamispaikkoihin ilmasta. Se oli myös aloittanut kuudesta eri suunnasta maahyökkäyksen. Luhanskin ja Donetskin alueen hyökkäys käytännössä sitoi siellä olevat Ukrainan asevoimien joukot paikoilleen niin, etteivät pääsisi helpolla irtautumaan. Pohjoisesta Venäjä hyökkäsi Dneprin molemmilla puolilla kohti pääkaupunkia, mikä vahvisti arvelua siitä, että Venäjän tavoitteena olisi saartaa Kiova.[5] Suomen pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri evp Pekka Toveri piti Ukrainan kannalta hyvin tärkeänä välttää Luhanskin ja Donetskin rintamalla olevien joukkojen jäämistä saarroksiin.[1]

MTV3:n 26. helmikuuta haastatteleman MPKK:n tutkijaupseeri Antti Pihlajamaan mukaan Venäjän painopiste oli erittäin voimakkaasti Kiovassa, jota se pyrki lähestymään ennen kaikkea pohjoisen suunnasta. Pihlajamaa uskoi Venäjän voivan yrittää häiritä pääkaupungin puolustusta ajamalla sen siviiliasukkaat massoittain pakoon. Ukrainan hallitus oli kehottanut kansalaisiaan pysymään paikoillaan.

Venäjän asevoimat ei ollut joko pystynyt tai halunnut käyttää vahvuuksiaan, eli voimakasta tulenkäyttöä ja nopeaa liikettä, vaikka sotilaallisia riskejä se oli ottanut suuriakin muun muassa maahanlaskuoperaatioiden muodossa. Pihlajamaa arvioi Venäjän voineen hyvinkin toivoa nopeampaa ratkaisua sotaan. Hän piti sodan pitkittymistä Venäjälle epäedullisena jo sotilaallistenkin syiden takia. Venäjän on sanottu aliarvioineen Ukrainan asevoimia.[6]

Myös Pihlajamaan mukaan yleinen liikekannallepano olisi ollut tärkeää määrätä aikaisemmin, sillä reserviläisjoukkoja on vaikea perustaa ja suunnata tehtäviin. Venäjän kaikki Kiovan suunnalla käytettävissä olevat joukot eivät vielä lauantai-illan alkaessa olleet hänen mukaansa mukana taistelussa.[7] 5. maaliskuuta sodan todettiin edenneen maltillisesti, mutta voimakkaiden taistelujen pääkaupungin hallinnasta olevan vasta edessä. Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkija Pentti Forsströmin mukaan Kiovan valtaaminen voi olla Venäjälle arvovaltakysymys.[6]

Venäjän ilmavoimia käytettiin säästeliäästi. Yhdysvaltain arvioiden mukaan sodan alusta maaliskuun alkuun hyökkäyksessä oli käytetty 75:ta eri ilma-alusta. Myöskään täydelliseen ilmaherruuteen ei pyritty, vaan Ukrainan ilmavoimien koneet lensivät vielä ja ilmatorjuntaa oli olemassa.[8]

Väliarviot 8. maaliskuuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolitoista viikkoa hyökkäyksen alkamisesta venäläiset olivat saaneet noin 200 kilometriä Kiovasta koilliseen olevan Konotopin kaupungin hallintaansa. Sen kautta kulki heidän huollolleen tärkeä rautatie. Muuten pääkaupungin suuntaan ei ollut vähään aikaan tapahtunut merkittävää etenemistä. Ukrainalaisten tekemät tulvitukset olivat osaltaan hidastaneet venäläisten etenemistä jo ennestään ruuhkaisia tieyhteyksiä pitkin. Venäjä oli iskenyt Ukrainan televisiomastoihin ja internetyhteyksiin, saaden aikaan internetin käyttökatkoksia eri puolilla maata.[9]

Venäjän huoltovaikeuksista oli merkkeinä kauppojen ryöstelyä vallatuilla aluilla ja etenkin Kiovaan pohjoisen suunnista pyrkivien joukkojen hidas eteneminen.[9] Huollon epäonnistumisen symboliksi oli tullut pohjoisesta lähestyneen, kymmenien kilometrien mittaisen ajoneuvokolonnan pitkällinen jumiutuminen paikalleen. Sen pysähtymisen yhdeksi syyksi arveltiin akkujen tyhjenemistä ja polttoaineen loppumista. Kenraalimajuri Toverin mukaan mukaan Venäjä ei ollut saanut polttoainetta, elintarvikkeita ja ampumatarvikkeita toimitettua rintamalle ja ongelma koski venäläisiä joukkoja Ukrainassa yleisesti. Yhtenä syynä Toveri piti Venäjän asevoimille tyypillistä vahvaa riippuvuutta rautatieyhteyksistä; se ei se ollut kyennyt valtaamaan Harkovan kaltaisia rautateiden solmukohtia.[10] Venäjän entinen ulkoministeri Andrei Kozyrev syytti Twitterissä asevoimien huonosta suorituksesta sen johtoon levinnyttä korruptiota. Hänen mukaansa edeltävien 20 vuoden aikana oli kavallettu miljoonittain sotakalustohankintoihin tarkoitettua rahaa. Tämä oli salattu presidentti Putinilta, jolla oli siten ollut väärä käsitys asevoimien suorituskyvystä.[11]

Venäjä oli kyennyt valtaamaan koko Krimin itäpuolisen osan rannikkoa, lukuun ottamatta piiritettyä Mariupolin satamakaupunkia. Dneprin yli Odessaan päin sen sijaan H’ersonin 3. maaliskuuta valtauksen jälkeen he olivat saaneet vain H’ersonin kohdalta joen yli kulkevan rautatiesillan korjattua. Eikä myöskään Mykolajivin kaupungin suunnalla puolustusta ollut saatu murrettua. Lupaavimpina hyökkääjän mahdollisuuksia Suomen Sotilas piti itäisellä rintamalla Harkovan suunnassa ja Donbassissa.[9]

Painopisteen siirtyminen Itä-Ukrainaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän suurhyökkäyksen Itä-Ukrainan Donbassin rintamalla alettua 18. huhtikuuta Uuden Suomen seuraavana päivänä haastattelema Puolustusvoimain entinen komentaja Jarmo Lindberg totesi ukrainalaisten joukkojen kokeneimman ja parhaan osan olleen sijoitettuna helmikuusta lähtien Donbassin rintamalle. Venäläiset olivat Lindbergin tietojen mukaan keskittäneet melko lyhyelle rintamalle joukkoja 76 pataljoonan taisteluosaston verran, eli noin 70 000 sotilasta. Venäjän lopetettua yrityksensä saartaa Kiova Lindberg piti puolustajan mahdollisuuksia hyvinä. Käytettävissä olivat pohjoisen rintamalta vapautuneet joukot, länsimaista virtasi koko ajan lisää aseita ja ukrainalaisten taistelumoraali oli hyvä. Entinen ilmavoimien kenraali Lindberg ei pitänyt selvänä tuliko Itä-Ukrainan avoin maasto suosimaan venäläisten panssariylivoimaa, kuten perinteisesti oli ajateltu. Yksittäisen taistelijan käyttämät panssarintorjuntaohjukset, kuten Javelin ja NLAW, sekä lennokit olivat näyttäneet sodassa tehonsa. Hän arveli Venäjän ottaneen opikseen virheistään ja odotti sen asevoimien parantavan aselajien yhteistoimintaa ja hajauttavan joukkojaan pois tieurilta. Jonkinlaisena etuna Venäjälle olivat sen lyhyemmät huoltoyhteydet.

Lindberg arveli Venäjän tavoitteena voivan olla vallata ja pitää Luhanskin ja Donetskin maakuntien pohjoiset ja luoteiset alueet, jotka eivät vielä olleet separatistien hallussa. Tämä vastaisi hänen mukaansa duuman julistusta, jossa maakunnat julistettiin itsenäisiksi kokonaisuudessaan.[12]

Panssarivaunuista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maavoimien esikunnassa palveleva majuri Mauri Mäkinen analysoi huhtikuussa venäläisen panssarivoiman suoritusta Sotilasaikakauslehden numerossa 2/2022. Paitsi venäläisjoukkojen huollon, joka selvästi oli aiheuttanut venäläisten panssarijoukoille suuria vaikeuksia, Mäkinen katsoi joukkojen koulutuksen ja motivaation olleen selvästi heikkoa, aselajien yhteistoiminnan epäonnistuneen ja panssarijoukkojen olleen aselajin luonteen vastaisesti passiivisia. Ukrainalaisia hän arvosteli etenemisurien suluttamisen laiminlyömisestä Donbassin ulkopuolella.

Venäjä oli tuonut Ukrainan-operaatioon moderneimmat mallinsa taistelu-, rynnäkkö- ja miehistönkuljetuspanssarivaunuistaan. Nämä oli julkisten kuvien perusteella varustettu uudenaikaisilla lämpötähystimillä ja reaktiivipanssaroinilla sekä osin suojattu harhautusomasuojajärjestelmillä, joilla Syyrian sodassa oli onnistuttu suojaamaan vaunuja kapinallisten TOW-ohjuksilta. Ukrainassa järjestelmät eivät olleet näyttäneet antavan suojaa. Venäläiset olivat jo hyökkäykseen lähtiessään kiinnittäneet joidenkin taistelupanssarivaunujensa katoille metallisia ritilöitä, jotka Mäkisen mukaan olivat todennäköisesti tarkoitettu suojaamaan vaanivia tykistöammuksia ja itsemurhalennokkeja vastaan, mutta eivät kuitenkaan kattohyökkäyksiä tekeviä, kahdella taistelulatauksella varustettuja ohjuksia tai ohjuksia käyttäviä isompia lennokkeja vastaan. Niitä vastaan hän katsoi ritilöiden osoitetun olevan hyödyttömiä. Mäkinen piti venäläisvaunujen automaattilatauslaitteessa olevia suojaamattomia ammustarvikkeita suunnitteluheikkoutena, minkä takia vaunun panssarin läpäisy merkitsi usein vaunun täydellistä tuhoa.

Paljon julkisuutta Ukrainassa ja sitä aiemmin Vuoristo-Karabahissa saanutta, turkkilaista Bayraktar-lennokkiaan Ukraina ei ollut käyttänyt niinkään panssarintorjuntaan, vaan selustassa olevien tärkeiden pistemaalien tuhoamiseen. Mäkinen ei pitänyt Ukrainan sodan sen astisten kokemusten valossa lennokkeja tai vaanivia ammuksia mitenkään vallankumouksellisena muutoksena vaan jatkona vuonna 2001 alkaneelle taktiselle kehitykselle. Niinikään hän suhtautui kriittisesti mielipiteisiin, joiden mukaan kevyet panssarintorjunta-aseet, kuten kaksoislatauksella varustettu Javelin, olisivat taistelukentällä tehneet panssarivaunut vanhanaikaisiksi ja muistutti näin väitetyn jo vuoden 1973 Jom kippur -sodan jälkeen.

Muuten alkupäivinä Venäjä oli käyttänyt hyvin koulutettuja ilmarynnäkköjoukkojaan Kiovan nopeassa valtausyrityksessä, mutta sen jälkeen myös maataistelujen kärkijoukkoina. Se oli tuttua jo Georgian sodasta vuonna 2008 ja Venäjän harjoituksista sen jälkeen.[13]

Informaatiosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljännen taistelupäivän 27. helmikuuta iltana kenraalimajuri Pekka Toveri katsoi Venäjän joutuneen selvästi häviölle informaatiosodassa. Tietoliikenneverkoissa käytävässä kybersodassa ukrainalaiset olivat kyenneet suojaamaan järjestelmiään menestyksellisesti ja propagandassakin Eurooppa ja Pohjois-Amerikka levittivät heidän sanomaansa. Näytti siltä, ettei Venäjä ollut käyttänyt kyberhäirinnän osaamistaan ajoissa. Toveri esitti vaihtoehtoisina syinä toisaalta Nato-maiden tietotaidollisen ja teknisen avun ja vuosia jatkuneiden kyberhyökkäysten vahvistaman Ukrainan puolustuksen, ja toisaalta mahdollisuuden, ettei Venäjä ollut halunnut käyttää kaikkia keinojaan, toivoen hallitsevansa viestintää ja käyttävänsä median kautta tapahtuvaa psykologista vaikuttamista tehokkaana aseena.

Venäjä ei voinut enää saavuttaa helppoa ja nopeaa voittoa, jonka muu maailma pian unohtaisi, eikä sillä näyttänyt olevan esittää mediassa edes fyysiseltä taistelukentältä merkittäviä voittoja. Sen piti Toverin mielestä jatkaa tiedotushiljaisuutta omista, raskaista tappioista ja yrittää pitää yllä mielikuvaa, ettei Ukrainassa käyty sotaa, eikä varsinkaan hyökkäyssotaa. Ukrainalaisten väittämien Venäjän asevoimien tappioiden Toveri ei uskonut olevan suuresti liioiteltuja. Neljännen taistelupäivän lähestyessä loppuaan puolustaja kertoi tuhonneensa yli 600 panssaroitua ajoneuvoa ja aiheuttaneensa hyökkääjälle kaatuneina ja haavoittuneina aina 3 500 sotilaan menetyksen.[14]

17. maaliskuuta haastateltu, verkossa tapahtuvaa informaatiovaikuttamista tutkiva tohtori Pekka Kallioniemi Tampereen yliopistosta kertoi, että Ukrainan tunteisiin vetoava sotapropaganda, joka oli laadukasta, hyvin tuotettua ja levisi länsimedioissa nopeasti, pyrki ja onnistui antamaan kuvan Ukrainasta tehokkaasti puolustautuvana, mutta heikompana osapuolena. Sen sijaan Venäjän propaganda ei lännessä hänen mukaansa tehonnut. Se oli Kallioniemen mukaan oli verkossa keskittynyt vaikuttamaan länsimaiden kansalaisiin; pyrkien herättämään mielipide-eroja, "sotkemaan" ja keskittyen vastapuolen omiin asioihin. Venäjän tuottama materiaali jäi Ukrainan laadukkaamman materiaalin jalkoihin. Erityisesti Kallioniemen mielestä suomalaiset olivat liki immuuneja venäläispropagandalle, kiitos Suomen sotahistorian ja hyvän mediakasvatuksen.[15] Joitakin ukrainalaisena propagandana pidettyjä kertomuksia ovat olleet esimerkiksi kertomus Käärmesaaren sankarillisesta puolustuksesta ja Kiovan ilmatilaa yksin puolustaneesta hävittäjälentäjästä "Kiovan haamu".[16]

Propaganda-aiheen elinkaari alkaa sosiaalisen median anonyymeiltä palstoilta, joilla aiheita kokeillaan, jotta saataisiin selville mitkä aiheet kiinnittävät ihmisten huomion. Aluksi anonyymeillä alustoilla, joilla viestiä yritetään vahvistaa "tykkääjätrollien" avulla. Onnistuessaan aiheet leviävät ei-anonyymeille alustoille, kuten Facebookiin ja YouTubeen, joilta on jo mahdollista kiinnittää myös toimittajien huomiota.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Heidi Vaalisto: Ex-tiedustelupäällikkö arvioi: Tähän Venäjä pyrkii Kiovan saarrolla – nostaa esiin Suomen talvisodan opit Ilta-Sanomat. 25.2.2022. Arkistoitu 25.2.2022. Viitattu 25.2.2022.
  2. Jukka Harju: Ex-komentaja Lindberg Venäjän joukkojen etenemisestä: ”Ei näytä miltään paraatimarssilta” Helsingin Sanomat. 25.2.2022. Arkistoitu 25.2.2022. Viitattu 25.2.2022.
  3. Markku Huusko: Taistelu Kiovasta: Sotatieteilijä avaa, miten röyhkeästi Venäjä hyökkää – ”Tuhoa vihollinen” (Apulaissotilasprofessori Antti Paronen) Uusi Suomi. 25.2.2022. Arkistoitu 25.2.2022. Viitattu 25.2.2022.
  4. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on yhä epätodennäköinen, arvioivat asiantuntijat – tiedustelutiedoilla myös muita tarkoitusperiä Yle uutiset. 14.2.2022. Yleisradio. Arkistoitu 1.3.2022. Viitattu 1.3.2022.
  5. Jaana Kallio: Sotataidon asiantuntija arvioi, mihin Venäjän hyökkäys tähtää: ”Jokainen tunti on Ukrainalle tärkeä” (teksti, video 26:00) Ilta-Sanomat. Arkistoitu 25.2.2022. Viitattu 25.2.2022.
  6. a b Aholuoto, Vilma: Taistelut Ukrainassa tulevat todennäköisesti kiihtymään lähiaikoina, arvioi tutkija – ”Jokainen ylimääräinen päivä on Venäjälle haitaksi” Helsingin Sanomat. 5.3.2022. Arkistoitu 5.3.2022. Viitattu 5.3.2022.
  7. "Onko Venäjä aliarvioinut Ukrainan?" – Putinin joukot eivät ole pystyneet tai halunneet käyttää vahvuuksiaan MTV Uutiset. 26.2.2022. Arkistoitu 27.2.2022. Viitattu 27.2.2022.
  8. Mitä tapahtui Venäjän ilmavoimille Ukrainassa? Jotain ihan muuta oli odotettu – asiantuntijat hämmästelevät 2.3.2022. IS.fi. Arkistoitu 14.3.2022. Viitattu 28.3.2022.
  9. a b c Pekka Toveri: Tilanne illalla 7.3. Suomen Sotilas. 7.3.2022. Arkistoitu 7.3.2022. Viitattu 10.3.2022.
  10. Teemu Kuusijoensuu: Asiantuntija tuo esille syyn, miksi Venäjän huolto on epäonnistunut niin täysin – ”Kun katsoo kaupunkeja, joissa nyt taistellaan...” Ilta-Sanomat. 8.3.2022. Arkistoitu 10.3.2022. Viitattu 10.3.2022.
  11. Petri Seppä: Kova väite: Venäjän sotakaluston uudistamiseen tarkoitetut miljoonat menivätkin luksusjahteihin – ”Putinille valehdeltu” Ilta-Sanomat. 8.3.2022. Arkistoitu 10.3.2022. Viitattu 10.3.2022.
  12. Markku Huusko: Taistelu Donbasista: Näin kenraali Jarmo Lindberg arvioi asetelmia ja Venäjän ”kaksiteräistä miekkaa” Uusi Suomi. 19.4.2022. Viitattu 22.4.2022.
  13. Mauri Mäkinen: Panssarivaunu ei ole voittamaton. Sotilasaikakauslehti, 2022, nro 2, s. 38–43. Upseeriliitto. Artikkelin verkkoversio Viitattu 29.4.2022.
  14. Juri Vuortama: Venäjän hyökkäys: Daavid johtaa Goljatia informaatiosodassa – ”Voiko olla, että heillä ei ole enää kykyä?” Ilta-Sanomat. 27.2.2022. Arkistoitu 27.2.2022. Viitattu 28.2.2022.
  15. a b Näin Venäjä testaa, mikä propaganda toimii ja mikä ei, sitten vuoroon astuvat trollit ja some – suomalaisasiantuntija: Sodan molempien puolien tietoja kannattaa epäillä MTV uutiset. 17.3.2022. Arkistoitu 23.3.2022. Viitattu 23.3.2022.
  16. Stuart A. Thompson ja Davey Alba: Fact and Mythmaking Blend in Ukraine’s Information War The New York Times. Viitattu 2.4.2022. (englanniksi)