Syrjäytyminen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sosiaalinen syrjäytyminen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Syrjäytyminen ja sosiaalinen syrjäyttäminen (engl. social exclusion tai social marginalization) viittaavat prosessiin, joka tuottaa koulutukseen, työmarkkina-asemaan, elintasoon, terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja elinympäristöön liittyvää yhteiskunnallista huono-osaisuutta.[1] Toisaalta kaikkea edellä mainittua kuvataan myös syrjäytymisen syiksi.

Suomi tuli vasta 1980-luvulla mukaan syrjäytymiskeskusteluun, vaikka ekskluusiosta tai marginalisaatiosta oli puhuttu muualla maailmassa jo 1960-luvulta lähtien[2].

Määritelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syrjäytymiselle ei ole vakiintunutta määritelmää suomenkielisessä sosiaalitutkimuksessa, mutta sitä käytetään usein kuvaamaan yksilön, kotitalouden tai jonkin ihmisryhmän joutumista taloudellisesti ja sosiaalisesti ongelmallisiin olosuhteisiin, joista on huonot mahdollisuudet vapautua.[1] Sosiaalisesti ongelmallisilla olosuhteilla voidaan viitata esimerkiksi yhteiskunnan tai sen yksittäisten jäsenten taholta tulevan arvostuksen puutteeseen eli niin sanottuun sosiaaliseen leimautumiseen.

Sosiaalisella syrjäyttämisellä eli ekskluusiolla tarkoitetaan yksilöiden tai ihmisryhmien sosiaalis-taloudellista ulossulkemista tai marginalisointia eli reunalle työntämistä, minkä seurauksena he eivät kykene osallistumaan täysipainoisesti yhteiskunnan kulloinkin tavanomaisina pidettyihin toimintoihin.[3] WHO:n mukaan sosiaalinen syrjäyttäminen johtuu yhteiskunnan epätasaisista taloudellisista, poliittisista, sosiaalisista ja kulttuurisista voimasuhteista, jotka johtavat resurssien ja oikeuksien epätasaiseen jakautumiseen.[4]

Syitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syrjäytymistä voivat aiheuttaa esimerkiksi opiskelumahdollisuuksien puute, pitkäaikaistyöttömyys, pätkätöiden välillä toistuvat työttömyysjaksot, palkkakuopat, perusturvan liian pieni taso, yhteiskunnan tukiverkon reikäisyys, vammaisuus, terveysongelmat, huono terveydenhuolto, päihteiden käyttö ja asunnottomuus. Ikääntyvien, ulkomaalaistaustaisten, työttömien työnhakijoiden ja vammaisten syrjintä työhönottotilanteessa aiheuttaa sen, että näiden väestöryhmien joukossa esiintyy tavallista enemmän syrjäytymistä. Erityisen herkkiä syrjäytymiselle ihmiset ovat elämän muutosvaiheissa, esimerkiksi koulun, työsuhteen tai parisuhteen päättyessä.[5]

Vanhukset ovat Suomessa erityisessä syrjäytymisvaarassa, sillä läheskään kaikilla vanhuksilla ei ole esimerkiksi mahdollisuutta hankkia tarvitsemaansa hoitoa tai saada sitä vastikkeetta[6]. Alimitoitetut sosiaalipalvelut ovat johtaneet siihen, että kodista on tullut monelle vanhukselle vankila, jossa ei pärjää enää yksin, mutta jossa pitää silti viettää koko valveillaoloaika pääsemättä käymään edes ulkona.[7]. Iäkkäillä naisilla on suurin riski ajautua pitkittyneeseen köyhyyteen. Miehillä on puolestaan naisia suurempi riski ajautua päihteiden ongelmakäyttäjäksi tai joutua asunnottomaksi.[8]

Myös lasten hankkiminen ja sitä seuraava avioero lisäävät syrjäytymisriskiä, koska yksinhuoltajaperheiden köyhyys on huomattavasti yleisempää kuin kahden huoltajan perheillä[9]. Avioero lisää myös riskiä joutua asunnottomaksi.

Seurauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syrjäytyneillä on usein muita ihmisryhmiä huonommat mahdollisuudet hankkia lääkkeitä ja laadukkaita terveydenhoitopalveluja tai syödä terveellisesti. Syrjäytyneiden keskimääräinen elinajanodote onkin pienempi kuin muulla väestöllä.

Syrjäytynyt ihminen saattaa menettää luottamuksen yhteiskuntaan ja sen edustajiin. Taloudellisesti syrjäytyneillä onkin muuta väestöä huomattavasti heikompi usko demokraattisen päätöksentekojärjestelmän toimivuuteen.[10] Syrjäytyminen saattaa aiheuttaa yksilölle myös toivottomuutta, katkeruutta, motivaation laskua, itsetunnon heikkenemistä tai muunlaista henkistä pahoinvointia. Myös halu vastuun kantamiseen ja itsestään huolehtimiseen voi heiketä. Liverpoolin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että taloudellinen syrjäytyminen lisää riskiä sairastua mielenterveyden häiriöihin lapsilla 40 prosenttia ja äideillä 44 prosenttia[11].

Syrjäytyminen saattaa johtaa etenkin miehillä vaikeuksiin löytää kumppania taikka muunlaisiin ihmissuhdeongelmiin. Syrjäytyminen saattaa johtaa myös päihdeongelmiin tai pahentaa entisiä. Myös rikollisuus on keskimääräistä yleisempää syrjäytyneiden keskuudessa.[12]

Suomen sisäministeriön mukaan syrjäytyminen on suurin yksittäinen turvallisuusriski Suomelle[13].

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niitä alle 30-vuotiaita, joilla ei ollut toisen asteen tutkintoa eikä työ- tai opiskelupaikkaa oli vuonna 2012 lähes puolta vähemmän kuin 1990-luvun alussa.[14][15] Pitkäaikaistyöttömiä oli kuitenkin 20 kertaa enemmän[16][17].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b 5. Pienituloisuuden, köyhyyden ja syrjäytymisen mittareista Tilastokeskuksen sivusto. 26.1.2011.
  2. Helne, Tuula (1994) Erän muodin tarina – 1980-luvun suomalaisesta syrjäytymiskeskustelusta. Sivu 39. Teoksessa Matti Heikkilä & Kari Vähätalo (toim.). Huono-osaisuus ja hyvinvointivaltion muutos. Gaudeamus, sivut 32-50.
  3. Kallio, Reino, Häiriköintiä ja henkirikoksia. Eteläpohjalaisnuoret paikallisen kurinpidon kohteena sääty-yhteiskunnan aikana. Helsinki 2009, s. 167–179.
  4. Understanding and Tackling Social Exclusion. Final Report to the WHO Commission on Social Determinants of Health. Social Exclusion Knowledge Network Final Report February 2008. http://www.who.int/social_determinants/knowledge_networks/final_reports/sekn_final%20report_042008.pdf
  5. http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2012/02/Syrjaytyminen.pdf s. 2–16.
  6. Professorin mukaan Suomi rikkoo vanhustenhoidossa perustuslakia, eikä hoitajamitoitus korjaa tilannetta. https://yle.fi/uutiset/3-11190389
  7. Analyysi: Koti on jo nyt monelle vanhukselle vankila – hallituksen suunnitelma uhkaa kutistaa kotihoitoa entisestään. https://yle.fi/uutiset/3-11100593
  8. Työttömyys, takuueläke ja yksinäisyys – Köyhyys koskettaa miehiä ja naisia eri tavoilla. https://www.vihreatuuma.fi/tyottomyys-takuuelake-ja-yksinaisyys-koyhyys-koskettaa-miehia-ja-naisia-eri-tavoilla/
  9. Pinttynyt köyhyys: Huonoimmassa asemassa ovat yksinhuoltajien perheet – ”Tämä on väärin”. https://yhteishyva.fi/artikkeli/pinttynyt-koyhyys-huonoimmassa-asemassa-ovat-yksin/6jwvRslVasUsqssjeTokDs
  10. Mikko Heikkilä: Taloudellisen syrjäytymisen vaikutus poliittiseen osallistumiseen. Tampereen yliopisto, Poliitiikan tutkimuksen laitos. Pro gradu 18.4.2007. Sivu 59
  11. Köyhyys vaarantaa lapsen tulevaisuuden. 03.04.2017. Antti Vanas. https://lapsenmaailma.fi/palstat/tutkittua-tietoa/koyhyys-vaarantaa-lapsen-tulevaisuuden/
  12. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Nuoriso/nuorisoasiain_neuvottelukunta/julkaisut/barometrit/liitteet/Nuorisobarometri_2006.pdf s. 18
  13. http://yle.fi/uutiset/sisaministerio_syrjaytyminen_on_suurin_turvallisuusriski/5407919
  14. Ajatuksia presidentin työryhmästä, tiedetoimittaja MARKO HAMILO 16.9.2012
  15. Hukassa - Keitä ovat syrjäytyneet nuoret?, Pekka Myrskylä, Eva-analyysi 19, 1.2.2012, sivut 2, 6, kuvio 4.
  16. Oiva Lönnberg: Työnvälitystilastoa on laadittu jo sata vuotta. http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/aikakausi/tak/2007/04/Lonnberg.pdf
  17. Työttömien määrä kasvoi elokuussa. Yle uutiset 25.9.2012. http://yle.fi/uutiset/tyottomien_maara_kasvoi_elokuussa/6307965

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laine, Terhi ym. (toim.): Syrjäytymistä vastaan sosiaali- ja terveysalalla. 
Helsinki : Tammi, 2010.
  • Saari, Erkki: 
Työttömien syrjäytymistä ehkäisevien hyvinvointi-interventioiden kontekstuaaliset edellytykset. 
Rovaniemi : Lapin yliopistokustannus, 2009.