Sosiaalinen vieraantuminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sosiaalinen vieraantuminen tai alienaatio on sosiologinen termi, joka kuvaa sitä, miten yksilö vieraantuu yhteisöstään, muista ihmisistä ja inhimillisen toiminnan todellisesta luonteesta.


Moderni yhteiskunta syynä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkin 1900-lukua laajeni uskomus, että modernin yhteiskunnan atomismi johtaa siihen, että ihmisillä on pinnallisemmat suhteet toisiin ihmisiin. Perinteisisissä - teollistumisen ja kolonialismin aikaa edeltävissä - orgaanisissa yhteisöissä on katsottu olleen syvempiä suhteita ihmisten välillä. Tämän puolestaan uskotaan johtavan vaikeuksiin havaita tai hyväksyä toisten ihmisten uniikkeja piirteitä. Jälkimmäisessä tapauksessa yksilö on kautta aikojen tavalla tai toisella osittain tai kokonaan suljettu yhteisön ulkopuolelle.

Radikaalin feminismin mukaan sama tapahtuu naisille patriarkaalisessa yhteiskunnassa.

Marxin vieraantumisen käsite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vieraantumisen katsotaan usein johtavan väärään tietoisuuteen, jossa henkilö ei kykene havaitsemaan toimintaansa motivoivia tekijöitä ja toimintansa seurauksia suhteessa muihin. Marxilaisen teorian mukaan proletariaatti (kuten myös kapitalistit) vieraantuvat kapitalismissa tavarafetissismin takia.

Ongelmallinen ilmiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vieraantuminen nähdään useimmiten hyvin negatiivisena ja ei-toivottavana ilmiönä, koska se luo uhan yhteiskunnan valtarakenteille ja toisaalta uhan ja usein tuhon vieraantuville ihmisille. Esim. Suomessa yksinäisten miesten odotettavissa oleva elin-ikä on paljon alempi kuin perheellisten miesten. Asiaa on Suomessa ajanut 1980-luvulta lähtien mm. Ilkka Taipale.

Ratkaisuina on kokeiltu kuria ja rangaistuksia (esim. vankeutta irtolaisuudesta tai alkoholismista esim. rattijuoppoustuomioiden kautta), tukityöllistämistä (mm. 1930-luvun tie-, pato-, lentokenttä-, suon kuivaus jne. urakat Yhdysvalloissa, Italiassa, Saksassa, Suomessa), minimipalkkojen ja sosiaaliturvan alentamista (esim. monetarismi Chilen sotilasjuntan aikana ja siitä jalostettu reaganismi ja thatcherismi 1970-luvun lopulta lähtien länsimaissa), apuorganisaatioita (Pelastusarmeija, AA jne.).

Taiteessa kuvattuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jean-Paul Sartre on kuvannut vierautta, erillisyyttä kirjoissaan ja esim. "No Exit"-näytelmässään. Asiaa kirjallisesti käsitelleisiin kuuluu mm. Albert Camus (esim. Sivullinen).

Sosiologi André Gorz on ehdottanut mm. tämän ongelman lievittämiseen peruspalkkaa. Suomessa Osmo Soininvaara ajoi samaa linjaa 1990-luvulla. Sosiologi Theodor Adorno on käsittellyt asiaa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]