Sosiaalinen vieraantuminen
Sosiaalinen vieraantuminen tai alienaatio on sosiologinen termi, joka kuvaa sitä, miten yksilö vieraantuu yhteisöstään ja muista ihmisistä. Arkikielessä vieraantumisella tarkoitetaan eristäytymistä muista ihmisistä. Psykologisesti vieraantuminen on vierauden ja irrallisuuden tunnetta. Eksistentiaalisen filosofian mukaan ihminen tulee vieraantuessaan vieraaksi omalle itselleen.[1]
Käsitteen synty
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alienaatiota käytettiin jo 1300-luvulla oikeustieteen terminä, että esine siirtyy henkilöltä toiselle joko lahjana tai kauppana. Filosofisen ja ontologisen sisällön sille antoi 1800-luvulla Friedrich Hegel. Hän kuvasi ihmisen tekemää työtä siten, että ihminen muuttaa työllään luontoa ja luonnon objekteja. Samalla ihminen voittaa objektiivisessa maailmassa ilmenevän vieraantumisen. Ihmisen subjektiivinen maailma laajenee.[1]
Marxin vieraantumisen käsite
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhteiskuntatieteilijä Karl Marx käsitteli vieraantumista vain varhaisimmissa teksteissään, kuten vuoden 1844 käsikirjoituksessa, joka julkaistiin vasta 1932. Vieraantumisen katsotaan usein johtavan väärään tietoisuuteen, jossa henkilö ei kykene havaitsemaan toimintaansa motivoivia tekijöitä ja toimintansa seurauksia suhteessa muihin. Marxilaisen teorian mukaan proletariaatti (kuten myös kapitalistit) vieraantuvat kapitalismissa tavarafetisismin takia. Marxin vieraantumiskäsitteessä on kolme puolta: uskonnollinen, poliittinen ja taloudellinen vieraantuminen. Uskonnolliselta kannalta Marx väitti, että ihminen vieraantuu, jos hän luo mielessään täydellisen Jumalan kuvan ja käsittää itsensä kurjaksi ja syntiseksi olennoksi. Samalla tavalla ihminen vieraantuu poliittisesti, jos valtio korotetaan jumalalliseksi – ihminen tuntee itsensä voimattomaksi. [1]
Keskeisin Marxin termi on kuitenkin taloudellinen vieraantuminen: ihminen toteuttaa itseään työn avulla, ja hän vieraantuu, jos hän ei saa hallita työtään. Tässä on kaksi puolta: työ muuttuu pakkotyöksi ja ihmisen työvoima muuttuu kauppatavaraksi. Tällaisella on Marxin mukaan psykologisia seurauksia: ihminen tulee vieraaksi omalle työlleen eikä hän enää pidä työtä henkilökohtaisten tarpeidensa tyydyttäjänä. Näin ihmisestä tulee vieras fyysiselle ja yhteiskunnalliselle ympäristölleen. [1]
Vieraantuminen modernissa yhteiskunnassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Psykologis-sosiologisen katsannon mukaan vieraantuminen käsitetään ihmisten yksinäisyydeksi ja helpoksi korvattavuudeksi (Erich Fromm), yksiulotteiseksi ihmiseksi (Herbert Marcuse), kulutuskeskeiseksi (Thorstein Veblen) tai persoonallisuusmarkkinoiksi (C. Wright Mills). Eettis-ontologisen katsantokannan mukaan vieraantumista ei voi selittää pelkästään yhteiskunnalliselta kannalta, vaan kyse on olemassaolon perimmäisitä kysymyksistä. Tällöin vieraantuminen voidaan poistaa vain täydellisen moraalisen muutoksen kautta. Tätä näkökantaa ovat pohtineet muun muassa filosofi Martin Heidegger ja teologi Paul Tillich.[1]
Pitkin 1900-lukua laajeni uskomus, että modernin yhteiskunnan atomismi johtaa siihen, että ihmisillä on pinnallisemmat suhteet toisiin ihmisiin. Perinteisisissä – teollistumisen ja kolonialismin aikaa edeltävissä – orgaanisissa yhteisöissä on katsottu olleen syvempiä suhteita ihmisten välillä. Tämän puolestaan uskotaan johtavan vaikeuksiin havaita tai hyväksyä toisten ihmisten uniikkeja piirteitä. Jälkimmäisessä tapauksessa yksilö on kautta aikojen tavalla tai toisella osittain tai kokonaan suljettu yhteisön ulkopuolelle.
Radikaalifeminismin mukaan sama tapahtuu naisille patriarkaalisessa yhteiskunnassa.
Syitä vieraantumiselle voi olla yhteisen jaettavan hyvän rajallisuus ja jaksoittaisuus. Valtion tarjoamien palvelujen lisäksi talkootoiminta on yksi tapa järjestää erilaisia harrastuksia muun muassa. Kriisit ja konfliktit ovat omiaan lisäämään vieraantumista, mikäli entiset ystävät koetaan konfliktin rajaamiksi. Sodat, kansanmurhat, rikollisuus, aviorikokset sekä väkivalta ovat tällaisia konflikteja. Parisuhteet elävät aikansa ja niiden päättymisen aikaan voi vieraantumista esiintyä. Ihmissuhteissa on vieraantumista myös, mikäli mielikuva ei vastaa enää todellisuutta.
Taiteessa kuvattuna
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jean-Paul Sartre on kuvannut vierautta, erillisyyttä kirjoissaan ja esim. "No Exit"-näytelmässään. Asiaa kirjallisesti käsitelleisiin kuuluu mm. Albert Camus (esim. Sivullinen).
Sosiologi André Gorz on ehdottanut mm. tämän ongelman lievittämiseen peruspalkkaa. Suomessa Osmo Soininvaara ajoi samaa linjaa 1990-luvulla. Sosiologi Theodor Adorno on käsitellyt asiaa.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Allardt, Erik: ”4. Vieraantuminen ja anomia”, Yhteiskunnan rakenne ja sosiaalinen paine, s. 81-84. wsoy, 1971. suomi