Sirpa Kähkönen
| Sirpa Kähkönen | |
|---|---|
 Sirpa Kähkönen Helsingin Kirjamessuilla vuonna 2018. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. syyskuuta 1964 Kuopio |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Palkinnot | |
|
Savonia-palkinto (1999, 2021) |
|
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Sirpa Helena Kähkönen (s. 15. syyskuuta 1964 Kuopio)[1] on suomalainen kirjailija ja suomentaja. Hän on keskittynyt erityisesti historiallisiin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin.[2] Kähkönen toimi Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana vuosina 2018–2022.[3][4]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kähkönen valmistui ylioppilaaksi vuonna 1983 Kuopion klassillisesta lukiosta. Vuosina 1983–1989[1] hän opiskeli Tampereen ja Helsingin yliopistossa kirjallisuustiedettä ja historiaa[5]. Vuosina 1988–1990 Kähkönen työskenteli Helsingin yliopiston historiaprojektin tutkimusapulaisena ja vuosina 1991–1996 kustannustoimittajana Otavassa, minkä jälkeen hän jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi ja kääntäjäksi.[6]
Kähkösen omien sanojen mukaan hänen kirjoittamisintoonsa vaikuttivat ensimmäisinä savolainen isoisä, joka oli hyvä kertoja, ja isoäiti, jonka ”kuiskailuista” hän yritti lapsena ymmärtää kaiken sen, mitä ei kotona sanottu ääneen. Myöhemmin nuorta kirjailijaa innoittivat hänen kotikaupungissaan Kuopiossa vaikuttaneet Minna Canth ja Juhani Aho. Muita tärkeitä kirjallisia vaikuttajia ovat olleet Virginia Woolf ja Marcel Proust.
Ensimmäiset kaksi Kähkösen kirjaa olivat nuortenromaaneja. Varsinaisen läpimurtonsa kirjailijana hän teki historiallisella romaanisarjallaan Mustat morsiamet (1998), Rautayöt (2002), Jään ja tulen kevät (2004), Lakanasiivet (2007), Neidonkenkä (2009), Hietakehto (2012), Tankkien kesä (2016). Kähkösen romaanit Lakanasiivet (2007), Graniittimies (2014) ja Tankkien kesä (2016) olivat Finlandia-palkintoehdokkaina.[7] Graniittimies oli ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2016.[8] Kähkösen tietokirja Vihan ja rakkauden liekit (2010) oli vuoden 2010 Tieto-Finlandia-palkintoehdokas.[9]
Helmikuussa 2014 Kähkönen valittiin Suomen Pen -sananvapausjärjestön puheenjohtajaksi kolmivuotiskaudelle.[10] Hän on ollut myös Teuvo Tulio -seuran puheenjohtaja vuodesta 1995 ja Kansanvalistusseuran hallintoneuvoston jäsen vuosina 1999–2008.[6] Kähkönen toimii Tuglas-seuran johtokunnassa.[11]
Joulukuussa 2016 Kähköselle myönnettiin Suomen Kansanvalistusseuran Sivistyspalkinto[12] sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinto[13][14].
Kähkönen palkittiin 2023 Finlandia-palkinnolla teoksesta 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia. Kirjan kirjoitusprosessi lähti 2022 Kähkösen oman äidin kuolemasta, ja teoksen nimi tulee sukuhaudasta, johon mahtuu 36 uurnaa. Kähkösen mukaan 36 uurnaa kertoo ”aiempien sukupolvien sälyttämästä vastuusta, ja siitä irti pyristelystä”. Teos on huomattavan erilainen kuin Kähkösen aiempi tuotanto.[15]
Kirjallinen tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuortenkirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kähkösen ensimmäinen nuortenkirja Kuu taskussa ilmestyi vuonna 1991. Se kertoo epäsovinnaisesta rakkaudesta. Tarinan minäkertoja, 15-vuotias Martin, rakastuu itseään 11 vuotta vanhempaan naiseen Ainoon. Rakkaus on toiselle tinkimätön totuus ja toiselle leikkiä. Tästä teoksesta Kähköselle myönnettiin Lasten- ja nuortenkirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 1992.
Toinen nuorille suunnattu teos Lukittu lähde (1994) on realistinen kuvaus kolmen nuoren elämästä. Perheen vanhemmat ovat eronneet, isä on avoliitossa uuden naisen kanssa. Lapset, 18-vuotias Anna, 16-vuotias Niina ja kuopus, 14-vuotias Aleksi, asuvat alkoholisoituneen äitinsä luona. Kolmikko häpeää taustaansa ja piilottelee ongelmiaan ulkopuolisilta. Lapset joutuvat ottamaan vastuun itsestään sekä tulemaan toimeen keskenään. Molemmat kirjat liikkuvat nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa.lähde?
Kuopio-sarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kähkönen on kertonut, että hänen historiallisten romaaniensa sarja sai alkunsa kysymyksistä, jotka liittyivät hänen oman sukunsa historiaan ja hänen haluunsa ymmärtää suvun ristiriitoja ja vaiteliaisuutta. Hän halusi kuvata historiaa sisältäpäin, ei valtavirran kertomusta, vaan sitä mitä yksityiset pienet ihmiset tunsivat historian tapahtumien myllerryksessä. Omien perhetarinoidensa kautta sekä aikakauden historiaan tutustumalla, kuten sen ajan lehtiä lukemalla, hän pystyi uppoutumaan kuvaamaansa aikaan ja saamaan henkilönsä puhumaan, ajattelemaan ja toimimaan kyseisen ajan ehdoilla. Tätä historiallista kerrontatapaa kutsutaan myös termillä ”kaunokirjallinen mikrohistoriointi”, jonka Kähkönen on maininnut haastatteluissa vakavana tavoitteenaan.lähde?
Romaanien tapahtumapaikkana on kuopiolainen puutalokortteli 1930-luvun, talvisodan, välirauhan ja jatkosodan aikaan. Kuopiolainen työläismiljöö ihmistyyppeineen on kuvattu elävästi ja savolaismurre miellyttää kielikorvaa. Sota-ajan elämän ankaraa ja väliin järkyttävää kuvausta lievittää lauhkea savolainen huumori.lähde?
Mustat morsiamet -romaanissa Kähkönen kertoo Savon takamailta Kuopioon muuttavasta Annasta ja tämän kaupunkilaistumisesta. Anna on aluksi piikana lääkäriperheessä ja avioituu sitten vallankumoukseen uskovan Lassi Tuomen kanssa. Lassin jouduttua Tammisaaren vankileirille kommunistisesta toiminnasta tuomittuna Anna kokee miehensä parhaan ystävän Hanneksen kanssa lyhyen rakkaustarinan. Miehensä vapauduttua vankilasta Anna ottaa hänet takaisin ja synnyttää kaksosvauvat. Hän jää asumaan kuopiolaiseen pihapiiriin yhdessä vanhan ja sairaan anoppinsa ja pyykinpesulla perhettä elättävän Hilda-kälynsä kanssa. Kähkönen sai romaanista Savonia-kirjallisuuspalkinnon vuonna 1999.lähde?
Rautayöt-romaanissa kuvataan vuoden 1940 kesää. Talvisota on tuoreessa muistissa, ja uudesta sodasta huhutaan. Lassi on jämähtänyt puhumattomaksi ja liikkumattomaksi ja eristäytyy perheestä. Vankila- ja sotakokemukset ovat koetelleet häntä kovasti. Hänestä ei ole perheen elättäjäksi, mutta lapset on silti ruokittava joka päivä ja vanhasta anopista huolehdittava, joten jälleen on Annan vastuulla, että perhe pystyy jatkamaan elämäänsä päivästä toiseen. Tämä romaani, kuten koko trilogiakin, kuvaa sitä, miten naiset sitkeinä tarmokkaina ja vastuuntuntoisina pystyvät miehiä nopeammin toipumaan sodan traumoista ja tasaannuttamaan arkipäivän kotirintamalla jotakuinkin normaaliksi armottomissakin elämänehdoissa.lähde?
Jään ja tulen kevät jatkaa Tuomen perheen tarinaa. Eletään välirauhan aikaa talvella ja keväällä 1941, mutta ilmassa on levottomuutta ja lähenevän uuden sodan uhkaa. Evakkoystävänsä Helvin kautta Anna saa työpaikan ravintolasta ja Hilda ostaa mankelituvan. Tässä romaaniosassa perheen ja suvun kuvaus laajenee yhteisön ja ajan kuvaukseksi. Henkilögalleria kasvaa ja kuvaan tulee porvarillinen Lehtivaaran rouva, englantilainen sotilas Mulligan eli ”Mullikka”, ja varhain aikuistuneet sota-ajan lapset, ukkinsa kanssa asustava Juho-poika ja karjalainen evakkotyttö Mari. Taustalla vaikuttavat ajan poliittiset aatteet, kansallissosialismin ihannointi ja kommunismin pelko, sekä ihmisten ajatuksissa elävät sodan uhrit. Anna lukee Minna Canthin Työmiehen vaimon ja samastuu sen feministiseen sanomaan: ”naisten pitää yrittää auttaa toisiaan aina”. Tuomen naisväen rohkeus, käytännöllisyys ja selviytymisvaisto estävät nytkin elämää kokonaan suistumasta raiteiltaan, kuten ilmenee Hildan tokaisusta ”Ukkoin varraan ei meillä lasketa yhtään mittään.” Kirja loppuu jatkosodan puhkeamiseen.lähde?
Lakanasiivet ja Neidonkenkä ovat yhdenpäivänromaaneja. Niissä henkilögalleria laajenee edelleen niin, että tuloksena on ”kaupunkisinfonia”. Lakanasiivet tapahtuu 1. heinäkuuta 1941, ainoana päivänä jolloin Kuopiota jatkosodassa pommitettiin. Neidonkenkä tapahtuu 9. kesäkuuta 1942. Kuopio-sarjassa ovat ilmestyneet myös romaanit Hietakehto, joka kertoo kesästä 1943, Tankkien kesä, joka kertoo elokuusta 1968 ja Muistoruoho, jossa vuorottelevat muistot menetetystä Laatokan Karjalasta ja jatkosodasta sekä tapahtumat kesällä 1972. Kuopio-sarjan romaaneista Finlandia-palkintoehdokkaina ovat olleet Lakanasiivet ja Tankkien kesä. Lisäksi Kähkösen romaaneista Finlandia-ehdokkaana on ollut Neuvostoliittoon menneistä, Leningradiin asettuneista suomalaisista idealisteista ja heidän raskaista kohtaloistaan kertova Graniittimies (2014).lähde?
Tietokirja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2010 Kähkönen julkaisi tietokirjan Vihan ja rakkauden liekit. Kohtalona 1930-luvun Suomi. Se kertoo hänen äidinisästään Lauri Tuomaisesta (1904–1971), joka vietti vuosia Tammisaaren pakkotyölaitoksessa.[16] Teos oli vuoden 2010 Tieto-Finlandia-palkintoehdokkaana.[17]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kähkönen asuu Helsingissä. Hänellä on yksi lapsi.[6]
Palkinnot ja tunnustukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lasten ja nuortenkirjallisuuden valtionpalkinto 1992
- Savonia-palkinto 1999, 2021[18]
- Kuopion taiteilijaseuran Minna Canth -tunnustuspalkinto 2003
- Kiitos kirjasta -mitali 2008
- Otavan kirjasäätiön Veijo Meri -palkinto 2012[19]
- Pro Finlandia -mitali 2015[20]
- Kansanvalistusseuran sivistyspalkinto 2016
- Suomi-palkinto 2016
- Åbo Akademin kunniatohtori 2018[21]
- Suomen kulttuurirahaston 35 000 euron suurpalkinto 2022[22]
- Finlandia-palkinto (2023)
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuortenkirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuu taskussa. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11911-7
- Lukittu lähde. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13504-X
Kuopio-sarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mustat morsiamet. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15619-5
- Rautayöt. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18283-8
- Jään ja tulen kevät. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-19748-7
- Lakanasiivet. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21326-0
- Neidonkenkä. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23876-8
- Hietakehto. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26320-3
- Tankkien kesä. Helsinki: Otava, 2016. ISBN 978-951-1-29313-2
- Muistoruoho. Helsinki: Otava, 2019. ISBN 978-951-1-33703-4
- Vihreä sali. Helsinki: Otava, 2021. ISBN 978-951-1-40598-6
Muut romaanit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Graniittimies. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28097-2
- 36 uurnaa : väärässä olemisen historia. Helsinki: Siltala, 2023. ISBN 978-952-388-186-0
Tietokirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vihan ja rakkauden liekit. Kohtalona 1930-luvun Suomi. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-24275-8
- Kuopion taivaan alla. Kuopio: Kuopion isänmaallinen seura, 2011. ISBN 978-952-99511-6-1
- Hugo 1918. Tammisaari 2018.
Näytelmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Helene S. - rakkaudella. Kantaesitys Kuopion Kaupunginteatteri 4.9.2014.
- Palava kaupunki. Kantaesitys Teatteri Avoimet Ovet helmikuu 2015.
- Vihan kevät. Kantaesitys Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvila tammikuu 2018.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kähkönen, Sirpa Aapeli ja muita tuttavia, pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografia. 16.2.2011. Kuopion kaupunginkirjasto / Pohjois-Savon maakuntakirjasto. Arkistoitu 9.1.2015. Viitattu 9.1.2015.
- ↑ Sirpa Kähkönen Otava. Viitattu 3.3.2016.
- ↑ Sirpa Kähkönen Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajaksi 25.11.2017. Suomen Kirjailijaliitto. Viitattu 3.11.2018.
- ↑ Kirjallisuus | Sirpa Kähkönen luopuu Kirjailijaliiton johtajuudesta: ”Pandemian kurittama kirjallisuuskenttä on ollut voimia syövä työympäristö” Helsingin Sanomat. 23.8.2022. Viitattu 23.8.2022.
- ↑ Sirpa Kähkönen 375 humanistia. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 3.3.2016.
- ↑ a b c Kuka kukin on 2011, s. 456–457. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-24712-8
- ↑ Kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat 2014 Yle Uutiset. 14.11.2014. Viitattu 20.11.2014.
- ↑ Ehdokkaat 2016: Sirpa Kähkönen: Graniittimies. Pohjoismaiden neuvosto. Arkistoitu 20.3.2016. Viitattu 3.3.2016.
- ↑ Tieto-Finlandia-ehdokkaissa esitellään puukon historiaa, kapellimestareita ja kalaherkkuja
- ↑ Tiihonen, Marita: Kirjailija Sirpa Kähkösestä Suomen PEN:in puheenjohtaja Savon Sanomat. 5.2.2014. Arkistoitu 9.1.2015. Viitattu 9.1.2015.
- ↑ Toimisto Tuglas-Seura. Viitattu 30.11.2023.
- ↑ Malinen, Markku: Sirpa Kähköselle Kansanvalistusseuran Sivistyspalkinto YLE.fi. 8.12.2016. Viitattu 8.12.2016.
- ↑ Jokinen, Riikka: Saara Aallolle komea tunnustus – kaikkiaan kahdeksan taiteilijaa sai Suomi-palkinnon Länsiväylä. 19.12.2016. Viitattu 29.11.2023.
- ↑ Saara Aalto ja Sirpa Kähkönen Suomi-palkinnon saajien joukossa Savon Sanomat. 19.12.2016. Viitattu 29.11.2023.
- ↑ Gustafsson, Miia: Sirpa Kähkönen voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon omakohtaisella romaanillaan, jossa tehdään tilit selviksi kuolleen äidin kanssa Yle Uutiset. 29.11.2023. Yleisradio. Viitattu 29.11.2023.
- ↑ Lappalainen, Marja-Liisa: Isoisän raskaat vankilavuodet. Ilta-Sanomat, 2010, nro 18.9., s. 32.
- ↑ Sirpa Kähkösen Vihan ja rakkauden liekit pysäyttää lukijan Plaza.fi. 10.11.2010. Arkistoitu 29.11.2014. Viitattu 20.11.2014.
- ↑ Mattila, Marianne: Sirpa Kähkönen voitti Savonia-kirjallisuuspalkinnon Yle Uutiset. 9.12.2021. Viitattu 9.12.2021.
- ↑ Veijo Meri -palkinto 2021. Otavan Kirjasäätiö. Viitattu 12.4.2021.
- ↑ Heikkilä, Markus: Jukka Puotila ja Reijo Taipale saavat Pro Finlandia -mitalit HS.fi. 2.12.2015. Viitattu 9.12.2015.
- ↑ Kunniatohtorit ja riemutohtorit | Åbo Akademi Åbo Akademi. Viitattu 7.11.2018.
- ↑ Kartastenpää, Tero: Suomen kulttuurirahasto jakoi kolme suurpalkintoa. Helsingin Sanomat, 28.2.2022, s. B 5. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.2.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sirpa Kähkönen Kirjasampo.fi:ssä
- YLE Elävä arkisto: Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä Aamun kirja. 20.10.2009.
- YLE Elävä arkisto: Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet Aamun kirja. 13.11.2007.
- Sirpa Kähkönen Prosak-proosaklubilla, Kirjastokaista-video
- Leena Kirstina: Kansalliset kertomukset. Suomalaisuus 1990-luvun proosassa. SKS 2007.
- Lea Toivola: Pienet ihmiset ja suuri aika. Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja. Kanava 8/2009.
- YLE TV1: Flinkkilä & Tastula: Kun vihapuhe muuttui väkivallaksi vuonna 1918 (13.1.2018)
| ||||||||||||||||||
