Simon Ekpa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Simon Njoku Ekpa
Henkilötiedot
Syntynyt21. maaliskuuta 1985 (ikä 39)
Ohaukwu, Nigeria
Kansalaisuus Nigeria ja Suomi
Asuinpaikka Lahti
Ammatti yrittäjä
Siviilisääty eronnut

Simon Njoku Ekpa[1] (s. 21. maaliskuuta 1985 Ohaukwu, Nigeria)[2] on Lahdessa asuva nigerialais-suomalainen[3] yrittäjä sekä kokoomuksen edustaja Lahden seudun joukkoliikennelautakunnassa.[4] Hän toimii itse perustamaansa Biafran pakolaishallituksen johtajana, mikä on aiheuttanut diplomaattisen selkkauksen Nigerian kanssa sekä poliisitutkinnan Suomessa.[3][5] Useissa lähteissä Simon Ekpa mainitaan poliitikkona.

Toiminta separatistina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nigerian etelä- ja kaakkoisalue on osa entistä Biafran tasavaltaa, joka oli hetkellisesti itsenäinen ja tunnustettu osittain vuosina 1967–1970. Osa alueesta on kärsinyt epävakaudesta IPOB-separatistiryhmän ja Nigerian turvallisuusjoukkojen välisen konfliktin vuoksi. IPOB perustettiin vuonna 2012 rauhanomaisena liikkeenä, mutta sen aseellinen siipi käynnistyi vuonna 2020 omien sanojensa mukaan puolustaakseen igbojen etnistä ryhmää. Kriitikot sanovat, että IPOB on aiheuttanut väkivaltaa ja valtavia kärsimyksiä. Ainakin 15 ihmistä kuoli helmikuussa 2022 viimeisen viiden päivän aikana, mukaan lukien separatisteja, siviilejä ja poliiseja.[6]

Simon Ekpa tuli tunnetuksi Nigeriassa sen jälkeen, kun hän ilmoitti vuonna 2021, että IPOBin johtaja Nnamdi Kanu oli määrännyt hänet hoitamaan ryhmän radioasemaa Radio Biafraa. Nnamdi Kanu pidätettiin samana vuonna syytettynä maanpetoksesta ja terrorismista, jotka hän kiisti. BBC:n Lagosin toimittajan mukaan Kanun jatkunut pidätys on merkinnyt sitä, että IPOB ei enää toimi yhtenäisenä voimana, jolla olisi selkeä komentorakenne tai poliittinen ohjelma.[6]

Igboista peräisin oleva Ekpa on todennut Ylelle hyväksyvänsä väkivallan Nigeriassa maan hallituksen joukkoja vastaan, koska kyse on itsepuolustuksesta.[7] Ekpan mukaan hänen joukkonsa tarvitsevat lisää aseita.[8] Aiemmin Ekpa kommentoi, että hänen johtamansa IPOB-separatistit ovat näkyvässä sotatilassa ja pyrkivät vallankaappaukseen Nigeriassa.[9] Nigeria julisti IPOBin terroristijärjestöksi vuonna 2019.

IPOB-järjestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: IPOB

IPOB-järjestö on tehnyt vuonna 2022 Nigeriassa useita terroritekoja, joihin kuului ihmisten ampumisia, mestauksia, aseellisia iskuja ja kaappauksia.

Toiminta Biafran pakolaishallituksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2023 Simon Ekpa julistautui Biafran tasavallan pakolaishallituksen (BRGIE) pääministeriksi ja nimesi tasavallan neuvottelukunnan jäsenet. Hän totesi perustaneensa pakolaishallituksen, jotta Biafra voisi erota Nigerian osavaltiosta. Simon Ekpan mukaan Biafran pakolaishallitus "sitoutuu diplomaattisiin ja ulkomaisiin suhteisiin, järjestelyihin, neuvotteluihin ja sopimuksiin muiden kansojen ja etujärjestöjen kanssa Biafran kansan puolesta".[10] Tammikuussa 2024 Simon Ekpa ilmoitti Biafran itsenäisen valtion palauttamisen käynnistyvän lokakuussa 2024.[11]

Heinäkuussa 2023 järjestettiin Lahdessa mielenosoitus, johon osallistui viitisenkymmentä henkilöä. Eräs osallistuja totesi, että Simon Ekpan toiminta Nigeriassa rajoittaa biafralaisten oikeuksia ja että maan hallitus käyttää hyväkseen rajuja yllytyspuheita kiristääkseen sortotoimia biafralaisia vastaan.[12]

Suomen suurlähettilään puhuttelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nigerian ulkoministeriö kutsui Suomen suurlähettilään puhutteluun helmikuussa 2022, koska Ekpan sanottiin levittäneen väärää tietoa, disinformaatiota ja vihapuhetta kannustavia kommentteja.[13] Nigerian ulkoministeri ilmaisi tyytymättömyytensä ja totesi, että Ekpan toimet aloittivat tappamisen, silvonnan, tuhopoltot ja muita tuhotöitä. Suomen ulkoministeriön Länsi- ja Keski-Afrikan tiiminvetäjä vahvisti Nigerian ulkoministeriön olleen yhteydessä Suomen Nigerian-suurlähetystöön, ja että suurlähettiläs tapasi Nigerian varaulkoministerin. Tiiminvetäjän mukaan Nigeria on tuonut esiin huolensa siitä, miten tietyt toimet voivat vaikuttaa maan turvallisuuteen. Suomi jakaa huolen vaalien turvallisuudesta ja tuomitsee väkivallan, siihen yllyttämisen sekä myös sellaiset toimet, joilla pyritään estämään ihmisiä käyttämästä demokraattisia oikeuksiaan.[14]

KRP:n pidätys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2022 Suomen keskusrikospoliisi pidätti Ekpan epäillen häntä rikoksesta.[15] Esitutkinnan perusteella Ekpan epäillään keränneen rahaa rahankeräyslain vastaisesti. Poliisi oli saanut useita yhteydenottoja Ekpan toiminnasta sosiaalisessa mediassa. Poliisi selvittää, onko Ekpaa syytä epäillä muistakin rikoksista.[16]

Reaktiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lahden kokoomuksen puheenjohtaja Mikael Seppälä totesi Helsingin Sanomille antamassa haastattelussa 17. helmikuuta 2022, että hän ei ota kantaa siihen, onko Simon Ekpan aktivismi negatiivista vai positiivista. Hänen mukaansa olisi tärkeää tietää ehdokkaittemme taustoista riittävästi, mutta valitettavasti ihmisten taustoja ei aina pystytä tarkistamaan niin tarkkaan.[17]

Hämeen kokoomuksen toiminnanjohtajan Mika Airisen mukaan Kokoomuksen kannalta oleellisinta asiassa on se, miten tapahtumat suhteutetaan Suomen ulkopolitiikkaan ja asiaa harkitaan siinä valossa.[18] Airinen vastasi helmikuussa 2023 Etelä-Suomen Sanomille Ekpaa koskeviin toimiin toteamalla, että asiassa ei ollut tullut esille mitään uutta.[19]

Etelä-Lahden Kokoomuksen puheenjohtaja Mikael Seppälä sanoi maaliskuussa 2023, että Ekpaa on yritetty tavoitella ja keskustella asioista hänen kanssaan. Kokoomus ei ollut ryhtynyt toimenpiteisiin Ekpaa vastaan.[20]

Suomen Igbot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Igbo Unionin entisenä puheenjohtajana toimineen Simon Ekpan maanmiehet irtisanoutuvat hänen toiminnastaan. Järjestön myöhempi puheenjohtaja Orji Anya Odim sanoi Ylelle helmikuusssa 2023 antamassaan haastattelussa, että Ekpan tulisi lopettaa vihan lietsominen ja provosointi. Odim mukaan Ekpa ei edusta Suomen igboja.[21] Odim huomauttaa, että monilla Suomessa elävillä igboilla on edelleen sukulaisia sekä perheenjäseniä Nigeriassa ja väkivaltaisuuksien kiihtyessä nämä ihmiset ovat vaarassa. Jos Suomi ei puutu Ekpan toimintaan, eikä häntä pysäytetä, Odimin mukaan vaarana on uusi Ruanda.[22]

Nigerian igbot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohanaezen, eli Nigerian Igbo-järjestön pääsihteeri Mazi Okechukwu Isiguzoro totesi Ekpan pidätyksestä helmikuussa 2023, että Suomen viranomaisten tulisi luovuttaa Simon Ekpa Nigeriaan ja että Suomen igbot ovat tehneet parhaansa varmistaakseen, että Ekpan aiheuttamat murhat ja väkivallat saadaan lopetettua. Ekpaa ei saa päästää oikeutta pakoon, eivätkä Suomen viranomaiset saa vapauttaa häntä. Nigerian liittohallitus ei saa valtakunnansyyttäjän kautta päästää Ekpaa pakoon Suomen oman lainsäädännöllisen vajeen, eli terrorismilakien puutteen vuoksi.[23]

Rikos- ja prosessioikeuden professorin arvio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen arvioi, että Ekpan toiminta on poikkeuksellista ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan voisi olla yksi rikosnimike, mutta Nigerian keskushallinto ei käy kansanryhmästä. Tolvasen mukaan oleellinen kysymys on se, täyttävätkö nämä järjestöt Suomen laissa määritellyt terrorismin tunnusmerkit.[22]

Lakiyrityksen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekpan lakiyritys Ekpa & Co Oy:n uutisoitiin ajautuneen taloudellisiin vaikeuksiin ja yhtiön ulosottoon kohdistunut perintä jouduttiin keskeyttämään vuonna 2022 sen varattomuuden vuoksi. Lakiyhtiöltä perittiin muun muassa verovelkoja ja yhtiö poistettiin ennakkoperintärekisteristä samana vuonna.[24] Ekpa on toiminut vuodesta 2015 alkaen yhtiön toimitusjohtajana sekä ainoana varsinaisena jäsenenä. Sen päätoimiala on rekisteröity muihin lakiasiainpalveluihin.[25][26]

Kanteluita valvontalautakunnalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylen mukaan Simon Ekpan tarjoamista lakipalveluista on tehty kanteluita valvontalautakuntaan. Yritys mainostaa olevansa erikoistunut maahanmuuttokysymyksiin. Ekpa ei voi toimia julkisilla varoilla turvapaikanhakijoiden oikeusavustajana tuomioistuimessa. Yle on jutellut usean turvapaikanhakijan kanssa, jotka ovat luulleet Ekpaa lakimieheksi. Ekpan pätemättömyys oli paljastunut vasta, kun he näkivät itseään koskevat asiakirjat.[26]

Afganistanista kotoisin oleva henkilö kuuli "lakimies" Ekpasta ystävältään, kun hänellä oli kiire löytää itselleen lakimies. Perhe tarvitsi asianajajaa, kun se oli saanut hallinto-oikeudesta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. Ekpa vakuutti, että maahanmuuttoviraston päätös oli ollut virheellinen ja hän hoitaisi asiat kuntoon. Henkilön mukaan Ekpa ei missään vaiheessa kertonut, ettei ole lakimies.[26]

Ekpalle syytökset epäselvästä toiminnasta ovat tuttuja, ja hän epäilee, että häntä on mustamaalattu tarkoituksella. Ekpa kertoi Ylelle: "Olen aina selittänyt, että toimin oikeusneuvojana. Jos asia ei mene hyvin, he suuttuvat ja sitten tulee tällaisia huhuja."[26]

Ekpan lakitutkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekpa on nettisivuillaan kertonut saaneensa LL.M Master of Laws -tutkinnon walesiläisestä Aberystwythin yliopistosta, mutta Ylen tiedustellessa asiaa yliopistosta sieltä ei annettu tietoja tutkinnoista. Ekpa on kuvannut itseään asiantuntijaksi ja käyttänyt nimikettä oikeusneuvoja,[24] jota ei löydy lakimiesliiton[27] eikä asianajoliiton[28] juristinimikelistalta. Ekpa ei edusta asiakkaitaan itse oikeudessa.

Lakialaan Ekpa perehtyi ollessaan työharjoittelijana entisen puolisonsa lakimies Marianne Säkäjärven toimistossa.[29] Aberystwythin yliopiston verkkosivujen mukaan kyseessä on maksullinen[30] etänä suoritettava kirjekurssi, joka ei johda ammatilliseen pätevyyteen tai oikeuteen käyttää lakimiehen taikka asianajan titteliä. Ekpalla ei tiettävästi ole alemman tai ylemmän oikeustieteen tutkintoa.[31]

Elämänvaiheet ja yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekpa kasvoi sukulaisten huomassa Biafrassa. Parikymppisenä Ekpa juoksi sata metriä ajassa 10,3 sekuntia. Hän edusti Nigeriaa naapurimaassa Kamerunissa järjestetyissä urheilukilpailuissa. Hänet kutsuttiin harjoittelemaan Britanniaan. Manchesterissa suomalainen valmentaja kiinnitti huomiota Ekpan kykyihin ja vuonna 2007 Ekpa matkusti Lahteen urheilemaan. Hän sai vakavan polvivamman, jonka takia hän ei päässyt kilpailemaan. Hän muutti Suomeen samana vuonna hakemaan hoitoa ja polvileikkausta.

Ekpa puhuu englannin lisäksi jorubaa, igboa ja ngobogaa.[32] Hän opetteli myös suomen kielen. Hän sai Suomen kansalaisuuden ja suoritti asepalveluksen Lahden Hennalassa. Hän on ollut naimisissa Marianne Säkäjärven kanssa[33] ja hänellä on lapsi toisen naisen kanssa.[34]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simon Ekpa on ollut kokoomuksen ehdokkaana kuntavaaleissa vuonna 2012[35], 2017[36] ja 2021[37], sekä aluevaaleissa 2022[38], mutta ei ole tullut valituksi. Ekpa on toiminut Lahden seudun joukkoliikennelautakunnan jäsenenä.[18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. IPOB News - Latest New Today February 25, 2023 on IPOB NNN. Viitattu 26.2.2023. (englanniksi)
  2. CLOSE-UP: Simon Ekpa, Nnamdi Kanu’s Finland-based disciple and king of fake news The Cable. 8.12.2022. Viitattu 24.2.2023. (englanniksi)
  3. a b Aurora Rämö: ”Biafran pääministeri” asuu Lahdessa – Erikoinen kokoomusvaikuttaja aiheutti diplomaattisen selkkauksen Suomenkuvalehti.fi. 21.3.2024. Viitattu 10.4.2024. (englanniksi)
  4. Lahden seudun joukkoliikennelautakunta Lahti. Viitattu 28.2.2023.
  5. Declan Lafray: Simon Ekpa's Journey From Track Athlete To Prime Minister Of The Biafra Republic Government In Exile International Business Times. 26.2.2024. Viitattu 13.4.2024. (englanniksi)
  6. a b Simon Ekpa: Nigeria's Ipob faction leader arrested in Finland bbc.com. 23.2.2023. Viitattu 13.4.2024. (englanniksi)
  7. Yle ja HS: Lahden kokoomuksen Simon Ekpa johtaa aseellista kapinaa Nigeriassa iltalehti.fi. Viitattu 26.2.2023.
  8. Lahtelainen kunnallispoliitikko johtaa aseellista kapinaa Nigeriassa Yle Uutiset. 16.2.2023. Viitattu 26.2.2023.
  9. Simon Ekpa: Nigeria's Ipob faction leader arrested in Finland BBC News. 23.2.2023. Viitattu 26.2.2023. (englanniksi)
  10. Dachen Isaac: Self-proclaimed PM of Biafran-in-Exile govt, Ekpa names advisory council members Latest Nigeria News | Top Stories from Ripples Nigeria. 14.4.2023. Viitattu 14.4.2024. (englanniksi)
  11. Ogaga Ariemu: BRGIE unveils date to declare Biafra independence Daily Post Nigeria. 8.1.2024. Viitattu 14.4.2024. (englanniksi)
  12. Lahdessa mielenosoitus Simon Ekpaa vastaan – tituleeraa itseään pääministeriksi ja yllyttää maanmiehiään Nigeriassa kapinaan Suomesta käsin Yle Uutiset. 7.7.2023. Viitattu 14.4.2024.
  13. BusinessDay: FG summons Finnish Ambassador over Simon Ekpa‘s threats to bar elections in South East Businessday NG. 14.2.2023. Viitattu 23.2.2023. (englanniksi)
  14. Suomi ja Nigeria ajautuivat erikoiseen diplomaattiseen kiistaan Helsingin Sanomat. 16.2.2023. Viitattu 26.2.2023.
  15. Rikosepäilyt | Lahden paikallispolitiikassa toimivaa nigerialaisaktivistia epäillään rikoksesta Suomessa Helsingin Sanomat. 23.2.2023. Viitattu 23.2.2023.
  16. Poliisi epäilee lahtelaista Simon Ekpaa rahankeräysrikoksesta Yle Uutiset. 24.2.2023. Viitattu 24.2.2023.
  17. Paikallispoliitikon Biafra-aktivismi tuli yllätyksenä Lahden kokoomukselle: ”Käymme tästä varmasti keskustelua” Helsingin Sanomat. 17.2.2023. Viitattu 26.2.2023.
  18. a b Lahtelaisen poliitikon osuus Nigerian aseellisessa kapinassa hämmentää iltalehti.fi. Viitattu 26.2.2023.
  19. Juha Honkonen: Mitä kokoomus tekee Simon Ekpan kanssa? Etelä-Suomen Sanomat. 22.2.2023. Viitattu 8.3.2023.
  20. Juha Honkonen: Poliisi tutkii ja puolue haluaisi jututtaa: Lahdessa asuva Simon Ekpa kadonnut maan alle Etelä-Suomen Sanomat. 11.3.2023. Viitattu 13.3.2023.
  21. Igbo Union In Finland Celebrates New Yam Festival In Grand Style Igbo Union Finland Ry. Viitattu 26.2.2023. (englanniksi)
  22. a b Hämeen kokoomus selvittää separatistijohtaja Simon Ekpan toimintaa Nigeriassa Yle Uutiset. 17.2.2023. Viitattu 26.2.2023.
  23. Seun Opejobi: Extradite, punish Simon Ekpa for killing in S'East - Ohanaeze tells FG Daily Post Nigeria. 23.2.2023. Viitattu 3.3.2023. (englanniksi)
  24. a b Lahtelaisen kapinajohtajan Simon Ekpan lakifirma ajautui talousvaikeuksiin Yle Uutiset. 24.2.2023. Viitattu 26.2.2023.
  25. EKPA & Co Oy - Päättäjät asiakastieto.fi. Suomen Asiakastieto Oy. Viitattu 26.2.2023.
  26. a b c d Nigeriaan kapinaa lietsova lahtelaismies markkinoi palveluita turvapaikanhakijoille Yle Uutiset. 12.3.2023. Viitattu 13.3.2023.
  27. Lakimiesnimikkeet. Lakimiesliitto lakimiesliitto.fi. Viitattu 26.2.2023.
  28. Juristisanasto Asianajajaliitto. Viitattu 26.2.2023.
  29. Nigeriaan kapinaa lietsova lahtelaismies markkinoi lakipalveluita maahanmuuttajille Yle Uutiset. 12.3.2023. Viitattu 13.3.2023.
  30. 2023-24 : Study With Us , Aberystwyth University aber.ac.uk. Viitattu 14.3.2023. (englanniksi)
  31. Lahtelaisen kapinajohtajan Simon Ekpan lakifirma ajautui talousvaikeuksiin Yle Uutiset. 24.2.2023. Viitattu 13.3.2023.
  32. Linkedin- Simon Ekpa Linkedin.
  33. Nigeriaan kapinaa lietsova lahtelaismies markkinoi lakipalveluita maahanmuuttajille – luulivat keskustelevansa asianajajan kanssa Yle Uutiset. 12.3.2023. Viitattu 4.1.2024.
  34. Lahtelainen kunnallispoliitikko johtaa aseellista kapinaa Nigeriassa Yle Uutiset. 16.2.2023. Viitattu 23.2.2023.
  35. Hämeen vaalipiiri - Lahti - Puolueiden kannatus Kuntavaalit 2012 - tulospalvelu. yle.fi. Viitattu 26.2.2023.
  36. Lahti - Kuntavaalit 2017 - Vaalien tulospalvelu | Yle Vaalien tulospalvelu. Viitattu 26.2.2023.
  37. Tulospalvelu – Kuntavaalit 2021 iltalehti.fi. Viitattu 26.2.2023.
  38. Aluevaalit 2022 mtvuutiset.fi. Viitattu 26.2.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]