Reisan kansallispuisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Raisin kansallispuisto
Sijainti
Pinta-ala
806 km²
Hallinto
Nimi alkuperäiskielellä
Reisa nasjonalpark
Tyyppi
Perustettu
Hallinto
Nasjonalparkstyret for Reisa nasjonalpark og Ráisduottarháldi landskapsvernområde
Kartta

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatio

Raisin kansallispuisto (norj. Reisa nasjonalpark, pohjoissaameksi Ráissa álbmotlaš meahcci)[1] sijaitsee Norjassa Raisin kunnassa, Tromssan ja Finnmarkin läänissä. Puiston pohjoispuolella virtaa Raisinjoki, ja etelässä puisto rajautuu Suomeen. Kansallispuiston suojelualueita on myös Suomen puolella. Itäraja ulottuu Ruijan ylänköön. Lännessä puisto jakaa rajan 80 neliökilometrin suuruisen Ráisduottarháldin maisema-alueen kanssa, jolla sijaitsee myös Ráisduottarháldin tunturiryhmä. Maisema-alue rajautuu luoteessa Suomen Käsivarren pohjoisimpaan osaan. Lounaassa puisto jakaa rajan Käsivarren erämaa-alueen kanssa. Pinta-alaltaan Raisin kansallispuisto on 806 neliökilometriä. Kansallispuisto perustettiin vuonna 1986 ”säilyttämään kaunis ja lähes koskematon vuoristo- ja laaksoalue sekä sen kasvit, eläinkunnat sekä geologiset esiintymät”. Čáravárrin vuorenhuippu on kansallispuiston korkein kohta (906 metriä merenpinnan yläpuolella). Kansallispuiston alueella on Norjan rikkain arktinen kasvisto.

Suunnitelmissa on myös laajentaa puiston aluetta Ruijan ylängön puolelle.

Maantiede, maisemat, geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raisinjoki halkoo tunturiylänköä ja Raisinlaaksoa eli Raisinvankkaa[2]. Siellä sijaitsee vesiputouksia, joista Mollis (Molliskurkkii, Mollisfossen)[3] on suurin 269 metrin korkeudellaan ja 140 metrin vapaapudotuksellaan. Toinen alueen vesiputouksista on Iimonputous (Imofossen)[4], jonka läheisyydessä esiintyy runsaasti hiidenkirnuja.  

Kauempana pohjoisessa jyrkkä vuori muodostaa vaikuttavan kanjonin. Tunturit ovat muodostuneet eri kerroksista: alimpana on kallioperä, jonka yläpuolella on 200 metriä korkea hiekka- ja kivikerrostuma sekä päällimmäisenä pintakivikerros. Lähempänä Suomen rajaa maisema muuttuu nummi- ja suomaisemaksi.

Kasvillisuus ja eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueen kasvillisuus ja linnusto ovat maan rikkaimpia geologisten esiintymien ja vaihtelevan kallioperän takia. Se on elinehto happamille ja kalkkipitoisille lajeille. Putkilokasveja on rekisteröity kaiken kaikkiaan 525, ja kaikista Norjan 230 tunturikasvilajista kansallispuiston alueella esiintyy 193 lajia. Sieltä löytyy myös itäisen Euraasian kasvilajeja, ja jokea ympäröi hieno ja tiheä lehtimetsä. Kasvillisuusvyöhykkeellä esiintyy sinisiä kukkalajeja, kuten kellosinilatvoja ja lapinalppiruusuja, sekä tulikuusioita ja liekovarpioita. Muita harvinaisia lajeja ovat myös jokilaakson lajit, kuten lapinkaurake, pienijuhannuskukka, siperiansinivalvatti, pikkulehdokki ja harajuuri. Pikkulehdokki on äärimmäisen harvinainen tällä alueella; se kasvaa suurina esiintyminä Baikaljärvellä ja Itä-Siperian alueella.

Petolinnut, kuten piekana, maakotka, hiiripöllö, tuulihaukka sekä tunturihaukka viihtyvät hyvin ankarilla tunturialueilla. Joskus kansallispuiston alueella voi nähdä myös merikotkia. Yhteensä lintulajeja on havaittu laakson alueella 140, mukaan lukien kuikka ja kuikkien sukuun kuuluva kaakkuri. Kaikkein harvinaisimpia lajeja ovat metsähanhi, kiljuhanhi ja laulujoutsen. Muita alueella eläviä eläimiä ovat ahma, ilves ja naali. Pohjoissaamenkielinen nimi Njállaávzi merkitsee “naalien rotkoa”. Naalikanta on selvästi taantumassa. Petoeläimille on tarjolla paljon poronlihaa. Myös ruskeakarhuja voi tavata kansallispuiston alueella.

Raisinlaaksossa kutee lohen lisäksi meritaimen, ahven, made, hauki ja siika.

Kulttuuriperintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raisinlaakso on kolmen historiallisen kulttuurin – saamelaisen, kveeniläisen ja norjalaisen – kohtaamispaikka. Jokaisella kansallisuudella on juuret syvällä alueen historiassa. Saamelaiset ovat asuttaneet aluetta jo 1000-luvulta lähtien. 1700-luvulla suomalaiset saapuivat alueelle ja toivat mukanaan jokilaivan osaksi laakson kulttuuria. Lisäksi kveeniläistä kulttuuria pääsee ihastelemaan Haltin kansallispuistokeskuksessa.  

Raisinlaakso ja ympäröivät tunturialueet ovat olleet tärkeitä metsästys-, saalis- ja kalastusalueita. Esimerkiksi riekkojen pyydystämistä on jatkettu. Mäntymetsää hyödynnettiin entisaikaan muun muassa puutavaran lähteenä ja tervanpoltossa, jotka tuottivat merkittäviä tuloja monille maatiloille 1900-luvulle saakka. Tervamiilujen jäänteitä voidaan nähdä monissa paikoissa.

Alueen hoito ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallispuisto ja viereiset tunturi- ja ylänköalueet ovat porojen laidunmaita. Retkeilyharrastajille on tarjolla Raisinlaaksossa hyvät ulkoilumahdollisuudet. He voivat käydä kävelemässä retkireiteillä tai tehdä veneretkiä Raisinjoella. Tunturissa on myös mahdollista yöpyä tunturimökeissä, esimerkiksi Norjan retkeily-yhdistyksen omistamassa Nedrefosshytta-mökissä, joka sijaitsee Kalottireitin varrella.

Raisinjoen pohjoisosassa voi kalastaa lohta, meritaimenta ja ahventa. Lohta on pyydetty 8–13 tonnia vuodessa. Kalastusoikeus on jaettu maanomistajien ja vakituisten asukkaiden kesken. 

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Ráissa álbmotlaš meahcci www.norgeskart.no. Kartverket. Viitattu 6.8.2023.
  2. ↑ Raisinvankka www.norgeskart.no. Kartverket. Viitattu 6.8.2023.
  3. ↑ Molliskurkkii www.norgeskart.no. Kartverket. Viitattu 6.8.2023.
  4. ↑ Iimonputous www.norgeskart.no. Kartverket. Viitattu 6.8.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norja
Norjan kansallispuistot
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Reisan_kansallispuisto&oldid=22073068”