Pjotr Sokolov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pjotr Sokokov vuonna 1940.

Pjotr ​​Petrovitš Sokolov (ven. Пётр Петрович Соколов, 28. joulukuuta 1890 Pietari11. toukokuuta 1971 Enköping) oli venäläinen jalkapalloilija ja vakooja. Hän edusti Venäjän jalkapallomaajoukkuetta vuoden 1912 olympialaisissa, mutta parhaiten Sokolov tunnetaan sotienvälisen ajan tiedustelutoiminnastaan. Hän vakoili Neuvostoliittoa brittien ja venäläisten vastavallankumouksellisten hyväksi, ja myöhemmin talvi- ja jatkosodan aikana Sokolov palveli Suomen pääesikunnan tiedotusosastossa propagandatehtävissä. Sodan jälkeen Sokolov siirtyi Ruotsiin, jossa hän asui kuolemaansa saakka.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sokolov oli pietarilaisessa aatelisperheessä kasvanut valtioneuvoksen poika. Hän kävi Pietarissa Aleksanteri I:n lukiota, josta valmistui 1909 ja opiskeli sen jälkeen oikeustiedettä Pietarin yliopistossa. Lisäksi Sokolov sai yksityisopetusta puhe- ja lausuntatekniikassa Mariinski-teatterissa.[1]

Opiskeluaikoinaan Sokolov oli lahjakas jalkapalloilija ja lisäksi hän harrasti painia sekä nyrkkeilyä.[1] Jalkapallossa Sokolov edusti vuosina 1909–1917 Unitas Pietaria, jonka riveissä hän voitti Venäjän mestaruuden vuonna 1912. Puolustajana pelannut Sokolov kuului myös Venäjän maajoukkueeseen vuoden 1912 Tukholman olympialaisissa. Hän pelasi yhteensä neljä A-maaottelua vuosina 1911—1912.lähde?

Vakoilijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan käynnistyttyä Sokolov kävi Pietarhovin vänrikkikoulun ja palveli itärintamalla Puolassa. Helmikuun vallankumouksen jälkeen hänet komennettiin luutnantiksi ylennettynä Pietariin.[1] Suomen Etsivän keskuspoliisin mukaan Sokolov toimi vuonna 1917 Perämeren alueen sotilastiedustelijana Torniossa.lähde? Lokakuun vallankumouksen jälkeen bolševikkeja vastustanut Sokolov siirtyi Ison-Britannian tiedusteluorganisaation SIS:n palvelukseen. Joulukuussa 1918 Sokolov asettui Terijoelle, jossa hän ryhtyi harjoittamaan tiedustelutoimintaa Kannaksen alueella. Sokolov toimi brittitiedustelija Paul Dukesin kuriirina ja lähetti Suomen viranomaisten luvalla vakoilijoita rajan yli Neuvosto-Venäjälle.[1]

Vuodesta 1923 lähtien Sokolov toimi vastavallankumouksellisten hyväksi. Hänestä tuli yksi Venäjän yleissotilaallisen liiton aktiivisimmista Suomessa toimineista tiedustelijoista.lähde? Vuonna 1929 Sokolov herätti Suomen viranomaisten epäilykset kaksoisagenttina toimimisesta ja hänet karkotettiin Terijoelta Helsinkiin. Sokolov työskenteli Fennian tupakkatehtaalla jatkaen edelleen tiedustelutoimintaansa Ison-Britannian Suomessa toimineen tiedustelupäällikön Nikolai Bunakovin avustajana. Hän koulutti myös Suomen sotilastiedustelun Neuvostoliittoon soluttamia agentteja.[2] Suomen kansalaisuuden Sokolov sai vuonna 1936.[1]

Suomen armeijan palveluksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan aikana Sokolov palveli kapteenina Päämajan tiedotusosastossa majuri Kalle Lehmuksen alaisuudessa.lähde? Sokolov puhui Neuvostoliittoon suunnatuissa radiolähetyksissä propagandaäänenä, ja myöhemmin jatkosodan aikana hän toimi luennoitsijana Petroskoin tiedustelukoulussa, jossa koulutettiin rintaman selustaan lähetettyjä agentteja. Sokolov teki myös yhteistyötä natsi-Saksan pääesikunnan tiedustelupalvelun Abwehrin kanssa.[2]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan päätyttyä syyskuussa 1944 Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu NKVD etsintäkuulutti Sokolovin. Hänen nimensä oli sisäministeri Yrjö Leinon valvontakomissiolle luovuttamassa listassa, joka sisälsi 21 venäläisemigrantin tai Nansen-passilla Suomessa oleskelleen venäläisen tiedot . Sokolov oli heistä ainoa, joka onnistui välttämään luovutuksen Neuvostoliittoon. Sokolov onnistui pakenemaan Ruotsiin, jossa hän työskenteli urheiluhierojana Tukholmassa nimellä Peter Sahlin. Sokolov kuoli Enköpingissä 80-vuotiaana toukokuussa 1971.[3]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elfvengren, Eero & Laidinen, Einar: Vakoilua itärajan takana : Yleisesikunnan tiedustelu Neuvosto-Karjalassa 1918-1939. Helsinki: Minerva Kustannus Oy, 2012. ISBN 978-952-492-660-7.
  • Heiskanen, Raimo: Saadun tiedon mukaan : Päämajan johtama tiedustelu 1939-1945. Otava: Helsinki, 1988. ISBN 951-1-10173-0.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Kotakallio, Juho: Hänen majesteettinsa agentit : brittitiedustelu Suomessa 1918–1941, s. 117–126. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-952-30002-5-4.
  2. a b Raevuori, Antero: Petroskoin vakoojakoulun venäläisagentit tuottivat suomalaisille pettymyksiä 7.5.2014. Seura. Viitattu 22.8.2020.
  3. Porvali, Mikko: Salainen tiedustelija : suomalaisen vakoojaupseerin kirjeet 1940–1944, s. 161. Jyväskylä: Atena, 2013. ISBN 978-952-30000-5-6.