Pitkä s

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suora ja kursi­voi­tu pitkä s.
Esimerkki ſ- ja s-merkkien käytöstä suomen kielessä: "Enſimmäinen Luku. Jukolan talo, eteläiſesſä Hämeesſä..."
Pitkä s Yhdys­valtain perustus­lain lisäyksessä.

Pitkä s eli ſ on S-kirjaimen toinen muoto latinalaisissa pienaakkosissa. Suomen kieltä kirjoitettaessa sitä käytettiin ennen saksalaisen mallin mukaisesti tavun alussa ja keskellä. Tällöin merkkiä s käytettiin tavunloppuisena pienenä S-kirjaimena. Nykyään pitkää s:ää voi nähdä lähinnä fraktuuratyyppisissä kirjasinlajeissa, joita käytetään yhä silloin tällöin koristeellisuuden vuoksi (esimerkiksi Sisu-pastillin logossa), mutta pitkän s:n käyttöön liittyviä sääntöjä ei nykyisin aina noudateta.

Pitkän s:n voi helposti sekoittaa pieneen f-kirjaimeen. Joidenkin fonttien pitkässä s:ssä on jopa samankaltainen poikkiviiva, joka kuitenkin työntyy vain kirjaimen vasemmalle puolelle.

Pitkästä s:stä johdetut merkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen ß‑ligatuuri on syn­ty­nyt ſ:n ja s:n tai z:n sulau­tu­mana.

Integraalimerkin (∫) esikuvana on kursivoitu pitkä s, ja se viittaa sanaan summa.

Varsin samannäköinen kuin integraalimerkki on esh-kirjain (ʃ), jota käytetään muun muassa kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa soinnittoman postalveolaarisen frikatiivin eli niin sanotun suhu‑s:n merkkinä.

Saksan kielen kaksois‑s eli ß on alkujaan kirjainyhdistelmästä ſs tai ſz muodostettu ligatuuri.

Pitkä s tietokonejärjestelmissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkki Unicode Selite HTML
ſ U+017F latinalainen pienaakkonen pitkä s[1] ſ
ſ

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]