Nina Hagen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nina Hagen
Nina Hagen vuonna 2014
Nina Hagen vuonna 2014
Henkilötiedot
Syntynyt11. maaliskuuta 1955 (ikä 69)
Ammatti laulaja
Muusikko
Tyylilajit punk, ooppera, rock, big band
Soittimet laulu
Yhtyeet Nina Hagen Band
Levy-yhtiöt Sony Music, Columbia Records ja Mercury RecordsView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
www.ninahagen.com

Nina Catharina Hagen (s. 11. maaliskuuta 1955, Itä-Berliini, Saksan demokraattinen tasavalta) on saksalainen punk-laulaja.[1] Hagenin ääniala on laaja, neljä oktaavia, ja ulottuu hyvin matalista äänistä oopperakorkeuksiin[2]. Myös tietty hillittömyys on tyypillistä Hagenin vokalisaatiolle: korkeuden vaihtelun lisäksi hän kirkuu, rääkyy, huutaa ja murisee.[3] Hagen myös liikkuu sujuvasti eri genrejen välillä punkista poppiin, oopperaan ja swingiin.[2][4][5][6][7]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nina Hagenin vanhemmat ovat Hans Oliva-Hagen ja käsikirjoittaja-näyttelijä Eva-Maria Hagen.[8][9] Myös Eva-Maria Hagen laulaa, ja hän on esiintynyt jopa duettona tyttärensä kanssa. Oopperalaulua Nina Hagen sanoo oppineensa äidiltään 9-vuotiaana.[10][5] Vanhemmat erosivat, kun Nina oli 4-vuotias.[2] Hagenin äiti avioitui uudestaan, kun Nina oli 11-vuotias. Äidin uusi puoliso Wolf Biermann on myös Nina Hagenin ottoisä. Nina keskeytti koulunsa 16-vuotiaana ja matkusti Puolaan, jossa hän alkoi laulajaksi. Saksaan palattuaan Hagen liittyi coverbändiin nimeltä Fritzens Dampferband. Hagen pyrki teatterikouluun vuonna 1972, mutta ei päässyt sisään – mahdollisesti siksi, että hänen isäpuolensa Biermann avoimesti kritisoi Itä-Saksan hallintoa.[7] Hän opiskeli kaksi vuotta laulua Kevyen musiikin keskusstudiossa Itä-Berliinissä ja perusti yhtyeen Automobil. Hänestä tuli yksi maan tunnetuimmista nuorista laulajista. Vuonna 1976 toisinajattelija Wolf Biermann karkotettiin Itä-Saksasta ja perhe muutti Hampuriin. Hagen muutti New Yorkiin, jossa hän asui, kun hänen ensimmäinen soololevynsä julkaistiin vuonna 1982.[11][12]

Musiikkiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970–1980-luvuilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo vuonna 1974 Nina Hagen lauloi bändissä nimeltä Automobil, jolla oli myös yksi hitti: ”Du Hast den Farbfilm Vergessen”. Näennäisesti laulu oli harmiton: nainen moittii poikaystäväänsä, kun tämä on unohtanut ottaa värifilmin mukaan lomamatkalle. Laulun verhottu viesti oli DDR:n steriilin ilmapiirin vastainen.[3] Kun perheen isä Biermann karkotettiin länteen, Nina Hagen seurasi mukana ja lähti tutustumaan Lontooseen. Lontoossa Hagen tutustui ska- ja punk-musiikkiin, ja palasi Saksaan täynnä uusia musiikillisia ideoita. Ne tulisivat vielä olemaan keskeisiä paikallisissa musiikkipiireissä.[2]

Vuonna 1976–77 Hagen perusti oman yhtyeen, jonka nimeksi tuli Nina Hagen Band.[2][7] Yhtye julkaisi samannimisen albumin vuonna 1978. Levyllä olivat muun muassa kappaleet ”Tv-Glotzer” ja ”Auf'm Bahnhof Zoo”.[13][7] Julkaisua seuranneella Euroopan kiertuella Hagen päätti jättää yhtyeen, vaikka hän oli kirjoittanut sopimuksen toisesta albumista. Lopulta toinen LP valmistui nimellä Unbehagen vuonna 1979,[14] kun yhtye nauhoitti osuutensa Berliinissä ja Hagen Los Angelesissa. Levyn nimi sisältää sanaleikin: unbehagen-sana tarkoittaa epämukavaa tai harmia. Yhtye jatkoi esiintymistä myöhemmin ilman Nina Hagenia nimellä Spliff.[2][15][16]

Hagenin julkinen esiintyminen synnytti jatkuvaa huomiota jopa enemmän kuin hänen musiikkinsa. Elokuun 9. vuonna 1979 Hagen osallistui itävaltalaiseen, iltaisin esitettävään Club 2 -talk show’hun, jossa keskustelun aiheena oli nuorisokulttuuri. Hagen hämmensi tv-katsojia, kun hän simuloi ohjelmassa suorasukaisesti erilaisia mastrubaatio-asentoja ja -liikkeitä, joissa nainen voi tuottaa itselleen seksuaalista mielihyvää. Hagenilla oli toki vaatteet yllään, mutta teko herätti silti pahennusta, ja Hagen ja toinen panelisti ajautuivat sanaharkkaan. Show’sta nousi meteli, jonka seurauksena show’n juontaja joutui jättämään ohjelman.[17][2][18]

Euroopan kiertue uuden yhtyeen kanssa 1980 peruttiin, mutta vuonna 1982 julkaistu Hagenin ensimmäinen soololevy NunSexMonkRock, erikoinen sekoitus punkia, funkia ja oopperaa. NunSexMonkRock oli hittilevy ja se johti maailmankiertueeseen No Problem Orchestran kanssa. No Problem Orchestran kanssa tehdystä kiertyeestä on ilmestynyt epävirallinen levyjulkaisu Nina Hagen & The No Problem Orchestra in Concert, jolta löytyy muun muassa opiskelija-aktivisti Rudi Dutschkesta kertova kappale ”Who Killed Rudi”.[19] Poliittisuus kulkee perheessä: isäpuoli oli toisinajattelija ja isä vastusti natseja; isoisä kuoli keskitysleirillä. Myös myöhemmin Hagen on ottanut poliittisesti kantaa asioihin.[20][2] Vuonna 1983 ilmestyi levy Fearless, jolta lohkaistu single "New York New York" ylsi top 10 -listoille.[12][21] Levyä seurasi pienehkö Euroopan kiertue, mutta kiinnostus Hageniin alkoi vähentyä. Hagenin julkisissa esiintymissä alkoi myös vilistä erikoisia näkemyksiä jumalasta, Ufoista ja eläinten oikeuksista.[7][2] Nina Hagen julkaisi vuonna 1989 albumin Nina Hagen, johon liittyi Saksan kiertue. Tässä vaiheessa Hagen asui Pariisissa tyttärensä Cosma Shivan kanssa.

1990-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hagenin albumi Street ilmestyi 1991, ja levyn julkaisua seurasi jälleen Euroopan kiertue. Nina Hagenista tuli 1992 RTL plus -tv-kanavan juontaja. Vuonna 1993 hän julkaisi levyn Revolution Ballroom ja pari vuotta myöhemmin saksankielisen albumin Freud Euch, joka julkaistiin englanniksi vuonna 1996 nimellä Beehappy. Vuonna 1998 Hagen alkoi juontaa viikoittaista science fiction -ohjelmaa brittiläisellä Sci-Fi-kanavalla ja valmisteli samalla uutta Saksan kiertuetta. Seuraavana vuonna julkaistiin levy Om Namah Shivay, jota jaettiin ainoastaan Internetin välityksellä.

2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 Nina Hagenin kappale ”Schön ist die Welt” päätyi EXPO 2000:n viralliseksi lauluksi. Albumi Return of the Mother julkaistiin 2001 ja siihen liittyen Hagen teki jälleen kerran Saksan kiertueen. Vaikka Hagen ei nykyään kansainvälisessä mittakaavassa suuri tekijä olekaan, vaikuttaa hän edelleen aktiivisesti Saksan musiikkimarkkinoilla. Hagen asuu sekä Los Angelesissa että Berliinissä. Hagen konsertoi 26. huhtikuuta 2016 Helsingin Kulttuuritalolla osana Nina Hagen Unplugged & Band -kiertuettaan.[11]

Cover-esitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hagenia haastatellaan puhelimitse. Kuva noin vuodelta 1986.

Nina Hagen on esittänyt runsaasti ja usein omaperäisiä versioita muiden kappaleista. Näihin kuuluvat muun muassa The Velvet Undergroundin ”Sunday Morning” englanniksi ja saksaksi, The Beach Boysin ”Good Vibrations”, Neil Diamondin The Monkees -yhtyeelle kirjoittama "I'm a Believer", Adamskin ja Sealin kappale ”Killer”, Depeche Moden ”Personal Jesus”, Doctor and the Medicsin tunnetuksi tekemä kappale ”Spirit in the Sky”, Elviksen ”Viva Las Vegas” tai Janis Joplinin ”Move Over”.[22] Hagen laulaa Apocalyptican esittämällä Rammstein -coverilla ”Seemann”. Hagenin esittämiin cover-kappaleisiin kuuluu myös lukuisia biisejä, joita hän esittää livenä, mutta joita ei ole julkaistu äänityksinä. Näihin kuuluu muun muassa David Bowien ”Ziggy Stardust",[23] The Doorsin ”Light My Fire”,[24] The Rolling Stonesin "Satisfaction".[25]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1979 Hagen esiintyi kohua herättäneessä Club 2 -talk show’ssa yhdessä alankomaalaisen poikaystävänsä, muusikko Ferdinand Karmelkin kanssa. Nina laulaa ohjelmassa Janis Joplinin kappaleen ”Move Over” sekä Nina Hagen Bandin kappaleen ”Pank”, kun taas Ferdi säestää häntä kitaralla.[26] Suhteesta sai alkunsa Nina Hagenin tytär Cosma Shiva Hagen, joka syntyi 1981. Hagen joutui hakemaan oikeudelta lupaa tyttärensä erikoiselle nimelle.[2] Cosma Shivan isä sortui huumeisiin ja kuoli AIDSiin jo vuonna 1988.[27] Cosma Shiva on näyttelijä ja malli.[28][29] Hagenilla on myös poika, vuonna 1990 syntynyt Otis Hagen Chevalier, jonka isä on Franck Chevallier.[30] Hagen on ollut kolme kertaa naimisissa. Vuonna 1987 Hagen avioitui vain 17-vuotiaan lontoolaisen muusikon kanssa. Hagen ja "Iroquios" olivat naimisissa viikon ajan. Toinen aviomies oli 15 vuotta Ninaa nuorempi David Lynn vuosina 1996–2000, kolmas 22 vuotta nuorempi Lucas Alexander Breinholm vuosina 2004–2005. Kolmas avioliitto ei päättynyt hyvissä tunnelmissa, sillä Hagen sai Breinholmilta tappouhkauksia.[31][27][32] Lucas Alexander laulaa duettona Nina Hagenin kanssa vuonna 2003 julkaistulla levyllä Big Band Explosion, kappaleilla ”The Lady Loves Me” ja ”Let's Call the Whole Thing Off”.[33]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nina Hagen on aina pukeutunut huomiota herättävästi. Sekä Jean-Paul Gaultier että Vivienne Westwood ovat suunnitelleet Hagenille vaatteita.[3] Se johti Hagenin perustamaan oman vaatemerkin nimeltä "Mother of Punk".[2] Nina Hagen on tehnyt äänirooleja muun muassa Tim Burtonin elokuvassa Painajainen ennen joulua (saksankielinen versio), Michael Schoemannin elokuvassa Hot Dogs ja japanilaisessa Henkien kätkemä -animaatiossa. Hagen on myös näytellyt useissa saksalaisissa ja ulkomaalaisissa elokuvissa.[34]

Elämäkerrat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nina Hagen on julkaissut kolme elämäkertaa, joista yksi on käännetty suomeksi:

  • Ich bin ein Berliner : Aistillinen ja yliaistillinen elämäni / Nina Hagen ; suom. Walter de Camp. Helsinki : Odessa, 1989. ISBN 951-9178-37-6.[35]
  • Nina Hagen: That's Why the Lady Is a Punk (2003)[36]
  • Bekenntnisse (2010)[37]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nina Hagen Band (1978)
  • Unbehagen (1979)
  • NunSexMonkRock (1982)
  • Angstlos (1983)
  • Fearless (1984)
  • In Ekstase (1984)
  • In Ekstasy (1985)
  • Nina Hagen (1989)
  • Street (1991)
  • Revolution Ballroom (1993)
  • Freud Euch (1995)
  • Beehappy (1996)
  • Om Namah Shivay (1999)
  • Return of the Mother (2000)
  • Big Band Explosion (2003)
  • Seemann (feat. Apocalyptica) (2003)
  • Immer Lauter (2004)
  • Irgendwo auf der Welt (with Capital Dance Orchestra) (2006)
  • Personal Jesus (2010)
  • Volksbeat (2011)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Nina Hagen IMDb. Viitattu 24.6.2018.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k Deutsche Welle (www.dw.com): Godmother of punk: Nina Hagen turns 60 | DW | 11.03.2015 DW.COM. Viitattu 24.6.2018. (englanniksi)
  3. ↑ a b c Aylmer, Olivia: An Ode to Nina Hagen, the Godmother of Punk AnOther. 16.11.2016. Viitattu 26.6.2018. (englanniksi)
  4. ↑ Nina Hagen - Wau Wau - 1979 (from 'Unbehagen' 1979) youtube.com. 20.8.2009. SpaceyVeganPunkChick on YouTube. Viitattu 28.6.2018.
  5. ↑ a b Nina Hagen - Carmen - World now 1985 (TV Live appearance on DR, Copenhagen, Denmark 1985) youtube.com. 9.8.2008. Vandebilt on YouTube. Viitattu 28.6.2018.
  6. ↑ Nina Hagen - Bei Mir Bist Du Schön (From album 'Irgendwo auf der Welt', 2006) youtube.com. 30.5.2013. Nikki Goulart on YouTube. Viitattu 28.6.2018.
  7. ↑ a b c d e Nina Hagen - German Punk Singer & Her Music, CDs, Sound Samples - Deutsche Pop-Sängerin und ihre Musik www.vistawide.com. Viitattu 24.6.2018.
  8. ↑ Hans Oliva IMDb. Viitattu 24.6.2018.
  9. ↑ Eva-Maria Hagen IMDb. Viitattu 24.6.2018.
  10. ↑ Nina Hagen and Eva Maria Hagen - 2 Duets! (Eifersuchtsduett | Alabama Song) youtube.com. 5.4.2008. gnapgnapgnap on YouTube. Viitattu 28.6.2018.
  11. ↑ a b Punkin kummitäti Nina Hagen Helsinkiin Soundi.fi. Viitattu 25.4.2016. en-US
  12. ↑ a b Nina Hagen | Biography & History | AllMusic AllMusic. Viitattu 24.6.2018.
  13. ↑ Nina Hagen Band - Nina Hagen Band Discogs. Viitattu 24.6.2018. (englanniksi)
  14. ↑ Nina Hagen Band - Unbehagen Discogs. Viitattu 24.6.2018. (englanniksi)
  15. ↑ Süddeutsche de GmbH, Munich Germany: "Warum soll ich meine Pflicht als Frau erfüll'n?" Süddeutsche.de. Viitattu 24.6.2018. (saksaksi)
  16. ↑ Süddeutsche de GmbH, Munich Germany: "Warum soll ich meine Pflicht als Frau erfüll'n?" Süddeutsche.de. Viitattu 24.6.2018. (saksaksi)
  17. ↑ Nina Hagen über ihren Club 2 Auftritt || NDR Talkshow Classics (Am 30. Januar 2004 war Sängerin Nina Hagen zu Gast in der NDR Talkshow und sprach über ihre Hochzeit und ihre skandalöse Masturbations-Demonstration im Fernsehen.) youtube.com. 20.3.2018. Nina HagenFan on YouTube. Viitattu 28.6.2018.
  18. ↑ Süddeutsche de GmbH, Munich Germany: "Warum soll ich meine Pflicht als Frau erfüll'n?" Süddeutsche.de. Viitattu 24.6.2018. (saksaksi)
  19. ↑ Nina Hagen - Nina Hagen & The No Problem Orchestra In Concert Discogs. Viitattu 24.6.2018. (englanniksi)
  20. ↑ Nina Hagen is one of Germany's most eccentric artist euronews. 27.10.2011. Arkistoitu 24.6.2018. Viitattu 24.6.2018. (englanniksi)
  21. ↑ Nina Hagen New York New York Chart History Billboard. Viitattu 24.6.2018.
  22. ↑ Cover versions by Nina Hagen | SecondHandSongs secondhandsongs.com. Viitattu 24.6.2018.
  23. ↑ Nina Hagen Ziggy Stardust Swedish TV 1980 (Nina Hagen performs Ziggy Stardust live on swedish TV september 1980.) youtube.com. 27.7.2010. comaman on YouTube.
  24. ↑ Nina Hagen - Light My Fire (The Doors Cover) (Live in London - 1986) youtube.com. 8.3.2013. Federico Bulacio on YouTube. Viitattu 28.6.2018.
  25. ↑ Nina Hagen - Satisfaction (The Rolling Stones Cover) (Live in Berlin - 1982) (Live at Tempodrom, Berlin, 1982.) youtube.com. 19.3.2013. Federico Bulacio on YouTube. Viitattu 28.6.2018.
  26. ↑ Nina Hagen - Move Over / Pank (Club 2) (Presentation at the TV program Club 2 - Austria Aug.'79) youtube.com. 23.9.2012. Caleuche Errante on YouTube. Viitattu 28.6.2018.
  27. ↑ a b Süddeutsche de GmbH, Munich Germany: "Warum soll ich meine Pflicht als Frau erfüll'n?" Süddeutsche.de. Viitattu 24.6.2018. (saksaksi)
  28. ↑ Cosma Shiva Hagen IMDb. Viitattu 24.6.2018.
  29. ↑ Ferdi Karmelk Discogs. Viitattu 24.6.2018. (englanniksi)
  30. ↑ Otis Hagen Chevalier IMDb. Viitattu 24.6.2018.
  31. ↑ Schacht, Holger: Nina Hagen wird 60: „Seit mehr als 10 Jahren fasse ich keinen Mann mehr an“ Berliner-Kurier.de. 9.3.2015. Viitattu 24.6.2018. (saksaksi)
  32. ↑ Nina Hagen versteckt sich in Los Angeles sueddeutsche.de. 2010. Viitattu 24.6.2018. (saksaksi)
  33. ↑ Nina Hagen: Big band explosion / Nina Hagen & Leipzig Big Band, featuring Lucas Alexander. [S.l.] :: the-berliner.com,, p2003. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.8.2018).
  34. ↑ Nina Hagen IMDb. Viitattu 24.6.2018.
  35. ↑ Nina Hagen: Ich bin ein Berliner : Aistillinen ja yliaistillinen elämäni / Nina Hagen ; suom. Walter de Camp. Helsinki :: Odessa,, 1989. ISBN 9519178376. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.8.2018).
  36. ↑ Nina Hagen, Marcel Feige, Jim Rakete: Nina Hagen: that's why the lady is a punk. Berlin: Schwarzkopf & Schwarzkopf, 2003. ISBN 3896024132, 9783896024138. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.8.2018). German
  37. ↑ Nina Hagen: Bekenntnisse. München: Pattloch, 2010. ISBN 9783629022721, 3629022723. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.8.2018). German

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nina Hagen.
Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nina_Hagen&oldid=21813573”