Seal

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo laulajasta. SEAL on myös Yhdysvaltain laivaston erikoisyksikkö.
Seal vuonna 2012.

Seal Henry Olusegun Olumide Adelo Samuel, taiteilijanimeltään Seal, (s. 19. helmikuuta 1963 Lontoo) on brittiläinen soul-laulaja.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seal syntyi Lontoon Paddingtonissa. Hänen vanhempansa olivat brasilialaissyntyinen Francis Samuel ja nigerialaissyntyinen Adebisi Samuel. Hän opiskeli arkkitehtuuria ja konetekniikkaa.

Vuonna 1990 Seal oli vierailevana artistina Adamskin singlellä ”Killer”, joka nousi Britanniassa listaykköseksi. Seal sai pian levytyssopimuksen ZTT Recordsilta. Vuonna 1991 ilmestyi hänen ensimmäinen albuminsa, Seal. Vuonna 2002 Seal teki yhdessä Santanan kanssa kappaleen ”You Are My Kind”, joka julkaistiin albumilla Shaman. Syyskuussa 2010 Anna Eriksson ilmoitti tekevänsä Sealin kanssa kappaleen yhdessä. Kyseinen kappale, ”You Get Me”, julkaistiin Seal 6: Commitment -albumilla.[1]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seal on ollut naimisissa saksalaisen huippumallin Heidi Klumin kanssa. He ovat vuonna 2012 ilmoittaneet eroavansa. Heillä on liitostaan kolme yhteistä lasta: Henry (s. 12. syyskuuta 2005), Johan (s. 22. marraskuuta 2006) ja Lou (s. 9. lokakuuta 2009). Perheeseen kuuluu myös Klumin tytär Leni (s. toukokuussa 2004).

Sairaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sealin kasvot ovat tyypillinen esimerkki ihon punahukan (Discoid lupus erythematosus - DLE) aiheuttamista arvista. Seal on kertonut haastatteluissa, että tauti iski häneen teini-iässä. Se ei ainoastaan aiheuttanut kasvojen arpia, mutta myös vaikutti päänahassa aiheuttaen hiusten lähdön. Laulajan tila on kuitenkin pysynyt vakaana jo vuosia.[2][3]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seal (1991)
  • Seal II (1994)
  • Human Being (1998)
  • Seal IV (2003)
  • Best 1991-2004 (2004)
  • Live in Paris (2005)
  • One Night to Remember (2006)
  • System (2007)
  • Soul (2008)
  • Commitment (2010)
  • Soul 2 (2011)
  • 7 (2015)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.