Marja Merisalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marja Merisalo (s. 3. huhtikuuta 1965 Oulu) on suomalainen koreografi, tanssija ja ohjaaja. Koulutukseltaan hän on tanssitaiteen maisteri Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta.[1] Hän on suuntautunut teatteriin, tanssiin (mm. nykytanssiin ja intialaiseen tanssiin), projektien tuottamiseen sekä lastenkulttuuriin. Tanssijana, koreografina, näyttelijänä ja ohjaajana hän on työskennellyt vuodesta 1982 alkaen lukuisissa teatteri-, tanssi- ja musiikkiproduktioissa, mm. Q-teatterissa,[2] Helsingin Kaupunginteatterissa,[3] Ylioppilasteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa.

Merisalo on kuulunut vuodesta 2006 kansainväliseen ammattilaisteatteriryhmä TEV:iin (Theatre of Eternal Values), joka toimii Italiasta käsin. Hän on kiertänyt TEV-teatterin produktioissa muun muassa Lontoossa (West End)[4], New Yorkissa (Manhattan), Milanossa, Roomassa, Genevessä, Baselissa ja Istanbulissa. Hän on esiintynyt myös Australiassa, Intiassa, Baltian maissa ja Venäjällä.[5][6][7]

Merisalo toimi Porissa Satakunnan taidetoimikunnassa lastenkulttuurin läänintaiteilijana vuosina 2009–2011.[8] Vuonna 2013 hän toimi myös Taiteen edistämiskeskuksen ja Artova ry:n taidekoordinaattorina Helsingin Arabiassa.[9][10] Hänen toimenkuvaansa on kuulunut myös lukuisten kulttuuriprojektien ja -hankkeiden ideointi, suunnittelu ja tuottaminen, esimerkkinä Hei Hiekkalinna - lasten Itämeren suojelu- ja hiekkalinnojen rakentamistapahtuma Porin Yyterissä.[11][12]

Koreografioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lõuna! (Etelä!), Tallinna ja Viimsi, Viro, 2024, Tanssiteatterinäytelmä viron kielellä, osa Tanssia Rajoilla (Dance on the Borders) -projektikokonaisuutta, kaikissa Suomen rajavaltioissa. [13] [14]
  • GAM, Tana bru, Norja 2023. Tanssiteatterinäytelmä saamelaislasten ja ammattilaisten esittämänä norjaksi ja saameksi. [15][16][17][18]
  • Ilmatar Intiassa, Sortavala, Karjalan tasavalta, Venäjä 2019. Taideresidenssiprojekti Sortavalan KARN-residenssissä (Karelian Art Residence Network)[19][20][21][22]
  • Kaikuja Karjalasta, Terijoki (Zelenogorsk) sekä Sortavala, Venäjä 2015,2019, Ruotsi 2016, Italia 2018
  • Tid och Energi, Vantaa 2008, Pori 2011.[23] sekä [24]
  • The Tyger, Lontoo 2007, Genova, Italia 2007.[25]
  • Adimaya, Sydney, Australia 2006.
  • Elefanttimetsä, Tanssiteatteri Raatikko 2004.[26][27]
  • O Lal Meri, Italia 2004.
  • Mahamaya, Mumbai, Intia 2003, Italia 2003.
  • Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, Lappeenrannan kaupunginteatteri 1997.
  • Kevät saapuu, Finlandia-talo 1995.
  • Echoes from Finland, Espoon Teatteri 1994.[28]

Teatteriproduktioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Teak tanssitaiteen laitos (myös: [1])
  2. Q-teatteri esityshistoria (myös: [2]
  3. Helsingin kaupunginteatteri, luettelo esityksistä (myös: [3] ja [4])
  4. http://theatreofeternalvalues.com/theatre/display_4.php?structure_id=20&father=2
  5. http://theatreofeternalvalues.com/theatre/display_4.php?structure_id=10&father=2
  6. http://theatreofeternalvalues.com/theatre/display_4.php?structure_id=44&father=8
  7. http://www.karjalaisetlaulujuhlat.net/Ohjelma/ (myös: [5])
  8. Turun Sanomat 15.3.2009 - kaksi uutta läänintaiteilijaa Satakuntaan (myös: TS 15.3.2009)
  9. Taidekoordinaattorin oma sivu ja projektien esittelyä
  10. Taidekoordinaattorin blogi
  11. http://www.arhippalehti.fi/vs_juttu_4.htm Hei Hiekkalinna Arhippa-lehdessä (myös: [6])
  12. Arabian taidekoordinaattori, artova.fi (myös: [7])
  13. Dance On The Borders -kotisivu (myös: [8])
  14. lehtiartikkeli Lõuna! (Etelä!) -projektista: Viimsi Teataja 21.6.24, s.19, Viro, "Dance on the Bordersi lavastus “Lõuna!” etendus Viimsis", Jane Saks)(Wayback Machine)
  15. Tanssia Rajoilla (Dance on the Borders) -hankkeen GAM-projektin esittelyä ja lehdistömainintoja
  16. [ https://www.sagat.no/aller-mest-var-det-goy-a-vare-med/19.38359 (lehtiartikkeli: Ságat, Norja, 24.5.2023) ]
  17. https://www.avvir.no/dansateahteriin-nanusmahttit-sami-manaid-kultuvrra/(lehtiartikkeli: Ávvir, Norja, 24.5.2023)]
  18. Lehtiartikkeli: Inarilainen, (17.4.2023)
  19. https://kareliacbc.fi/fi/node/1012
  20. https://web.archive.org/save/https://kareliacbc.fi/fi/node/1012 Archive.org
  21. https://www.youtube.com/watch?v=HTTuaMfNOSw Rossia1 TV News at Youtube
  22. https://archive.org/details/mov20191203ilmatarintiassa01min55syoutube Youtube Rossia1 TV News at archive.org
  23. Tid och Energi 2008 (myös: [9])
  24. Tid & Energi Ulvilan seutu lehdessä 2011 (myös: [10])
  25. Govisummer festival Genova 2007 (myös: Govisummer 2007 program)
  26. http://www.raatikko.fi/index.php?page=1084&lang=1
  27. https://web.archive.org/web/20220806184514/https://www.raatikko.fi/raatikosta/
  28. Helsingin Sanomat: "Kaunis valomusiikkiteos", Jukka Hauru 1994[11]
  29. Tid och Energi 2008 (myös: Tid & Energi Martinus sali 2008)
  30. Artikkeli Ulvilan Seutu -lehdessä 13.4.2011, "Tid och Energi on vauhdikas..." (myös: [12])
  31. Tuulen Poika -esitykset Arabiassa (myös: [13])
  32. TEV - Eternity in an Hour
  33. New York Fringe festival 2010
  34. [14] (myös: http://archive.is/VY0BL])
  35. Milliyet-sanomalehden blogi 2011, Turkki (myös: [15])
  36. WBDH at TEV (myös: WBDH)
  37. http://web.archive.org/web/20070314021209/http://www.ylioppilasteatteri.fi/
  38. https://fi.wikipedia.org/wiki/Q-teatteri/ (myös: Q-teatteri esitykset)