Marine Le Pen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marine Le Pen
Marine Le Pen vuonna 2017.
Marine Le Pen vuonna 2017.
Kansallisen rintaman puheenjohtaja
15.5.2017–
Edeltäjä Steeve Brioris (väliaikainen)
16.1.2011–24.4.2017
Edeltäjä Jean-Marie Le Pen
Seuraaja Jean-François Jalkh (väliaikainen)
Pas-de-Calais’n 11. piirin kansanedustaja Ranskan kansalliskokouksessa
21.6.2017–
Edeltäjä Philippe Kemel
Euroopan parlamentin jäsen
20.7.2004–18.6.2017
Tiedot
Syntynyt 5. elokuuta 1968 (ikä 49)
Neuilly-sur-Seine, Ranska
Kansalaisuus ranskalainen
Puolue Kansallinen rintama (FN)
Puoliso Franck Chauffroy (1995–2000)
Eric Lorio (2002–2006)
Kumppani Louis Aliot (2009–)
Suhteita Jean-Marie Le Pen (isä)
Marion Maréchal-Le Pen (sisarentytär)
Lapset 3
Tutkinnot Panthéon-Assas -yliopisto
Ammatti poliitikko
Uskonto roomalaiskatolisuus
Allekirjoitus Marine Le Pen Signature.svg
Kotisivut www.marinelepen2017.fr

Marine Le Pen (oik. Marion Anne Perrine Le Pen, s. 5. elokuuta 1968 Neuilly-sur-Seine, Hauts-de-Seine, Ranska) on Ranskan Kansallisen rintaman puheenjohtaja vuodesta 2011 ja kansanedustaja vuodesta 2017. Hän toimi europarlamentaarikkona vuosina 2004–2017. Hän on yksi Euroopan näkyvimmistä Euroopan unionin arvostelijoista. Le Pen on ollut Kansallisen rintaman presidenttiehdokkaana kahdesti.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marine Le Pen syntyi vuonna 1968 perheen kolmesta tyttärestä nuorimpana. Hänen isänsä on Kansallisen rintaman perustaja Jean-Marie Le Pen. Äiti jätti perheen kun Marine oli 16-vuotias. Samalla hänen suhteensa isäänsä kuitenkin läheni, ja hän seurasi usein isäänsä tämän poliittisiin tilaisuuksiin jo nuorena. Le Pen valmistui asianajajaksi ja toimi vähävaraisten, joskus laittomien maahanmuuttajien puolustusasianajajana.[1]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Le Pen lopetti asianajajan työt vuonna 1998 ja aloitti Kansallisen rintaman lakiosaston johtajana.[1]

Le Pen on istunut Île-de-Francen valtuustossa vuodesta 2004. Sitä ennen hän oli Nord-Pas-de-Calais’n 1998–2004 valtuustossa. Vuodesta 2008 hän on ollut Hénin-Beaumont’n kunnanvaltuuston jäsen.

Le Pen valittiin Euroopan parlamenttiin ensi kerran 2004, ja hän on istunut parlamentissa siitä lähtien.[1]

Vuonna 2010 Le Pen herätti polemiikkia vertaamalla julkista tilaa katusaarnoilla ja -rukouksilla haltuun ottavia muslimeja toisen maailmansodan saksalaismiehittäjiin.[2][3] Kadulla rukoileminen kiellettiin Ranskassa syyskuussa 2011.[4]

Le Pen nousi kevään 2010 aluevaaleissa puolueensa johtohahmoksi.[5] Hänet valittiin Kansallisen rintaman puheenjohtajaksi isänsä Jean-Marie Le Penin seuraajaksi tammikuussa 2011.[6]

Le Pen oli puolueensa ehdokas vuoden 2012 Ranskan presidentinvaaleissa. Hän sai ensimmäisellä kierroksella 17,9 prosenttia äänistä ja sijoittui kolmanneksi. Hän ei suostunut tukemaan toisella kierroksella kumpaakaan ehdokasta, Nicolas Sarkozya tai François Hollandea.[7]

Toukokuun 2014 europarlamenttivaaleissa Kansallinen rintama nousi Ranskan suurimmaksi europuolueeksi, ja Le Penistä tuli vaalivoiton myötä Euroopan huomattavin euroskeptikko.[8]

Le Pen oli joulukuussa 2015 ehdolla Nord-Pas-de-Calais’n alueneuvoston puheenjohtajan vaaleissa. Hän voitti ensimmäisen kierroksen mutta hävisi toisella kierroksella keskustaoikeiston ehdokkaalle.[8]

Maaliskuun 2017 alussa Euroopan parlamentti poisti Le Peniltä parlamentaarisen koskemattomuuden koskien epäilyä väkivaltaisen materiaalin julkaisemisesta. Kyseessä on Le Penin vuonna 2015 kirjoittama Twitter-viesti, jossa oli Isis-terroristijärjestön murhaaman yhdysvaltalaisen toimittajan, James Foleyn, kuva. Ranskan lain mukaan teosta voi saada jopa kolmen vuoden vankeusrangaistuksen.[9]

Le Pen oli Kansallisen rintaman presidenttiehdokas vuoden 2017 presidentinvaalissa. Hän sijoittui ensimmäisellä kierroksella toiseksi 21,9 prosentilla äänistä. Toisella kierroksella hän sai 33,9 prosenttia äänistä ja hävisi Emmanuel Macronille.[10] Hän luopui puolueensa puheenjohtajuudesta tilapäisesti vaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen keskittyäkseen kampanjaan.[11][12]

Le Pen valittiin Pas-de-Calais’n 11. vaalipiirin kansanedustajaksi Ranskan kansalliskokoukseen vuoden 2017 parlamenttivaaleissa.[13]

Poliittiset kannat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marine Le Pen suhtautuu kielteisesti Euroopan unioniin ja haluaa Ranskan eroavan siitä. Hän on sanonut haluavansa purkaa koko Euroopan unionin ja korvata sen ”kansakuntien Euroopalla”. Le Penin mukaan kansallisen ja jälkikansallisen näkökulman edustajien välinen näkökulma on korvannut oikeiston ja vasemmiston välisen jakolinjan.[14] Hän on korostanut puolueensa kielteistä kantaa euroon ja puolustanut protektionismia.[1] Hän suhtautuu kielteisesti laittomaan maahanmuuttoon ja Ranskan islamisaatioon.[1]

Le Pen on pyrkinyt etääntymään laitaoikeistolaisuuden tai äärioikeistolaisuuden leimasta, joka puolueella oli hänen isänsä johtokaudella.[14][1] Vuoden 2015 elokuussa Jean-Marie Le Pen erotettiin puolueesta muun muassa natsien tekoja vähättelevien kommenttien takia.[15]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Le Penillä on kolme lasta. Hän on ollut kahdesti naimisissa.[1] Hänen nykyinen kumppaninsa on puolueen varapuheenjohtaja Louis Aliot, joka ei ole ollut näkyvästi mukana vuoden 2017 presidentinvaalikampanjassa.[16]

Vaaliosallistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentinvaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi 1. kierros 2. kierros Tulos
Ääniä % Ääniä %
2012 6 421 426 17,90 Ei valittu
2017 7 678 491 21,30 10 638 475 33,90 Ei valittu

Europarlamenttivaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Vaalipiiri 1. kierros Tulos
Ääniä %
2004 Île-de-France 234 893 8,58 Valittiin
2009 Luoteis-Ranska 253 009 10,18 Valittiin

Parlamenttivaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kunta Vaalipiiri 1. kierros 2. kierros Tulos
Ääniä % Ääniä %
1993 Pariisi Pariisin 16. (17. departementti) 3 963 11,10 Ei valittu
2002 Lens Pas-de-Calais’n 13. 10 228 24,24 12 266 32,30 Ei valittu
2007 Hénin-Beaumont Pas-de-Calais’n 14. 10 593 24,47 17 107 41,65 Ei valittu
2012 Hénin-Beaumont Pas-de-Calais’n 11. 22 280 42,36 26 694 49,89 Ei valittu
2017 Hénin-Beaumont Pas-de-Calais’n 11. 19 997 46,02 22 769 58,60 Valittiin

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • À contre flots, Jacques Grancher, 2006 ISBN 2733909576 (ranskaksi) (omaelämäkerta)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Profile: Marine Le Pen BBC News. 24.4.2014. Viitattu 8.1.2015. (englanniksi)
  2. Islam et Occupation : Marine Le Pen provoque un tollé Le Figaro. 11.12.2010. (ranskaksi)
  3. Occupation: Le Pen 'persiste et signe' Le Figaro. 13.12.2010. (ranskaksi)
  4. Kadulla rukoilemisesta laitonta Ranskassa Iltalehti.fi. 16.9.2011.
  5. Heli Suominen: Ranskan äärioikeisto yrittää nousta Marine Le Penin johdolla. Helsingin Sanomat, 13.3.2010, s. B 7. Artikkelin verkkoversio (maksumuuri) Viitattu 13.3.2010.
  6. Marine Le Pen seuraa isäänsä Ranskan äärioikeiston johtajana Yle Uutiset. 15.1.2011. Viitattu 15.1.2011.
  7. France election: Le Pen 'to cast blank vote' in run-off 1.5.2012. BBC. Viitattu 8.1.2015. (englanniksi)
  8. a b Michael Ray: Marine Le Pen Encyclopædia Britannica. 23.1.2017. Viitattu 1.2.2017. (englanniksi)
  9. McAuley, James: European Parliament lifts Marine Le Pen’s immunity for tweeting gruesome images of violence The Washington Post. 2.3.2017. Viitattu 13.3.2017. (englanniksi)
  10. Karttunen, Kirsti: Historian nuorin, mutta mitä muuta? Viisi faktaa Ranskan presidentiksi valitusta Emmanuel Macronista Yle Uutiset. 8.5.2017. Viitattu 8.5.2017.
  11. Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta Ilta-Sanomat. 24.4.2017. Viitattu 24.4.2017.
  12. Khan, Shehab: Marine Le Pen temporarily steps down as Front National leader to concentrate on presidential bid Independent. 24.4.2017. Viitattu 25.4.2017. (englanniksi)
  13. Flood, Rebecca: Marine Le Pen elected to French parliament in her fifth attempt Sunday Express. 18.6.2017. Viitattu 19.6.2017. (englanniksi)
  14. a b Tommi Hannula: Marine Le Pen ruotsalaislehden haastattelussa: ”EU on Euroopan pahin vihollinen” Helsingin Sanomat. 19.11.2016. Viitattu 1.2.2017.
  15. Jean-Marie Le Pen potkaistiin lopullisesti puolueestaan 20.8.2015. Yle. Viitattu 23.4.2017.
  16. Heikkilä, Annastiina: Ranskan presidenttiehdokkaiden puolisot: Julkisuudessa viihtyvä Brigitte Trogneux ja vastentahtoinen ensimmäinen mies Louis Aliot Yle Uutiset. 24.4.2017. Viitattu 25.4.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]