Islamisaatio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Islamisaatio tarkoittaa islamin uskonnon ja tapojen leviämistä yhteiskunnassa ja politiikassa. Termin käyttäjät näkevät usein islamin poliittisen vaikutuksen kasvun länsimaissa uhkakuvana. Islamisaatiosta on puhuttu esimerkiksi muslimien väestöosuuden kasvun yhteydessä Euroopassa.[1]

Koko maailman islamisoiminen on jihadistisen liikkeen pitkän tähtäimen tavoite.[2]

Euroopan islamisaatiosta ovat varoitelleet 2010-luvulla useat kansallismieliset ja oikeistopopulistisiksi luonnehditut poliitikot, kuten Laura Huhtasaari, Geert Wilders ja Marine Le Pen. Heidän mukaansa islamisaatio on uhka Euroopalle, sillä islam on arvoiltaan ja tavoiltaan vieras ja poliittinen uskonto, joka vaarantaa eurooppalaisen elämäntavan ja naisten aseman. He näkevät Euroopan islamisaation uhan kasvavan muslimien osuuden lisääntyessä Euroopan väestössä maahanmuuton seurauksena. Jotkut ovat ennustaneet Euroopaan syntyvän muusta yhteiskunnasta erillisiä saarekkeita, joissa vallitsee islamilainen laki. Islamisaation estämiseksi on esimerkiksi Unkari aidannut etelärajansa estääkseen turvapaikanhakijoiden pääsyn maahan.[3]

Professori Matti Wiberg ja Tommi Meskanen ovat laskeneet, ettei Suomen islamisaatio tapahdu ainakaan nopeasti, sillä muslimien nykyinen väestöosuus on pieni. Heidän mukaansa islamistien poliittinen valta voi toisaalta kasvaa merkittäväksi jo vähemmistöstäkin. Islamisaatiota hidastaa maahanmuuttajien tyypillisesti vähäinen poliittinen aktiivisuus ja heidän poliittinen hajanaisuutensa.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Matti Wiberg & Tommi Meskanen: Islamisoituuko Suomi nopeasti? Yhteiskuntapolitiikka. 2013, s. 692–894.
  2. Jihad-asiantuntija: Terrorismin laineet lyövät Eurooppaan - jihadistien pääkohde on kuitenkin muslimimaailma MTV. 15.3.2018. Viitattu 22.3.2018.
  3. Simo Ortamo: [Islam, islamismi, islamisaatio: Euroopan oikeistopopulistit puhuvat uhkakuvista kuin yhdestä suusta https://yle.fi/uutiset/3-9822219] Yle uutiset. 9.9.2017. Viitattu 12.1.2020.