Mahatma Gandhi

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta M. K. Gandhi)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mahatma Gandhi
Mahatma Gandhi syyskuussa 1944.
Mahatma Gandhi syyskuussa 1944.
Syntynyt 2. lokakuuta 1869
Porbandar, Gujarat, Brittiläinen Intia
Kuollut 30. tammikuuta 1948 (78 vuotta)
New Delhi, Intia
Kansalaisuus Intia
Ammatti itsenäisyys- ja kansalaisoikeusjohtaja, lakimies
Puoliso Kasturba Gandhi
Lapset 4 lasta
Muut nimet Mohandas Karamchand Gandhi
Allekirjoitus Gandhi signature.svg

Mohandas Karamchand Gandhi (gudžaratiksi મોહનદાસ કરમચંદ ગાંધી, hindiksi मोहनदास करमचन्द गांधी; IAST: mohandās karamcand gāndhī, 2. lokakuuta 1869, Porbandar, Intia30. tammikuuta 1948, New Delhi, Intia), tavallisesti kutsuttu nimellä Mahatma Gandhi oli Intian itsenäisyysliikkeen johtaja. Hänet tunnetaan väkivallattoman vastarinnan (satyagraha) kannattajana ja kehittäjänä.

Gandhi kasvoi Intiassa hinduperheessä ja opiskeli lakimieheksi Lontoossa. Hän aloitti yhteiskunnallisen toimintansa Etelä-Afrikassa, missä hän työskenteli asianajajana 17 vuoden ajan. Hänen kansalaistottelemattomuuteen perustuvan vastarintansa ansiosta maan intialaisten syrjintä lopetettiin. Gandhi palasi Intiaan 1915 ja ryhtyi kamppailuun Intian itsenäistymiseksi Brittiläisestä imperiumista. Paljolti hänen ansiostaan Intia itsenäistyi vuonna 1947. Gandhi joutui hinduradikaalin salamurhaamaksi jo seuraavana vuonna.

Gandhin elämä ja opetukset ovat innoittaneet monia kansalaisaktivisteja. Intiassa Gandhia kutsutaan yleisesti "kansakunnan isäksi", ja hänen syntymäpäivänsä on kansallinen juhlapäivä.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mohandas Karamchand Gandhi syntyi 2. lokakuuta 1869 Porbandarin kaupungissa, joka sijaitsee Kathiawarin niemimaalla Länsi-Intiassa Bombayn ja Karachin puolivälissä. Porbandar oli pieni kaupunkivaltio, jota hallitsi paikallinen pikkuruhtinas, ja Mahatman isä Karamchand palveli Porbandarin ja muiden samanlaisten pikkuvaltioiden radžoja pääministerinä. Mohandasin äiti Pulitbai oli luonteeltaan hyvin uskonnollinen. Mahatma oli hindulaisen perheen neljäs lapsi. Perhe oli varakas, ja isä omisti kolme taloa. Mohandas kertoi olleensa koulussa keskinkertainen oppilas mutta hyvin täsmällinen. Luonteeltaan hän oli hiljainen, tottelevainen ja ujo.[1]

Gandhi ja hänen vaimonsa Kasturba vuonna 1902.

Mohandas meni 13-vuotiaana vanhempiensa järjestämään avioliittoon Kasturbain kanssa, joka oli samanikäinen. Heidän ensimmäinen lapsensa syntyi kesällä 1888.[2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gandhi lähti 18-vuotiaana syyskuussa 1888 Lontooseen opiskelemaan lakitiedettä. Siellä asuessaan hän tutustui myös muihin uskontoihin kuin hindulaisuuteen, ja etenkin Uuden testamentin vuorisaarna meni hänen omien sanojensa mukaan ”suoraan sydämeen” kehotuksineen kääntää toinenkin poski. Hän perehtyi Lontoossa myös hindulaisuuteen aiempaa paremmin, ja Bhagavad-Gita teki häneen suuren vaikutuksen.[3]

Gandhi pääsi Lontoon lakimiesseuraan ja Lontoon yliopistoon. Hän vietti Englannissa kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Gandhi opiskeli Lontoossa ranskaa, latinaa, fysiikkaa ja kemiaa sekä tutki siviilioikeutta ja Rooman lakia. Hän pääsi asianajajaksi kesäkuussa 1891 ja liittyi ylioikeuteen seuraavana päivänä. Heti sen jälkeen hän lähti paluumatkalle Intiaan.[4]

Gandhin isä oli kuollut vuonna 1885, ja myös hänen äitinsä kuoli Gandhin ollessa Intiassa. Palattuaan Intiaan Gandhi ryhtyi harjoittamaan lakimiehen ammattia, mutta hän ei pitänyt työn vaatimasta liehakoinnista ja mielistelystä, ja hän halusi pois Intiasta. Kaksi vuotta Lontoosta paluunsa jälkeen hänelle tarjottiin työtä erään muslimiyrityksen lakimiehenä Etelä-Afrikassa vuoden ajaksi. Hän otti työn vastaan ja muutti Etelä-Afrikkaan.[5]

Kansalaisoikeusliikkeen johdossa Etelä-Afrikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gandhi vuonna 1906.

Gandhi joutui pian Etelä-Afrikkaan saapumisensa jälkeen junassa rotusyrjinnän kohteeksi välikohtauksessa, jota hän piti myöhemmin yhtenä elämänsä merkityksellisimpänä kokemuksena. Gandhi yritettiin häätää junan ensimmäisestä luokasta, ja kun hän kieltäytyi, hänet poistettiin junasta.[6]

Viikon kuluttua junavälikohtauksesta Gandhi järjesti Pretoriassa intialaisille hinduille ja muslimikauppiaille kokouksen, jossa hän piti puheen valkoisesta rotuerottelusta. Gandhin tavoite oli oikeudenmukainen kohtelu Etelä-Afrikan intialaisille, ja hän kehotti näitä parantamaan omat tapansa ja opiskelemaan englantia. Englantilaisille Gandhi alkoi korostaa intialaisten luonteen hyviä puolia kuten työteliäisyyttä. Hän uskoi auttavansa ihmisen moraalista kehitystä puhdistamalla niin sortajat kuin sorretutkin.[7]

Intialaisten kasvava määrä huolestutti Etelä-Afrikan valkoista hallintoa, ja vuonna 1894 aasialaisilta poistettiin äänestysoikeus. Heidän elämäänsä ja työntekoaan rajoitettiin myös monin muin tavoin, ja vuonna 1896 Gandhi valitti Intiassa käydessään, ”he kohtelevat meitä kuin eläimiä”. Intialaisten asema huononi vuosi vuodelta, ja Gandhi otti asiakseen yrittää pelastaa heidät.[8]

Gandhi haki vaimonsa ja kaksi poikaansa Intiasta luokseen Etelä-Afrikkaan vuonna 1896. Hän oli puhunut intialaisten ahdingosta avoimesti, ja Durbanin satamassa vihainen väkijoukko alkoi syytellä häntä ei-toivottujen intialaisten rahtaamisesta Etelä-Afrikkaan. Gandhi pahoinpideltiin, mutta hän kieltäytyi nostamasta syytettä hyökkääjiään kohtaan. Seuraavina vuosina Gandhi järjesti lääkintäapua briteille sodissa buureja ja zuluja vastaan, tavoitteenaan laimentaa valkoisten vihamielisyyttä intialaisia kohtaan mutta myös arvostuksesta ja lojaalisuudesta brittiläistä imperiumia kohtaan.[9]

Gandhi menestyi hyvin Etelä-Afrikassa asianajajantyössään. Hän ansaitsi hyvin, pukeutui eurooppalaisittain ja hankki huvilan Durbanin hienostokaupunginosasta. Hän halusi kuitenkin itsensä ja vaimonsa vastaavan kodin siivouksesta kasvatuksellisista syistä. Hän myös tietoisesti muutti väkivaltaisen luonteensa tyyneksi. Hän lakkasi ottamasta vastaan lahjoja intialaisilta kannattajiltaan. Luettuaan John Ruskinin kirjan Unto This Last Gandhi päätti muuttaa maalle ja alkaa elää yksinkertaisesti. Hän asui perheineen vuoroin Johannesburgissa, jossa hänellä oli suuri lakiasiaintoimisto, sekä maatilallaan, jossa hän painoi Indian Opinion -viikkolehteään ja viljeli hedelmiä. Hän alkoi paastota, rajoitti ruokavaliotaan ja luopui vuonna 1906 kokonaan seksistä loppuelämäkseen. Selibaattipäätökseen oli vaikuttanut Gandhin tuntema syyllisyys siitä, että isänsä kuollessa Gandhi oli ollut toisessa huoneessa vaimonsa kanssa. Siveän ja ankaran yksinkertaisen elämän Gandhi katsoi vahvistaneen hänen sosiaalisia tunteitaan ja haluaan palvella yhteistä hyvää.[10]

Gandhi otti rotusorron vastustuksessaan käyttöön itse kehittämänsä satyagraha-periaatteen. Sen tarkoituksena on tehdä pahoille hyvää niin kauan, että pahantekijä väsyy pahuuteensa.[11]

Vuodesta 1907 alkaen jokaisen intialaisen Etelä-Afrikassa täytyi rekisteröityä. Gandhi ryhtyi vastustamaan tätä ja monia muita intialaisia syrjiviä lakeja kansalaistottelemattomuuden keinoin, minkä seurauksena hän ja tuhannet muut intialaiset alkoivat saada muutaman kuukauden vankeusrangaistuksia. Hän matkusti Englantiin 1909 ja sai siellä huomiota asialleen sekä puolelleen liberaaleja ja kuninkaallisia. Gandhin pehmeä vastarinta tuotti tulosta vuonna 1914 kun hän solmi Etelä-Afrikan hallituksen kanssa sopimuksen, joka turvasi intialaisten oikeudet laissa.[12]

Intian itsenäisyysliikkeen johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiminnan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gandhi lähti Etelä-Afrikasta heinäkuussa 1914, vietti puoli vuotta Englannissa ja palasi Britannian hallitsemaan Intiaan tammikuussa 1915. Hän oli Intiassa jo hyvin tunnettu, ja hänen puheitaan keräännyttiin kuuntelemaan. Häntä alettiin kutsua mahatmaksi, ja Nobel-palkittu intialainen kirjailija Rabindranath Tagore antoi hänelle mahatman arvonimen. Gandhi ja Tagore ihailivat toisiaan: he ajoivat samoja asioita, intialaisten aseman parantamista ja toisaalta kaikkien ihmisrotujen sopusointua. Gandhi alkoi tavoitella Intialle itsenäisyyttä. Vaikka hän arvostikin Länttä suuresti, hän vastusti sen vaikutuksen leviämistä Intiaan. Gandhin toiminta oli samalla vahvasti hindulaista, ja hän pyrki uudistamaan uskontoaan ja luomaan ”uuden, vapaan intialaisen”. Ajatuksensa Intian itsenäisyydestä Gandhi oli julkaissut ensimmäisessä kirjassaan Hind Swaraj (’Intian itsehallinto’, 1909). Sen alkusanoissa Gandhi sanoo periaatteekseen ”jos toimimme oikeudenmukaisesti, Intia on vapaa pikemmin”. Gandhi vastusti niitä nationalisteja, jotka halusivat karkottaa britit Intiasta, sillä hänen mukaansa kyse ei ollut siitä, kuka Intiaa hallitsi, vaan siitä, millä menetelmillä ja moraalilla sitä hallitaan. Gandhi esitti ajatuksensa jo ensimmäisenä vuonna palattuaan Intiaan.[13]

Gandhi pukeutui Intiassa pelkkään yksinkertaiseen intialaiseen lannevaatteeseen, mikä erotti hänet intialaispoliitikoista, jotka pukeutuivat länsimaiseen pukuun. Hän korosti, että muutoksen täytyy lähteä intialaisista itsestään, psykologisena muodonmuutoksena, ja etenkin talonpoikien kautta. Gandhi uskoi, että kun kansa saavuttaisi yksilökohtaisen arvokkuuden, se alkaisi vaatia parempia oloja. Hän uskoi, että jos intialaiset osoittaisivat sisäisellä kurillaan, yhtenäisyydellään ja arvokkuudellaan ja itseluottamuksellaan ansaitsevansa suurempia vapauksia, Britannia myöntäisi ne heille. Gandhin ensimmäinen vapaustavoite oli Intian lukuisten kylien aseman kohentaminen. Hän perusti ashraminsa aluksi Kochrabiin ja sen jälkeen pysyvästi Sabarmatiin lähelle Ahmedabadia.[14]

Gandhi arvosti Brittiläistä imperiumia ja sanoi: ”Olen havainnut, että Brittiläisen imperiumin alamaisena voin tuntea olevani vähiten hallittu. Siitä johtuu kuuliaisuuteni Brittiläistä imperiumia kohtaan.” Vielä 1910-luvulla Gandhi korosti kumppanuutta imperiumin puitteissa ja tavoitteli Intialle samaa asemaa kuin Kanadalla, Australialla ja Uudella-Seelannilla. Hänellä oli lojaaliutensa johdosta tuolloin vain harvoin yhteenottoja brittien kanssa: ensimmäinen tapahtui Champaranissa 1917 Gandhin matkustettua sinne tukemaan intialaisia vuokraviljelijöitä. Gandhi joutui syytteeseen, mutta syytteistä luovuttiin, minkä Gandhi otti ensimmäisenä voittona kansalaistottelemattomuudelle Intiassa. Gandhin toiminnalla oli lopulta suuri vaikutus alueella: hänen ansiostaan britit luopuivat suunnitelluista vuokrankorotuksista ja palauttivat jo kerätyt. Hän myös perusti alueelle valvontakomitean vuokraviljelijöiden turvaksi.[15]

Kansalaistottelemattomuuskampanjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä britit heikensivät intialaisten asemaa Rowlattin asetuksilla, joita Gandhi oli vastustanut. Hän järjesti protestiksi satyagraha-kampanjan ja yleisen työnseisauksen, mutta keskeytti kampanjan kun se äityi väkivaltaiseksi. Amritsarin yhteenotoissa brittisotilaiden tulituksessa kuoli 379 henkilöä. Verilöylyn seurauksena Gandhi julisti brittiläisvastaisen boikotin marraskuussa 1919, mutta perui sen pian kun britit tekivät myönnytyksiä, ja suositteli yhteistyötä brittien kanssa. Vuotta myöhemmin hän katkaisi jälleen yhteistyön brittien kanssa kun kansan tyytymättömyys britteihin kasvoi, mutta halusi, että boikottiliike pysyisi väkivallattomana. Gandhi kiersi Intiaa seitsemän kuukauden ajan ja piti puheita sadoilletuhansille ihmisille. Kun Gandhin lupaamaa itsehallintoa ei kuulunutkaan, monet nationalistit alkoivat puhua avoimesta kapinasta brittihallintoa vastaan. Gandhin vaatimuksesta kongressipuolue sitoutui kannattamaan väkivallatonta kansalaistottelemattomuuskampanjaa eikä ryhtyisi voimatoimiin ilman Gandhin suostumusta. Gandhi järjesti uuden kansalaistottelemattomuuskampanjan helmikuussa 1922, mutta keskeytti sen Chauri Chaurassa tapahtuneiden brittipoliisien surmien jälkeen. Maaliskuussa 1922 Intian varakuningas lordi Reading pidätytti Gandhin, ja hänet tuomittiin kuuden vuoden vankeuteen. Gandhi vapautettiin kaksi vuotta myöhemmin helmikuussa 1924 hänen toivuttuaan hitaasti umpisuolileikkauksesta.[16]

Intian sisäistä puhdistamista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paastoava Gandhi vuonna 1924, seurassaan nuori Indira Gandhi.

Palattuaan vankilasta Gandhi jatkoi brittihallinnon vastustamista. Hän vetäytyi kokonaan päivänpolitiikasta ja omistautui oman politiikkansa edistämiseen. Hän halusi ”Intian puhdistuvan”, millä hän tarkoitti etenkin riitelevien hindujen ja muslimien ystävystymistä ja yhtenäisyyttä, jota hän piti ratkaisevana Intian tulevaisuudelle. Tätä tavoitettaan hän ajoi esimerkiksi paastoamalla. Hän paastosi saadakseen yhteyden omaan kansaansa ja ”parantaakseni niitä jotka rakastivat minua”. Joskus hänen paastonsa tuottivat tuloksia myös siksi, koska kukaan ei halunnut olla vastuussa hänen kuolemastaan. Gandhin paastoilla ei ollut kuitenkaan vaikutusta hindujen ja muslimien tulehtuneisiin väleihin. Vuosina 1924−1929 myöskään Intian itsenäistyminen ei juuri edistynyt, vaikka Gandhista itsestään oli tullut monille intialaisille lähes jumalolento.[17]

Kehrääminen ja koneiden vastustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gandhi kehräämässä 1940-luvulla

Gandhi harrasti päivittäin kehräämistä, jota hän piti tapana saavuttaa kansallinen yhtenäisyys jos kaikki intialaiset tekisivät sitä. Hän kiersi Intiaa keräämässä rahaa, joilla ostettiin rukkeja talonpojille, avattiin kotiteollisuuden tuotteita myyviä kauppoja sekä koulutettiin kehruun ja kudonnan opettajia. Gandhi ompelutti rukin kuvan kongressipuolueen lippuun, mistä se siirtyi myöhemmin itsenäisen Intian lippuun.[18]

Vaikka Gandhi itse eli köyhästi, hänen tavoitteensa oli poistaa köyhyyttä, joka johti hänen mukaansa moraaliseen rappioon. Hän suhtautui varauksellisesti koneellistamiseen, sillä se aiheutti työttömyyttä. Hän halusi kyllä kehitystä länsimaisen teknologian avulla, mutta hintana ei saanut olla ihminen.[19]

Suolamarssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suolamarssi

Vuonna 1928 Intian levottomuudet kiihtyivät. Gandhi piti kiinni väkivallattomasta vastarinnasta, mutta aseellisen taistelun kannattajien painostamana hän julisti briteille vuoden varoitusajan, minkä jälkeen Intia julistaisi itsenäisyyden. Vuonna 1929 Britannian pääministeriksi nousi Gandhin arvostama Ramsay MacDonald, joka suhtautui Intian itsenäisyyteen myönteisesti. Gandhi halusi sovintoratkaisun, ja Britannian ja Intian välillä järjestettiin pyöreän pöydän konferenssi, johon Gandhikin osallistui. Konferenssi ei kuitenkaan sitoutunut mihinkään lupauksiin. Samalla kongressipuolue hyväksyi vuosikokouksessaan päätöslauselman, jossa Intialle vaadittiin täyttä vapautta ja irtautumista imperiumista. Gandhi näki kansalaistottelemattomuuskampanjan ainoaksi vaihtoehdoksi aseelliselle kapinalle. Hän valitsi sen muodoksi protestin talonpojille raskasta suolaveroa vastaan.[20]

Gandhi suolamarssilla

Maaliskuussa 1930 Gandhi lähti ashramistaan suolamarssille 78 muun asukkaan kanssa. He kävelivät 24 päivän ajan kylästä kylään, ja pitivät matkan varrella joukkokokouksia. Kun he saapuivat merelle huhtikuun alussa, joukko oli kasvanut jo tuhansien suuruiseksi. Rannalla Gandhi otti maasta auringon merivedestä kuivattamaa suolaa ja rikkoi näin brittien suolalakeja. Intialaiset talonpojat kautta rannikon seurasivat hänen esimerkkiään, ja pimeää suolaa alettiin myydä kaupungeissa. Britit pidättivät useita kansalaisjohtajia ja levottomuuksissa kuoli ihmisiä. Myös Gandhi pidätettiin. Rabindranath Tagoren mukaan mukaan suolamarssia seuranneet brittiviranomaisten väkivaltaisuudet osoittivat, että Eurooppa oli menettänyt täydellisesti entisen moraalisen arvovaltansa Aasiassa. Samalla se osoitti intialaisille, että he pystyivät vapautumaan ulkomaisesta ikeestä, sekä briteille, että he sortivat Intiaa.[21]

Intian varakuningas lordi Irwin vapautti Gandhin ja muut pidätetyt kongressipuolueen jäsenet tammikuussa 1931. Gandhi ja varakuningas tapasivat toisensa 17. helmikuuta tasa-arvoisissa rauhanneuvotteluissa. He allekirjoittivat maaliskuussa sopimuksen, joka muun muassa salli suolan valmistamisen Intian rannikolla.[22]

Matka Englantiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gandhi lancashireläisten tekstiilityöntekijöiden kanssa Englannin-matkallaan vuonna 1931

Elokuussa 1931 Gandhi lähti Lontooseen uuteen pyöreän pöydän kokoukseen kongressipuolueen edustajana. Hän tapasi kuninkaan ja muita merkittäviä henkilöitä, teki kävelyretkiä Lontoon slummialueella, ja lehdistö kirjoitti hänestä paljon. Gandhi puhui lukuisissa kokouksissa sekä yksityisesti, ja yritti selittää, mitä hän tarkoitti Intian itsenäisyydellä: hänen tarkoituksensa oli irrottaa Intia imperiumista täydellisesti mutta säilyttää luja ja tasaveroinen yhteys Englantiin. Konferenssi ei kuitenkaan tuonut tuloksia, ja Gandhi palasi Intiaan tyhjin käsin joulukuussa 1931.[23]

Paasto kastittomien puolesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gandhi pidätettiin jälleen pian paluunsa jälkeen ja teljettiin Yeravdan vankilaan. Myös muita kongressipuolueen johtajia, kuten Jawaharlal Nehru, oli pidätetty. Vankilassaolonsa aikana Gandhi kirjoitti uskonnollisen kirjasen Yeravda Mandir.[24] Gandhi alkoi vuonna 1932 vastustaa hindulaisuuteen kuuluvan kastijaon epäkohtia ja etenkin kastittomuutta. Gandhi oli puolustanut kastijakoa vielä vuonna 1921, mutta muutti myöhemmin kantaansa selvästi. Vuonna 1946 hän meni jo niin pitkälle, että hän kielsi avioliitot omassa ashramissaan, jollei toinen puolisoista ollut kastiton. Syksyllä 1932 Gandhi aloitti vankilassa paaston vastalauseena brittien kaavailemalle vaaliuudistukselle, joka jakoi uskontokunnat ja kastittomat omiin valitsijakuntiinsa, minkä Gandhi pelkäsi aiheuttavan hajaannusta.[25] Paasto heikensi Gandhia hengenvaarallisesti, mutta britit myöntyivät sovintoratkaisuun seitsemäntenä paastopäivänä. Paaston aikana sadat hindutemppelit avasivat ovensa kastittomille ensimmäistä kertaa, ja kastittomien erottelua vähennettiin Intian kylissä ja kaupungeissa pysyvästi. Hallitus vapautti Gandhin toukokuussa 1933. Vapauduttuaan Gandhi siirsi päämajansa Wardan kaupunkiin Keski-Intiaan.[26]

Vuodet 1934−1939[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1934−1939 Gandhi pyrki edistämään kehräämistä, perusopetusta, hindin ja hindustanin levittämistä kansalliskieleksi, oikeaa ruokavaliota, luonnonparannusta, kastittomien avustamista ja kongressipuolueen asioita. Hän julkaisi lehdessään ohjeita esimerkiksi lannoitteen valmistamisesta sekä käärmeenpuremien ja malarian parantamisesta, sekä kirjoitti artikkeleita maapähkinän ravintoarvosta. Hän oli huolissaan myös Intian lapsileskien asemasta sekä esitti keinoja säännöstellä syntyvyyttä.[27]

Toisen maailmansodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gandhi ja hänen sihteerinsä Mahadev Desai (vasemmalla) vuonna 1939.

Toisessa maailmansodassa Gandhi antoi julkisesti moraalisen tukensa liittoutuneille ja Kiinalle, mutta ei osallistunut sotaponnistuksiin. Britannian pääministeriksi noussut Winston Churchill kuitenkin vastusti jyrkästi Gandhia, ”puolialastonta fakiiria”, eikä halunnut suoda Intialle edes aiempaa suurempia oikeuksia.[28] Vuonna 1942 Gandhi aloitti ”Pois Intiasta” -vastarintakampanjan, jonka tavoitteena oli saada brittiläiset poistumaan maasta. Gandhi ja johtavia kongressipuolueen jäseniä pidätettiin elokuussa, mistä seurasi väkivaltaisen vastarinnan aalto. Varakuningas syytti väkivaltaisuuksista Gandhia, joka aloitti vastalauseeksi paaston. Gandhi vapautettiin kahden vuoden vankeuden jälkeen toukokuussa 1944. Vankila-aikanaan Gandhin sihteeri Mahadev Desai ja vaimo Kasturbai kuolivat. Tämä jäi hänen viimeiseksi vankeudekseen; yhteensä hän vietti Intian vankiloissa lähes kuusi vuotta ja Etelä-Afrikan vankiloissa lisäksi 249 päivää.[29]

Vapauduttuaan Gandhi otti yhteyttä Intian muslimijohtajaan Muhammad Ali Jinnahiin ja ehdotti keskusteluja, mutta kirjeenvaihto ei tuottanut tulosta. Heinäkuussa 1945 Britannian uusi labour-hallitus ilmoitti pyrkivänsä Intian itsehallinnon pikaiseen toteuttamiseen. Jinnah vaati Intian jakamista hindulaiseksi ja islamilaiseksi, mitä Gandhi vastusti.[30]

Intian itsenäistyminen ja jakautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin hallituksen valtuuskunta saapui Intiaan maaliskuussa 1946 sopimaan Intian kansallisen vapautumisen ehdoista. Kongressipuolueen johto piti Gandhia ”ylipääministerinä”, jolta käytiin kysymässä neuvoja päivittäin. Gandhi järkyttyi muslimien ja hindujen välisten levottomuuksien leimahtamisesta.[31] Hän matkusti Kalkuttaan ja aloitti paaston väkivallan lopettamiseksi, mikä onnistuikin. Sieltä hän jatkoi raskaalle matkalle Noakhaliin ja Punjabiin hillitääkseen väkivaltaisuuksia siellä.[32]

Gandhi vastusti Intian ja Bengalin jakamista viimeiseen asti, mutta kongressipuolue hyväksyi sen kesäkuussa 1947. Intia sai itsenäisyyden 15. elokuuta vuonna 1947. Pakistanin irtoaminen Intiasta aiheutti suuren pakolaisaallon, ensimmäisen Kashmirin sodan ja paljon myöhempiä vaikutuksia.[33] Gandhi aloitti syyskuun alussa Kalkutassa paaston rauhan puolesta. Kalkutta rauhoittuikin paaston ansiosta, kun paikalliset uskonnolliset ryhmät sopivat aselevosta. Muualla maassa väkivaltaisuudet kuitenkin jatkuivat, joten Gandhi matkusti Delhiin ja pyrki katkaisemaan muslimien ja hindujen välisen väkivallan kierteen. Tammikuussa 1948 Gandhi aloitti viimeisen paastonsa. Hänen vaatimuksestaan Nehrun hallitus myöntyi maksamaan Pakistanille 550 miljoonan rupian korvauksen entisen yhtenäisen Intian varoista. Paaston kuudentena päivänä uskonnolliset johtajat takasivat, että Intian puolelle jääneitä muslimeja suojeltaisiin, joten Gandhi lopetti paastonsa.[34]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raj Ghat, Gandhin muistomerkki New Delhissä

Hinduradikaali Nathuram Godse ampui Gandhin Birla Housessa New Delhissä 30. tammikuuta 1948. Murhaaja piti Gandhia syyllisenä Intian heikentymiseen, koska tämä oli edellisenä vuonna vaatinut maksujen suorittamista Pakistanille. Murha tapahtui Gandhin jokailtaisen yleisölle avoimen rukoushetken aikana. Godse ja hänen rikostoverinsa Narayan Apte tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Murhapaikasta Birla Housesta tuli vuonna 1984 museo Gandhi Smiriti.[35]

Gandhin tuhkat jaettiin useisiin uurniin, joita lähetettiin eri puolille Intiaa ja muualle maailmaa, jotta hänen seuraajansa voisivat järjestää muistotilaisuuksia. Sen jälkeen jotkin tuhkista siroteltiin maailman järviin, jokiin ja meriin.[36]

Gandhin muistomerkki Raj Ghat on New Delhissä Gandhin tuhkauspaikalla sijaitseva musta marmoripaasi. Sen kyljessä on teksti He Rām, 'Oi Jumala', jonka uskotaan olleen Gandhin viimeiset sanat ennen kuolemaa.[37]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gandhi ja Kasturbai saivat neljä poikaa. Gandhi ei sallinut heille kunnollista koulutusta sillä perusteella, että luonne oli tärkeämpi kuin opit ja yhteiskunnallinen toiminta tärkeämpi kuin ammatit. Nuorin pojista Devadas toimi toisinaan isänsä sihteerinä. Vanhin poika kääntyi islaminuskoon.[38]

Ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gandhi katsoi olevansa hindu syntyperänsä ja kasvuympäristönsä vuoksi.[39] Hän kertoi oman perusmotiivinsa olevan "puhtaasti uskonnollinen", eikä esimerkiksi nationalistinen tai poliittinen.[40] Gandhi sovelsi "ikuisia totuuksia" omalla tavallaan jokapäiväiseen elämään ja sen ongelmiin, mutta ei systematisoinut oman ajattelunsa filosofiaa tai perustanut uutta oppijärjestelmää.[41] Gandhi oli hindulaisuuden reformaattori, joka pyrki puhdistamaan hindulaisuutta sen virheistä. Hän uskoi universaaliin uskontoon, joka on kaikkien uskontojen perustana, ja sanoi: "Eri uskonnot ovat erilaisia teitä samaan päämäärään." Hän uskoi, että yhden uskonnon kannattaja voi ottaa vastaan toisista uskonnoista sen, mikä niissä on hyvää, ja kehotti jokaista lukemaan kaikkien uskontojen kirjoituksia myötätuntoisesti.[42]

Gandhi arvosti paljon Jeesusta ja vuorisaarnaa. Hänellä oli läheisiä kristittyjä ystäviä, ja hän harkitsi itsekin Etelä-Afrikassa kääntymistä kristinuskoon. Hän kuitenkin tuli siihen tulokseen, että kristinusko oli muutakin kuin vuorisaarna, ja uskoi kristinuskon vääristelleen Jeesusta levitessään länteen.[43]

Gandhi tutustui myös teosofien ajatteluun. Teosofiassa Gandhi näki sen ongelman, että se keskittyi liikaa uskonnon älylliseen puoleen, väittelyihin ja salaoppeihin, mutta unohti aatteen ihmiskunnan veljeydestä ja moraalisesta kasvusta.[44]

Väkivallattomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gandhi vastusti väkivaltaa ja sanoi, että väkivallalla ei voida poistaa väkivaltaa tai pahaa. Hän kuitenkin piti väkivallalla puolustautumista pienempänä pahana kuin alistumista.[45] Gandhin ei-väkivalta voidaan nähdä hindulaisen, jainalaisen ja kristillisen moraaliopin yhteensulautumana. Gandhi laajensi perinteistä intialaista ei-väkivallan eli ahimsan käsitettä kattamaan myös kamppailua valtiovaltaa kohtaan. Gandhille ei-väkivalta oli aktiivista toimintaa, joka ei kuitenkaan aiheuta väkivaltaa tai pahaa ihmisille tai eläimille. Hän uskoi väkivallattoman vastarinnan olevan tehokkaampaa kuin fyysinen voima.[46] Gandhin mielestä ei-väkivallan tulisi täyttää koko ihminen niin, että se täyttää mielialana yksilön niin, ettei ilmene ristiriitaa oman halun ja ulkonaisen käyttäytymisen välillä. Ei-väkivaltaa tulee hänen mukaansa soveltaa kaikilla elämänalueilla.[47]

Gandhi kehitti Etelä-Afrikassa asuessaan satyagraha-käsitteetn tarkoittamaan ei-väkivaltaista suoraa toimintaa.[48] Satyagrahassa väkivalta neutraloidaan luopumalla väkivallan tai väkivaltaisen järjestelmän tukemisesta ja siihen alistumisesta. Siihen kuuluu myös mahdollisen rangaistuksen pakoilematon kärsiminen.[49] Gandhi katsoi, että ei-väkivaltaista suoraa toimintaa voitaisiin käyttää myös rikollisuutta vastaan.[50]

Gandhi piti sotaa "ehdottoman pahana", josta oli pyrittävä eroon.[51]

Gandhi ei hyväksynyt vivisektiota, ja välttääkseen tekemästä eläimille väkivaltaa hän ei syönyt lihaa.[52]

Asketismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gandhi oli askeetti, joka ei käyttänyt nautintoaineita. Paasto oli hänelle "yksi keinoista itsehillinnän saavuttamiseen". Gandhi aloitti loppuelämänsä kestäneen selibaatin 37-vuotiaana, koska se vei häneltä energiaa, jota hän tarvitsi sosiaalisessa toiminnassaan. Gandhi ei hyväksynyt seksuaalisuuden käyttämistä nautinnon välineenä, vaan ainoastaan lasten tekemiseen.[53] Gandhi arvosti myös vapaaehtoista köyhyyttä.[54]

Ihmisoikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gandhille esiteltiin Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus jo luonnosvaiheessa. Hän piti julistusta sinänsä hyvänä, mutta kuitenkin riittämättömänä välineenä ihmisten olosuhteiden riittävään parantamiseen. Gandhi olisi halunnut julistaa ihmisoikeuksien rinnalla myös ihmisten velvollisuudet tai ihmisen vastuut.[55][56]

Poliittinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gandhi noudatti 1900-luvun alusta asti periaatetta, että hän teki itse ensimmäiseksi kaikki toisiltakin vaatimansa henkilökohtaiset uhraukset. Hän pyrki näyttämään vain hyvää esimerkkiä, eikä mitenkään arvostellut ihmisiä, jotka eivät halunneet seurata häntä. Hän ei myöskään asettanut seuraajilleen mitään rajoituksia näiden vapauksien suhteen.[57] Gandhi halusi kaiken poliittisen toimintansa tapahtuvan aina avoimesti ja julkisesti, myös vankilassa ollessaan.[58]

Arvostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intiassa Gandhia kutsutaan yleisesti joskin epävirallisesti "kansakunnan isäksi".[59] Gandhin syntymäpäivä 2. lokakuuta, Gandhi Jayanti, on yksi maan kolmesta virallisesta kansallisesta juhlapäivästä.[60]

Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen johtajat Martin Luther King ja James Lawson saivat Gandhilta vaikutteita omiin väkivallattomuuden teorioihinsa. Gandhilta ovat ilmoittaneet saaneensa vaikutteita myös esimerkiksi apartheidin vastustaja, presidentti Nelson Mandela, muusikko ja rauhanaktivisti John Lennon, ympäristöaktivisti Al Gore, presidentti Barack Obama ja burmalainen poliitikko ja rauhannobelisti Aung San Suu Kyi. Albert Einstein kutsui Gandhia "tulevien sukupolvien roolimalliksi".[61]

Elämäkertaelokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahatma Gandhin elämästä on tehty elokuva Gandhi, joka sai ensi-iltansa vuonna 1982. Gandhia näyttelee Ben Kingsley. Elokuvan on ohjannut Richard Attenborough.

Suomeksi käännettyä kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gandhi, Mohandas: Vapaudesta. (alkuteos Hind swaraj, 1909; Suomentanut Suomen suolamarssitoimikunnan kokoama työryhmä 2005). Like : Into, 2008. ISBN 9789520102081.
  • Gandhi, Mahatma: Oma elämäkerta: Kokemukseni totuuden kanssa. Helsinki: Himalaya, 2003. ISBN 951-95364-4-2.
  • Gandhi, Mohandas: Tottelemattomuudesta. (Ensimmäinen laitos nimellä Kirjoituksia. Lähdeaineisto: Essential writings, Mohandas Gandhi.) Toimittaneet ja suomentaneet Eila Salomaa ja Jukka Viitanen. Uudistettu ja toimitettu laitos. Helsinki: Taifuuni, 2003. ISBN 951-581-083-3.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aula, Olavi: Gandhi ja väkivallattoman vastarinnan peruskuviot. WSOY, 1967.
  • Fischer, Louis: Gandhi. (Alkuteos: Gandhi: His Life and Message for the World, 1954.) Suomentanut Risto Mäenpää. Helsinki: WSOY, 1983. ISBN 951-0-12101-0.
  • Tähtinen, Unto: Gandhi. Into, 2013 (alkuperäisteos Mitä Gandhi todella sanoi julkaistu 1970). ISBN 978-952-264-213-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fischer 1983, s. 8−9.
  2. Fischer 1983, s. 10.
  3. Fischer 1983, s. 12−15.
  4. Fischer 1983, s. 19.
  5. Fischer 1983, s. 12−20.
  6. Fischer 1983, s. 20−21.
  7. Fischer 1983, s. 22−23.
  8. Fischer 1983, s. 24.
  9. Fischer 1983, s. 25−26.
  10. Fischer 1983, s. 27−33.
  11. Fischer 1983, s. 34.
  12. Fischer 1983, s. 34−46.
  13. Fischer 1983, s. 46, 51−54.
  14. Fischer 1983, s. 54−55, 60.
  15. Fischer 1983, s. 57−60.
  16. Fischer 1983, s. 63−74.
  17. Fischer 1983, s. 74−82.
  18. Fischer 1983, s. 82−83.
  19. Fischer 1983, s. 84−87.
  20. Fischer 1983, s. 94−96.
  21. Fischer 1983, s. 97−101.
  22. Fischer 1983, s. 102−103.
  23. Fischer 1983, s. 103−106.
  24. Fischer 1983, s. 106−107.
  25. Fischer 1983, s. 110−115.
  26. Fischer 1983, s. 119−122.
  27. Fischer 1983, s. 123−124.
  28. Fischer 1983, s. 131−133.
  29. Fischer 1983, s. 141−145.
  30. Fischer 1983, s. 146−147.
  31. Fischer 1983, s. 155−161.
  32. Fischer 1983, s. 161−167.
  33. Fischer 1983, s. 168−173.
  34. Fischer 1983, s. 175−183.
  35. Pelle Stampe: Mahatma Gandhin murha. Tieteen Kuvalehti Historia, 9/2009.
  36. 62 years after death, Gandhi’s ashes immersed off Durban The Tribune. 31.1.2010. Viitattu 26.5.2016.
  37. Raj Ghat I Love Delhi. Viitattu 26.5.2016.
  38. Fischer 1983, s. 126.
  39. Tähtinen 2013, s. 41.
  40. Tähtinen 2013, s. 40.
  41. Tähtinen 2013, s. 36−37.
  42. Tähtinen 2013, s. 41−47.
  43. Fischer 1983, s. 127−129.
  44. Aula 1967, s. 25.
  45. Tähtinen 2013, s. 84−88.
  46. Tähtinen 2013, s. 93−96.
  47. Tähtinen 2013, s. 100−101.
  48. Tähtinen 2013, s. 135−136.
  49. Tähtinen 2013, s. 144.
  50. Tähtinen 2013, s. 146−147.
  51. Tähtinen 2013, s. 153.
  52. Tähtinen 2013, s. 103.
  53. Tähtinen 2013, s. 110−114.
  54. Tähtinen 2013, s. 117.
  55. Carta-responsabilidades-humanas.net[vanhentunut linkki]
  56. Global Ethics scu.edu[vanhentunut linkki]
  57. Aula 1967, s. 23.
  58. Aula 1967, s. 31.
  59. Who named Mahatma Gandhi 'father of nation'? Govt foxed, Hindustan Times 4.4.2012
  60. Gandhi Jayanti, OfficeHolidays.com
  61. Famous personalities influenced by Gandhi Hindustan Times. 9.9.2009. Viitattu 26.5.2016.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sorabji, Richard: Gandhi & the Stoics: Modern Experiments on Ancient Values. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-964433-9.
  • Elst, Koenraad. Gandhi and Godse - A review and a critique. Voice of India. 2001. ISBN 81-85990-71-9

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mohandas Gandhi.
Wikiquote-logo.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Mahatma Gandhi -sitaatteja.