Luettelo jääkiekon SM-liigan mestaruuden ratkaisseista pelaajista

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomalainen pääsarjatason jääkiekko siirtyi kaudella 1975–1976 SM-sarjasta SM-liigaan, minkä seurauksena jääkiekon Suomenmestaruus on siitä lähtien ratkaistu runkosarjan jälkeen pelattavissa pudotuspeleissä. Tasapelit varsinaisella peliajalla on ratkaistu SM-liigan pudotuspelihistorian aikana aina jatkoajalla. Suomenmestaruus on ratkennut jatkoajalla kaikkiaan yhdeksän kertaa.

Useista finaaliotteluiden- ja sarjojen maaleista mestaruusmaaliksi jääneen voittomaalin ovat kahdesti onnistuneet tekemään Teppo Numminen, Jukka Vilander ja Juha Lind.

SM-liigan mestaruuden ratkaisseiden finaaliotteluiden voittomaalin tehneet pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ässien Veli-Pekka Ketola teki vuoden 1978 neljännessä finaalisottelussa Tapparaa vastaan tehot 2+4=6, kun Ässät voitti ottelun lukemin 6-3.
Teppo Numminen voitti Tapparassa kolme peräkkäistä Suomenmestaruutta vuosina 1986–1988, joista kahtena jälkimmäisenä keväänä hänen maalinsa jäi ratkaisevan finaaliottelun voittomaaliksi.
Teemu Selänne teki kaksi maalia Jokereiden nollattua JyP HT:n 4-0 kevään 1992 viidennessä finaaliottelussa. Hän voitti samalla kaudella SM-liigan maalipörssin (Aarne Honkavaara -palkinto) sekä valittiin tähdistökentälliseen. Selännettä pidettiin 1990-luvun "Jokeri-ilmiön" ja "Harkimon dynastian" keulakuvana ja kausi jäi hänelle viimeiseksi kokonaiseksi SM-liigassa.
HIFK:n Ville Peltonen teki kevään 2011 neljännessä finaaliottelussa Bluesia vastaan kypärätempun.
Kärppien Juhamatti Aaltonen ratkaisi keväällä 2014 jatkoajalla Tapparaa vastaan SM-liigahistorian ensimmäisen seitsemän ottelun finaalisarjan.
Kausi Mestaruusmaalin tekijä Mestarijoukkue Maalin päästänyt maalivahti Vastustajajoukkue Päivämäärä Ottelun tulos Finaalisarjan tulos
1975–1976 Suomen lippu Seppo Repo[1] TPS Suomen lippu Antti Leppänen Tappara 20. maaliskuuta 1976 1–2 2–0
1976–1977 Suomen lippu Martti Jarkko[2] Tappara Suomen lippu Jari Paavola TPS 24. maaliskuuta 1977 9–1 3–0
1977–1978 Suomen lippu Veli-Pekka Ketola[3] Ässät Suomen lippu Antti Leppänen Tappara 2. huhtikuuta 1978 6–3 3–1
1978–1979 Suomen lippu Jukka Porvari[4] Tappara Suomen lippu Antero Kivelä TPS 23. maaliskuuta 1979 2–5 3–2
1979–1980 Suomen lippu Ari Lähteenmäki[5] HIFK Suomen lippu Antero Kivelä Ässät 10. huhtikuuta 1980 6–5 3–0
1980–1981 Suomen lippu Kari Suoraniemi[6] Kärpät Suomen lippu Hannu Kamppuri Tappara 22. maaliskuuta 1981 2–5 3–2
1981–1982 Suomen lippu Timo Susi[7] Tappara Suomen lippu Jorma Valtonen TPS 21. maaliskuuta 1982 3–2 3–1
1982–1983 Suomen lippu Pertti Lehtonen[5] HIFK Suomen lippu Rauli Sohlman Jokerit 22. maaliskuuta 1983 2–3 3–2
1983–1984 Suomen lippu Erkki Lehtonen[8] Tappara Suomen lippu Kari Takko Ässät 15. huhtikuuta 1984 3–4* 3–1
1984–1985 Suomen lippu Risto Jalo[9] Ilves Suomen lippu Jouni Rokama TPS 26. maaliskuuta 1985 1–2 2–0
1985–1986 Suomen lippu Timo Jutila[10] Tappara Suomen lippu Jarmo Uronen HIFK 6. maaliskuuta 1986 3–1 4–1
1986–1987 Suomen lippu Teppo Numminen[11] Tappara Suomen lippu Hannu Kamppuri Kärpät 18. maaliskuuta 1987 2–5 4–1
1987–1988 Suomen lippu Teppo Numminen[12] Tappara Suomen lippu Jarmo Myllys Lukko 24. huhtikuuta 1988 5–2 4–1
1988–1989 Suomen lippu Jukka Vilander TPS Suomen lippu Ari-Pekka Siekkinen JyP HT 16. maaliskuuta 1989 4–1 4–1
1989–1990 Suomen lippu Pekka Tirkkonen[13] TPS Suomen lippu Jukka Tammi Ilves 25. maaliskuuta 1990 3–6 4–2
1990–1991 Suomen lippu Jari Hirsimäki[13] TPS Suomen lippu Pasi Kuivalainen KalPa 24. maaliskuuta 1991 7–2 3–2
1991–1992 Suomen lippu Teemu Selänne[14] Jokerit Suomen lippu Ari-Pekka Siekkinen JyP HT 12. huhtikuuta 1992 4–0 3–2
1992–1993 Suomen lippu Jukka Vilander[13] TPS Suomen lippu Timo Lehkonen HPK 4. huhtikuuta 1993 1–3 3–1
1993–1994 Tšekin lippu Otakar Janecký[5] Jokerit Suomen lippu Jouni Rokama TPS 14. huhtikuuta 1994 3–2* 3–1
1994–1995 Suomen lippu Harri Suvanto[15] TPS Suomen lippu Ari Sulander Jokerit 8. huhtikuuta 1995 1–5 3–2
1995–1996 Suomen lippu Juha Lind Jokerit Suomen lippu Miikka Kiprusoff TPS 4. huhtikuuta 1996 1–4 3–1
1996–1997 Suomen lippu Juha Lind[16] Jokerit Suomen lippu Jani Hurme TPS 6. huhtikuuta 1997 4–0 3–0
1997–1998 Suomen lippu Olli Jokinen[5] HIFK Suomen lippu Vesa Toskala Ilves 11. huhtikuuta 1998 2–1* 3–0
1998–1999 Suomen lippu Mika Alatalo[15] TPS Yhdysvaltain lippu Tim Thomas HIFK 18. huhtikuuta 1999 0–1 3–1
1999–2000 Ruotsin lippu Michael Holmqvist[17] TPS Suomen lippu Pasi Nurminen Jokerit 16. huhtikuuta 2000 1–2 3–1
2000–2001 Suomen lippu Kalle Sahlstedt[18] TPS Suomen lippu Jussi Markkanen Tappara 14. huhtikuuta 2001 1–2* 3–1
2001–2002 Tšekin lippu Vladimír Machulda[19] Jokerit Kanadan lippu Tom Draper Tappara 14. huhtikuuta 2002 2–1 3–1
2002–2003 Suomen lippu Esa Pirnes[20] Tappara Suomen lippu Niklas Bäckström Kärpät 6. huhtikuuta 2003 3–4* 3–0
2003–2004 Suomen lippu Ari Vallin[21] Kärpät Suomen lippu Teemu Lassila TPS 11. huhtikuuta 2004 1–0* 3–1
2004–2005 Tšekin lippu Petr Tenkrát[22] Kärpät Yhdysvaltain lippu Tim Thomas Jokerit 17. huhtikuuta 2005 0–2 3–1
2005–2006 Suomen lippu Jukka Laamanen[23] HPK Suomen lippu Juuso Riksman Ässät 22. huhtikuuta 2006 1–4 3–1
2006–2007 Kanadan lippu Ross Lupaschuk[24] Kärpät Suomen lippu Juuso Riksman Jokerit 12. huhtikuuta 2007 5–2 3–0
2007–2008 Suomen lippu Topi Jaakola[25] Kärpät Itävallan lippu Bernd Brückler Blues 12. huhtikuuta 2008 5–1 4–1
2008–2009 Suomen lippu Ossi Louhivaara[26] JYP Suomen lippu Tuomas Tarkki Kärpät 14. huhtikuuta 2009 2–5 4–0
2009–2010 Yhdysvaltain lippu Lee Sweatt[27] TPS Suomen lippu Teemu Lassila HPK 28. huhtikuuta 2010 2–6 4–1
2010–2011 Suomen lippu Ville Peltonen[28] HIFK Suomen lippu Iiro Tarkki Blues 18. huhtikuuta 2011 2–4 4–0
2011–2012 Kanadan lippu Éric Perrin[29] JYP Suomen lippu Janne Juvonen Pelicans 23. huhtikuuta 2012 1–2* 4–1
2012–2013 Suomen lippu Jyri Marttinen[30] Ässät Suomen lippu Juha Metsola Tappara 24. huhtikuuta 2013 3–2 4–2
2013–2014 Suomen lippu Juhamatti Aaltonen[31] Kärpät Suomen lippu Juha Metsola Tappara 26. huhtikuuta 2014 1–0* 4–3
2014–2015 Suomen lippu Sebastian Aho[32] Kärpät Suomen lippu Juha Metsola Tappara 25. huhtikuuta 2015 2–1* 4–3
2015–2016 Suomen lippu Henrik Haapala[33] Tappara Suomen lippu Ville Husso HIFK 26. huhtikuuta 2016 2–1 4–2
2016–2017 Suomen lippu Juhani Jasu[34] Tappara Suomen lippu Eero Kilpeläinen KalPa 27. huhtikuuta 2017 1–3 4–2
2017–2018 Suomen lippu Aleksi Mäkelä[35] Kärpät Tšekin lippu Dominik Hrachovina Tappara 26. huhtikuuta 2018 0–1 4–2
2018–2019 Suomen lippu Markus Nenonen[36] HPK Suomen lippu Veini Vehviläinen Kärpät 4. toukokuuta 2019 1–2* 4–3
* = mestaruus ratkesi jatkoajalla

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1975 - 1979 hc.tps.fi. HC TPS Turku Oy. Viitattu 1.9.2016.
  2. Ottelut 1976-77 tappara.fi. Tamhockey Oy. Viitattu 1.9.2016.
  3. Ottelut 1977-78 tappara.fi. Tamhockey Oy. Viitattu 1.9.2016.
  4. Klassikkohetki: Kalevi Nummisen kolmas mestaruus 1979 liiga.fi. 30.1.2015. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 1.9.2016.
  5. a b c d TOP10: SM-liigan ikimuistoiset finaalit MTVuutiset.fi. 15.4.2011. MTV Oy. Viitattu 1.9.2016.
  6. Vuorjoki, Jouko: 1981 mestaruus ei unohdu kaleva.fi. 25.2.2011. Kaleva Oy. Viitattu 1.9.2016.
  7. Kausikertomus 1981-82 tappara.fi. 15.4.2013. Tamhockey Oy. Viitattu 1.9.2016.
  8. Säilynoja, Juhana: Ässien ja Tapparan taistot kullasta vuosina 1978 ja 1984 yle.fi. 15.4.2013. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 1.9.2016.
  9. 1980 - 1984 hc.tps.fi. HC TPS Turku Oy. Viitattu 1.9.2016.
  10. Matilainen, Ville: Tappara kiekkomestariksi 1986 surunauhat hihoissaan yle.fi. 19.4.2016. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 1.9.2016.
  11. Matilainen, Ville: Tappara uusi lätkämestaruuden Kärppien kustannuksella 1987 yle.fi. 20.4.2015. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 1.9.2016.
  12. Kausikertomus 1987-88 tappara.fi. Tamhockey Oy. Viitattu 1.9.2016.
  13. a b c 1990 - 1994 hc.tps.fi. HC TPS Turku Oy. Viitattu 1.9.2016.
  14. Lindfors, Jukka: Jokerit lätkämestaruuteen 1992 vastoin kaikkia odotuksia yle.fi. 26.3.2008. Yleisradio Oy. Viitattu 1.9.2016.
  15. a b 1995 - 1999 hc.tps.fi. HC TPS Turku Oy. Viitattu 1.9.2016.
  16. Kausi kaudelta Jokerit.com. Jokerit Hockey Club Oy. Viitattu 1.9.2016.
  17. 2000 - 2004 hc.tps.fi. HC TPS Turku Oy. Viitattu 1.9.2016.
  18. Aunola, Arto: Ex-kiekkoilija Kalle Sahlstedt nauttii opettajan työstä suomenmaa.fi. 29.9.2010. Turku: Suomenmaan Kustannus Oy. Viitattu 1.9.2016.
  19. Lindfors, Jukka: Jokerit ensi kertaa SM-kiekkokultaan Areenalla yle.fi. 24.4.2009. Yleisradio Oy. Viitattu 1.9.2016.
  20. Korhonen, Jarmo: Kulta Tampereelle Jatkoaika.com. 6.4.2003. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.9.2016.
  21. Korhonen, Jarmo: Oulun Kärpät Suomen Mestari 2004 Jatkoaika.com. 11.4.2004. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.9.2016.
  22. Anttila, Sampo: OULUN KÄRPÄT JÄÄKIEKON SUOMEN MESTARI 2005 17.4.2005. Junnut.com. Viitattu 1.9.2016.
  23. Liuhala, Juhani: HPK:lle Suomen mestaruus Jatkoaika.com. 22.4.2006. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.9.2016.
  24. Väisänen, Matti: Poika palasi pohjoiseen Jatkoaika.com. 12.4.2007. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.9.2016.
  25. Väisänen, Matti: Poika jäi pohjoiseen Jatkoaika.com. 12.4.2008. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.9.2016.
  26. Aarrekivi, Jari-Pekka: JYP on uusi Suomen mestari Jatkoaika.com. 14.4.2009. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.9.2016.
  27. Salomäki, Altti: TPS on mestari Jatkoaika.com. 28.4.2010. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.9.2016.
  28. Hurmerinta, Eero: HIFK vei finaalisarjan puhtaasti Jatkoaika.com. 18.4.2011. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.9.2016.
  29. Saatsi, Samu: JYP juhlii kultaa – Perrin ratkaisi jännitysnäytelmän jatkoerässä Jatkoaika.com. 23.4.2012. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.9.2016.
  30. Huuki, Asko: Pata ei pysähtynyt Jatkoaika.com. 24.4.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.9.2016.
  31. Härkönen, Tuomas: Kärpät Suomen mestariksi Aaltosen huikealla jatkoerämaalilla Jatkoaika.com. 26.4.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.9.2016.
  32. Tahkola, Valtteri: "Junnu-JMA" ratkaisi Kärpille Suomen mestaruuden - Tapparan piina jatkuu Jatkoaika.com. 25.4.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.9.2016.
  33. Jansson, Marko: Tapparalle kultaa - Laine ja Karhunen voiton takuumiehinä Jatkoaika.com. 26.4.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.9.2016.
  34. Tappara Suomen mestariksi toista kevättä peräkkäin - Jasu ratkaisijana Jatkoaika.com. 27.4.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 27.4.2017.
  35. Kärpät on Suomen mestari 2018 Jatkoaika.com. 26.4.2018. Jatkoaika r.y. Viitattu 27.4.2018.
  36. Koski, Matti: Kärpät−HPK, ottelusarjaraportti: HPK värjäsi kevään oranssiksi − Emil Larmin mahtava ottelu ja HPK:n hurja puolustustaistelu huipentui Markus Nenosen kultaiseen ylivoimamaaliin Jatkoaika.com. 4.5.2019. Jatkoaika r.y. Viitattu 8.5.2019.