Lagaš

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muinainen Mesopotamia
EufratTigris
Assyriologia
Kaupungit / Imperiumit
Sumer: UrukUrEriduKišLagašNippur
Akkadin imperiumi: AkkadBabylonIsinSusa
Assyria: AssurNiniveDur-ŠarrukinNimrud
BabyloniaKaldea
ElamAmorilaiset
HurrilaisetMitanni
KassiititUrartu
Kronologia
Sumerilainen kuningasluettelo
Assyrian kuninkaat
Babylonian kuninkaat
Kieli
Nuolenpääkirjoitus
SumeriAkkadi
ElamiittiHurrilaiset
Mytologia
Enūma Eliš
GilgamešMarduk
Sumerien uskonto
Babylonian uskonto
Kulttuuri
TaideKirjallisuusMusiikki
Babylonialaiset numerot
Hammurabin laki
Lagašin pappiskuningas Gudea.

Lagaš oli merkittävä sumerilainen kaupunki Mesopotamiassa. Kaupunki sijaitsee eteläisessä Irakissa Tigris- ja Eufrat-jokien puolivälissä. Kaupunki perustettiin Ubaid-kulttuurin aikana 5200–3500 eaa. välillä, ja siellä asuttiin vielä Parthian valtakaudella (247 eaa-224 jaa.)[1] Suuria valtakuntia pystyttiin Sumeriin, jotka tosin jäivät lyhytikäisiksi. Lagaš taisteli alituiseen naapurinsa Umman kanssa Gu-Edinasta, viljelymaasta. Lagaš itsenäistyi ensimmäisenä suurena keskuksena gutilaisten vallan alta joskus vuonna 2100 eaa. Gudean johdolla.lähde? Erään arvion mukaan Lagaš olisi ollut maailman suurin kaupunki noin vuosina 2075–2030 eaa.[2]

Lagašin ensimmäisen dynastian historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lagašin dynastian perustaja Ur-Nina eli Ur-Nanše kävi kauppaa Dilmunin eli luultavasti muinaisen Bahrainin kanssa noin vuosina 2400–2350 eaa. Hänen pojanpoikansa Eannatum löi Urukissa hallineen "Sumerin ja Akkadin kuninkaan" Enšakušannan, joka oli aiemmin vallannut koko Sumerin. Hän valtasi myös Urin, Nippurin, Akšakin ja Larsan. Eannatum kukisti Kišin, joka itsenäistyi Eannatumin kuoleman jälkeen. Lagaš voitti Umman Enkallatumin (Enakallen) ja Elamin. Vanhasta vihollisesta Ummasta tuli Lagašin vasalli. Eannatum valtasi Azin kaupungin Elamilta Persianlahdella sekä ulotti valtansa Mariin. Monet valloitetuista alueista kapinoivat. Eannatumin pojan Enannatumin aikana Umma itsenäistyi ja sen kuninkaat Ur-Lumma ja Illi hyökkäsivät turhaan Lagašia vastaan.

Entemena oli voimakas hallitsija, joka löi Umman Illin. Entemena palautti Lagašin valtaan ja liittoutui Urukin kanssa, jonka johtaja Lugal-kiniše-dudu näyttää olleen Sumerin voimahahmo. Entemanan jälkeiset Lagašin kuninkaat olivat heikkoja. Lugalandan aikana maallinen kaupunkin johdossa olleen pappisruhtinaan ylimystö riisti kansaa. kuningas suosi sukulaisiaan ja muuta maallista ylimystöä. Byrokraattinen keskitetty hallinto kanavoi verotuksen palatsille. Vikramiehet sortivat heikkoja[3].

Lugalanda kutsui itseään ensiksi, kaupunkiruhtinaaksi. Nyt n. 2410 vallan kaappasi Urukagina eli Uru-inim-gina, joka julistautui kuninkaaksi, ei enää "kaupunkiruhtinaaksi"[4]. Urukagina kaappasi luultavasti vallan papiston tuella. Urukagina alkoi toteuttaa uudistuksia vähentäen epäoikeudenmukaista rikkaiden ja hovin alamaisiin nähden harjoittamaa mielivaltaa ja riistoa[5]. Urukagina toimi vastoin aiempaa perinnettä muutenkin suosien köyhää kansaa rikkaiden sijasta. Urukagina suosi mm paimenia, kalastajia ja käsityöläisiä. Mutta toisaalta savitaulujen valossa näyttää siltä että vanhat ylimystön harjoittamat kansaa riistävät menettelytavat palasivat varsin pian takaisin[5]. Urukaginan voitti nouseva Umman kuningas Lugalzaggesi, jonka jälkeen Akkad valtasi koko Sumerin.

Lagašin Gudea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Akkadin valta romahti, paikallinen Puzer-Mama otti vallan Lagašissa jo Šarkališarrin aikana. Gutilaiset tuhosivat Akkadin mahdin. Puzer-Maman poika, Lagašin kuningas Gudea loi pienen suurvallan Etelä-Mesopotamiaan gutilaisten vallan herpaantuessa (ehkä juuri Gudean takia). Ur, Nippur, Adab, Uruk ja Bad-Tibira lienevät olleen Gudean vallan alla päätellen niissä rakennettujen temppelien perustamiskirjoituksista. Gudea rakensi temppeleitä ja kastelukanavia tyypillisen mesopotamialaisen suurmiehen tapaan. Hän kävi kauppaa laajalla alueella. Gudea kutsui itseään nimellä "ensi", pappiskuningas, ei "lugal", suurkuningas. Gudeaa seurasi kaksi Ur-Ningirsu-nimistä hallitsijaa, joista viimeisen kukisti Ur-Nammu, joka perusti laajan Uus-Sumerin eli Urin kolmannen dynastian.

Lagašin ensimmäinen dynastia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Enhengal (n. 2550 BC)
  • Lugal-Sha-Gen-Sur (Lugal-Suggur), patesin ylipappi (n. 2510)
  • Ur-Nina (Ur-nanshe), king (n. 2480)
  • Akurgal (n. 2450)
  • Eannatum, kuningas (n. 2445) perusti ensimmäisen Lagašin suurvallan
  • Inannatum I, ylipappi (n. 2440) hyökkäsi ummaan
  • Entemena, kuningas (n. 2400)
  • Inannatum II. (n. 2390)
  • Enitarzi (n. 2385)
  • Lugalanda (2384–2378)
  • Urukagina, kuningas (2378–2371), esiintyi uudistajana kansan riistoa vastaan.

Lagašin toinen dynastia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ki-Ku-Id (n 2260)
  • Engilsa (n 2250)
  • Ur-A (n 2230)
  • Lugalushumgal (n 2200)
  • Puzur-Mama
  • Ur-Utu
  • Ur-Mama
  • Lu-Baba
  • Lugula
  • Kaku
  • Urbaba (2164-2144).
  • Gudea (2144-2124)
  • Urningirsu (2124-2119)
  • Pirigme (2119-2117)
  • Ur-GAR (2117-2113)
  • Nammahani (2113-2110)

Gudean Lagaš[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gudean aikana Lagašista tuli laaja mahtivaltio. Maassa oli barbaarisia gutilaisia, ja Gudea karkotti gutilaiset pois. Gudean aikoihin Lagašin pääkaupunki oli Girsu eli Telloh. Kuningaskunta ulottui 1600 km²:n alueelle; siellä oli 17 suurempaa kaupunkia, 8 provinssin pääkaupunkia ja lukusia kyliä, joista 40 tunnetaan nimeltä. Väestöä oli savitaulujen mukaan 216000, kun Lagašissa ennen Akkadin aikaa oli vain 36000 asukasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lagash Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.2.2013.
  2. Encyclopedia of the Peoples of Africa and the Middle East, s. 664. Facts on File, 2009. ISBN 9781438126760. Google books (viitattu 2.2.2013).
  3. Erling Bjöl (päätoim.), Matti Klinge (suom. päätoim.), Raija Aulikki-Mattila (suom.): Otavan suuri maailmanhistoria osa 2. Jokilaaksojen valtakunnat. Otava 1982, ISBN 951106987X, s. 175.
  4. Carl Grimberg: Kansojen historia, 1. osa. WSOY 1980, s. 360-361.
  5. a b Erling Bjöl: Otavan suuri maailmanhistoria osa 2, Jokilaaksojen valtakunnat. Otava 1982, s. 176-