Kreikan klassinen kuvanveisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Praksiteleen Hermes, n. 340 eaa. Alkuperäinen veistos, Olympian arkeologinen museo.

Kreikan klassinen kuvanveisto (klassisen Kreikan kuvanveisto) viittaa antiikin Kreikan kuvanveistoon klassisella kaudella noin vuosina 480–323 eaa. Se voidaan jakaa tarkemmin kolmeen vaiheeseen, varhaiseen klassiseen kauteen (n. 480–450 eaa.), keskiseen eli korkeaan klassiseen kauteen (n. 450–400 eaa.) sekä myöhäiseen klassiseen kauteen (n. 400–323 eaa.)[1][2]

Kreikkalainen kuvanveisto, samoin kuin muukin taide, kehittyi klassisella kaudella huippuunsa. Kuvanveistotaiteen nopea kehitys alkoi 400-luvun eaa. Ateenassa kaupungin noustua persialaissotien jälkeen merkittävimmäksi kaupunkivaltioksi. Veistokset kuvasivat pääasiassa idealisoituja ihmishahmoja, alastomia miehiä ja pitkään pääasiassa verhottuina olleita naisia.[3] Kuvanveistäjät tavoittelivat ihanteellisia mittasuhteita. Ajan myötä veistokset kehittyivät yhä realistisemmiksi, asennot vapautuivat, ja myös tunneilmaisu kehittyi. Samalla myös naisvartaloita alettiin kuvata yksityiskohtaisemmin ja lopulta myös alastomina.[4]

Klassisella kaudella vaikuttivat kaikkein merkittävimpiin kreikkalaisiin kuvanveistäjiin lukeutuvat Feidias, Polykleitos, Praksiteles ja Lysippos. Veistoksia tehtiin pääasiassa marmorista ja pronssista. Muutamia alkuperäisveistoksia on löytynyt arkeologisissa kaivauksissa tai esimerkiksi haaksirikoista, mutta suurin osa veistoksista tunnetaan vain myöhempien, yleensä roomalaisaikaisten kopioiden kautta.[5]

Varhainen klassinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ankara tyyli
Apollon, Olympian Zeuksen temppelin pääty­kolmio­veistoksia. Kopio Münchenissä, alkuperäinen n. 450 eaa. Olympian arkeologisessa museossa.

Varhaisen klassisen kauden tyyliä kutsutaan ankaraksi tyyliksi. Siinä kuvanveisto alkoi vähitellen ottaa etäisyyttä arkaaisen kuvanveiston jäykkyyteen.[6] Tämä vaati yhä parempaa ymmärrystä ihmiskehosta. Samalla kuvanveistäjät pyrkivät yhä parempaan symmetriaan kehon eri osien välillä.[3] Veistokset eivät myöskään olleet enää arkaaisten tavoin jäykän frontaalisia, vaan niitä voitiin katsella eri puolilta. Asennoissa alettiin käyttää kontrapostoa, jossa toinen jalka toimii tulijalkana, ja toinen on vapaa. Tämä mahdollisti myös yläruumiin realistisemman asettelun.[7] Eräs muutosta parhaiten kuvaavista veistoksista on Kritioksen efebi (n. 480 eaa.). Se kuvaa realisista, luonnollisessa asennossa olevaa kehoa paremmin kuin mikään veistos ennen sitä.[3]

Ankara tyyli on saanut nimensä aikakauden veistosten eräänlaisesta tyylikkäästä karuudesta ja tunneilmaisun niukkuudesta. Edeltävän kauden koristeellisuudesta on luovuttu, ja arkaainen hymy on korvattu enemmän tai vähemmän tuimalla ilmeellä. Samalla tunneilmaisu alkoi kuitenkin kehittyä, ja tunteita ilmaistiin pienillä yksityiskohdilla. Kasvojen sivuprofiili, jossa otsa ja nenä yhdistyvät lähes suoraksi linjaksi, on idealisoidun kreikkalainen.[8][2]

Ankaralla kaudella pronssia alettiin käyttää enemmän veistoksissa. Eräitä esimerkkejä varhaisista, ankaran tyylin pronssiveistoksista ovat Delfoin ajomies (n. 475 eaa.) ja Riacen pronssipatsaat (n. 470–460 eaa.). Niihin kuuluvat myös Harmodios ja Aristogeiton eli Tyranninmurhaajat (477 eaa.), jotka tunnetaan vain roomalaisaikaisina marmorikopioina.[3] Pronssin käyttö mahdollisti uudet, vapaammat asennot, kuten ojennetut kädet,[7] mikä näkyy muun muassa Artemisionin jumalassa (n. 460–450 eaa).

Keskinen klassinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myronin Diskoboloksen (n. 440 eaa.) roomalaisaikainen kopio (100-luku jaa.). Glyptothek, München.

Keskinen eli korkea klassinen tyyli kehittyi hyvin nopeasti. Kasvoissa rauhallinen ilme korvasi ankaran tyylin tuimuuden. Veistosten anatomia tuli täsmällisemmäksi, ja asennot vieläkin luonnollisemmiksi ja rennommiksi. Aiemmat varhaisklassisen kauden veistokset alkoivat näyttää uusin verrattuna kömpelöiltä, ja arkaaisen kauden veistokset suorastaan tökeröiltä. Luonnollisuuden tavoittelu näkyi myös veistosten maalauskoristeluissa, joiden värit olivat aikaisempaa luonnollisempia ja herkeämpiä.[5]

Feidias[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Feidias (toimi n. 460–430 eaa.) nähdään usein klassisen kauden suurimpana kuvanveistäjänä. Hän valvoi kotikaupunkinsa Ateenan Parthenonin rakentamista ja veistoskoristelun toteuttamista, ja veisti monet sen veistoksista itse. Parthenonin veistoskoristelua oli hänen lisäkseen toteuttamassa lukuisia apulaisia ja oppilaita. Feidiaan alkuperäisistä teoksista ovat säilyneet vain osa Parthenonin marmoriveistoksista eli temppelin friiseistä, metoopeista ja päätykolmiokoristeluista.[4]

Kaikki Feidiaan pystyssä seisoneet veistokset tunnetaan vain kopioiden kautta. Antiikissa Feidias tunnettiin ennen kaikkea jumalpatsaistaan. Niihin lukeutuivat Parthenonin kulttikuva Athene Parthenos, muualla Akropoliilla sijainneet Athene Lemnia ja Athene Promakhos, sekä yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä luettu Zeuksen kuvapatsas Olympian Zeuksen temppelissä. Roomalaisaikainen Tiberin Apollon, joka on kopio mahdollisesti nuoren Feidiaan veistämästä alkuperäisestä veistoksesta (n. 450 eaa.), antaa hyvän kuvan Feidiaan tyylistä.[4]

Polykleitos ja Myron[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Polykleitos (toimi n. 460–420 eaa.) pyrki veistoksissaan täydellisiin mittasuhteisiin, jotka hän kiteytti teoksessaan Kaanon. Hänen tunnetuimpiin veistoksiinsa kuuluvat keihäänkantaja eli Doryforos, joka oli mahdollisesti tarkoitettu Kaanonissa kuvattujen ihannemittojen ”ruumiillistumaksi”, sekä Diskoforos, Diadumenos ja Efesokseen tehty Haavoittunut amatsoni. Polykleitoksen teoksia ihailtiin ja kopioitiin paljon antiikin aikana. Jotkut pitivät hänen kotikaupunkiinsa tekemäänsä Argoksen Heran kuvapatsasta Olympian Zeuksen kuvapatsasta parempana.[4][5]

Myron (toimi n. 450–430 eaa.) tavoitteli äärimmäistä realismia. Hänet tunnetaan ennen kaikkea kiekonheittäjää esittäneestä veistoksesta Diskobolos sekä erästä mytologista kohtausta esittäneestä veistoksesta Athene ja Marsyas.[4]

Sekä Polykleitos että Myron tekivät veistoksensa pääasiassa pronssiin. Kummankin alkuperäiset veistokset ovat kadonneet, ja tunnetaan vain roomalaisaikaisten kopioiden kautta. Osa niistä on pronssisia ja osa marmorisia.[4]

  • Myron, Athene veistoksesta Athene ja Marsyas, ennallistus alkuperäisestä n. 460–450 eaa.
    Myron, Athene veistoksesta Athene ja Marsyas, ennallistus alkuperäisestä n. 460–450 eaa.
  • Polykleitos, Doryforos, n. 450–440 eaa., kopio (1. vuosisata eaa./jaa.).
    Polykleitos, Doryforos, n. 450–440 eaa., kopio (1. vuosisata eaa./jaa.).
  • Polykleitos, Haavoittunut amatsoni, kopio (Berliinin tyyppi, 1. vuosisata jaa.).
    Polykleitos, Haavoittunut amatsoni, kopio (Berliinin tyyppi, 1. vuosisata jaa.).
  • Polykleitos, Diadumenos, n. 430–420 eaa., kopio (n. 100 eaa.).
    Polykleitos, Diadumenos, n. 430–420 eaa., kopio (n. 100 eaa.).

Muita kehityskulkuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naiset olivat kreikkalaisessa taiteessa pitkään toissijaisessa asemassa. Naisia esittävät veistokset lisääntyivät klassisella kaudella. Samalla naisten päällä oleva vaatetus väheni tai oheni asteittain, mikä mahdollisti yksityiskohtaisemman naisvartaloiden kuvauksen. Varhaisin tunnettu täysin alastonta naista esittävä veistostyyppi on niin kutsuttu Esquilinuksen Venus (alkuperäinen n. 450 eaa.), joka on harvinaisen varhainen poikkeus. Enemmässä määrin naisvartaloa paljastavia tai kokonaan alastomia naisveistoksia tehtiin vasta noin 420 eaa. alkaen. Niihin lukeutuvat Paionioksen Nike (n. 421 eaa.) Olympiasta sekä Sandaalinnyörejä avaava Nike (n. 420 eaa.) Ateenan Athene Niken temppelin friiseistä. Myöhemmin vastaavanlaisten veistosten kohteena oli erityisesti jumalatar Afrodite. [4][5]

Myöhäinen klassinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Praksiteleen Knidoksen Afrodite, roomalainen kopio, noin 1. vuosisata–100-luku jaa. Museo Nazionale Romano, Rooma.

Korkean klassisen kauden ihanteet säilyivät 370-luvulle eaa. saakka. Tämän jälkeen, jo noin 360–350 eaa. alkaen, kuvanveistossa tapahtui tyylillisiä muutoksia, jotka ounastelivat siirtymistä hellenistisen kauden tyyleihin.[9] Taiteen aiheet muuttuivat individualistisemmiksi, ja kuvanveisto otti etäisyyttä varhaisemman klassisen kauden idealisoituihin, herooisiin mutta henkilöitymättömiin hahmoihin.[10] Samalla siirryttiin pois täydellisen naturalismin tavoittelusta. Hahmoista tuli pehmeämpiä ja sensuellimpia ja muodoista pyöreämpiä. Kasvojen yksityiskohdat ja hiukset kaiverrettiin syvemmiksi. Mittasuhteita muutettiin aiemmista ideaalimitoista niin, että pää saattoi olla aiempaa pienempi.[9]

Praksiteles[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Praksiteles (toimi n. 360–340-luvuilla eaa.) oli myöhäisen klassisen kauden merkittävin kuvanveistäjä. Hän pyrki veistoksissaan kauneuteen ja inhimillisten tunteiden esittämiseen. Hänen veistoksensa tunnetaankin tietynlaisesta sulokkuudesta, joka oli jälleen askel poispäin varhaisen klassisen kauden idealismista.[10]

Praksiteles teki erityisesti marmoriveistoksia.[9] Hänen tunnetuimpia veistoksiaan ovat muun muassa Knidoksen Afrodite, Apollon Sauroktonos, Dionysos-lasta kantava Hermes eli Praksiteleen Hermes, Lyykialainen Apollon sekä Viiniä kaatava satyyri. Knidoksen Afrodite oli ensimmäinen veistos, joka esitti Afroditen täysin alastomana, ja siitä tuli yksi antiikin maailman kuuluisimpia veistoksia. Plinius vanhempi kutsui sitä koko maailman hienoimmaksi veistokseksi. Praksiteleen Hermeen alkuperäiskappale löydettiin Olympian kaivauksissa. Marathonin efebiä (n. 340–330 eaa.) pidetään Praksiteleen tai ainakin tämän koulukunnan työnä. Muutoin Praksiteleenkin työt, Knidoksen Afrodite mukaan lukien, tunnetaan vain roomalaisaikaisina kopioina.[10]

Skopas ja Timotheos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skopas (n. 395–350 eaa.) keskittyi kuvaamaan ihmisten ja jumalten tunteita voimakkaimmillaan. Hän teki veistoskoristeluja muun muassa Efesoksen Artemiin temppeliin, Tegean Athene Alean temppeliin ja Halikarnassoksen mausoleumiin. Voimakas tunnekuvaus näkyy muun muassa amatsonomakhian ja mainadien esityksissä.[10]

Timotheos (toimi n. 380–350 eaa.) teki Epidauroksen Asklepieionin veistoskoristelut sekä osan Halikarnassoksen mausoleumin koristeluista. Muihin hänen merkkiteoksiinsa kuuluvat muun muassa Athene sekä Leda ja joutsen.[10]

Lysippos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lysippos toimi klassisen kauden lopulla ja hellenistisen kauden alussa noin 360–305 eaa. Hän oli tuottelias ja toimi pitkään, ja hänen sanotaan tehneen 1 500 veistosta, joista kaikki olivat pronssista. Hänen tunnetuimpiin veistoksiinsa lukeutuvat muun muassa Apoksyomenos eli Kaapija ja Farnesen Herakles. Lysippos oli myös Aleksanteri Suuren hovikuvanveistäjä, ja teki lukuisia Aleksanterin pronssisia rintakuvia.[10]

Muita veistoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräitä esimerkkejä säilyneistä myöhemmän klassisen kauden alkuperäisistä pronssiveistoksista ovat Pireuksen Athene ja toinen kahdesta Pireuksen Artemiista, jotka ovat esillä Pireuksen arkeologisessa museossa.

Kuvanveistäjiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävimpiä klassisen kauden kuvanveistäjiä ovat (suluissa henkilön toiminnan arvioitu ajoitus; katso myös: Luettelo antiikin kreikkalaisista kuvanveistäjistä):

Vaikutus ja perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klassinen kreikkalainen kuvanveisto sai suurta suosiota eri puolilla Välimeren aluetta, ja kreikkalaisilla veistoksilla oli suuri kysyntä. Niitä myös jäljiteltiin muun muassa Etruriassa, Etelä-Italian Suur-Kreikassa, Lyykiassa, Foinikiassa ja Karthagossa. Jäljitelmät olivat kuitenkin heikompitasoisia.[9]

Hellenistinen kuvanveisto oli monella tavalla klassisen kuvanveiston jatkumoa. Erityisesti klassista tyyliä jäljitteli myöhemmän hellenistisen kuvanveiston klassisoiva koulukunta, joka syntyi 100-luvulla eaa. Jäljittely oli niin taitavaa, että osaa tällaisista kopioista on nykyaikana luultu pitkään klassisiksi. Roomalaisella kaudella klassisia veistoksia kopioitiin paljon, ja kopioinnista tuli suoranaista teollisuutta, mikä näkyy säilyneiden kopioiden määrissä. Klassisia veistosaiheita myös muunneltiin, ja siksi niistä on säilynyt lukuisia eri tyyppejä. Roomalaiset ihailivat erityisesti Praksitelesta.[5][9]

Kopioilla oli kuitenkin suhteellisen vähän vaikutusta renessanssin kuvanveistoon ennen kuin Belvederen Apollo löydettiin 1400-luvulla ja oli näytteillä Roomassa. Merkittävämpiä alkuperäisveistoksia ei juurikaan tunnettu ennen 1800-lukua. Tuolloin huomiota herättivät muun muassa Parthenonin marmoriveistosten Lontooseen tuodut osat eli Elginin marmorit.[9] Löydökset vaikuttivat uusklassisen kauden taiteeseen, joskin on sanottu, että vaikutus oli suhteellisen vähäistä, koska veistoslöydöt tapahtuivat sen verran myöhään.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  • Rodgers, Nigel: Ancient Greece. An Illustrated History. Lorenz Books, 2017. ISBN 978-0-7548-3357-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Art Periods Perseus Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
  2. ↑ a b Early Classical Greek Sculpture Art Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
  3. ↑ a b c d Rodgers 2017, s. 334–337.
  4. ↑ a b c d e f g Rodgers 2017, s. 338–343.
  5. ↑ a b c d e f High Classical Greek Sculpture Art Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
  6. ↑ Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Ankara tyyli”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 38.
  7. ↑ a b Anastopulos, Harry: Archaeologies of the Greek Past: Severe style Joukowsky Institute for Archaeology. Viitattu 20.1.2020.
  8. ↑ Severe style Oxford Reference. Viitattu 20.1.2020.
  9. ↑ a b c d e f Late Classical Greek Sculpture Art Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
  10. ↑ a b c d e f Rodgers 2017, s. 344–351.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kreikan_klassinen_kuvanveisto&oldid=19838138”