Asklepieion (Epidauros)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Asklepieion
Ἀσκληπιεῖον
Epidauroksen Asklepieionin arkeologista aluetta.
Epidauroksen Asklepieionin arkeologista aluetta.
Sijainti

Asklepieion
Koordinaatit 37°35′46″N, 23°4′37″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Asklipieío, Epídavros, Argolis, Peloponnesos
Historia
Tyyppi pyhäkkö ja parantola
Ajanjakso 500 eaa.–400 ja.
Kulttuuri antiikin Kreikka
Kaupunki Epidauros
Unescon maailmanperintökohde nimellä Asklepioksen pyhäkkö Epidauroksessa
Aiheesta muualla

Commons-logo.svg Asklepieion Commonsissa

Asklepieion (m.kreik. Ἀσκληπιεῖον, Asklēpieīon) eli Asklepioksen pyhäkkö oli antiikin aikainen lääkintätaidon ja parantamisen jumalalle Asklepiokselle omistettu pyhäkköalue Epidauroksessa Peloponnesoksen niemimaalla Kreikassa. Siihen kuului muun muassa temppeleitä, parantola, gymnaasi, stadion sekä suuri Epidauroksen teatteri.[1] Pyhäkköalueen arkeologinen kohde, johon nimellä Epidauros yleensä viitataan, sijaitsee Epídavroksen kunnassa lähellä Lygourióta.

Epidauroksen Asklepieion oli antiikin aikana yksi Välimeren alueen tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista. Vuodesta 1988 arkeologinen alue on Unescon maailmanperintökohde nimellä Asklepioksen pyhäkkö Epidauroksessa.[2] Arkeologisen alueen yhteydessä toimii Epidauroksen arkeologinen museo.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asklepieionin paikka oli alun perin Maloksen ja sittemmin Apollon Maleataan kulttipaikka. Apollon oli kreikkalaisten vanha parantajajumala ennen kuin tehtävä siirtyi tämän poikanakin pidetylle Asklepiokselle, ja Maleatas oli tämän doorilainen lisänimi. Paikka kehittyi Epidauroksen kaupungin kultin keskukseksi viimeistään 500-luvulla eaa. ja muuntui Apollonin kulttipaikasta Asklepioksen kulttipaikaksi 400-luvulla eaa. Väitettiin myös, että Asklepioksen mytologinen syntymä olisi tapahtunut juuri Epidauroksessa.[2][3][4] Ensimmäisenä tämä näkemys tunnetaan Hesiodokselta. Alkuvaiheessa Asklepiosta palvottiin heeroksena, ei jumalana.[5]

Ennallistuspiirros Epidauroksen Asklepioksen temppelistä.

Paikan keskiössä oli Asklepiokselle omistettu temppeli sekä siihen liittynyt parantola-alue, jossa potilaat saattoivat nukkua yönsä ja toivoa jumalan ilmestyvän heille unen aikana. Myöhemmin alueelle rakennettiin erilaisia oheistoimintoja, joiden oli tarkoitus viihdyttää varakkaita potilaita: akustiikastaan kuuluisa suuri Epidauroksen teatteri, stadion ja muut urheilukentät, majatalot sekä kylpylät muuttivat pyhäkön luonnetta eräänlaiseksi oman aikansa terveysturismin keskukseksi. Myös seudun luonnolla ja muun muassa vesilähteillä oli merkitystä hoidoille. Epidauroksessa kerrottiin tapahtuneen monenlaisia ihmeellisiä parantumisia.[3][5] Ihmeparantumisia kirjattiin ylös, ja osa näistä dokumenteista on nähtävissä alueen museossa.[4] Pyhäköllä järjestettiin suuret yhteiskreikkalaiset Asklepieia-juhlat joka neljäs vuosi aina yhdeksän päivää Isthmian kisojen jälkeen. Ne olivat alun perin urheilukisat ja noin vuonna 380 eaa. niihin lisättiin runous- ja musiikkikilpailut.[3]

300-luvulta eaa. lähtien Epidauroksen maine levisi ympäri antiikin Kreikkaa ja koko Välimeren aluetta, ja suuri joukko ihmisiä teki paikalle pyhiinvaelluksia ja toiviomatkoja.[3][5] Epidauroksen kaltaisia Asklepioksen pyhäkköjä rakennettiin eri puolille kreikkalaista maailmaa, mukaan lukien Kosin Asklepieion ja Ateenan Asklepieion. Epidauros pysyi suurimpana ja vauraimpana, ja sen maine oli suurimmillaan 200-luvulla eaa. Kun Rooman kaupunkia vaivasi kulkutautiepidemia vuonna 293 eaa., lähtivät he hakemaan Epidauroksesta apua. Roomalaiset saivat Epidauroksesta mukaansa käärmeen, sillä Asklepioksen uskottiin voivan ottaa käärmeen olomuodon. Ei ole tiedossa, katosiko kulkutauti Asklepios-käärmeen saapuessa Roomaan.

Roomalaiset myös tuhosivat Asklepieionin, sillä vuonna 87 eaa. roomalainen sotapäällikkö Sulla joukkoineen ryösti ja hävitti pyhäkön alueen. Myöhemmin alue rakennettiin uudelleen, ja pyhäkkö kukoisti jälleen 100-luvulla jaa. Pyhäkkö jatkoi toimintaansa aina antiikin ajan loppupuolelle asti. Gootit tuhosivat paikan vuonna 395. Vielä 400-luvulla paikka toimi eräänlaisena vanhan kreikkalaisen pakanauskon harjoittajien viimeisenä turvapaikkana, kunnes kristinuskon vakiintuminen johti pakanapyhäkköjen sulkemiseen. Loppuvaiheessa paikka oli kristillinen parannuskeskus ja alueelle rakennettiin suuri basilikakirkko.[3][4]

Arkeologiset kaivaukset alueella aloitti Ateenan arkeologinen seura vuonna 1881 Panagiótis Kavvadíaksen ja Valérios Stáisin johdolla. Niitä jatkoi École française d’Athènes eli Ranskan arkeologinen koulu heti toisen maailmansodan jälkeen ja Ioánnis (Giánnis) Papadimitríou vuosina 1948–1951.[3][6]

Rakennukset ja löydökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhäkköalueella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asklepieionin varsinaisen pyhäkköalueen kartta. Muun muassa teatteri ja gymnasion jäävät kartan ulkopuolelle.
1. Asklepioksen temppeli.
2. Abaton eli Enkoimeterion.
3. Artemiin temppeli.
4. Tholos.
5. Asklepioksen alttari.
6. Propylaia.
7. Stadion.
Gymnasionin rauniot.

Asklepieion on rakennettu laaksoon. Pyhäkön pääalueen ja urheilupaikkojen jäännökset sijaitsevat laakson keskellä, kun taas teatteri on rinteessä alueen etelälaidalla. Nykyisin alueella on pieni arkeologinen museo, Epidauroksen arkeologinen museo. Se sijaitsee varsinaisen pyhäkköalueen ja teatterin välissä.

Alueen merkittävimpiin rakennuksiin kuuluvat:

Asklepioksen temppeli

Asklepioksen temppeli rakennettiin noin vuonna 380–375 eaa. ja sen suunnitteli arkkitehti Theodotos. Se korvasi varhaisemman Asklepioksen temppelin, joka sijaitsi uuden temppelin kaakkoispuolella. Temppeli edusti doorilaista tyyliä. Sen stylobaatin koko oli noin 11,8 × 23,1 metriä. Siinä oli 6 × 11 pylvästä, joiden korkeus oli noin 5,2 metriä. Temppelin cellassa oli 4 × 7 pylvästä. Temppelissä oli kullasta ja norsunluusta tehty Asklepioksen kulttikuva. Asklepioksen alttari oli temppelin itäpuolella; eteläpuolella sijaitsi Apollonin alttari.[4][7] Kosin Asklepieionin temppeli rakennettiin myöhemmin temppelin kopioksi.[8]

Abaton eli Enkoimeterion

Abaton eli Enkoimeterion oli Asklepioksen temppelin pohjoispuolella sijainnut rakennus, jossa potilaat nukkuivat ja odottivat Asklepioksen ilmestyvän heille yöllä unen aikana, mikä oli osa hoitoprosessia. Se rakennettiin noin vuonna 400–350 eaa. Rakennus oli kaksiosainen stoa eli pylväshalli ja edusti joonialaista tyyliä. Alkuperäisen stoan koko oli noin 38,1 × 9,4 metriä. Sen länsipuolelle rakennettiin roomalaisena aikana kaksikerroksinen laajennos, jolloin kokonaispituudeksi tuli noin 70,9 metriä.[9]

Artemiin temppeli

Artemiille omistettu temppeli sijaitsi Asklepioksen temppelin kaakkoispuolella. Se rakennettiin noin vuonna 330–300 eaa. ja edusti doorilaista tyyliä.[10]

Tholos

Tholos eli pyörötemppeli sijaitsi Asklepioksen temppelin lounaispuolella. Se rakennettiin noin vuonna 360–320 eaa. ja sen suunnitteli mahdollisesti Polykleitos nuorempi. Sen ulkolaidalla oli 26 doorilaista pylvästä ja sisäpuolella 14 korinttilaista pylvästä. Sen stylobaatin halkaisija oli noin 21,3 metriä. Tholoksen lattian alla oli pyöreä labyrintti, jonne laskeuduttiin keskellä olleesta aukosta. Labyrintin halkaisija oli noin 13,4 metriä. Labyrinttiä käytettiin mahdollisesti Asklepioksen pyhien käärmeiden säilytyspaikkana.[11][4]

Gymnasion

Gymnasion eli eräänlainen urheilu- ja voimistelusali sijaitsi varsinaisen pyhäkköalueen eteläpuolella. Se rakennettiin noin vuonna 280 eaa. Gymnasion koostui stoien ja muiden huoneiden ympäröimästä peristyylipihasta. Roomalaisena aikana paikalle rakennettiin odeion.[12]

Odeion

Odeion eli musiikkiteatteri rakennettiin roomalaisena aikana gymnasionin paikalle. Se oli pieni katettu teatteri, jossa oli kaksikerroksinen näyttämörakennus ja jonka orkhestran lattia oli päällystetty mosaiikein.[13]

Epidauroksen stadion

Stadion sijaitsi varsinaisen pyhäkön lounaispuolella. Se rakennettiin noin vuonna 480–338 eaa. Stadionin pituus oli 181 metriä ja sillä järjestettiin erilaisia urheilukilpailuja muun muassa osana Asklepieia-juhlaa.[3][14]

Epidauroksen teatteri

Epidauroksen puoliympyränmuotoinen teatteri on parhaiten säilynyt antiikin aikainen teatteri ja myös yksi suurimmista. Se rakennettiin noin vuonna 350–300 eaa. ja sen suunnitteli Polykleitos nuorempi. Teatteri on kuuluisa akustiikastaan. Nykyisin teatteri on alueen suosituin nähtävyys ja siellä esitetään kesäisin antiikin aikaisten näytelmien uusintaesityksiä.[3][15]

Katagogion

Katagogionin raunioita.

Katagogion oli suurikokoinen vierastalo, joka sijaitsi varsinaisen pyhäkköalueen ja teatterin välisellä alueella. Se rakennettiin noin vuonna 320–300 eaa., ja oli tarkoitettu majoitustiloiksi Asklepieionissa vierailleille lukuisille potilaille ja muille pyhiinvaeltajille. Katagogion oli Epidauroksen suurin rakennus, ja sen koko oli noin 76,3 × 76,3 metriä. Se koostui 160 erikokoisesta huoneesta, jotka oli ryhmitelty neljän doorilaistyylisen peristyylipihan ympärille.[1][16][17]

Anakeion

Anakeion oli dioskuureille omistettu pyhäkkö, joka rakennettiin noin vuonna 350 eaa. Se sijaitsi pyhäkköalueen itälaidalla ja koostui doorilaistyylisestä pronaoksesta ja avoimesta pyhäkköpihasta.[18]

Pyhäkköalueen ulkopuolella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afroditen temppeli

Afroditelle omistettu temppeli, joka tunnetaan tutkimuksessa myös nimellä Temppeli L, sijaitsi Asklepieionin itäpuolella. Se rakennettiin noin vuonna 320–280 eaa. Temppeli oli pieni prostyylitemppeli, jossa oli pseudoperipteraali cella,[1][19] ja se on varhaisimpia tunnettuja esimerkkejä pseudoperipteraalitemppelistä.[20]

Apollon Maleataan pyhäkkö

Apollon Maleataalle omistettu pyhäkkö sijaitsi Asklepieionista noin kilometrin itään. Se oli vanhin kulttipaikka alueella, ja sen paikka on ollut asuttu jo varhaisella helladisella kaudella. Pyhäkkökokonaisuuteen kuuluivat muun muassa Apollon Maleataan temppeli, joka oli rakennettu noin vuonna 350 eaa., stoa noin vuodelta 300–280 eaa., sekä pappien talo, nymfaion ja roomalainen kylpylä.[1][21][22][23]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”EPIDAUROS Peloponnesos, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio.
  2. a b Sanctuary of Asklepios at Epidaurus UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 21.5.2015.
  3. a b c d e f g h Epidauros Perseus. Viitattu 9.11.2015.
  4. a b c d e Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Epidauros”, Antiikin käsikirja, s. 149. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  5. a b c The Great Theatre of Epidaurus The Municipality of Epidavros. Viitattu 9.11.2015.
  6. The Archaeological Society at Athens Η εν Αθήναις Αρχαιολογική Εταιρεία. Arkistoitu 14.3.2016. Viitattu 12.9.2017.
  7. Epidauros, Temple of Asklepios Perseus. Viitattu 9.11.2015.
  8. Ασκληπιείο Κω: Περιγραφή Υπουργείο Πολιτισμού και Αθλητισμού. Viitattu 9.11.2015.
  9. Epidauros, Abaton (Dormitory) Perseus. Viitattu 9.11.2015.
  10. Epidauros, Temple of Artemis Perseus. Viitattu 9.11.2015.
  11. Epidauros, Tholos Perseus. Viitattu 9.11.2015.
  12. Epidauros, Gymnasium Perseus. Viitattu 9.11.2015.
  13. Epidauros, Odeion Perseus. Viitattu 9.11.2015.
  14. Epidauros, Stadium Perseus. Viitattu 9.11.2015.
  15. Epidauros, Theater Perseus. Viitattu 9.11.2015.
  16. Epidauros, Katagogeion (Building) Perseus. Viitattu 14.2.2022.
  17. Καταγώγιο Ασκληπιείου Επιδαύρου Υπουργείο Πολιτισμού και Αθλητισμού. Viitattu 14.2.2022.
  18. Epidauros, Anakeion (Building) Perseus. Viitattu 14.2.2022.
  19. Epidauros, Temple of Aphrodite (Temple L) (Building) Perseus. Viitattu 14.2.2022.
  20. Lyttelton, Margaret: Baroque Architecture in Classical Antiquity, s. 38-39. Cornell Studies in Civil Liberty. Studies in ancient art and archaeology. Cornell University Press, 1974. ISBN 9780801407840. Teoksen verkkoversio.
  21. Epidauros, Temple of Apollo (Building) Perseus. Viitattu 14.2.2022.
  22. Epidauros, Stoa of Apollo Maleatas (Building) Perseus. Viitattu 14.2.2022.
  23. Truemper, Monika: ”Bathing in the Sanctuaries of Asklepios and Apollo Maleatas at Epidauros”. Teoksessa Avramidou, Amalia & Demetriou, Denise (toim.): Approaching the Ancient Artifact. Representation, Narrative, and Function, s. 211–231. A Festschrift in Honor of H. Alan Shapiro. Berlin: De Gruyter, 2014. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]