Kreikan arkaainen kuvanveisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kreikan arkaainen kuvanveisto (arkaaisen Kreikan kuvanveisto) viittaa antiikin Kreikan kuvanveistoon arkaaisella kaudella noin vuosina 700–480 eaa. Se voidaan jakaa tarkemmin kolmeen vaiheeseen, varhaiseen arkaaiseen kauteen (n. 700–600 eaa.), keskiseen eli korkeaan arkaaiseen kauteen (n. 600–520 eaa.) sekä myöhäiseen arkaaiseen kauteen (n. 520–480 eaa.)[1]

Arkaaisen kauden kuvanveisto sai paljon vaikutteita Egyptistä ja Lähi-idästä. Veistokset olivat vielä jäykkiä ja frontaalisia, ja usein kooltaan monumentaalisia. Tyypillisiä veistoksia olivat idealisoituja nuorukaisia esittäneet kurokset ja koret. Myös temppeleiden veistoskoristelu alkoi kehittyä. Ajan kuluessa veistokset kehittyivät yhä luonnollisemmiksi ja humaanimmiksi, mikä loi pohjaa kreikkalaisen kuvanveiston suurille edistysaskelille seuranneella klassisella kaudella.[2]

Maantieteellisesti arkaainen kuvanveisto voidaan jakaa kahteen päätyyppin, eurooppalaiseen ja aasialaiseen (tai itäkreikkalaiseen) tyyliin. Tärkeimpiin keskuksiin kuuluvat Ateena ja Samos, joista on säilynyt veistoksia parhaiten kehityksen eri vaiheista, sekä Aigina, Argos, Korintti, Naksos, Paros ja Sikyon, joista on säilynyt lähinnä yksittäisiä teoksia.[3]

Varhainen arkaainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nikandren kore, n. 650 eaa.

Kreikkalainen kuvanveisto vaikuttaa alkaneen kehittyä uudelleen 700-luvulla eaa. mykeneläisen kulttuurin romahdusta seuranneiden niin kutsuttujen pimeiden vuosisatojen jälkeen.[2]

600-luvun eaa. alussa kreikkalaiset saivat uusia vaikutteita Egyptistä ja Levantista. Seurannutta itämaisten vaikutteiden kautta Kreikassa kutsutaan orientalisoivaksi kaudeksi. Vaikutteet näkyivät myös kauden kuvanveistossa, jossa veistokset olivat egyptiläisten esikuvien mukaan massiivisia ja jäykkiä. Aikakauden veistostyyliä kutsutaan Daidaloksen kuvanveistoksi tai daidaliseksi kuvanveistoksi.[2]

Kreikkalaisen kuvanveiston huomio oli alusta lähtien ihmishahmoissa. Tyypilliseksi veistostyypiksi muodostuivat kurokset, jotka esittivät alastomia nuorukaisia, ja koret, jotka esittivät kokonaan vaatetettuja neitoja. Niitä pystytettiin usein haudoille, ja ne kuvasivat kauneusihanteita.[2] Varhaisin tunnettu marmoriveistos on Delokselta löydetty Nikandren kore eli Deloksen Artemis (n. 650 eaa.). Suunnilleen samalle ajalle sijoittuu kreetalainen niin kutsuttu Auxerren nainen (n. 640 eaa.), josta mallinsa saaneita veistoksia on löydetty muun muassa Rhodokselta, Korintista ja Taraksesta.[2]

Ihmishahmoiset veistokset tulivat yhä suuremmiksi 600-luvun eaa. loppua kohden. Samalla kurokset olivat ensimmäistä kertaa kokonaan alastomia, päin vastoin kuin egyptiläiset esikuvansa. Eräs esimerkki on Pyhän portin kuros (n. 600 eaa.).[2]

Veistoksissa esiintyi myös eläinaiheita. Saman vuosisadan lopulle ajoittuvat Deloksen Leijonaterassin leijonapatsaat (n. 620–600 eaa.). Myös tällaisessa veistosten reunustamassa kadussa voidaan nähdä egyptiläisiä vaikutteita. Toinen tunnettu esimerkki varhaisesta leijonaveistoksesta on Menekrateen haudan leijona (n. 620 eaa.). Leijona oli tuon ajan kreikkalaisille itämainen ja eksoottinen, joka puolimyyttinen aihe.[2]

Keskinen ja myöhäinen arkaainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitys kohti naturalismia kiihtyi keskisellä arkaaisella kaudella noin 600 eaa. alkaen, samaan aikaan kun kreikkalainen yhteiskunta kehittyi monilla muilla aloilla. Tämä loi pohjaa kuvanveiston huikeille edistysaskelille seuranneella klassisella kaudella. Alkujaan egyptiläisvaikutteiset veistokset kehittyivät vaiheittain yhä humaanimmiksi. Kauden veistoksille kehittyi yhä selkämpi niin kutsuttu arkaainen hymy. Samalla täydellisen, ihanteellisen ihmisruumiin kuvaus tuli yhä tärkeämmäksi tavoitteeksi. Veistostaiteen kehitykseen vaikutti myös työkalujen samanaikainen kehitys, mikä näkyy myös ajan arkkitehtuurissa.[2]

Keskisen arkaaisen kauden huomattavia kuroksia ovat muun muassa Samoksen kuros (n. 600–580 eaa.) sekä Kleobis ja Biton -kurokset (n. 580 eaa.). Myöhempää arkaaista kautta edustavat puolestaan Kroisos-kuros (n. 535 eaa.) ja Sunionin kuros (n. 525 eaa.). Kroisos-kuroksessa lihakset ja luut esitetään jo varsin luonnollisesti, ja käsien jäykkyys on hellittämässä. Lihasten esittämisen kehitystä havainnoillistaa myös Moskhoforos (n. 570 eaa.).[2] Viimeistään 500-luvun eaa. lopulla alettiin valmistaa suurikokoisia pronssiveistoksia. Harvinainen säilynyt esimerkki on niin kutsuttu Pireuksen Apollon (n. 530–520 eaa).[4]

Ateenan Akropoliilta on löydetty useita kore-veistoksia, jotka ajoittuvat 500-luvun eaa. lopulle ja 400-luvun eaa. alkuun. Näihin lukeutuvat Antenorin kore, Euthydikoksen kore, La Delicata -kore ja Peploforos eli Peplos-kore. Veistosten jalustoihin alettiin tehdä piirtokirjoituksia, jotka ilmaisivat veistoksen kohteen, mikä teki niistä yhä henkilökohtaisempia. Eräs varhainen esimerkki on Frasikleia-kore (n. 550 eaa.). Kurosten ja korejen veistäminen päättyi arkaaisen kauden lopulle.[2]

500-luvulla eaa. myös temppeleitä alettiin kaunistaa veistoksilla aiempaa enemmän. Veistoksia sijoitettiin erityisesti rakennusten päätykolmioihin ja friiseihin. Varhaisin tunnettu päätykolmiokoristelu on Korkyran Artemiin temppelistä (n. 580 eaa.). Muita merkittäviä arkaaisia temppeliveistoksia ovat muun muassa Delfoissa olleen Sifnoslaisten aarrekammion friisit (n. 525 eaa.), jotka esittivät jumalten kokousta, Ateenan Akropoliin Hekatompedon-temppelin päätykolmiokoristelut sekä osa Aiginan Afaian temppelin koristeluista (n. 485–480 eaa.).[3][2]

Arkaaisen kauden lopulla noin 490 eaa. alkaen kuvanveisto alkoi kehittyä kohti varhaisen klassisen kauden niin kutsuttua ankaraa tyyliä.

Kuvanveistäjiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävimpiä arkaaisen kauden kuvanveistäjiä ovat (suluissa henkilön toiminnan arvioitu ajoitus; katso myös: Luettelo antiikin kreikkalaisista kuvanveistäjistä):

Vaikutus ja perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkaaisen ajan kreikkalainen kuvanveisto vaikutti muun muassa etruskien taiteeseen ja kyproslaiseen taiteeseen, ja ulotti vaikutuksensa myös muun muassa Persiaan, Syyriaan ja Foinikiaan. Esimerkiksi etruskien taide säilyi luonteeltaan arkaaisena aina 400-luvun eaa. lopulle saakka.[3]

Kreikassa klassinen tyyli korvasi arkaaisen käytännössä kokonaan 400-luvun ensimmäiseltä puoliskolta lähtien. Arkaaisia piirteitä säilyi pidempään vielä hermeissä sekä kulttipatsaissa tai niitä esittäneissä kuvissa vaasimaalauksissa, kun patsaille haluttiin antaa vanhahtava leima. Hellenistisellä kaudella syntyi arkaisoivia koulukuntia, jotka tuottivat halukkaille asiakkaille vanhahtavan tyylistä taidetta. Arkaainen tyyli herätti kiinnostusta joskus myös Rooman valtakunnan aikana, vaikka yleensä vanhaa aikaa tavoiteltaessa haluttiin palata klassiselle kaudelle.[3]

Arkaaisen kuvanveiston tutkimus sai alkunsa 1800-luvulla ensimmäisten löytöjen, kuten Afaian temppelin koristelujen, myötä. Nykyaikana arvostus on kohdistunut ennen kaikkea klassisen kauden kuvanveistoon, eikä arkaaisia veistoksia osattu pitkään aikaan arvostaa. Uudet löydöt ovat mahdollistaneet paremman kokonaiskuvan muodostumisen kuvanveiston kehityksestä. Myös arkaaisen kuvanveiston arvostus nousi enemmän 1900-luvun kuluessa, ja sen vaikutus voidaan havaita myös joillakin nykykuvanveistäjillä, kuten Eric Gill ja Ivan Meštrović.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  • Rodgers, Nigel: Ancient Greece. An Illustrated History. Lorenz Books, 2017. ISBN 978-0-7548-3357-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Art Periods Perseus Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
  2. a b c d e f g h i j k Rodgers 2017, s. 328–333.
  3. a b c d e Archaic Greek Sculpture Art Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
  4. Piraeus Apollo (Sculpture) Perseus. Viitattu 20.1.2020.
  5. The Hekatompedon Acropolis Museum. Viitattu 20.1.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]