Polykleitos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee nimen tunnetuinta kantajaa. Muista merkityksistä, katso täsmennyssivu.
Polykleitos
Πολύκλειτος
Polykleitoksen Doryforos eli Keihäänkantaja, roomalaisaikainen kopio 1. vuosisadalta eaa. tai jaa.
Polykleitoksen Doryforos eli Keihäänkantaja, roomalaisaikainen kopio 1. vuosisadalta eaa. tai jaa.
Henkilötiedot
Syntynyt n. 480 eaa.
Sikyon
Kuollut 400-luvun eaa. loppu
Taiteilija
Aktiivisena n. 452–412 eaa.
Ala kuvanveistäjä
Taidesuuntaus klassinen kuvanveisto

Polykleitos (m.kreik. Πολύκλειτος, lat. Polycletus, Polyclitus; n. 480–400-luvun eaa. loppu) oli antiikin kreikkalainen kuvanveistäjä, joka edusti klassisen kauden kuvanveistoa. Hän oli kotoisin Sikyonista ja toimi Argoksessa noin vuosina 452–412 eaa. Polykleitos on yksi klassisen kauden merkittävimmistä kuvanveistäjistä.[1][2]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Polykleitos oli syntyisin Sikyonista. Myöhemmin hänestä tuli ilmeisesti Argoksen kansalainen. Joskus Polykleitos Sikyonlainen ja Polykleitos Argoslainen on erehdytty näkemään eri henkilöinä, mutta yksinkertaisempi selitys on, että kyseessä on sama henkilö.[3] Kuvanveistossa Polykleitos oli argoslaisen Ageladaan oppilas yhdessä Feidiaan ja Myronin kanssa. Hän oli jonkin verran Feidiasta nuorempi ja suunnilleen saman ikäinen kuin Myron.[2]

Efebi, aiemmassa tulkinnassa Narkissos tai Hyakinthos, kopio (n. 100 jaa.).

Plinius vanhempi sijoitti Polykleitoksen 87. olympiadille eli vuoteen 431 eaa.[4] Eräs tärkeä seikka hänen ajoittamisensa kannalta on se, että hän teki Heran patsaan uuteen Argoksen Heraioniin. Vanha temppeli paloi vuonna 423 eaa.,[5] ja uusi temppeli ja patsas lienevät olleet valmiina aikaisintaan 413 eaa., jolloin hänen on täytynyt vaikuttaa vielä tuolloin. Näin hänen voidaan katsoa toimineen ainakin noin ajalla 452–412 eaa. Tämän vahvistaa myös se, että Platon mainitsee Polykleitoksen poikien olleen suunnilleen saman ikäisiä kuin Perikleen pojat. Polykleitoksen pojat olivat myös kuvanveistäjiä, mutta eivät yhtä maineikkaita. Platon ei kuitenkaan mainitse poikien nimiä.[6] Polykleitoksen veljenpoika Polykleitos nuorempi oli paitsi kuvanveistäjä myös arkkitehti.[7]

Muutoin Polykleitoksen elämästä tiedetään vain vähän. Hän toimi Argoksen ja Sikyonin kuvanveistokoulujen johtajana, ja kilpaili monin tavoin ateenalaisen Feidiaan kanssa. Polykleitos voitti Feidiaan ainakin kerran, Efesoksen Artemiin temppelin kilpailussa Haavoittunutta amatsonia esittävästä veistoksesta. Keskeisin ero kilpakumppaneiden välillä on se, että Feidias tunnettiin jumalveistosten ja Polykleitos ihmisveistosten täydellistäjänä. Polykleitos esitti veistoksessaan Doryforos ideaalinäkemyksensä täydellisestä ihmisestä ja tätä esittävästä veistoksesta.[2]

Polykleitosta arvostettiin suuresti jo hänen eläessään, ja hänet luettiin yhdeksi suurimmista taiteilijoista.[2] Ksenofon esittää Sokrateen sanomassa, että Polykleitos on omalla taiteenalallaan samassa asemassa kuin Homeros, Sofokles ja Zeuksis omilla aloillaan.[8] Myös Platonin Sokrates puhuu Polykleitoksesta yhtä suurena kuin Feidias.[9] Pliniuksen mukaan Polykleitoksen katsottiin yleisesti saattaneen kuvanveiston täydellisyyteensä.[10] Cicero mainitsee hänet usein, ja piti hänen veistoksiaan parempina kuin Myronin veistoksia.[11] Polykleitosta ylistävät myös muun muassa Dionysios Halikarnassoslainen[12] ja Quintilianus.[13] Joskus Polykleitoksen veistosten arvioitiin kärsivän tietynlaisen suuruuden ja loiston puutteesta, mutta tämäkin lähinnä suhteessa Feidiaan ja Alkameneen taiteeseen.[2]

Ailianos (Aelianus) kertoo mielenkiintoisen anekdootin tavasta, jolla Polykleitos todisti taiteensa sääntöjen paremmuuden suhteessa yleiseen mielipiteeseen. Hän teki kaksi veistosta, joista toisen oman mielensä mukaan ja toisen niin, että esitti sen julkisesti, ja muutti sitä katselijoiden mielipiteiden mukaan. Tämän jälkeen hän esitteli kummatkin veistokset yhdessä. Polykleitoksen mielen mukainen veistos sai suurta ylistystä, jolloin taiteilija pääsi sanomaan tehneensä sen itse, kun taas yleisö teki toisen.[2][14]

Polykleitoksen oppilaita olivat Aleksis, Aristeides, Asopodoros, Athenodoros, Dameas, Deinon, Frynon, Kanakhos nuorempi ja Periklytos.[2][15][16] Myöhemmistä taiteilijoista Polykleitosta ihaili erityisesti Lysippos, joka piti Doryforosta omana opettajanaan.[17] Lysippos voidaankin nähdä samassa suhteessa Polykleitoksen argoslaisen koulukunnan perillisenä kuin Praksiteles Feidiaan ja Alkameneen attikalaisen koulukunnan perillisenä.[2]

Kuvanveiston lisäksi Polykleitos toimi myös arkkitehtinä sekä teki metallitaontatöitä. Joissakin antiikin lähteissä viitataan myös hänen maalauksiinsa, mutta asiasta tiedetään liian vähän, jotta sen todenperäisyys voitaisiin varmistaa.[2]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Polykleitos käytti materiaalina enimmäkseen pronssia, mutta teki myös joitakin marmoriveistoksia sekä käytti kultaa ja norsunluuta Argoksen Heran patsaassa.[18] Polykleitoksen muita tunnetuimpia töitä ovat Doryforos eli Keihäänkantaja, Diadumenos eli Diadeeminsitoja ja Haavoittunut amatsoni, jotka tunnetaan kopioina.

Polykleitos pyrki töissään yleispäteviin ihannemittasuhteisiin. Varsinkin Doryforosta pidetään tässä suhteessa mestarillisena.[1] Polykleitos tutki miesvartalon ihannemittoja paitsi veistoksissaan, myös kokosi näkemyksensä Kanon (Κανῶν, ”Ohjenuora”) -nimiseksi oppaaksi, joka on kadonnut.[18] Teoksella oli sama nimi kuin veistoksella, jossa hän esitti ihannemittasuhteensa.[2][19]

Polykleitoksen ihannemittojen mukaan veistoksen tulee olla maltillinen sekä pituuden että ruumiinrakenteen/vahvuuden suhteen.[2][20] Polykleitoksen töille on luonteenomaista kontraposto, eli ruumiin paino on toisen jalan varassa, ja toisen jalan polvi on puolestaan kevyesti taivutettu.[1]

Pronssityöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diadumenos, kopio (n. 100 jaa.) alkuperäisestä n. 450–425 eaa.
Hermes, kopio (1. vuosisata tai 100-luku jaa.).
Herakles, kopio (1. vuosisata jaa.) alkuperäisestä n. 450–400 eaa.
Urheilija (Kyniskos?), kopio (100-luku jaa.) alkuperäisestä n. 440 eaa.

Seuraavassa luetellaan Polykleitoksen tärkeimmät pronssiveistokset. Hän työsti erityisesti aiginalaista pronssia, siinä missä samaan aikaan toiminut Myron työsti deloslaista pronssia.[2][21]

  • Doryforos eli Keihäänkantaja (n. 450–440 eaa.). Nuori mies aikuisen mittasuhteilla. Tämä veistos nähdään nykyisin yleensä samaksi kuin se, joka tunnettiin nimellä Kanon, koska taiteilija on siinä ruumiillistanut ihanteelliset mittasuhteet ja, Pliniuksen sanoin, esittänyt taiteen itsensä taideteoksen muodossa. Plinius tosin vaikuttaa puhuvan Kanonista ikään kuin se olisi ollut eri veistos kuin Doryforos, mutta se, että kyseessä on todella sama veistos, tulee selvästi ilmi Cicerolta ja muilta antiikin kirjailijoilta.[2][22][23]
  • Diadumenos eli Diadeeminsitoja (n. 430–420 eaa.). Nuorukainen, joka sitoo päähänsä diadeeminauhaa, joka toimi urheilukilpailuiden voittajan merkkinä. Plinius mainitsee veistoksen arvon olleen sata talenttia.[2][22][24]
  • Diskoforos eli Kiekonkantaja (n. 460–450 eaa.). Oletettavasti veistos, johon Plinius viittaa sanoilla nudus talo incessens.[25]
  • Apoksyomenos. Urheilija, joka kaapii itseään.[2][22]
  • Astragalizontes, kahden alastoman noppapeliä pelaavan pojan ryhmä. Pliniuksen aikana ryhmä oli Roomassa Tituksen atriumilla. British Museumissa on osa samankaltaisesta ryhmästä, joka on löydetty Tituksen termeistä. Se oli oletettavasti Polykleitoksen veistosryhmän muunnelma.[2][22]
  • Haavoittunut amatsoni (n. 450–425 eaa.). Amatsonia esittänyt veistos, joka sai ensimmäisen palkinnon kuuluisassa kilpailussa Efesoksen Artemiin temppeliä varten, ja voitti Feidiaan, Kresilaan, Kydonin ja Fradmonin kilpailutyöt.[26] Säilyneiden Haavoittunut amatsoni -veistoskopioiden Berliinin tyypin alkuperänä pidetään Polykleitoksen veistosta.[27]
  • Herakles Ageter, itsensä aseistava Herakles. Veistos oli Pliniuksen aikana Roomassa. Myös Cicero mainitsee Polykleitoksen tekemän Herakleen, mutta se vaikuttaa olleen eri teos, jossa heeros esitettiin surmaamassa Hydraa.[2][22][28]
  • Hermes Lysimakheiassa,[2][22] joskin ei ole tietoa, mitä kolmesta samannimisestä kaupungista tarkoitettiin.[29]
  • Zeus Filios Megalopoliissa. Veistos oli puettu Dionysokselle tyypillisellä tavalla.[2][30]
  • Artemon Periforetos. Näköisveistos Artemonista, joka oli Perikleen sotilasinsinöörejä Samoksen sodassa.[2][22][31]
  • Kaneforos eli korinkantaja.[2][32]
  • Useita Olympian kisojen voittajien patsaita.[33] Eräs veistoksista oli nimellä Kyniskos tunnetun veistoksen alkuperäisversio (n. 440 eaa.). Kaikista ei voida kuitenkaan tietää varmuudella, tekikö ne vanhempi vai nuorempi Polykleitos.[2]

Marmorityöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marmoriveistoksista mainitaan seuraavat:

Heran patsas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argoksen Heraionin Heran patsas oli temppelin kulttikuva. Se oli tehty kullasta ja norsunluusta, ja se oli oletettavasti Polykleitoksen suurimmaksi työkseen tarkoittama ja tarkoitettu haastamaan Feidiaan Athene Parthenos Ateenassa sekä Zeuksen kuvapatsas Olympiassa. Strabonin mukaan se oli yhtä kaunis kuin mainitut veistokset, vaikkakaan ei yhtä suuri ja kallis.[2][36]

Pausaniaan antaman kuvauksen mukaan jumalatar istui valtaistuimella päässään seppele, joka oli koristeltu khariiteilla ja horilla. Jumalattaren toisessa kädessä oli granaattiomena ja toisessa valtikka, jossa oli kukko, Heralle pyhitetty lintu.[2][37] Veistos oli puettu vaatteeseen vyötäröstä alaspäin. Maximus Tyrius, joka vertaa veistosta Feidiaan Atheneen, kuvaa Polykleitoksen Heran olleen Homeroksen suuri- ja kaunissilmäinen ja valkokätinen jumalatar, jonka kädet olivat norsunluuta ja joka istui kultaisella valtaistuimella.[2][38] Veistos pysyi aina Heran ihannekuvana, aivan kuten Feidiaan Zeus kyseisen jumalan ihannekuvana. Praksiteles teki siihen kuitenkin joitakin muutoksia omassa versiossaan.[2]

Metallityöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metallitöiden alalla Polykleitos teki antiikin lähteiden mukaan Heran patsaan kultakoristeluiden lisäksi muun muassa pieniä pronssisia sigilloja ja fialeja.[2][39] Paradoksografi Moskhion mainitsee Polykleitoksen Persian kuninkaalle tekemän lampun.[2][40]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Polyclitus Encyclopædia Britannica. 1911. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab Smith, William: ”Polycleitus (7)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio.
  3. Smith, William: ”Polycleitus (6)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio.
  4. Plinius vanhempi: Historia naturalis 34.8.19.
  5. Thukydides: Peloponnesolaissota 4.133.
  6. Platon: Protagoras 328c.
  7. Encyclopedia of World Art: Pakistan to Rembrandt, s. xcvii, ccxlii. Encyclopedia of World Art, nide 11. Fondazione "Giorgio Cini". McGraw-Hill, 1966.
  8. Ksenofon: Mem. 1.4.3.
  9. Platon: Protagoras 311c.
  10. Plinius vanhempi: Naturalis historia 34.8.
  11. Cicero: Brutus 18; Comp. de Orat. 3.7, Academica 2.47, De Fin. 2.34, Keskusteluja Tusculumissa 1.2, Paradox. 5.2.
  12. Dionysios Halikarnassoslainen: De Isocr. 95.
  13. Quintilianus 12.10.
  14. Ael.: VH 14.8.
  15. Plinius vanhempi: Naturalis historia 34.50, 34.55–56, 34.72; Pausanias: Kreikan kuvaus 5.17.4.
  16. Wendrich, Willeke: Archaeology and Apprenticeship: Body Knowledge, Identity, and Communities of Practice, s. 180. UPCC book collections on Project MUSE. Society for American Archaeology. University of Arizona Press, 1982. ISBN 0816507678. Teoksen verkkoversio.
  17. Cicero: Brutus 86.
  18. a b ”Polykleitos”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
  19. Galenos: Hippokrateen ja Platonin opeista (Περὶ τῶν καθ᾽ Ἱπποκράτην καὶ Πλάτωνα) 4.3.
  20. Lukianos: De Salt. 75.
  21. Plinius vanhempi: Naturalis historia 34.2.
  22. a b c d e f g Plinius vanhempi: Naturalis historia 34.8.
  23. Cicero: Orat. 2; Quint.: Inst. 5.12.21 ; Galenos vol. i. s. 566, vol. iv. s. 606.
  24. Lukianos: Philops. 18, vol. iii. s. 46.
  25. Plinius: Naturalis historia 34.55.
  26. Plinius vanhempi: Naturalis historia 34.8.
  27. Grout, James: The Wounded Amazon Encyclopaedia Romana. Viitattu 10.2.2020.
  28. Cicero: De Orat. 2.16.
  29. Moon, Warren G. & Fowler, Barbara Hughes: Polykleitos, the Doryphoros, and Tradition, s. 189. Wisconsin studies in classics. University of Wisconsin Press, 1995. ISBN 0299143104. Teoksen verkkoversio.
  30. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.31.2.
  31. Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Perikles 27.
  32. Cicero: Verrestä vastaan (In Verrem) 4.3; Quintus Aurelius Symmachus: Kirjeet (Epistulae) 1.23.
  33. Pausanias: Kreikan kuvaus 6.4, 4.6, 7.3, 9.1, 13.4.
  34. Pausanias Kreikan kuvaus 2.24.5.
  35. Pausanias Kreikan kuvaus 2.20.1.
  36. Strabon: Geografia 8, s. 372.
  37. Pausanias: Kreikan kuvaus 2.17.4.
  38. Maximus Tyrius: Dissertationes 14.6.
  39. Martialis: Epigrammit 8.51; Juvenalis: Satiirit 8.102.
  40. Athenaios: Deipnosofistai 5.40 (206e) (kreik.).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]