Viestintä
Viestintä eli vuorovaikutus voidaan ymmärtää sekä sanomien vaihdannaksi että merkitysten tuottamiseksi.[1] Lisäksi viestintä on määritelty yhteisen todellisuuden rakentamiseksi, jolloin olennaista ei ole tiedon tai informaation välittäminen vaan yhteisen ymmärryksen tuottaminen.[2]
Erilaisten viestinnän määritelmien ei tarvitse välttämättä olla toisiaan poissulkevia vaan niiden voidaan ymmärtää täydentävän toisiaan. Siten viestinnässä on samanaikaisesti kyse sanomien välittämisestä, merkitysten tuottamisesta ja yhteisen ymmärryksen rakentamisesta.[3]
Viestintä on myös tieteenala yliopistoissa, joskus journalistiikan tai tiedotusopin nimellä.
Viestinnän malleja ja määritelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viestinnän siirtomallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viestinnän siirtomalleista vanhin on Claude Shannonin ja Warren Weaverin viestinnän matemaattinen teoria (The Mathematical Theory of Communication, 1948). Viestinnän siirtona ymmärtävät mallit ovat lineaarisia. Niissä lähettäjä lähettää sanoman viestintäkanavaa pitkin vastaanottajalle. Shannonin ja Weaverin malli on yksisuuntainen malli. Myöhemmissä lineaarisissa malleissa, kuten Wilbur Shramin mallissa viestintä on nähty kaksisuuntaisena prosessina. Suomalainen viestintätutkija Osmo A. Wiio[4] on määritellyt viestinnän tietojen vaihdannaksi ihmisten kesken. Siirtomallista jäsennyksen on ajateltu kattavan paitsi kaikkien elollisten olentojen välisen viestinnän myös teknisten järjestelmien ja organisaatioiden välisen informaation vaihdon. Siten lähettäjänä tai viestin lähteenä voi olla ihminen, eläin, joukkoviestin, tekninen laite, luonnon ilmiö tai fysiologinen prosessi. Viesti voi kulkea valo- tai ääniaaltojen välityksellä, radioaaltoja tai sähköjohtoa pitkin. Varsinkin muilla eläinlajeilla kuin ihmisellä myös muutkin aistit kuin näkö ja kuulo voivat toimia viestinnän kanavina.[5]
Siirtomalleissa viestintä ymmärretään informaatiota välittäväksi prosessiksi. Toisin sanoen viestintä on prosessi, joka välittää viestinnän ulkopuolella tuotettua informaatiota.
Merkityksen näkökulma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merkityksen näkökulmasta katsottuna sanomalla ei ole mitään omaa ehdotonta merkitystä vaan merkitys syntyy vasta kun viestin lukija sen tulkitsee. Vaikka tulkinta on yksilöllistä se ei tarkoita, että se olisi mielivaltaista vaan tulkinta on sidoksissa ympäröivään kulttuuriin. Merkitysperustaisen viestinnän määrittelyn lähtökohtana on merkki ja sitä tutkiva merkitysoppi semiotiikka.[1]
Yhteisyyttä korostava viestintänäkemys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhteisyyttä korostava viestintänäkemys ymmärtää viestinnän rituaalina, jolloin olennaista ei ole sanomien levittäminen tilassa vaan yhteiskunnan ylläpito ajassa, ei informaation siirtotoimi vaan yhteisten uskomusten esittäminen, yhteisen ymmärryksen tuottaminen.[2]
Ihmisten välinen viestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sanallinen ja sanaton viestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inhimillinen viestintä voidaan jakaa sanalliseen viestintään ja sanattomaan viestintään. Sanallinen viestintä on tyypillistä vain ihmiselle, ja siihen kuuluvat puheviestintä ja kirjoitusviestintä. Sanatonta viestintää harjoittavat ihmisen lisäksi eläimet, ja se on myös ihmisellä vanhin viestinnän muoto. Sanattomaan viestintään kuuluvat esimerkiksi ilmeet ja eleet, symbolit kuten liikennemerkit sekä esineet kuten vaatetus. Ihmisen sanaton viestintä on lähinnä visuaalista. Moniviestintä on sanallisen ja sanattoman viestinnän yhdistelmä.[6]
Kestoviestintä ja pikaviestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sanoman välityskanavan mukaan viestintä voidaan jakaa kahteen päätyyppiin, kestoviestintään ja pikaviestintään.[7]
Kestoviestinnässä informaatiota siirretään aineen avulla. Sille on tunnusomaista sanomasta jäävä pysyvä jälki sekä sanoman välityksen suhteellinen hitaus. Kestoviestintää ovat painoviestintä, jolla aineeseen jätetään pysyvä jälki painamalla, sekä tallenneviestintä, jossa kestävä jälki saadaan esimerkiksi filmiin, muoviin tai magneettinauhaan. Vanhimpia tallenneviestinnän muotoja ovat valokuva, elokuva ja äänilevy, uusimpia videotallenteet, tietolevyt ja muistikortit. Vaikka painoviestintä onkin tavallaan tallenneviestintää, se erotetaan siitä historiallisista syistä.[7]
Pikaviestintä on nopeaa viestintää, jossa sanoma myös katoaa pikaisesti. Sanoma muutetaan sähkömagneettiseksi värähtelyksi, joka välitetään joko johdinta eli kaapelia pitkin tai vapaasti säteillen, ja lopuksi palautetaan ihmisen ymmärtämään muotoon. Johdinviestinnän varhaisia muotoja ovat sähkötys ja puhelin. Tekniikan kehittyessä esimerkiksi valokaapelien ja digitaalisuuden kautta johtimiin saatu merkkimäärä on lisääntynyt. Vapaasti säteileviä sähkömagneettisia aaltoja käyttävää radioviestintää ovat esimerkiksi radiopuhelintoiminta ja televisio.[8]
Kohdeviestintä ja yleisöviestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sanoman vastaanottajan julkisuuden asteen perusteella viestintä voidaan jakaa kohdeviestintään ja yleisöviestintään. Kohdeviestintä on tarkoitettu tietylle henkilölle tai henkilöryhmälle. Täysin henkilökohtaista kohdeviestintää ovat yksityiskirjeet ja yksityispuhelut. Yleisöviestintä on tarkoitettu suurehkolle ja itsevalikoituvalle yleisölle, ja sanoma on julkinen. Eräs yleisöviestinnän muoto on joukkoviestintä. Kohde- ja joukkoviestinnän välimuoto on pienjoukkoviestintä, jossa sanoma on julkinen mutta osoitettu vain pienelle ja valikoidulle ryhmälle.[9]
Kohde- ja yleisöviestintää koskevat yleensä erilaiset lait, sillä kohdeviestinnän yksityisyyttä pyritään suojelemaan.[10]
Yhteisöviestintä ja yritysviestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhteisöviestintä käsittää organisaatioiden sisäisen ja ulkoisen viestinnän.[11] Yritysviestinnän tavoitteena on tuoda yrityksen tekeminen näkyväksi, sitouttaa viestin saajia ja tuoda yritystä muiden tietoisuuteen. Yritysviestintää tehdään joko yrityksen sisäisillä resursseilla tai viestintätoimistoja apuna käyttäen. Yritysviestintä jakautuu kahteen osa-alueseen: sisäinen viestintä ja ulkoinen viestintä. Sisäisen viestinnän tavoitteena on viestiä yrityksen sisällä muun muassa yrityksen toimintaan liittyvistä aiheista. Ulkoinen viestintä voi taas kohdistua laajasti eri joukoille kuten asiakkaille, sidosryhmille, yhteistyökumppaneille ja sijoittajille.
Verkkoviestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Verkkoviestintä on 1990-luvulla yleistynyt viestinnän muoto, joka perustuu tietokoneeseen ja siinä käytettyyn internetiin. Siinä tärkeässä osassa on vuonna 1991 julkistettu World Wide Web. Verkkoviestintä voi olla sanallista tai sanatonta viestintää, kohde- tai yleisöviestintää, tai multimediaa. Verkkoviestintä korvaa tulevaisuudessa yhä useammin kestoviestintää.[10]
Viestinnän vinoumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viestinnän vinoumia ovat esimerkiksi disinformaatio, huhu, misinformaatio, propaganda, uutisankka, vahvistusharha, valemedia ja valeuutinen.
Eläinten viestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Eläinten viestintä
Eläinmaailmassa viestintä on monipuolista, sillä tietoa voidaan siirtää esimerkiksi hajujälkien ja äänien avulla.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Nordenstreng, Kaarle & Nieminen, Hannu (toim.): Suomen mediamaisema. Vastapaino, 2017. ISBN 978-951-768-616-7.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Fiske, John: Merkkien kieli, johdatus viestinnän tutkimiseen.. Suomentanut Pietilä, Veikko; Suikkanen, Risto; Uusitupa, Timo. Tampere: Vastapaino, 1992.
- ↑ a b Carey, James: Viestintä kulttuurisesta näkökulmasta. Tiedotustutkimus, 1994, 17. vsk, nro 2, s. 81–97.
- ↑ Ridell, Seija: Kommunikaation ihmeelliset seikkailut. Tiedotustutkimus, 1993, 16. vsk, nro 1, s. 9–21.
- ↑ Wiio, Osmo: Johdatus viestintään. Helsinki: Weilin + Göös, 1994.
- ↑ Karlsson, Fred: Yleinen kielitiede, s. 6. Helsinki: Yliopistopaino, 1999. ISBN 951-570-417-0.
- ↑ Wiio, Osmo A. & Norderstreng, Kaarle (teoksessa Suomen mediamaisema, 2017) s. 14.
- ↑ a b Wiio, Osmo A. & Norderstreng, Kaarle (teoksessa Suomen mediamaisema, 2017) s. 15.
- ↑ Wiio, Osmo A. & Norderstreng, Kaarle (teoksessa Suomen mediamaisema, 2017) s. 15–16.
- ↑ Wiio, Osmo A. & Norderstreng, Kaarle (teoksessa Suomen mediamaisema, 2017) s. 17–18.
- ↑ a b Wiio, Osmo A. & Norderstreng, Kaarle (teoksessa Suomen mediamaisema, 2017) s. 18.
- ↑ Korhonen, Nina & Rajala, Reetta, Viestinnän prosessointi-Koreografia kaaokselle. Helsinki, Talentum 2011, s. 81–83.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Korhonen, Nina & Rajala, Reetta: Viestinnän prosessointi-Koreografia kaaokselle. Helsinki: Talentum, 2011. ISBN 978-952-14-1549-4.
- Kortti, Jukka: Mediahistoria. Viestinnän merkityksiä ja muodonmuutoksia puheesta bitteihin. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2016. ISBN 978-952-222-693-8.
- Kunelius, Risto: Viestinnän vallassa. Johdatusta joukkoviestinnän kysymyksiin. 5. uudistettu painos. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27783-5.
- Nieminen, Hannu & Pantti, Mervi: Media markkinoilla. Johdatus joukkoviestintään ja sen tutkimukseen. Uudistettu painos. Helsinki: Loki-kirjat, 2009. ISBN 978-951-825-056-5.
- Ruusunen, Aimo (toim.): Media muuttuu. Viestintä savitauluista kotisivuihin. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-859-1.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Viestintätieteiden yliopistoverkosto (Arkistoitu – Internet Archive)
- Yhteisöviestinnän perusteet (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kuvien käytöstä viestinnässä
- Mihin viestintää opiskelleet ovat sijoittuneet työelämässä (töissä.fi)
- Sisällöntuottaja ja viestinnän tekijä Henna Eklundin blogiteksti "Kaikki on viestintää" (punakynapaholainen.fi/blogi)
- Viestintäkouluttaja Heli Antilan blogiteksti Mitä tarkoittaa viestintä? (antilaheli.wordpress.com)