Kokemäenkartano

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kokemäenkartano (ruots. Kumogård) on Satakunnassa Kokemäellä sijaitseva kartano. Se on entinen kuninkaankartano, joka oli aikoinaan Kokemäenkartanon linnaläänin hallintokeskuksena.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1300–1400-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokemäenkartano perustettiin 1300-luvun alkupuolella. Sen tarkoituksena oli alun perin turvata samaan aikaan rakennetun Kokemäen linnan huoltoa. 1300-luvun puolivälin jälkeen kartano päätyi piispa Hemmingin haltuun.

Kokemäenkartanon lääniä edeltäneen Satakunnan voutikunnan hallintopaikkoina toimineiden Kokemäen linnan ja sitä seuranneen Aborchin linnan purkamisen jälkeen Kokemäenkartanosta tuli uusi keskuspaikka. Sellaisena se mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1445, mutta todennäköisesti Kokemäenkartanoa on ryhdytty laajentamaan voutikunnan keskuskartanoksi jo vuonna 1435 kuolleen Turun linnan voudin Klaus Lydekenpojan aikana. Asemansa hallintopaikkana Kokemäenkartano menetti vuonna 1558 Porin kaupungin perustamisen myötä.

1500–1600-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun piispojen jälkeen Kokemäenkartanon omistajina oli useita ruotsalaisia ja ulkomaalaiperäisiä ylimyksiä. Se oli muun muassa Kaarle Knuutinpojan, Eerik Akselinpoika Tottin, Sten Sturen sekä hänen leskensä Ingeborg Tottin hallussa.

Tukholman verilöylyn jälkeen vuonna 1520 kartano siirtyi Tanskan kuninkaalle Kristian Tyrannille, joka läänitti sen 1522 amiraalilleen Severin Norbylle. Suomeen saapuneiden tanskalaisten majaillessa kartanossa heitä ahdistelivat usein lähistöllä majailleen aatelisen Nils Grabben joukot.

Tanskalaisten kukistuttua vuonna 1523 kartano päätyi kuningas Kustaa Vaasan haltuun. Hän luovutti sen aluksi läänitykseksi langolleen kreivi Johan af Hoyalle ja myöhemmin vuonna 1556 pojalleen Juhana Herttualle. Vuonna 1562 Juhana avioitui Puolan ja Liettuan prinsessan Katarina Jagellonican kanssa ja antoi Kokemäenkartanon tälle häälahjaksi. Kuningas Eerik XIV vangitsi heidät jo seuraavana vuonna ja toimitti Suomesta Gripsholman linnaan Ruotsiin.

Juhana onnistui nousemaan valtaistuimelle vuonna 1567 ja Kokemäenkartano oli näin ollen jälleen hänen hallussaan. Kokemäellä tai edes Suomessa Juhana ei kuitenkaan enää koskaan käynyt. Vuonna 1604 kartanon omistajaksi tuli Kustaa II Adolf, joka sai sen lahjaksi isältään Kaarle IX:tä tämän kruunajaisten yhteydessä. Tämän jälkeen Kokemäenkartano oli muun muassa De la Gardie -suvun omistuksessa.

1700-luvulta nykypäivään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1755 kartanon osti itselleen ritari Frans Henrik Knorring. Kokemäenkartano säilyi von Knorring -suvun hallussa aina 1900-luvun alkuun saakka. Heidän aikanaan siitä kehittyi merkittävä maatalouden mallitila. Tunnetuimpia von Knorring -suvun Kokemäellä syntyneitä jäseniä ovat Ahvenanmaan yhteiskunnalliseen elämään 1800-luvulla merkittävästi vaikuttanut Frans Peter von Knorring, kamariherra Karl Henrik von Knorring ja senaattori Eugen von Knorring.

Vuonna 1903 kartano myytiin huutokaupalla ja sen osti Yyterin kartanossa syntynyt leskiemäntä Maria Pohjola. Hän puolestaan myi sen 1925 tyttärenpojalleen Erik Grönlundille. Grönlund oli paikkakunnalla merkittävä hahmo. Innokkaana hevosurheilun ystävänä hän muun muassa lahjoitti kartanon maa-alueita vuonna 1950 rakennettua Kokemäen ravirataa varten. Hänen aikanaan Kokemäenkartanoon kuului maita noin 1 500 hehtaaria.

Vuonna 1976 Kartano siirtyi Erik Grönlundin sisarenpojan Kari Cederbergin ja vaimonsa Eeva-Liisa Cederbergin omistukseen. Kari Cederberg perheineen toteutti kartanoon mittavat uudistustyöt ja saattoi maatalouden toimivaksi elinkeinoksi. Kari Cederbergin aikana toteutettiin Kartanossa entistämistöitä sekä rakennusten että laajojen puistoalueiden osalta. Päärakennus sai modernisoidun mutta perintöä kunnioittavan ulkoasun ja sisustukseen hankittiin arvokasta vanhaa kultturiperinteen mukaista esineistöä.

Vuonna 1994 Kokemäenkartano siirtyi nykyisen omistajansa Ossan perheen haltuun.

Rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokemäenjoen Isoluoto, jossa ovat sijainneet perimätiedon mukaan Kokemäen kartanon päärakennus ja sinne johtanut silta.

Isoluodon rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Isoluoto

Kokemäenkartanon päärakennus on alun perin sijainnut Isoluodossa. Se on kapea, noin 200 metrin pituinen saari, joka sijaitsee Kokemäenjoessa kartanon nykyisten tilusten edustalla.

Isoluodolla ei ole koskaan tehty arkeologisia tutkimuksia, mutta saaresta ovat 1800-jälkipuolella kartanonomistajat kaivaneet esiin erilaisia jäänteitä rakennuksista, muun muassa tiilimuurauksia. Löydettyjen tiilien tyyppi on viitannut myöhäiskeskiajalle. Lisäksi saaresta on löydetty kaksi 1300-luvun lopulle ajoitettua nuolenkärkeä. 1800-luvulla Isoluotoa kävivät tutkimassa muun muassa kansatieteilijä H. A. Reinholm sekä paikallinen opettaja Kustaa Killinen.

Isoluotoon on johtanut silta 1660-luvulle saakka. Sen ylläpidosta joutuivat vastaamaan kokemäkiläisten lisäksi myös Ulvilan, Huittisten ja Loimaan pitäjät, joten sillan on täytynyt olla melko suuri. Arvid Forbuksen tultua kartanon omistajaksi vuonna 1651 hän rakennutti uuden päärakennuksen mantereen puolelle. Se valmistui joen etelärannalle vuonna 1664.

Saaressa sijainneista rakennuksista on säilynyt kartanon vanhoissa tilikirjoissa paljon tietoa. 1550-luvulla kartanon päärakennuksessa oli muun muassa lyijypuitteiset lasi-ikkunat sekä renessanssityylinen panelointi. Rakennuksessa oli kahdeksan asuinhuonetta, joissa kaikissa oli oma tulisija. Pääosa talousrakennuksista oli tehty puusta, mutta osa oli saaresta löytyneiden jäänteiden perusteella muurattu tiilistä.

Vankitorni eli kistu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isoluodossa on myös sijainnut harmaakivestä muurattu torni, joka on perimätiedon mukaan ollut vankityrmä. Tornia on kutsuttu nimellä kistu, joka on vankilaa tarkoittava vanha ruotsinkielinen sana. Se oli ilmeisesti raunioitunut jo 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Kistu näkyy muun muassa Johan Fredrik Weberin vuonna 1799 tekemässä maalauksessa.

J. A. Lindströmin mukaan torni oli noin viiden metrin korkuinen ja pohjapinta-alaltaan noin 10 m². Paikalla 1870-luvulla vierailleelle H. A. Reinholmille kerrottiin, että kistussa oli ollut kahdella ikkunalla varustettu vankityrmä, jonka seinillä roikkui kahleita. Vankitorni purettiin lopullisesti perustuksiaan myöten vuonna 1834 Kokemäenkartanon silloisen omistajan määräyksestä.

Nykyiset rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokemäenkartanon nykyinen päärakennus on peräisin 1880-luvulta. Kartanolle johtaa pitkä puiden reunustama kuja Harjavallan ja Kokemäen väliseltä maantieltä. Barokkityylinen puisto on pinta-alaltaan noin kahdeksan hehtaaria. Viljelysmaata kartanolla on nykyään 70 hehtaaria.

Museovirasto on vuonna 2009 määritellyt Kokemäenkartanon historiallisen maiseman Valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kokemäenkartanon historiallinen maisema Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaisa Kyläkoski: Kamariherra, Herrassöörinki ja Kokemäenkartanon torpparit, Books on Demand, 2009. ISBN 978-952-498-167-5