Tämä on lupaava artikkeli.

Kambodžalainen kulttuuri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Khmer-tanssijoita Angkor Watin temppelillä Ranskan siirtomaakaudella.
Kolme buddhalaista munkkia Angkor Watilla.

Kambodžalla on monimuotoinen kulttuuriperintö. Maa tunnetaan kansainvälisesti muun muassa khmer-valtakunnan aikaisesta arkkitehtuurista, jonka huomattavimpiin monumentteihin kuuluu Angkor Watin temppelikompleksi, ja ainutlaatuisesta keittiöstään. Nykyisen Kambodžan kulttuurista voidaan erottaa kolme historiallista kerrostumaa: keskiajan klassinen khmer-kulttuuri, myöhempi theravada-buddhalainen kulttuuri ja uudempi ranskalainen siirtomaa-ajan perintö.[1] Khmer-kulttuuri, joka kehittyi ja levittäytyi erityisesti khmer-valtakunnan aikana, on vaikuttanut suuresti naapurimaihin Laosiin ja Thaimaahan. Khmerit ovat kehittäneet oman musiikkinsa, arkkitehtuurinsa ja veistostaiteensa.[2][3] He saivat jo varhain vaikutteita Intiasta ja Kiinasta; intialainen korkeakulttuuri saavutti Kambodžan alueen ajanlaskun ensimmäisen vuosisadan tienoilla, ja khmerit omaksuivat Intiasta ensin hindulaisuuden ja myöhemmin buddhalaisuuden, jotka sekoittuivat paikalliseen animismiin. Valtaosa khmereistä on edelleen buddhalaisia, ja uskonnolla on merkittävä vaikutus maan kulttuuriin.[4]

1900-luvun jälkipuoliskon sotakausi ja anarkia olivat maan kulttuurielämälle tuhoisia, ja punakhmerien kansanmurhassa sai surmansa lukuisia taiteilijoita ja älymystön jäseniä. Punaiset khmerit yrittivät palata ”vuoteen nolla” ja hävittivät järjestelmällisesti maan perinteistä kulttuuria. Esimerkiksi esiintyvistä taiteilijoista arviolta 90 prosenttia surmattiin. Vuosisadan loppupuolella tilanne on kuitenkin parantunut ja monia vanhoja taidemuotoja on herätetty jälleen eloon.[5][6]

Taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiveen kaiverrettua khmerinkielistä tekstiä.

Khmerien puhuma khmerin kieli kuuluu austroaasialaisten kielten mon-khmer-ryhmään ja sitä kirjoitetaan omalla aakkostollaan. Varhaisimmat näytteet khmer-kirjoituksesta ovat piirtokirjoitukset steeloissa, temppelien ovisuissa ja pronssiveistoksissa; varhaisin esimerkki kirjoituksesta on vuodelta 611. Tällaiset khmer-valtakunnan ajan tekstit laadittiin aluksi joko sanskritiksi tai khmeriksi mutta myöhemmin myös paaliksi. Jo varhain käytössä oli kaksi eri kirjoitustyyppiä, kaiverruksiin käytetty hienompi kirjoitus ja kursiivi, jotka edelsivät nykyisiä mul- (”pyöreä”) ja crien (”viettävä”) -aakkostoja.[7][8]

Vuosisatojen ajan kambodžalainen kirjallisuus välittyi sukupolvelta toiselle pääosin suullisesti, ja vain joitakin tarinoita kirjattiin ylös palmunlehdille. Monet tällaiset kertomukset perustuvat intialaisiin klassikoihin Mahabharataan ja Ramayanaan. Vanhin kirjallinen teos on Kambodžan kirjallisuuden klassikko, Ramayanaan perustuva Reamker-eepos. Sen vanhimmat säilyneet versiot ovat 1500–1700-luvuilta, joskin niiden oletetaan pohjautuvan varhaisempiin Angkorin ajan käsikirjoituksiin. Temppeleissä luotiin myös huomattava määrä buddhalaista kirjallisuutta, ja esimerkiksi Buddhan elämää käsittelevät jataka-kertomukset nousivat suosituiksi. 1600-luvulta eteenpäin munkit kirjoittivat didaktista chbap-runoutta, lyhyitä, moraaliopetuksia painottavia runomuotoisia tekstejä. Samalla kaudella syntyivät pidemmät, runomuotoiset satra lbaeng -romaanit, joissa vanhoja jataka-kertomuksia on muokattu uudelleen.[7][9][10]

Ranskan siirtomaakaudella 1800-luvun puolivälissä alkoi syntyä khmerinkielistä kirjallisuutta, joka käsitteli klassisten aiheiden lisäksi nykyajan teemoja. Kirjallisuuden kehittymistä haittasi kuitenkin buddhalaisten munkkien vastustus, sillä kirjoitetulla tekstillä oli voimakas uskonnollinen asema, jonka ajateltiin heikentyvän massatuotannon myötä. Ensimmäisen kerran khmerin aakkosia käytettiin kirjapainossa vasta vuonna 1908. Romaanikirjallisuutta, novelleja ja näytelmiä alettiin julkaista 1930-luvulla; ensimmäinen proosamuotoinen romaani oli Rim Kinin Sophat, joka julkaistiin vuonna 1938. Ajan merkittäviin teoksiin lukeutuu myös Kim Hakin Tek Tonle Sap. Monet teokset ilmestyivät aluksi lehdissä.[11][12]

Khmerinkielinen kirjallisuus kukoisti itsenäisyyden alkuaikoina: vuosina 1953–1970 julkaistiin yhteensä 555 romaania. Ranskankielisellä kirjallisuudella oli suuri vaikutus.[13] Kambodžan kirjailijaliitto perustettiin vuonna 1956. Punaisten khmerien myötä tuotanto kuitenkin pysähtyi ja maan kirjallisuus kärsi vahinkoa, kun valtava määrä kirjoja ja käsikirjoituksia tuhottiin. 1980-luvulla kansantasavallan aikana lukutaidon edistämiseen kiinnitettiin jälleen runsaasti huomiota, mutta virallisesti hyväksyttiin lähinnä sotaa ja sosialismin rakentamista käsittelevä kirjallisuus. Romaanikirjailijat, kuten Mao Samnang ja Pal Vannirath, saivat mainetta julkaisematta teoksiaan, joita levitettiin valokopioiden ja käsikirjoitusten muodossa. Sensuuri loppui vuonna 1989, mutta televisio vei nyt huomiota kirjallisuudelta. Siihen vaikuttivat suuresti 1990-luvulla sanomalehdet, joissa julkaistiin usein romansseja ja kummitustarinoita, mutta jotkut teokset, kuten Aok Bunthoeun Srey Bar Kramom (1993–1994) käsittelivät myös vaikeampia sosiaalisia aiheita. Samaan aikaan ulkomailla asuvat khmer-kirjailijat alkoivat saada huomiota punakhmerien aikaa käsittelevillä selviytymistarinoillaan.[14] Suuri osa uudemmasta kambodžalaisesta kirjallisuudesta onkin julkaistu ulkomailla, ja se käsittelee punakhmerien ajan kärsimystä.[7] Kuuluisin tämänkaltaisista teoksista lienee Dith Pranin elämästä kertova Sydney Schanbergin kirjoittama The Killing Fields, josta tehtiin elokuva Kuoleman kentät.[15] Useimmat kirjailijat eivät kykene elämään saamillaan tuotoilla, ja vaikka lukemisharrastus on yleistynyt, markkinoita hallitsevat sotaa edeltävät klassikot.[16]

Perinteiset kuvataiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiviveistoksia Angkor Thomissa.
Khmer-valtakunnan aikainen garuda-veistos, kullattua pronssia, 1100–1200-luku.

Perinteistä kambodžalaista taidetta tuotettiin ennen siirtomaakautta sekä maaseudulla, jossa se oli käyttötaidetta, että hovissa, jossa toimi päätoimisia käsityöläisiä ja taiteilijoita. Monien perinteisten taidemuotojen valmistus loppui jossain vaiheessa kokonaan, mutta perinteiset taiteet ovat kokeneet 2000-luvulla uuden nousun.[17] Taidemuotoihin kuuluvat muun muassa tekstiilien valmistaminen, keramiikka, lakka- ja hopeaesineiden sekä naamioiden ja korien valmistaminen, temppelimaalaus, kivikaiverrukset ja niin edelleen. Maaseudulla taiteilijan työ oli pääosin osa-aikaista tai satunnaista, mutta esimerkiksi Takêvin alueen silkinkutojat tunnettiin ikat-kankaidensa laadusta jo varhain.[18]

Hopeatyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hopean työstämisen historia ulottuu maassa ainakin 500 vuoden taakse. Hopeasepät valmistivat aseita, kolikoita ja esineitä seremonioihin, kuten hautajaisiin ja uskonnollisiin rituaaleihin. Perinteisesti sepät olivat hovin suojeluksessa. Ranskan siirtomaakaudella hopeatöitä esiteltiin ja vietiin ulkomaille. Nykyisin valmistettaviin perinteisiin hopeaesineisiin kuuluvat etenkin korut, hopearasiat ja pienet eläinveistokset; yleisiä aiheita ovat myös muun muassa Angkor, hedelmät ja liekit.[19]

Keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisimmat Kambodžasta löydetyt keramiikan jäänteet ovat 5000-luvulta eaa. Varhainen keramiikka oli lähinnä käyttökeramiikkaa. 1000–1200-luvuilla astioissa alettiin käyttää eläinaiheita, kuten lintuja, elefantteja ja jäniksiä. Perinteisissä uuneissa valmistettiin kivitavaraa, joka poltettiin yli tuhannen asteen lämpötilassa, mutta myös alempia lämpötiloja ja ulkoilmauuneja käytettiin. Yleisimmät lasitteet olivat vihreän tai ruskean värisiä. Maaseudulla vanhat perinteet ovat edelleen voimissaan.[20] Viimeisimpänä kambodžalaisena mestarikeraamikkona pidetään Yary Livania, joka asuu nykyään Yhdysvalloissa.[21]

Kuvanveisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kambodžalainen kuvanveisto tunnetaan erityisesti Angkorin kauden temppeleistä ja pagodeista. Hienostunutta, monipuolista ja aistillista veistotaidetta tuotettiin jo kuitenkin Funanin ja Chenlan aikakaudella ennen Angkoria. Kauden veistokset olivat intialaisvaikutteisia, mutteivät pelkkiä kopioita. Vanhimmat säilyneet veistokset ovat 500-luvulta, ja monet niistä kuvaavat kahdeksankätistä Vishnua.[22]

Varhaisella Angkor-kaudella alettiin tehdä vapaasti seisovia veistoksia, joissa ei käytetty enää aiempaa hindulaisten jumalten lukuisiä käsiä tukevaa haloa. Kauden veistoksilla on rauhallinen ilme, ja liikettä on vähemmän. 900-luvun Banteay Srei -temppelin rakennusajan tyyliä pidetäänkin Kaakkois-Aasian taiteen huippukautena. Myöhempi Angkor-kauden veistostaide on sitä vastoin konservatiivisempaa, ja parhaimmat työt ovat seinäreliefejä. Viimeinen veistostaiteen kukoistusaika sijoittui 1100–1200-lukujen vaihteeseen Bayonin rakennusajalle.[22]

Angkor-ajan veistostaide säilyi tasaisessa lämpötilassa hyvin vuosisatojen ajan ennen epävakaita oloja 1900-luvun loppupuolella. Tarvetta laajamittaisille korjauksille ei ollut, ja veistostaito ehtikin hävitä lähes kokonaan. Uusi koulutus on alkanut restaurointitöiden myötä vuosisadan lopussa.[23]

Maalaustaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteinen maalaustaide keskittyi esimerkiksi temppeleiden (wat) koristeluun. Sota on tuhonnut niistä suuren osan, ja vain harvat vanhat maalaukset ovat säilyneet. Taidehistorioitsijoiden 1800-luvulla dokumentoimissa, jo kadonneissa seinämaalauksissa on kuvattu kohtauksia Buddhan elämästä ja Reamker-eepoksesta. Tunnetuimmat nykyaikaan säilyneet maalaukset ovat Phnom Penhin kuninkaallisen palatsin Hopeisessa pagodissa, Wat Rajabossa Siĕm Réabin maakunnassa ja Wat Kompong Tralach Leussa Kâmpóng Chhnăngin maakunnassa.[24]

Tekstiilitaiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pidan-kuvakangas 1900-luvun vaihteesta.

Silkin valmistuksen historia ulottuu Kambodžassa ensimmäiselle vuosisadalle. Angkorin ajan kivikaiverruksista on löydetty viittauksia siihen, että tekstiilejä käytettiin kaupankäynnin välineenä. Vanhojen veistosten detaljit kertovat ajan kuvioinneista. Vanhaa perinnettä ei kuitenkaan juuri dokumentoitu ennen 1900-lukua. Takêv on edelleen merkittävä silkinkudonnan keskus, jossa toimii noin 10 000 kutojaa. Yleensä silkkiä käytetään perinteisen sampot-hameen valmistuksessa. Perinteisissä vaatteissa käytetään yli 200 kuviota, ja niissä yhdistellään viittä perusväriä: keltaista, punaista, mustaa tai tummanruskeaa, sinistä ja vihreää. Värit saadaan luonnosta. Esittävämpiin silkkikankaisiin kuuluu vuorostaan pidan, jota käytetään seinävaatteena muun muassa häissä, hautajaisissa ja buddhalaisissa seremonioissa. Näihin kankaisiin kuvataan esimerkiksi apsaroita, buddhalaisia aiheita, luontoaiheita, Angkor Watin kuvia tai elefantteja. Kudontatekniikoita on kaksi: ikat-tekniikka, jolla saadaan aikaan kuviointeja, ja toimikassidos, joka tuottaa kaksi- tai yksivärisiä kankaita.[25]

Mattoja valmistetaan etenkin Mekong-joen suiston alueella. Parhaiten tunnettu mattotyyppi valmistetaan ruo'oista, jotka värjätään tai jätetään luonnollisen värisiksi.[26] Puuvillasta kudotut perinteiset vaatteet ovat edelleen suosittuja. Perinteinen ruudullinen puuvillahuivi on krama, ja sitä voidaan käyttää eri tarkoituksiin. Muita puuvillatekstiilejä on kuitenkin uhannut koneellinen halpatuotanto.[27]

Moderni kuvataide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kambodžan itsenäistymisen jälkeen huomio kiinnittyi perinteisten taidemuotojen lisäksi ”moderniin” taiteeseen. 1950-luvun lopulla esittävän piirroksen, maalaustaiteen ja kuvanveiston koulutus muodosti jo huomattavan osan maan taidekoulun opetuksesta. Myös hallitus tuki uusia taidemuotoja, ja Phnom Penhiin perustettiin 1960-luvulla useita gallerioita. Monet taiteilijat saivat kuitenkin surmansa punakhmerien valtakaudella.[28]

Valtaosa taiteilijoista elättää itsensä käytännössä joko tuottamalla Angkor-aiheisia maalauksia ja veistoksia matkailijoita varten tai laatimalla kaupallisia kylttejä ja vastaavia kuvia. Ryhmä 1980-luvulla ulkomailla opiskelleita taiteilijoita on kuitenkin yrittänyt tietoisesti luoda khmer-nykytaidetta. Esimerkiksi Phy Chan Than, Soeung Vannara ja Long Sophea ovat tehneet maalauksia, joissa perinteiset khmer-aiheet yhdistyvät länsimaiseen modernismiin. Leang Seckon on vienyt tämän lähestymistavan vielä pidemmälle yhdistelemällä erilaisia tekniikoita; hänen töissään toisiinsa lomittuvat kambodžalaiset perinteet ja viittaukset nyky-yhteiskuntaan. Muihin merkittäviin nykytaiteilijoihin kuuluvat muiden muassa taidemaalari, kuvanveistäjä ja valokuvaaja Pich Sopheap sekä naivisti Svay Ken. Maahan on palannut 1990-luvulta lähtien ulkomailla asuneita khmer-taiteilijoita, kuten kansainvälistäkin menestystä saanut Marine Ky.[28]

Esittävät taiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kambodžalaisessa musiikissa käytetyt soittimet voidaan jakaa kolmeen laajaan luokkaan: lyömäsoittimiin, puhallinsoittimiin ja jousisoittimiin. Harvoja instrumentteja soitetaan yksinään, vaan ne muodostavat yleensä orkesterin. Tärkeimpiä ovat lyömäsoittimet, kuten symbaalit (chhing ja chhap), ksylofonit (roneat ek ja roneat thung), gongit, rummut ja niin edelleen. Tässä on nähtävillä indonesialaisen gamelan-musiikin laaja vaikutus. Khmerien musiikki on vuorostaan vaikuttanut suuresti etenkin thaimaalaiseen musiikkiin.[29][6] Muinaisen khmer-musiikki- ja taideperinteen ymmärtäminen onkin tärkeää koko Kaakkois-Aasian kannalta, koska khmer-valtakunta toimi alueen kulttuurien sulatusuunina puolen vuosituhannen ajan.[30] Myös kiinalaisella ja etenkin intialaisella perinteellä oli varhain merkittävä vaikutus klassisen khmer-musiikin kehittymiseen.[31]

Perinteinen musiikki voidaan jakaa tyylillisesti hovimusiikkiin ja kansanmusiikkiin. Tärkein hovimusiikissa käytetty orkesteri on pinpeat, jonka historia ulottuu ainakin 1100-luvulle saakka. Pinpeat on kovaääninen, lyömäsoittimiin perustuva orkesteri, joka säestää yleensä tanssiesityksiä tai esimerkiksi uskonnollisia seremonioita tai varjonukketeatteria. Toinen merkittävä orkesteri on mohori, jonka sointi on pehmeämpi. Siihen liittyy yleensä yksi tai useampi laulaja ja sitä käytetään monissa erityyppisissä tilaisuuksissa. Molempien orkesterien koostumus saattaa vaihdella tilanteen mukaan. Kansanmusiikissa käytetään monia samoja soittimia, ja sitä esitetään esimerkiksi häissä, hautajaisissa ja esi-isien henkien palvontaan liittyvissä seremonioissa.[6][32][33] Toisaalta modernin, muinaisen ja klassisen musiikin erottaminen toisistaan on vaikeaa, sillä kambodžalaisessa elävässä musiikissa toisiinsa sekoittuu kansanmusiikkia, uskonnollisia melodioita ja maan itäosien etnisten vähemmistöjen musiikkia.[34]

Kambodžalaisessa populaarimusiikissa länsimaiset soittimet ja harmoniat yhdistyvät perinteisemmän khmer-musiikin piirteisiin.[6] 1960- ja 1970-luvuilla suosioon nousivat erityisesti laulajat Sinn Sisamouth ja Ros Sereysothea, ja Phnom Penhissä oli tähän aikaan kukoistava garage rock -skene. Sisamouth joutui monien muiden tavoin punaisten khmerien surmaamaksi. Nykyisin maahan palanneet khmerit ovat tuoneet oman lisänsä Kambodžan musiikkiin ja esimerkiksi khmerinkielinen rap ja karaoke ovat suosittuja.[35][36]

Tanssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apsara-tanssija.

Kambodžalainen tanssi voidaan jakaa kolmeen luokkaan: klassiseen tanssiperinteeseen, yleisölle esitettävään kansantanssiin ja sosiaalisissa tilaisuuksissa tanssittaviin kansantansseihin. Klassista tanssia esitettiin alun perin vain hovissa, ja sillä on paljon yhteneväisyyksiä Thaimaan tanssiperinteen kanssa.[35] Hovitanssi ja -musiikki saivat alkunsa Angkor-kaudella 800-luvulta lähtien, ja naisten esittämällä tanssilla oli tärkeä, kuninkaan valtaa voimistava uskonnollis-maaginen rooli. Tanssin ja teatterin inspiraationa käytettiin Mahabharatan ja etenkin Ramayanan tarinoita.[31] Klassiselle hovitanssille luonteenomaisia ovat hienot asut, elegantit liikkeet ja käsieleet (kbach).[37]

Tärkein tanssiryhmä lienee kuninkaallinen ”baletti”, kuten Thaimaassakin. Alun perin sen ohjelmistoon kuului ainoastaan lakhaon khaol -naamiotanssi, joka kuvaa Ramayanan khmer-version Reamkerin tapahtumia ja joka on miesten esittämää. Naisten esittämä klassinen tanssi (lakhaon kbach boran) on hitaampaa ja hienovaraisempaa kuin thaimaalaiset ja laoslaiset vastineensa. Sen tärkein muoto on 1950-luvulla kulttuurin khmeriläistämisen yhteydessä alkunsa saanut apsaroiden tanssi, jonka esittäjien korut ja kruunut kopioitiin Angkor Watin seinäreliefeistä. Robam apsaran ohjelmistoon kuuluu 60 puhdasta tanssikappaletta ja 40 tanssidraamaa, joissa tanssijoita säestää kuoro ja pinpeat-orkesteri, kuten lakhaon khaol -esityksissä.[38][31]

Maan eri alueilla on omat kansantanssiperinteensä. Tanssit liittyvät paikallisiin seremonioihin ja juhlapäiviin. Monet yleisölle teatterissa esitettävät kansantanssit ovat todellisuudessa suhteellisen uusia, ja niiden koreografiat on luotu vasta 1960-luvulla, mutta ne perustuvat kuitenkin vanhempaan tanssiperinteeseen. Nämä tanssit ovat nopeatempoisia, niitä säestää mohori-orkesteri ja niissä eleet ovat vähemmän tyyliteltyjä kuin klassisessa tanssissa. Elävään kansantanssiperinteeseen lukeutuvat esimerkiksi piirissä tanssittava ram vong ja ram kbach, johon on vaikuttanut klassinen hovitanssi.[35][39]

Teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kambodžasta tunnetaan kaksi varjonukketeatterin (nang sbek) muotoa, sbek toch, jossa nuket ovat pieniä ja nivellettyjä, ja sbek thom, jossa käytettävät nuket ovat suuria ja kaiverrettuja eikä niissä ole liikkuvia osia. Viime vuosina myös kolmas muoto sbek por on herätetty eloon. Sbek thomissa nukkeja liikuttelevat tanssijat sermin edessä ja takana. Sbek tochin nuket muistuttavat vuorostaan malesialaisia wayang kulit -nukkeja, ja se on ainoa perinteinen puhutun teatterin muoto. Nukketeatteria säestää orkesteri.[31][40]

1900-luvun alussa Kaakkois-Aasiaan alkoi syntyä juoneen ja dialogiin keskittyvää teatteria, jota esitettiin pysyvissä rakennuksissa maksavalle yleisölle. Lakhaon yike -teatterityyppi syntyi Kambodžassa malesialaisten bangsawan-teatteriseurueiden vaikutuksessa. Esitykset käsittelevät muinaisia khmer-kuninkaita ja niissä vuorottelevat dramaattinen laulu ja puhe sekä musiikki. Toinen samoihin aikoihin syntynyt merkittävä kansanteatterin tyyppi on lakhaon bassac, joka sai alkunsa jokia pitkin liikkuvista kiertävistä teatteriseurueista. Se muistuttaa suuresti kiinalaista oopperaa ja siihen vaikutti vietnamilainen klassinen tuồng-teatteri. Myös lakhaon apei, jossa sekoittuvat yike ja tanssi, syntyi 1900-luvun alussa, mutta se lähes katosi 1940-luvulle mennessä.[41]

Myös sirkus on ollut jo varhain merkittävä viihdemuoto, ja sirkusesityksiä on kuvattu esimerkiksi Angkorin kauden kivireliefeihin. Yhteydet kommunistisiin maihin kuten Neuvostoliittoon ja Kiinaan auttoivat kehittämään sirkuksen teknistä puolta, mutta siihen kuuluu Kambodžassa perinteistä tanssia ja musiikkia, jotka erottavat sen muista sirkusmuodoista.[42]

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rappeutunut Le Rex -elokuvateatteri Phnom Penhissä.

Ulkomaisten elokuvien esittäminen Kambodžassa alkoi 1900-luvun alussa, ilmeisesti vuonna 1909. Elokuvatyyppisellä kerronnalla on kuitenkin ollut maassa pitkä perinne varjonukketeatterin muodossa, ja sitä alettiinkin myöhemmin kutsua nimellä kon khmer (”khmer-elokuva”). Varhaisimmat ulkomaiset elokuvat olivat lyhyitä ranskalaisia komedioita, matkakertomuksia ja tiede-elokuvia, jotka suunnattiin aluksi maan eurooppalaiselle siirtomaaeliitille mutta myöhemmin myös kambodžalaisille, ja elokuvia pidettiin hyvänä propagandan muotona. 1920-luvulla maassa kiersi useita liikkuvia elokuvateattereita, joissa esitettiin ranskalaisia, amerikkalaisia ja kiinalaisia elokuvia. Myös ensimmäiset Kambodžassa kuvatut elokuvat valmistuivat tällä vuosikymmenellä, mutta niiden tekijät olivat ulkomaalaisia. Kotimainen elokuvateollisuus syntyi vasta 1940- ja 1950-luvuilla.[43]

Ensimmäiset kotimaiset elokuvat olivat ulkomailla opiskelleiden pioneeriohjaajien (erityisesti Roeum Sophon, Ieu Pannakar ja Sun Bun Ly) työtä. Myös United States Information Servicen tarjoamalla koulutuksella ja laitteistolla näyttää olleen suuri vaikutus. Ensimmäisiin laajalle levinneisiin elokuviin lukeutuikin yhdysvaltalaisella laitteistolla kuvattu vuoristoheimoista kertova Dan Prean Lbas Prich. Pian sen julkaisun jälkeen Sun Bun Ly perusti maan ensimmäisen tuotantoyhtiön. Hänen ensimmäisen teoksensa Kar Pear Prumjarei Srei Durakut menestys rohkaisi myös muita ohjaajia, ja 1960-luvulla Kambodžaan syntyi useita uusia elokuvayhtiöitä.[44] Tähän aikaan elokuvaliput olivat halpoja, ja 1960-lukua onkin kutsuttu kambodžalaisen elokuvan kulta-ajaksi[45]. Ajan huomattaviin elokuvaohjaajiin kuului myös kuningas Norodom Sihanouk, jonka ensimmäinen elokuva Apsara valmistui vuonna 1966. Hänen työnsä käsittelivät usein jotakin Kambodžaa koskettavaa teemaa, joka kerrottiin rakkaustarinan avulla. Tavoitteena oli antaa kansalle uusia, erilaisia näkymiä Kambodžaan.[44] Vuosina 1965–1969 Sihanouk kirjoitti, ohjasi ja tuotti yhdeksän täyspitkää elokuvaa, ja toimi usein myös näyttelijänä.[46]

1970-luvun alussa maan kaupunkeihin pakkautui pakolaisia, jotka tarvitsivat viihdettä, ja elokuvien suosio kasvoi entisestään. Punaisten khmerien valtaannousun myötä vuonna 1975 teatterit kuitenkin sulkeutuivat. Punaisten khmerien kaudella valmistettiin joitakin elokuvia, ja pääosin maaseudun työläisistä kertovia teoksia esitettiin joukkokokoontumisissa. Punaiset khmerit tuhosivat kuitenkin maan elokuvateollisuuden täysin, ja monet ohjaajat ja näyttelijät surmattiin tai heidän piti paeta ulkomaille. Elokuvateattereita avattiin uudelleen lähes välittömästi hallinnon kaatumisen jälkeen vuonna 1979, mutta niissä esitettävät elokuvat olivat nyt lähinnä ulkomaista tuotantoa Neuvostoliitosta, Vietnamista, muista itäblokin maista tai ajoittain Intiasta.[44] Yleisö kyllästyi tämäntyyppiseen tarjontaan nopeasti ja tilaus kotimaisille elokuville syntyi jälleen. 1980-luvun elokuvat kuten Chet Chorng Cham ja Norouk Pramboun Chaon käsittelivät punakhmerien ajan kärsimystä tai romanttisia aiheita.[47]

1980-luvun puolivälissä lyhytaikainen buumi kuitenkin päättyi videokasettien ja -kameroiden saapumiseen Kambodžan markkinoille. Paikallisesti tuotetuilla elokuvilla oli vaikeuksia kilpailla ulkomaisten kanssa. Myös huono turvallisuustilanne ja tekijänoikeuslain puute vaikeuttivat tilannetta. Elokuvateollisuus alkoi toipua vasta 1990-luvun loppupuolella. Huomiota maan elokuvalle toi etenkin vuonna 2001 Fay Sam Angin ohjaus Kon Pouh Keng Kang, uusi versio käärmeprinsessasta kertovasta klassikosta, joka menestyi Kaakkois-Aasiassa. Monet uudemmat elokuvat ovat kuitenkin olleet kauhutarinoita, joiden erikoistehosteet ovat huonolaatuisia. Ulkomailla menestystä on saavuttanut ohjaaja Rithy Panh. Hänen esikoisteoksensa Nainen riisipellolla esitettiin vuonna 1994 Cannesin elokuvajuhlilla, kuten myös vuoden 1998 elokuva Un soir apres la guerre. Pan Rithyn elokuvien lisäksi 2000-luvun merkkiteoksiin ovat kuuluneet myös Pan Phuong Bophan elokuvat Tum Teav (2003) ja perhedraama A Mother's Heart.[47][46]

Kambodžassa on kuvattu useita ulkomaisia elokuvia. Niistä ensimmäinen oli vuoden 1964 teos Lordi Jim, jossa pääosaa näytteli Peter O’Toole.[46] Uudemmista elokuvista tunnetuimpiin kuulunevat Tomb Raider (2001), City of Ghosts (2001) ja Tiikeriveljekset (2004).[48] Merkittävimpiin Kambodžaa käsitteleviin elokuviin lukeutuu Kuoleman kentät, joka kuvattiin pääosin Thaimaassa vuonna 1984.[46]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Angkor Watille vesialtaan yli.
Pilareille nostettu puurakennus Kambodžan maaseudulla.
Phnom Penhin rautatieasema.

Kambodžan eteläosissa on säilynyt Angkor-kautta edeltäviä temppeliraunioita. Merkittävä kohde on Sambor Prei Kuk, joka rakennettiin 600-luvulla kuningas Isanavarman I:n valtakaudella. Ajan temppelit muistuttivat suuresti varhaisia hindulaisia temppeleitä.[49]

Maan arkkitehtuurin tärkeimmät monumentit ovat Khmer-valtakunnan ajalta. Ensimmäiset valtakunnan arkkitehtuurin merkkiteokset (Preah Ko ja Bakong) rakennutti kuningas Indravarman I (877–889) silloiseen pääkaupunkiin Hariharalayaan. Bakongin temppelivuori koostui keinotekoiselle kukkulalle nostetusta pyhäköstä, jonka pyramidinmuotoinen katto kuvasti jumalten Meru-vuorta ja sen alla olevaa pyhää mikrokosmosta. Indravarmanin seuraaja siirsi pääkaupungin Angkoriin ja sen jälkeen temppelien koko ja loisteliaisuus vähitellen kasvoivat. Tunnetuin ja loisteliain rakennus lienee maan lippuunkin kuvattu Angkor Watin temppeli, joka valmistui Suryavarman II:n hallituskaudella (1113–1150). Häntä seurannut Jayavarman VII kääntyi buddhalaisuuteen ja rakennutti uuden pääkaupungin Angkor Thomiin, jonka keskuksena on valtava Bayonin buddhalainen temppeli. Nämä valtavat rakennushankkeet rasittivat valtakunnan taloutta, ja ne jäivät viimeisiksi suurhankkeiksi.[50]

Varhaisimmat Angkor-kauden monumentaalirakennukset rakennettiin tiilestä ja peitettiin usein stukkolla. Veistoksissa ja ovisuissa käytettiin pehmeää hiekkakiveä. Myöhemmin 1000-luvulta lähtien rakennusmateriaalina alettiin käyttää lähes pelkästään hiekkakiveä. Lateriittia hyödynnettiin esimerkiksi perustuksissa. Khmer-imperiumin arkkitehtuuri monimutkaistui ajan kuluessa ja varsinkin myöhemmät rakennukset peitettiin korkokuvin. Niihin kuvattiin usein Ramayanan ja Mahabharatan tapahtumia, mutta niiden toteutus oli khmereille tyypillinen. Temppelikompleksien pohjakaavoilla oli kosmologinen, symbolinen merkitys: keskellä on neljän sivuhuipun ympäröimä Meru-vuori, jota ympäröivät vuorostaan vähäisemmät vuorijonot ja meret. Temppeleitä ympäröivät vesialtaat, kanavat ja vallihaudat olivatkin esimerkiksi Angkorissa paitsi käytännöllisiä myös symbolisesti tärkeitä. Temppelit on yleensä suunnattu itään, sillä ne oli omistettu Shivalle, joka asui idässä. Muut, vähäisemmät rakennukset olivat puisia ja tavallinen kansa asui pilareille nostetuissa, harjakattoisissa puurakennuksissa, joita on nykyäänkin Kambodžan maaseudulla. Vedellä oli tärkeä merkitys kansanarkkitehtuurille, ja orgaanisesti ryhmittyneet kylät rakentuivat joenrantoja seuraten.[50][51]

Monumentaalirakennusten ohella kuninkaiden merkittävimmät rakennusprojektit liittyivät Angkorin keinokastelujärjestelmään, joka oli monimutkainen kanavien ja tekoaltaiden (baray) järjestelmä.[52] Keinokastelujärjestelmän laajuus on yhä edelleen vaikuttava. Se kattoi yli 1 000 km²:n kokoisen alueen ja oli käytössä noin 500 vuotta. Angkorin tekoaltaista läntinen baray on suurin: sen pituus on 8 km ja leveys 2,1 km ja tilavuus noin 50–156 miljoonaa m³.[52][53]

Angkor-kauden jälkeisiä ja Ranskan siirtomaakautta edeltäviä rakennuksia ei ole juuri säilynyt. Tähän aikaan wat-temppelityyppi alkoi kuitenkin levitä ympäri Kambodžaa ja sen perusmuoto vakiintui. Watiin kuuluu suuri päärakennus seremonioita varten, sitä tukevat apurakennukset, kuten kirjasto ja munkkien asuintilat, ja läheinen stupa. Nämä uudelle buddhalaiselle uskonnolle tarkoitetut rakennukset olivat puisia, ja joitakin niistä koristeltiin maalaamalla tai jopa kultaamalla. Sisätiloihin maalattiin kohtauksia Buddhan tai bodhisattvojen elämästä. Thaimaalla oli nyt merkittävä vaikutus Kambodžan arkkitehtuuriin ja nämä rakennukset muistuttavatkin suuresti thaimaalaisia wateja.[54][55]

Siirtomaakaudella Ranskalla oli suuri vaikutus maan arkkitehtuuriin,[56] ja monissa kaupungeissa onkin edelleen ranskalainen tunnelma pylväskäytävien reunustamine katuineen, okranvärisine muureineen ja huviloineen.[57] Phnom Penhiin rakennettiin 1800-luvulta lähtien kanavia, puistokatuja ja runsaasti eurooppalaistyylisiä rakennuksia, aluksi tiilestä ja myöhemmin 1930-luvulta lähtien betonista, kuten kaupungin art deco -tyylinen kauppahalli Phsar Thom Thmei. Kaupunki jaettiin eri kansallisuuksien asuttamiin osiin. Tulvien lievittämiseksi ranskalaiset tekivät laajoja kanavointitöitä, ja järjestelmällisempi kaupunkisuunnittelu alkoi 1920-luvulla. Merkittäviin siirtomaakauden rakennuksiin kuuluvat myös esimerkiksi Kambodžan kansalliskirjasto, Hotel Le Royal ja Phnom Penhin rautatieasema.[58]

Itsenäistymisen jälkeen 1950-luvulla arkkitehtuuri yhdessä kuvataiteen kanssa alkoi jälleen hyödyntää vanhoja khmer-valtakunnan aikaisia aiheita ja ne valjastettiin luomaan uutta kansallista identiteettiä.[5] Ennen 1970-lukua maahan suunniteltiin runsaasti huomattavia rakennuksia, kuten Chaktomukin kokouskeskus (1961) ja Preah Suramaritin kansallisteatteri (1968). Tätä arkkitehtuurin kukoistuskautta luonnehtivat sekä korkea taso että innovatiiviset ratkaisut, ja se muodostaa voimakkaan kontrastin seuraavan vuosikymmenen tuholle.[59] Kauden merkittäviin arkkitehteihin kuului esimerkiksi Vann Molyvann, joka sai koulutuksensa Ranskassa.[60] Viime vuosina maan urbaani maisema on muuttunut nopeaan tahtiin usein ilman keskitettyä suunnittelua.[61] Kambodžalaiset kaupungit ovat edelleen luonteeltaan matalia, mutta Phnom Penhiin on ollut suunnitteilla pilvenpiirtäjiä.[57]

Juhlat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteiset kambodžalaiset juhlat liittyvät usein maanviljelyyn tai uskontoon. Tärkeitä monipäiväisiä festivaaleja ovat esimerkiksi kambodžalainen uusivuosi huhtikuussa, esi-isien henkien juhla Pchum ben syksyllä ja vesijuhla Om touk marraskuun puolivälissä. Kolme kuukautta kestävä buddhalainen paastoaika (vassa) alkaa heinäkuun puolivälissä ja päättyy loka-marraskuussa, kun munkit lopettavat retriittinsä ja kansalaiset tuovat uhrilahjoja temppeleihin. Kambodžassa vietetään myös kuukalenterin mukaista uuttavuotta tammi-helmikuussa, mutta se ei ole yleinen vapaapäivä. Kansallisia juhlapäiviä (osa monipäiväisiä) maassa on 17 kappaletta:[62][63]

Kambodžan kansalliset juhlapäivät
Päivämäärä Nimi Huomautuksia
1. tammikuuta Uusivuosi Kansainvälinen uusivuosi.
7. tammikuuta Voitonpäivä Punakhmerien hallinnon kaatumisen muistopäivä.
Helmikuu, siirtyvä Meak Bochea Buddhan opetuksia kunnioittava juhlapyhä.
8. maaliskuuta Kansainvälinen naistenpäivä –
Huhtikuun puoliväli Kambodžalainen uusivuosi Khmerien uusivuosi kestää kolme päivää ja sillä juhlistetaan sadonkorjuun päättymistä.
1. toukokuuta Kansainvälinen työn päivä –
13.–15. toukokuuta Kuninkaan syntymäpäivä Kuningas Norodom Sihamonin syntymäpäivä.
Toukokuun puoliväli, siirtyvä Bonn visak Bochea Buddhan syntymää, valaistumista ja kuolemaa juhlistava muistopäivä.
Toukokuun loppupuoli, siirtyvä Bonn chrat preah nongkol Kuninkaallinen aurajuhla, joka suoritetaan sadekauden alussa.
18. kesäkuuta Kuningataräidin syntymäpäivä Kuningataräiti Norodom Monineath Sihanoukin syntymäpäivä.
24. syyskuuta Perustuslain päivä Kambodžan perustuslain käyttöönottoa 1993 juhlistava muistopäivä.
Syys- tai lokakuu, siirtyvä Pchum ben Esi-isien henkien juhla, johon kuuluu temppelivierailuja.
29. lokakuuta Kruunajaispäivä Kuningas Norodom Sihamonin kruunajaisten muistopäivä.
31. lokakuuta Kuningasisän syntymäpäivä Kuningasisä Norodom Sihanoukin syntymäpäivä.
9. marraskuuta Itsenäisyyspäivä Kambodžan itsenäistyminen Ranskasta vuonna 1953.
Marraskuu, siirtyvä Vesijuhla Vesifestivaali juhlistaa Tônlé Sab -joen virran kääntymistä takaisin Mekongiin sadekauden jälkeen. Juhlaan kuuluu venekilpailuja, esityksiä, paraateja, ilotulituksia, musiikkia ja niin edelleen.
10. joulukuuta Ihmisoikeuksien päivä Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistuksen hyväksymisen vuosipäivä.

Keittiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prahok-ateria: banaaninlehdessä valmistettua prahok-tahnaa, riisiä ja vihanneksia.

Kambodžalaisessa keittiössä yhdistyy piirteitä Thaimaan, Intian ja Kiinan ruokakulttuureista, mutta myös ranskalaiset ja myöhemmin vietnamilaiset ovat tuoneet omat mausteensa maan keittiöön. Tärkein ruoka-aine on riisi, jota saatetaan syödä kolme kertaa päivässä. Sen vaihtoehtona ovat nuudelit. Merkittävin proteiininlähde ovat kala ja muut merenelävät, joita saadaan etenkin Tônlé Sab -järvestä. Myös lihaa (nautaa, sikaa ja kanaa) syödään jonkin verran, mutta vähemmän, ja usein sitä käytetään pikemminkin vain mausteena. Tuoreita kasviksia ja hedelmiä syödään runsaasti ja rasvaa on hyvin vähän.[64][65] Intialaisen keittiön vaikutuksesta kertoo curryruokien (kari) käyttö, Kiinan vaikutusta taas ovat esimerkiksi erityyppiset riisinuudelit, valmistustekniikat ja soijakastikkeen käyttö.[66][65] Ranska on jättänyt jälkensä maahan muun muassa leipien muodossa. Khmer-keittiötä luonnehditaan usein thaimaalaisen keittiön kaltaiseksi vähemmin maustein.[67]

Oman makunsa khmer-keittiölle antavat limettimehu, kookosmaito ja fermentoitu, voimakkaan hajuinen kalatahna (prahok). Kun prahokia ei käytetä, sen voi korvata vastaavanlainen katkaravuista valmistettu tahna (kap)[66]. Yleisiin mausteisiin kuuluvat myös kurkuma, galangal-juuri, valkosipuli, sitruunaruoho, tamarindi ja inkivääri.[64][68] Monimutkainen kroeung-mausteseos toimii pohjana valtaosalle ruokalajeista ja keittiö perustuukin etenkin mausteiden ja aromaattisten yrttien tuomiin makuihin.[65] Riisi on joko rakenteeltaan tavallista, aromaattista tai tahmariisiä, jota käytetään etenkin jälkiruoissa esimerkiksi durian-hedelmän kanssa.[66] Kambodžalaisessa keittiössä käytetty kala on enimmäkseen makeanveden kalaa. Suosittuihin kalaruokalajeihin kuuluu esimerkiksi amok, kookosmaidossa valmistettu kala.[69]

Tyypillinen kambodžalainen ateria koostuu riisin lisäksi keitosta (samlor), salaatista, kasviksista ja kalasta.[64] Aterialla on yleensä ainakin kolme tai neljä erillistä ruokalajia, joista jokainen on joko makea, hapan, suolainen tai kitkerä.[66] Melkein joka ateria syödään riisin kanssa: aamiaisella riisipuuroa tai riisinuudeleita. Kotona ruokaa syödään vuorotellen, aikuiset miehet ensimmäisenä, ruoan valmistaja viimeisenä. Khmerien ravintolakulttuuri on kehittymätöntä, ja monet ravintolat tarjoavat kiinalaistyylistä ruokaa.[68] Khmerit syövät, perheestä riippuen, joko sormillaan, lusikalla tai syömäpuikoilla.[69] Yleisimmät ruokajuomat ovat vesi ja tee. Myös palmuviini on suosittua. Väkevämpiin alkoholijuomiin kuuluu riisistä valmistettu choum.[69]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suosittuja urheilulajeja Kambodžassa ovat jalkapallo, kamppailulajit ja perinteinen khmer-paini. Perinteisiä khmerien harjoittamia kamppailulaleja ovat bokator ja pradal serey -nyrkkeily. Bokator oli alun perin sotilaiden taistelua varten harjoittama laji, jota on kuvattu jo Angkor Watin korkokuviin ja joka lienee edeltänyt muita kaakkoisaasialaisia potkunyrkkeilyn muotoja. Bokatorin harjoittajat käyttävät vyötäröllään perinteistä krama-huivia. Myös pradal serey on vanha urheilulaji, jota muistuttavaa nyrkkeilyä on harjoitettu ainakin jo 800-luvulla. Perinteisiä khmer-painiotteluita järjestetään vuorostaan erityisesti uutenavuotena ja muina juhlapäivinä. Painiotteluun kuuluu kolme erää, ja sen voittaa selätyksellä.[70]

Kambodžan jalkapallomaajoukkue ei ole kertaakaan esiintynyt MM-kisoissa. Aasian kisoissa se sijoittui neljänneksi vuonna 1972. FIFAn rankingissa lokakuussa 2010 maa oli sijalla 182. Maassa on 65 jalkapalloseuraa ja niissä 5 511 rekisteröityä pelaajaa.[71] Kambodžan jalkapalloliitto perustettiin vuonna 1933 ja FIFAan se liittyi 1950-luvun alussa.[70] Kesäolympialaisiin Kambodža on osallistunut vuodesta 1964 lähtien, yleensä alle 10 hengen joukkueella. Maa ei ole saanut mitaleita.[72]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Heikkilä-Horn & Miettinen 2000, s. 291.
  2. ↑ Khmer Culture Killing Field Museum USA. Viitattu 12.12.2010. (englanniksi)
  3. ↑ Khmer Culture Countries and their cultures. Viitattu 12.12.2010. (englanniksi)
  4. ↑ Swann 2009, s. 211
  5. ↑ a b Heikkilä-Horn & Miettinen 2000, s. 295.
  6. ↑ a b c d Bean et al. 2007, s. 772.
  7. ↑ a b c Bean et al. 2007, s. 766.
  8. ↑ Herbert & Milner 1989, s. 51–52.
  9. ↑ Herbert & Milner 1989, s. 55–56.
  10. ↑ Early Cambodian literature Cambodia Cultural Profile. Viitattu 27.1.2010.
  11. ↑ Cambodian literature in the French colonial era Cambodia Cultural Profile. Viitattu 29.1.2010.
  12. ↑ Herbert & Milner 1989, s. 57.
  13. ↑ Herbert & Milner 1989, s. 58.
  14. ↑ The emergence of modern and contemporary Cambodian literature Cambodia Cultural Profile. Viitattu 29.1.2010.
  15. ↑ The emergence of modern and contemporary Cambodian literature Cambodia Cultural Profile. Viitattu 12.12.2010.
  16. ↑ Cambodian literature today Cambodia Cultural Profile. Viitattu 29.1.2010.
  17. ↑ Traditional visual arts Cambodia Cultural Profile. Viitattu 7.1.2010.
  18. ↑ Historical background Cambodia Cultural Profile. Viitattu 7.1.2010.
  19. ↑ Silversmithing Cambodia Cultural Profile. Viitattu 8.1.2010.
  20. ↑ Ceramics Cambodia Cultural Profile. Viitattu 8.1.2010.
  21. ↑ Hallmark, Kara Kelley: Encyclopedia of Asian American artists, s. 118. Greenwood Publishing Group, 2007. ISBN 9780313334511. Teoksen verkkoversio.
  22. ↑ a b Ray 2005, s. 52.
  23. ↑ Stone carving Cambodia Cultural Profile. Viitattu 8.1.2010.
  24. ↑ Wat (pagoda) painting Cambodia Cultural Profile. Viitattu 9.1.2010.
  25. ↑ Silk weaving Cambodia Cultural Profile. Viitattu 7.1.2010.
  26. ↑ Mat weaving Cambodia Cultural Profile. Viitattu 7.1.2010.
  27. ↑ Cotton weaving Cambodia Cultural Profile. Viitattu 7.1.2010.
  28. ↑ a b Modern and contemporary visual arts Cambodia Cultural Profile. Viitattu 9.1.2010.
  29. ↑ Stoevesandt, Ingo: Instruments and ensembles musicofasia.info. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 6.2.2011.
  30. ↑ Stoevesandt, Ingo: The traditional music of Cambodia: Introduction musicofasia.info. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 6.2.2011.
  31. ↑ a b c d Development of the Khmer classical performance tradition Cambodia Cultural Profile. Viitattu 31.1.2011.
  32. ↑ Stoevesandt, Ingo: Instruments and ensembles (follows Pin Peat) musicofasia.info. Arkistoitu 18.3.2014. Viitattu 6.2.2011.
  33. ↑ Stoevesandt, Ingo: Instruments and ensembles (follows Mohori) musicofasia.info. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 6.2.2011.
  34. ↑ Stoevesandt, Ingo: Systemology musicofasia.info. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 6.2.2011.
  35. ↑ a b c Swann 2009, s. 213.
  36. ↑ White 2010, s. 23.
  37. ↑ Bean et al. 2007, s. 773.
  38. ↑ Heikkilä-Horn & Miettinen 2000, s. 296.
  39. ↑ Folkloric music and dance Cambodia Cultural Profile. Viitattu 31.1.2011.
  40. ↑ Stoevesandt, Ingo: Shadow theatre and dance performance musicofasia.info. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 6.2.2011.
  41. ↑ Folkloric theatre Cambodia Cultural Profile. Viitattu 6.2.2011.
  42. ↑ Circus Cambodia Cultural Profile. Viitattu 6.2.2011.
  43. ↑ Abel, Richard et al.: Encyclopedia of Early Cinema, s. 131–132. Taylor & Francis, 2005. ISBN 9780415234405. Teoksen verkkoversio.
  44. ↑ a b c Cambodian filmmaking up to the 1970s Cambodia Cultural Profile. Viitattu 6.1.2010.
  45. ↑ Welcome to the Cambodia Film Commission CFC. Viitattu 6.1.2010.
  46. ↑ a b c d Ray 2005, s. 53.
  47. ↑ a b Cambodian filmmaking since the 1980s Cambodian Cultural Profile. Viitattu 6.1.2011.
  48. ↑ Current issues Cambodia Cultural Profile. Viitattu 6.1.2011.
  49. ↑ The pre-Angkorian era Cambodia Cultural Profile. Viitattu 10.2.2010.
  50. ↑ a b The Angkorian era Cambodia Cultural Profile. Viitattu 13.12.2010.
  51. ↑ Bean et al. 2007, s. 767–768.
  52. ↑ a b Stark 2004, s. 106-109
  53. ↑ Kummu 2008, s. 26-28
  54. ↑ The middle period Cambodia Cultural Profile. Viitattu 13.12.2010.
  55. ↑ Bean et al. 2007, s. 768.
  56. ↑ Heikkilä-Horn & Miettinen 2000, s. 294.
  57. ↑ a b White 2010, s. 22.
  58. ↑ French colonial architecture Cambodia Cultural Profile. Viitattu 13.12.2010.
  59. ↑ Modern Khmer architecture: the buoyant 50s to 70s Cambodia Cultural Profile. Viitattu 13.12.2010.
  60. ↑ Bean et al. 2007, s. 769.
  61. ↑ Contemporary Khmer architecture Cambodia Cultural Profile. Viitattu 13.12.2010.
  62. ↑ Traditional festivals Cambodia Cultural Profile. Viitattu 27.1.2011.
  63. ↑ Public holidays Royal Embassy of Cambodia to Australia and New Zealand. Viitattu 27.1.2011.
  64. ↑ a b c Cambodian Cuisine and Recipes recipes4us.co.uk. Arkistoitu 15.7.2007. Viitattu 12.12.2010.
  65. ↑ a b c Five main Cambodian ingredients starchefs.com. Viitattu 12.12.2010.
  66. ↑ a b c d Swann 2009, s. 212
  67. ↑ Ray 2005, s. 61.
  68. ↑ a b Marston, John: Cambodia Countries and Their Cultures. Viitattu 11.12.2010. (englanniksi)
  69. ↑ a b c Bean et al. 2007, s. 775.
  70. ↑ a b Swann 2009, s. 213–214.
  71. ↑ Associations: Cambodia FIFA. Arkistoitu 7.12.2013. Viitattu 15.11.2010.
  72. ↑ Cambodia in Olympics Sport reference. Arkistoitu 6.4.2012. Viitattu 15.12.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kambodžalainen_kulttuuri&oldid=21059709”