Mahabharata

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Osa artikkelisarjaa
Hindulaisuus

Aum

Historia · Jumalat
Suuntaukset · Mytologia

Uskomukset ja tavat

Dharma · Artha · Kaama
Mokša · Karma · Samsara
Jooga · Bhakti · Mayasura
Puja · Mandir

Suuntaukset

Shaivismi · Vaishnavismi
Veerashaivismi · Smartismi
Reformihindulaisuus
muut suuntaukset

Tekstit

Veda-kirjat · Upanishad
Ramayana · Mahabharata
Bhagavad Gita · Purana
muut tekstit

Katso myös

Krishna-liike · Kastilaitos
Kalenteri · Kritiikki
Hindulaisuus Suomessa

Svastika  n  k  m 

Mahābhārata (sanskritiksi महाभारत; ”Suuri Intia”) on intialainen uskonnollis-filosofinen suureepos. Se on hindulaisuuden keskeisimpiä tekstejä ja maailman toiseksi pisin kirja,lähde? neljä kertaa Raamatun laajuinen, ja seitsemän kertaa suurempi kuin kreikkalaisten eepokset Ilias ja Odysseia yhteensä. Merkittävä opetusrunoelma Bhagavad Gita sisältyy Mahābhārataan.

Nykyisessä yli 100 000 parisäkeen laajuudessaan teos on peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta ennen ja jälkeen ajanlaskun alun. Historiallisena kehyksenä runoelmalle toimii taistelu Kaurava- ja Pāndava-sukujen välillä.[1]

Historiallinen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahabharatan varhaisimpien tekstien oletetaan olevan peräisin 800–700-luvuilta eaa. Tuolloin Intiaan aiemmin saapuneet arjalaiset olivat asettuneet aloilleen ja perustaneet heimoittain kyliä ja kuningaskuntia. Näiden kuningaskuntien väliset sodat ovat ilmeisesti Mahabharatan taustalla. Mitään suoraa yhteyttä tiettyyn sotaan ei voida kuitenkaan löytää, sillä ajalta ei ole juurikaan kirjallisia lähteitä.

Mahabharatan ydintarinan on mahdollisesti kirjoittanut tietäjä Vyasa. Tuolloin se käsitti arviolta 24 000 säettä. Nykyiseen noin 100 000 säkeen mittaansa se on paisunut vähitellen eri tarinankertojien lisätessä omaa materiaaliaan. Myös papisto (brahmaanit) muokkasivat teosta lisäämällä siihen hindulaisuuden eettistä normistoa. Lopullisen sisältönsä teos lienee saanut ajanlaskun alun tienoilla, mutta kirjallisen muotonsa vasta 300-luvulla.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monen eri kirjoittajan ja pitkän syntymisaikansa vuoksi Mahabharata on hyvin epäyhtenäinen. Se sisältää erillisinäkin tunnettuja osia, kuten eettisen runoelman Bhagavad Gitan. Teos on myös tyylillisesti epäyhtenäinen. Kieli on pääasiassa kansanomaista, mutta kerronta on välillä hienoa runoutta, välillä pitkästyttävää kuvausta ja välillä vauhdikasta. Teoksessa käytetty runomitta on šloka, joka sopii hyvin puhekielen ilmaisuun runomuodossa. Monen tekijän vaikutus näkyy myös teoksen päähenkilöiden ristiriitaisina luonteina ja rakenteessa, jossa teokseen on upotettu sisäkkäisiä kehyskertomuksia.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Teoksen tapahtumat alkavat Hastinapuran kuningaskunnassa, joka ilmeisesti on todellinen alue noin 50 km Delhistä koilliseen. Valtakunnan kuninkaana on Pandu. Hänellä on vanhempi veli, Dhritarashtra, josta ei tullut hallitsijaa sokeuden takia. Metsästäessään Pandu kuitenkin haavoittaa pyhää miestä ja joutuu luopumaan kruunusta. Kuningaskunnassa käynnistyy taistelu kruunusta Pandun viiden pojan (Pandavat) ja Dhritarashtran sadan pojan kesken (Kauravat). Serkuista vanhin on Pandavien Yudhishthira, josta tehdään kruununperijä. Kauravat eivät tästä pidä, ja he onnistuvat juonittelemaan vanhimman Kauravan, Duryodhanan, kruununperijäksi. Pandavat lähtevät pois maasta.

Matkustellessaan Pandavat päätyvät Panchalan kuningaskuntaan, missä yksi heistä, Arjuna, voittaa prinsessa Draupadin omakseen. Pandavien äiti Kunti määrää Draupadin veljesten yhteiseksi vaimoksi kiistojen välttämiseksi. Matkustellessaan Pandavat saavat ystäväkseen ja oppaakseen Krishnan.

Kuultuaan Pandavien menestyksestä sokea Dhritarashtra kutsuu heidät takaisin. Valtakunnan vanhimmat ja Krishna yrittävät sovitella Pandavien ja Kauravien välejä, mutta epäonnistuvat. Niinpä valtakunta jaetaan, mutta kukaan ei ole tyytyväinen. Duryodhana tietää Yudhishthiran heikkoutena olevan uhkapelit, ja Kauravat voittavat noppapelissä Pandavien valtakunnan, omaisuuden ja Draupadin, jota nöyryytetään julkisesti. Lopulta tehdään kompromissi, jonka mukaan Pandavat lähtevät 13 vuodeksi pois maasta ja saavat sen jälkeen valtakunnan hallittavakseen.

Käsikirjoituskuvitusta Kurukshetran taistelusta.

Pandavat palaavat hieman liian aikaisin, joten Kauravat kieltäytyvät luovuttamasta valtakuntaa. Tuloksena on sota. Krishna yrittää vielä välittää paljastamalla Kauraville jumaluutensa, mutta tämäkin on turhaa. Ennen taistelua Arjuna alkaa epäillä sodan mielekkyyttä. Krishna pitää hänelle ihmisen ja sotilaan velvollisuuksista puhuttelun, joka tunnetaan myös erillisenä teoksena Bhagavad Ghita. Alkaa Kurukshetran taistelu, joka kestää 18 päivää ja on verinen. Taistelun aikana henkilöt joutuvat miettimään velvollisuuksiaan tovereitaan ja sukulaisiaan kohtaan. Se on kuvaus arjalaisesta ritarikulttuurista, jossa jaloudella ja urhoollisuudella on suuri merkitys.

Taistelun loputtua vain Pandavat ja Krishna ovat hengissä. Yudhishthirasta tulee kuningas, mutta Kauravien äiti kiroaa Krishnan, joka hyväksyy kirouksen ja myöhemmin kuolee. Pandavien hallittua maatansa he lähtevät kohti Himalajaa noustakseen taivaaseen. Veljekset kuolevat yksi toisensa jälkeen, ja vain hyveellisin Yudhishthira pääsee omin voimin taivaaseen. Hän valitsee kuitenkin itselleen helvetin, jonne hänen veljensä ja Draupada ovat päätyneet. Lopussa jumalat kertovat kaiken olleen harhaa, ja sekä Kauravista että Pandavista tulee jumalia.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahabharatasta tuli etenkin papiston siihen tekemien lisäysten takia moraalinen ohjekirja hinduille. Etenkin Kurukshetran taistelua edeltävä Bhagavad Ghita ja taistelu itse tarjoavat monimutkaisia moraalisongelmia, joita teos käsittelee hindulaisen etiikan mukaan. Se on edelleen merkittävässä asemassa antamassa hindulaisille ohjeita yksilön eettisiin valintihin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sinharaja Tammita-Delgoda: Matkaopas historiaan: Intia. Gummerus Oy, 1996. ISBN 951-579-031-X.
  • Parpola, Asko (toim.): Intian kulttuuri. Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-18365-6.
  • Jukka O. Miettinen: Intia: Kaupunkeja, kulttuuria, historiaa. Otava Oy, 1999. ISBN 951-1-16234-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tiainen, Jorma O.: Tietojätti, s. 623. Gummerus, 1993. ISBN 951-20-4210-X.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mahabharata: Sankareiden tarina. Krishna Dharman lyhennellen kertomana. (Mahabharata: The condensed version of the world’s greatest epic.) Suomennos: Jaana Auggenthaler. Grodinge: Bhaktivedanta Book Trust, 2007. ISBN 978-91-7149-492-4.
  • Rajagopalachari, C.: Mahabharata: C. Rajagopalacharin kertomana. (Mahabharata, 1951.) Käännetty C. Rajagopalacharin suorasanaisesta kansanomaisesta laitoksesta. Suomentanut Juho Savio. Porvoo: WSOY, 1963.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mahabharata.